VM: Suomen talous on taantumassa loppuvuoden – ”Ei anna aihetta tukea talouden kokonaiskysyntää julkisin varoin”

Valtiovarainministeriön finanssineuvos Janne Huovari (vas), ylijohtaja Mikko Spolander sekä finanssineuvos Jenni Pääkkönen valtiovarainministeriön syksyn 2023 taloudellisen katsauksen julkistustilaisuudessa.

Suomen talous on taantumassa loppuvuoden, mutta kasvua odotetaan taas ensi vuonna, käy ilmi valtiovarainministeriön talouskatsauksesta.

Alkuvuoden hyvän kasvun ansiosta talouskasvu pysyy kokonaisuudessaan nollassa tänä vuonna, ministeriö arvioi.

Taantuma koettelee nyt erityisesti asuinrakentamista, joka kärsii pahiten korkojen noususta. Myös teollisuuden tilanne on heikko, kun täyttyneitä varastoja puretaan.

– Taantuma näyttää toistaiseksi varsin tyypilliseltä talouden suhdannekiertoon liittyvältä negatiivisen kasvun vaiheelta. Lievä ja lyhytaikainen taantuma ei anna aihetta tukea talouden kokonaiskysyntää julkisin varoin. Julkisen taloudenpidon automatiikka ja finanssipolitiikka tukevat taloutta jo muutenkin vuosina 2023-2024, sanoo ylijohtaja, osastopäällikkö Mikko Spolander VM:n tiedotteessa.

Ensi vuonna yksityinen kulutus, investoinnit ja vienti kääntyvät kasvuun, jolloin bruttokansantuote (bkt) kasvaa 1,2 prosenttia. Vuonna 2025 kulutuksen ja investointien kasvu vahvistuu, ja bkt:n ennustetaan kasvavan 1,8 prosenttia.

VM:n mukaan julkisyhteisöjen alijäämä on 3 prosenttia tai yli vuosina 2024-2026 ja laskee 2,8 prosenttiin suhteessa BKT:hen vuonna 2027. Velkasuhteessa ei näy taittumisen merkkejä vaan velkasuhde kasvaa lähes 82 prosenttiin vuonna 2027.

Valtiovarainministeriön ennusteessa on mukana hallitusohjelmasta ne toimet, jotka ovat mukana julkisen talouden suunnitelmassa tai vuoden 2024 talousarvioesityksessä.

AVAINSANAT

Suomen teollisuuden uudet tilaukset ja tuotanto kasvussa vuoden takaiseen verrattuna

Teräsaihioita tulossa terässulaton jatkuvavalukoneen alaosasta SSAB:n Raahen tehtaalla 24. marraskuuta 2021.

Suomen teollisuuden uudet tilaukset ja tuotanto jatkoivat toukokuussa kasvuaan kolmatta kuukautta putkeen vuoden takaiseen verrattuna. Asia selviää Tilastokeskuksen tilastoista.

Teollisuuden uusien tilausten arvo oli toukokuussa noin 14 prosenttia suurempi kuin vuotta aiemmin. Teollisuuden työpäiväkorjattu tuotanto kasvoi toukokuussa taas lähes kuusi prosenttia verrattuna vuoden takaiseen.

TUOTANTO kasvoi edellisestä kuukaudesta eniten sähkö-, kaasu-, lämpö- ja ilmastointihuollon toimialalla. Tuotanto väheni taas eniten metsäteollisuudessa.

Uusien tilausten määrä kasvoi edellisvuodesta metalliteollisuudessa ja kemianteollisuudessa. Paperiteollisuudessa uusien tilausten arvo oli vuoden takaista pienempi.

Hyvinvointialueilla nolo pulma: Palkkaerot samoista töistä yhä satoja euroja

Palkkojen harmonisointi eli yhdenmukaistaminen venyy hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueen sisällä samaa työtä tekevien palkkaero yhtä vaativassa tehtävässä voi olla edelleen useita satoja euroja kuukaudessa.

Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa, laki määräsi työnantajat harmonisoimaan eli yhdenmukaistamaan työntekijöidensä palkat kohtuullisen ajan sisällä. Nyt kahden ja puolen vuoden jälkeen useilla hyvinvointialueilla tehtävä on edelleen kesken.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueen sisällä samaa työtä tekevien palkkaero yhtä vaativassa tehtävässä voi olla edelleen useita satoja euroja kuussa.

Joillain alueilla palkkaero voi kestää vielä vuosia, mikä tarkoittaisi tuhansien eurojen menetyksiä joillekin työntekijöille.

SOSIAALIALAN korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian neuvottelujohtaja Tuomas Hyytinen sanoo, että vanhojen kuntayhtymien pohjalle perustetut hyvinvointialueet ovat hyvässä vaiheessa ja osassa niistä harmonisointi on käytännössä tehty jo.

