Vääntö Ukrainan mineraalioikeuksista jatkuu: tinkimisvaihe käynnissä Yhdysvaltain kanssa?

Yhdysvallat ja Ukraina jatkavat parhaillaan neuvotteluja sopimuksesta, jolla Yhdysvallat saisi oikeuksia Ukrainan raaka-aine- ja mineraalivarantoihin.

Asiasta kertoo ukrainalainen hallituslähde uutistoimisto AFP:lle.

Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi torjui viime viikonloppuna saamansa alustavan sopimuksen, jossa Yhdysvallat olisi saanut oikeudet suureen osaan Ukrainan arvomineraaleista.

Ukrainan alueella on tiettävästi Euroopan suurimmat litiumin ja titaanin esiintymät. Maalla on myös runsaasti uraania ja mangaania. Öljy- ja kaasukentistä valtaosa on Venäjän miehittämillä alueilla Itä-Ukrainassa.

Kaivos- ja jalostusoikeudet olisivat toimineet takaisinmaksuna Yhdysvaltojen tuesta Ukrainalle sodan aikana. Sopimus ei sisältänyt turvatakuita Ukrainalle.

TARJOUKSEN hylkääminen saattoi yllättää Yhdysvaltain johdon. Tällä viikolla Zelenskyin ja Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin jännitteet tulivat näkyvästi julkisuuteen, kun Trump on ryöpyttänyt ukrainalaiskollegaansa.

Trump on muun muassa kutsunut Zelenskyiä diktaattoriksi, väittänyt tämän olevan hyvin epäsuosittu Ukrainassa ja syyttänyt Ukrainaa sodan alkamisesta.

AFP:n lähteen mukaan Yhdysvallat ja Ukraina ovat julkisista jännitteistä huolimatta jatkaneet keskusteluja mineraalisopimuksesta.

-  Vaihdamme jatkuvasti luonnoksia keskenämme, lähetimme taas yhden eilen, hallituslähde kertoi perjantaina.

Yhdysvaltain kansallisen turvallisuuden neuvonantaja Mike Waltz sanoi torstaina, että Ukrainan tulisi tutustua sopimukseen ja allekirjoittaa se.

Zelenskyi on sanonut olevansa valmis pyrkimään vakavaan sopimukseen mineraaleista, mutta korostanut Ukrainan tarvitsevan turvatakuita.

-  Minä suojelen Ukrainaa. En voi vain myydä sitä pois, Zelenskyi toisti keskiviikkona.

Trumpin hallinto aikoo perua kaikki sopimuksensa Harvardin yliopiston kanssa

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin hallinto aikoo perua kaikki jäljellä olevat kaupalliset sopimukset, jotka liittovaltio on tehnyt Harvardin yliopiston kanssa, kertoo viranomaislähde uutistoimisto AFP:lle.

Lähteen mukaan hallinto ohjeistaa vielä tiistaina virastoja selvittämään, mitä sopimuksia ne ovat tehneet Harvardin kanssa, ja mahdollisuuksien mukaan perumaan ne.

Uutiskanava CNN:n lähteiden mukaan peruttavien sopimusten arvo olisi noin satamiljoonaa dollaria.

Ohjeistus purkaa sopimukset on uusin käänne Trumpin hallinnon hyökkäyksissä huippuyliopistoja ja etenkin Harvardia vastaan. Aiemmin hallinto on muun muassa jäädyttänyt yli kahden miljardin dollarin edestä Harvardin rahoitusta. Rahoituksen vastineeksi hallinto on muun muassa vaatinut, että Harvard muuttaa opetuskäytäntöjään, lakkauttaa monimuotoisuusohjelmiaan ja uudistaa opiskelijavalintaansa.

Lisäksi hallinto yritti viime viikolla viedä Harvardilta oikeuden ottaa ulkomaisia opiskelijoita, mutta liittovaltion tuomari jäädytti päätöksen toimeenpanon.

”Jokainen on siellä vaarassa kuolla nälkään” – näin YK:n hätäapukoordinaattori kommentoi STT:lle Gazan tilannetta

Lapset jonottivat lämmintä ateriaa Nuseiratin pakolaisleirillä Gazassa 24. toukokuuta.

Gazan humanitaarinen katastrofi on nostanut keskusteluun kysymyksen siitä, käyttääkö Israel nälkää aseena Gazassa. YK:n humanitaaristen asioiden alipääsihteeri, hätäapukoordinaattori Tom Fletcher on yksi parhaimmin Gazan avustustilanteesta tietävistä ihmisistä.

