Pakkoyrittäjyys suistaa monen köyhyyteen
1990-LUVUN taantuman jälkimaininkeja ja ylilyöntejä oli ajatus, että lähes kuka tahansa voi työllistää itsensä yrittäjänä. Helpommin sanottu kuin tehty. Yrittäminen on vaikea laji. Valitettavasti Suomen kunnissa on nyt innostuttu – säästöjen nimissä – ajatuksesta, että kunta muuttaa työntekijöidensä työsuhteet yrittäjäsuhteiksi ja ostaa palvelut entisiltä työntekijöiltään. Tälle on myös nimi, pakkoyrittäminen.
Ryhdy yrittäjäksi, tienaa hyvin ja nauti yrittäjän vapaudesta. Tämä on harhaa monen yrittäjän kohdalla. Tilastojen mukaan tulotaso jää monilla yrittäjillä, yksinyrittäjistä 17 prosentilla, alle köyhyysrajan.
Kunnissa tilanne on yrittämisen kannalta erityisen ongelmallinen. Kyse on usein palveluista, joissa työskentelevän on vaikea saada töitä muilta kuin entiseltä työnantajaltaan eli kunnalta. Pienet yritykset ovat myös heikoilla isoja kansainvälisiä toimijoita vastaan, kun kunta kilpailuttaa palveluitaan.
Käytännössä tämän kaltainen pakkoyrittäjyys siirtää ihmiselle työnantajan vastuut (muun muassa sosiaaliturvan, eläkkeen ja työterveyshoidon maksaminen), mutta ei käytännössä mahdollista todellista yrittäjyyttä tai kilpailua. Yrittäjästatuksesta huolimatta työn tekijä kuitenkin toimii pitkälti kuin palkkasuhteessa ilman vakinaisen työsuhteen etuja ja turvaa.
Työsuhteiden muuttuminen itsenäiseksi ammatinharjoittamiseksi on arkipäivää jo monella yksityisen sektorin alalla. Ammattiliitoissa pohditaankin, kuinka ne voisivat laajentaa edunvalvontansa kattamaan myös alalla toimivat yrittäjät. Jos työn ostaja pääsee polkemaan työstä maksettavaa korvausta, se vaikuttaa väistämättömästi vähitellen myös alalla maksettaviin palkkoihin.
KUNTALIITOKSISSA – tai lähinnä niiden vastustamisessa – on puhuttu lähinnä kuntien itsenäisyydestä. Palvelut ja niiden järjestäminen on ollut osin toissijaista, jos sitäkään. Tosiasia kuitenkin on, että monessa pienessä kunnassa on palveluiden järjestäminen taloustilanteen takia vaikeaa. Kansalaisten tasa-arvoisuus palveluissa on jo osissa maata menetetty.
Kuntapalveluissa on meneillään mielenkiintoinen kissa ja hiiri –leikki, missä poliitikot hakevat säästöjä, mutta samaan aikaan kiroavat ostopalveluita. Mutta mitä enemmän henkilöstöstä säästetään, sen enemmän ostopalveluita jatkossa tarvitaan. Jos kunta kerran luopuu itse palveluiden tuottamisesta, on vastaavien palveluorganisaatioiden rakentaminen uudelleen kallista ja vaikeaa. Palvelut – suurelta osin vielä lakisääteiset – pitää joten tuottaa, ellei valtio sitten ota itselleen vastattavaksi osaa kuntien vastuista. Tehostamisen hyödyt ovat rajalliset, ainakin jos kuntakenttä ei pysty uudistumaan.
Heikki Sihto
This e-mail address is being protected from spambots. You need JavaScript enabled to view it.