Suurempien hyvinvointialueiden kohdalla harmonisoinnin odotetaan kuitenkin vievän vielä vuosia.

Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla (Pohde) sosiaalihuollossa harmonisointi ei ole edennyt vielä isompiin ryhmiin. Hidasteena Hyytisen mukaan on se, että tehtävänkuvia ei ole laadittu siellä lainkaan tai ne ovat ajastaan jäljessä.

-  Lähtökohta on, että samasta tehtävästä pitää maksaa sama palkka, ellei ole laillista perustetta olla maksamatta sitä. Jos me emme tiedä, onko tehtävä sama, se hankaloittaa kysymystä todella paljon.

Ennen hyvinvointialueille siirtymistä kuntien palveluksessa olleiden työntekijöiden tehtäväkohtaiset palkat vaihtelivat kunnittain. Nyt hyvinvointialueen sisällä saman vaatimustason tehtävissä työntekijöille tulisi maksaa samaa tehtäväkohtaista palkkaa. Palkat tulee korottaa ylimpään kyseisestä tehtävästä maksettavaan palkkaan.

Pohteen palvelussuhdepäällikkö Jari Partanen tunnistaa Hyytisen mainitseman epäkohdan, mutta hänen mukaansa palkkaharmonisoinnin edistyminen ei ole kiinni siitä.

PALKKOJEN harmonisointi laahaa myös ainakin Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha). Molemmilta hyvinvointialueilta kerrotaan STT:lle, että syynä on uuden valtakunnallisen palkkausjärjestelmän odottaminen.

Kun hyvinvointialueet aloittivat, molemmille alueille siirtyi henkilöstöä noin kahdestakymmenestä kunnasta.

-  Jokaisella on ollut oma palkkausjärjestelmä, kun ovat olleet itsenäisiä toimijoita. Koska soten uusi palkkausjärjestelmäuudistus on ollut tiedossa koko hyvinvointialueiden olemassaolon ajan, emme ole lähteneet tekemään mitään väliaikaisia ratkaisuja, Jari Partanen sanoo.

Partasen mukaan tehtävien keskinäiset vaativuudet ja palkkatasot määritetään osana uutta palkkausjärjestelmää.

KUN ALUEET aikoinaan perustettiin, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö siirtyi kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES) sote-sopimuksen piiriin.

Hyvinvointialueilla sovellettavaan sote-sopimukseen on tällä hetkellä valmisteilla uusi tasopalkkajärjestelmä.

Uuden palkkausjärjestelmän valmistuminen on siirtynyt useaan otteeseen, mikä on samalla venyttänyt hyvinvointialueiden harmonisoinnin saavuttamisen takarajaa.

-  Sote-sopimuksen palkkausjärjestelmän piti tulla alun perin käyttöön viime vuoden loppuun mennessä. Sitten sitä siirrettiin ensin puoli vuotta tämän vuoden kesäkuun alkuun ja sitten toisen kerran nyt vielä puoli vuotta eteenpäin, Jari Partanen sanoo.

Palkkausjärjestelmäuudistuksen on Partasen mukaan tarkoitus valmistua loppusyksystä.

Partasen arvio on, että sosiaali- ja terveysalan henkilöstön kohdalla palkkojen lopullinen harmonisointi olisi mahdollista saavuttaa Pohteessa aikaisintaan vuonna 2027.

PIRKANMAALLA päätettiin viime vuoden lopussa, että palkkaharmonisoinnin tulee olla saavutettuna viimeistään vuoteen 2028 mennessä. Alun perin harmonisoinnin oli tarkoitus olla hyvinvointialueella valmiina tänä vuonna.

-  Me olemme nyt yhdenmukaistaneet tehtävistä maksettavia palkkoja sen mukaan, mitä on pystytty. Mutta sitten nämä portaat, eli kuinka suuria eroja eri vaativuustasojen välille rakentuu, siitä me emme tosiaan vielä tiedä, koska se selviää vasta valtakunnan tason ratkaisujen pohjalta, sanoo Pirhan henkilöstöjohtaja Aija Tuimala.

-  Tämä on myös ollut ohje Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) suunnasta meille, että ei kannata lähteä rakentamaan nyt uutta järjestelmää.

Pirkanmaan hyvinvointialueella palkkoja on pystytty kahden ja puolen vuoden aikana kuitenkin tasoittamaan harmonisointiin tarkoitetuilla paikallisilla erillä.

Sosiaalialan korkeakoulutettuja edustavan Hyytisen mukaan vuonna 2022 sovittiin palkkaohjelmasta, jossa hyvinvointialueille jaetaan paikallisia eriä, joista osa tulee kohdentaa suoraan palkkaharmonisointiin.