Suomessa vieraillut Fletcher vastaa STT:n kysymykseen nälkäaseen käytöstä, että on yksinomaan Israelin päätettävissä, voidaanko nälänhätää helpottaa.

-  Jokainen on siellä on vaarassa kuolla nälkään, ja se riski vain kasvaa, kunnes avustuskuljetuksemme sallitaan. Se on Israelin päätös, saammeko viedä apua vai emme. Kukaan muu ei tee sitä päätöstä. Me voimme pelastaa ihmishenget siellä tai he voivat estää meitä toimimasta, Fletcher sanoo.

Fletcher johtaa YK:n humanitaaristen asioiden toimistoa (OCHA), jolle kuuluu hätäavun koordinointi. Viime viikolla Israel antoi OCHA:lle luvan aloittaa avustuskuljetukset noin 11 viikon tauon jälkeen.

-  Tällä hetkellä Gazaan menevä apu on vain pisara valtameressä siihen nähden, mitä siellä tarvitaan. Se johtuu kaikista rajoituksista, esteistä ja byrokratiasta.

Fletcher kertoo, että OCHA:lla on 10  000 rekkaa valmiina lähtöön ja järjestö voisi ruokkia Gazassa asuvia kuukausien ajan, jos se vain sallittaisiin.

-  Meillä on suunnitelma. Aselevon aikana saimme vietyä joka päivä 600-700 rekkaa Gazaan. Pelastimme kymmenien tuhansien ihmisten hengen ja tavoitimme satoja tuhansia ihmisiä. Me tiedämme, miten se tehdään.

OVATKO Israelin sotatoimet vaikeuttaneet avun toimittamista Gazassa, vaikka se on antanut kuljetuksille luvan?

-  He ovat antaneet kuljetuksille luvan teoriassa, mutta siellä on silti massiivisia esteitä, kuten rajoitukset Gazaan päästettävien rekkojen määrälle. Emmekä tietenkään vie apua sotatoimialueelle. Se tekee toiminnastamme erittäin hankalaa, mutta olemme tottuneet tekemään sitä. Teemme sitä esimerkiksi Sudanissa ja Ukrainassa, sanoo Fletcher.

-  Toimitamme apua niin paljon kuin se on vallitsevissa olosuhteissa mahdollista. Meidän on toimittava sellaisissa tilanteissa, joissa olemme, ei sellaisissa, joissa toivoisimme olevamme.

Mitä OCHA on sitten pystynyt toimittamaan Gazaan sen jälkeen, kun Israel salli aloittaa rajoitetut avustuskuljetukset?

-  Vauvanruoka on ollut meidän pääprioriteettimme, koska monet vauvat kärsivät aliravitsemuksesta. Olemme kuljettaneet myös energiakeksejä, vehnää, vähän oliiviöljyä ja perustarvikkeita sekä lääkkeitä. Kasvavan tautiriskin vuoksi sinne tarvitaan paljon lääkkeitä. Kesän lähestyessä tietenkin tarvitaan vettä, koska monet kaivot ovat tuhoutuneet.

Fletcher kertoo, että apua pyydetään myös lasten opetukseen. Monet koulut ovat tuhoutuneet Israelin pommituksissa.

Haasteita on myös sen varmistamisessa, ettei OCHA:n kuljetuksia ryöstetä.

-  Teemme kovasti töitä varmistaaksemme, että apu menee siviileille eikä sitä ryöstetä. Se on iso haaste. Aina emme siinä onnistu, koska ihmiset ovat epätoivoisia nälänhädän vuoksi.

Omien työntekijöiden turvallisuus myös huolettaa alipääsihteeriä ja hän myöntää, että asia pitää valveilla öisin.

-  Me olemme menettäneet Gazassa yli 300 kollegaa viimeisen 1,5 vuoden aikana.

YHDYSVALTOJEN ja Israelin tukema avustusjärjestö Gaza Humanitarian Foundation (GHF) kertoi maanantaina aloittaneensa avustustoiminnan Gazassa. Järjestö on saanut paljon kritiikkiä YK-järjestöiltä.

