Moni haluaisi jättää rintaperillisensä kokonaan ilman perintöä. Tyypillisin syy tähän on etääntyminen: esimerkiksi vanhemman ja lapsen välit ovat saattaneet olla viileät tai poikki jopa vuosikymmeniä.
Suomen laki ei kuitenkaan tunnista tällaisia tilanteita, kertoo Turun yliopiston oikeustieteen dosentti Eva Gottberg.
- Testamenttia tehdessä saatetaan sanoa, että kun ei ole 30 vuoteen edes joulukorttia tullut, onko hänellekin pakko jotain jättää. Myös päihde- ja mielenterveysongelmaisia rintaperillisiä usein harmitellaan, että onko pakko, kun hän kuitenkin pistää rahat heti menemään.
Rintaperillisiä ovat omat lapset ja heidän jälkeläisensä.
Suomessa saa tehdä rintaperillisen täysin perinnöttömäksi ainoastaan kahdesta syystä: rintaperillisen on pitänyt tahallisella rikoksella syvästi loukata perittävää tai hänen läheisiään, ja rikoksesta on pitänyt tulla tuomio. Vaihtoehtoisesti rintaperillisen on pitänyt jatkuvasti elää kunniatonta tai epäsiveellistä elämää.
- Laki on vuodelta 1965, ja varsinkin jälkimmäistä kohtaa on aina haukuttu epämääräisyydestä.
Gottbergin mukaan jatkuvan kunniattoman tai epäsiveellisen elämän kriteerit voisi täyttää esimerkiksi pitkäkestoinen taparikollisuus, kuten toistuva huumeidenmyynti tai pienet varkaudet.
RINTAPERILLISEN perinnöttömäksi tekeminen jää kuitenkin usein nimenomaan yrityksen tasolle. Gottberg kertoo, että tällaiset testamentit ovat monesti itse tehtyjä, jolloin perusteet eivät ole lain näkökulmasta riittävän vahvat.
- Siellä voi olla sellaisia (perusteluja), että ”jätän kokonaan perinnöttömäksi siitä syystä, että hän on syvästi loukannut minua, piste”.
Jos lain mukaiset perusteet eivät täyty, rintaperillinen saa vähintään lakiosansa, joka on puolet siitä, mitä hän olisi saanut ilman testamenttia lakimääräisen perimisjärjestyksen mukaan.
Gottberg muistuttaa, että lakiosaakaan ei saa automaattisesti, eli rintaperillisellä on testamentin tiedoksiannosta alkaen puoli vuotta aikaa vaatia lakiosansa.
PELKÄN lakiosan antaminen on Gottbergin mukaan melko yleistä.
- Maallikot usein ajattelevat lakiosan tarkoittavan oikeudenmukaista jakoa, jossa kaikki saavat yhtä paljon. Oikeasti lakiosa takaa vain sen, että jokainen rintaperillinen saa edes jotakin. Jos sinulla on kaksi lasta ja annat toiselle yhden neljäsosan ja toiselle kolme neljäsosaa, se on siinä. Näin pitkälle on ihan laillista loukata, eikä sitä tarvitse edes perustella.
Tällainen ”laillinen suosiminen” on yleistynyt viime aikoina perhesuhteiden moninaistumisen myötä, arvioi Asianajotoimisto Juridicuksen asianajaja Otto Ääri. Hänen kokemuksensa perusteella testamenteilla monesti suositaan nimenomaan nuorimpia, viimeisimmän avioliiton lapsia.
KAIKKI testamentintekijät eivät välttämättä kuitenkaan tule ajatelleeksi sitä, että jos kaikki rintaperilliset ovat yhtä mieltä, he voivat halutessaan jakaa perinnön ihan niin kuin itse haluavat.
Edes legaattimääräyksiä, joissa perittävä on antanut tiettyjä esineitä tietyille rintaperillisille, ei tarvitse noudattaa.
Toisaalta jos yksikin perillinen on eri mieltä, perintö pitää jakaa testamentin mukaisesti.
Gottberg huomauttaa, että ulkopuoliset edunsaajat saavat aina osuutensa, ennen kuin testamentti on rintaperillisille ”vapaata riistaa”.
- Jos testamentissa on sanottu, että Hilda-tädin hoitokoti tulee maksaa hänen kuolemaansa asti, se toki tulee toteuttaa. Myös perittävän velat maksetaan aina ensin pois.
JOS rintaperillisiä ei ole ja koko perinnön voi vapaasti jättää kenelle tahansa, on yleistä, että sukulaiset jätetään kokonaan pois testamentista, kertoo Otto Ääri.
- Tämä on kokemukseni mukaan yleisin testamentin tekemisen syy. Jos ei esimerkiksi ole sisaruksia, eivät omat sedät tai tädit välttämättä niin läheisiä ole. Yleisimmin perintö jätetään avopuolisolle, joka ei ilman testamenttia saisi mitään.
Ilman rintaperillisiä perimysjärjestys on seuraavanlainen: ensin omat vanhemmat, sitten sisarukset ja sisarusten jälkeläiset ja lopulta tädit, sedät ja enot.
Rintaperillisten puuttuessa on tavallista, että vähintään osa perinnöstä jätetään jollekin omaa sydäntä lähellä olleelle taholle, kuten Syöpäsäätiölle, Suomen Punaiselle Ristille tai Lastenklinikoiden Kummit ry:lle.
ON melko yleistä, että ilman perintöä jääneet sukulaiset pyrkivät riitauttamaan testamentin, kertoo Ääri kokemuksensa perusteella.
Tyypillisimmin vedotaan siihen, että perittävä oli testamenttia tehdessään niin vanha tai sairas, ettei ymmärtänyt mitä teki. Tällaisen todistaminen perittävän kuoleman jälkeen on erittäin haasteellista, Ääri sanoo.
- ”Ei se Liisa enää mitään muistanut” -tyyppiset lausunnot eivät lähtökohtaisesti riitä, ja yleensä tarvitaan esimerkiksi lääkärintodistuksia, joita voi olla hyvin vaikea saada jälkikäteen. Oikeudessa omat kulut voivat olla helposti 20 000-30 000 euroa, ja kun häviää, maksaa vastapuolen kuluja saman verran.
Ääri kertoo, että toinen, harvinaisempi esimerkki on sellainen, jossa lapseton vanhus jättää omaisuutensa yllättäen jollekin suvun ulkopuoliselle henkilölle, joka on esimerkiksi hoitanut häntä tai vieraillut hänen luonaan viimeisinä elinvuosina.
Testamentin moitekanteessa pitäisi saada todistettua, että perittävä tuli painostetuksi, pakotetuksi tai ei ymmärtänyt tekemäänsä.
- Tämäkin on todella haastavaa. Perittävä on voinut ajatella, että sukulaiset vähät välittivät, mutta tämä ihminen kävi luonani joka viikko, joten jätän hänelle kaiken. Ei tällaista tarvitse perustella.
Ääri arvioi, että testamentin tekeminen on yleistynyt ja entistä nuoremmissa ikäpolvissa.
Jos perillisiä ei ole eikä testamenttia ole tehty, perintö menee valtiolle.