Hyytinen kertoo, että harmonisointiin käytettävät erät käytetään loppuun nyt kesällä 2025.

-  Tämän jälkeen työnantajan pitää ikään kuin omalla rahalla lakisääteisen velvollisuuden perusteella harmonisoida, jos on vielä harmonisoitavaa, Hyytinen huomauttaa.

PIRHAN henkilöstöjohtaja Aija Tuimalan mukaan on valitettavaa, että palkkojen yhdenmukaistaminen venyy näin pitkälle.

-  Laissa ei ole todettu, missä ajassa harmonisointi pitää tehdä. Tärkeintä on ollut, että on suunnitelma, jonka mukaan edetään. Kyllä tässä oli ajatus ja ehkä kuvitelma, että kansalliset raamit olisi saatu aikaisemmin ja harmonisointi olisi jo pidemmällä, Tuimala sanoo.

Koska lainsäädännössä ei määrätty tarkkaa takarajaa yhdenmukaistamisen toteuttamiselle, on vaikea määritellä, missä ajassa hyvinvointialueiden olisi kohtuullista saada asia maaliin.

-  Jokainen ammattiliitto arvioi itse omalla kohdallaan, missä vaiheessa haluaa ryhtyä asiaan tarkemmin puuttumaan. Onko aika nyt vai joskus myöhemmin? Se on vähän vaikea kysymys, mikä on kohtuullinen aika, sanoo Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin juristi Riitta Saarikoski.

Lisäksi Saarikoski huomauttaa, että jokaisen hyvinvointialueen tilanne on erilainen, minkä vuoksi asiaa on hankala arvioida valtakunnallisesti.

Sosiaalihuollon puolelta Hyytinen arvioi, että mikäli harmonisointi on vielä kesken esimerkiksi parin kuukauden päästä, täytyy pohtia, pitääkö tapauksia lähteä viemään eteenpäin.

Hyytinen muistuttaa, että viime kädessä tuomioistuin käsittelee tapauksia, mutta tavoitteena on, että harmonisoinnin aikataulusta päästäisiin neuvotteluratkaisuihin hyvinvointialueilla.

-  Pitää muistaa, että nämä ovat velvoittavia määräyksiä. Aikataulua ei voi venyttää aivan loputtomasti. Sama palkka samasta työstä on kuitenkin sellainen työoikeudellinen periaate, josta ei kovinkaan helposti voi luistaa, Hyytinen sanoo.

Teksti: STT / Anni Oikarinen

FT: Yhdysvallat uhkaa EU-maita 17 prosentin ruokatulleilla

Euroopasta viedään Yhdysvaltoihin muun muassa suklaata, viinejä ja juustoja.

Talouslehti Financial Timesin lähteiden mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump olisi uhannut Euroopan unionista tuotavaa ruokaa ja maataloustuotteita 17 prosentin tuontitulleilla.

Financial Timesin lähteiden mukaan varoitus annettiin EU:n kauppakomissaarille torstaina.

Trump kertoi toimittajille perjantaina lähettävänsä maanantaina tuontitulleja koskevia kirjeitä eri maille.

Trumpin mukaan kirjeitä lähtisi maanantaina mahdollisesti 12 maahan. Maat, joille kirjeet lähetetään, on tarkoitus ilmoittaa myös maanantaina.

AVAINSANAT

Tällaisia muutoksia ASO-asuntojen ehtoihin on suunnitteilla

Ympäristöministeriö selvittää asukkaiden mahdollisuutta lunastaa asunnot itselleen. Selvitettävänä on myös, miten aso-asuntojen muuttaminen vuokra- tai omistusasunnoiksi konkurssitilanteessa onnistuisi.

Valtion tuen loppuminen asumisoikeusasuntojen (aso) rakentamiseen tulee ympäristöministeriön tuoreen selvityksen mukaan käytännössä lopettamaan uusien aso-asuntojen rakentamisen, vaikka kohteita olisi mahdollista rakentaa myös markkinaehtoisesti.

Ilman valtion tukemaa uudistuotantoa asukkaiden asunnoista maksamat käyttövastikkeet lähtevät nousuun. Asukkaat kertovat selvityksessä olevansa huolissaan oman asumisensa jatkumisesta.

Voisiko valtion rahoituksen lopettaminen ja siihen liittyvä käyttövastikkeiden nousu lopulta ajaa asukkaat muuttamaan pois nykyisistä asunnoistaan?

Ympäristöministeriön asuntoneuvos Tommi Laannin mukaan lopullisia vaikutuksia asukkaiden asemaan on vaikea arvioida.

-  Aiemmat tuet, jotka asuntoihin on myönnetty, tietysti tasaavat kustannusvaikutusta, ja esimerkiksi asuntojen perusparantamiseen on edelleen olemassa järjestelmät. Myös vanhimmasta päästä olevat lainapääomat alkavat tulla jo ainakin osin maksetuiksi, joka sitten lyö puskuria toiseen suuntaan. Tasaamista tapahtuu siis molemmin päin.

Asumisoikeusasuminen on asumismuoto, jossa asukas ostaa ensin asumisoikeuden asuntoon ja maksaa sen jälkeen asunnosta kuukausittain käyttövastiketta. Asumisoikeusmaksun suuruus on 15 prosenttia asunnon hankintahinnasta.

Valtion tuella on rakennettu vuosina 1990-2023 noin 56  000 asumisoikeusasuntoa. Asumisoikeusasuntojen osuus asuntokannasta on 1,5 prosenttia. Nykyisen hallitusohjelman mukaan uusille asumisoikeuskohteille ei myönnetä enää tukia.

SELVITYS EHDOTTAA, että aso-asuntoja voitaisiin tarjota tulevaisuudessa asukkaille lunastettaviksi. Asumisoikeusasuntoon on elinikäinen asumisoikeus, mutta asuntoa ei voi tällä hetkellä lunastaa omaksi.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan (kok.) mukaan ministeriössä pyritään nyt luomaan toimiva malli siihen, että asukas voisi halutessaan lunastaa asumisoikeusasunnon itselleen.

Ympäristöministeriö käynnisti selvityksen asumisoikeusasunnoista viime keväänä. Selvityksessä analysoitiin valtion uudistuotannon rahoituksen lopettamisen vaikutuksia asumisoikeusyhteisöihin ja etsittiin kustannustehokkaita ratkaisuja asumisoikeusjärjestelmän ongelmiin.

-  Asumisoikeusasuntojen määrä on noussut nopeasti, ja valtion laina- ja takausvastuut ovat siten kasvaneet. Käyttö- ja luovutusrajoitusten myötä asunnot ovat kuitenkin pysyvästi asumisoikeuskäytössä, vaikka markkinatilanteet muuttuisivat ja kysyntää ei enää olisi, perustelee ministeri Multala selvityksen tarvetta ympäristöministeriön tiedotteessa.

LISÄKSI MINISTERIÖ alkaa valmistella niin kutsuttua realisointimallia. Tällöin asumisoikeusyhtiön konkurssitilanteessa asumisoikeustalo voitaisiin vapauttaa lain mukaisista käyttö- ja luovutusrajoituksista. Toisin sanoen asumisoikeusasunnot voitaisiin muuttaa vuokra- tai omistusasunnoiksi.

Näin voitaisiin selvityksen mukaan toimia silloin, kun maksuvaikeudet muodostavat vakavan uhkan asukkaan asumisturvalle.

-  Talo voitaisiin vapauttaa rajoituksista realisointitilanteessa, jos asumisturva on muutenkin vaarassa. Tällöin taloille saataisiin vakuusarvo ja potentiaalisesti rahoitusta vapailta markkinoilta, Multala sanoo tiedotteessa.

Ministeriö kertoo myös valmistelevansa muutosta, jossa uusiin asumisoikeussopimuksiin voitaisiin liittää vajaakäyttöön liittyvä irtisanomisehto.

Ympäristöministeriön tavoitteena on, että hallituksen esitysluonnos asumisoikeusjärjestelmää koskevaan lainsäädäntöön voisi lähteä lausuntokierrokselle keväällä 2026.

Teksti: STT / Aliisa Uusitalo

AVAINSANAT

Taas tuli umpikuja ilmailualan neuvotteluissa

Palvelualojen työnantajat Palta sanoo torpanneensa ilmailualan tänään jättämän vastaehdotuksen alan työehtosopimukseksi.

Työnantajapuoli kertoi eilen työntekijöille oman tarjouksensa, ja tänään siihen saatu vastaus on Paltan mielestä ”mahdoton hyväksyä”.

Ilmailualan Unionin IAU:n pyytämä palkankorotustaso olisi työnantajan mielestä merkittävästi tämän kevään yleistä linjaa kalliimpi.

Palta vakuuttaa tiedotteessa yrittävänsä yhä etsiä sovintoratkaisua ensi viikon neuvotteluissa. Työriidan sovittelua jatkuu maanantaina 7.7.

Finnair on perunut tänään työnseisausten takia noin 80 lentoa. Myös neuvottelumaanantaille on luvassa työtaistelutoimia, jotka aiheuttavat Finnairin mukaan sadan lennon peruutukset.

AVAINSANAT