Nyt toteutettavassa Israelin avustussuunnitelmassa yksityisten toimijoiden on määrä jakaa ruoka-avustuksia gazalaisille muutamista jakelupisteistä, joita valvovat aseistetut vartijat. Suunnitelman taustalla on pyrkimys estää avustusten päätyminen Gazan aseistautuneiden ryhmien käsiin.

YK-järjestöt ovat tyrmänneet Israelin väitteet siitä, että avustuksia päätyisi laajamittaisesti näille ryhmittymille.

GHF on tuttu myös Fletcherille ja hän kertoo YK:n pitäneen useita palavereja Israelin kanssa tästä ”niin sanotusta” humanitaarisesta järjestöstä.

-  Olemme kertoneet, että me pystymme toimittamaan apua massiivisesti, jos meille vain sallitaan se. Suunnitelmamme noudattaa humanitaarisia periaatteita ja avunantajat sekä turvallisuusneuvosto kehottavat meitä pysymään tässä suunnitelmassa.

Fletcherin mukaan GHF ei täytä näitä periaatteita.

-  Käytetään sotilaallisia keskuksia, määrätään ihmisiä siirtymään eri alueille ja epäinhimillistetään ihmisiä avun toimittamisessa.

Fletcher sanoo, että YK:n työntekijöillä ei ole tällä hetkellä mahdollisuutta tehdä yhteistyötä GHF:n kanssa.

-  YK:n pääsihteeri ja minä olemme tehneet selväksi, että meidän on jatkettava puolueettomien ja riippumattomien tahojen käyttämistä. Ja kyse ei ole vain meistä, vaan myös rahoittajat edellyttävät sitä.

Miksi se on sitten perustettu?

-  Vaikea sanoa. Jos kuuntelee israelilaisia ministereitä, he yrittävät vähentää kansainvälistä painetta menetettyjen ihmishenkien ja nälänhädän vuoksi voidakseen samalla jatkaa sotatoimia. Jos haluaa ymmärtää tällaisissa tilanteissa ihmisten motiiveja, kannattaa kuunnella heidän julkisia puheitaan. Israelin ministerit sanovat aika selvästi, mitä he haluavat: väestön pois Gazasta laajoilta alueilta.

Väestön pakkosiirto on sotarikos, ja se vastaa käytännössä etnistä puhdistusta.

Merz: Ukrainan keskeiset tukijat eivät enää rajoita sitä, kuinka pitkälle Ukraina voi niiden antamilla aseilla iskeä

Saksan liittokansleri Friedrich Merz tapasi pääministeri Petteri Orpon (kok.) maanantaina Turussa.

Saksa ja muut Ukrainan keskeiset tukijat eivät enää rajoita sitä, kuinka kauas Ukraina voi niiden antamilla aseilla iskeä, kertoo Saksan liittokansleri Friedrich Merz.

Liittokanslerin mukaan niin Saksa, Britannia, Ranska kuin Yhdysvallatkin ovat luopuneet tällaisista rajoituksista.

Merzin mukaan tämä merkitsee sitä, että Ukraina voi puolustaa itseään iskemällä sotilaskohteisiin Venäjälle.

Venäjä kommentoi asiaa sanomalla, että päätös luopua rajoituksista olisi varsin vaarallinen.

Lähde AFP:lle: Hamas on hyväksynyt uusimman aselepoehdotuksen Gazaan

Savu nousi taivaalle Israelin iskun jälkeen Jabaliassa Gazan kaistan pohjoisosassa 25. toukokuuta.

Palestiinalainen äärijärjestö Hamas on hyväksynyt uusimman aselepoehdotuksen Gazaan, kertoo Hamas-lähde uutistoimisto AFP:lle. Lähteen mukaan ehdotuksen teki Yhdysvaltain erityislähettiläs Steve Witkoff.

AFP:n lähellä neuvotteluja olevan palestiinalaislähteen mukaan Witkoffin ehdotuksessa Hamas vapauttaisi kymmenen israelilaista panttivankia vastineeksi 70 päivän aselevosta ja Israelin joukkojen osittaisesta vetäytymisestä Gazasta. Lisäksi Israel vapauttaisi palestiinalaisvankeja.

Ehdotuksessa ensin viisi israelilaista panttivankia vapautettaisiin aselevon ensimmäisellä viikolla ja viisi muuta ennen aselepojakson päättymistä.

Lähteen mukaan neuvottelujen välittäjät jättivät ehdotuksen Hamasille ja Israelille arvioitavaksi viime päivien aikana. Yhdysvallat, Egypti ja Qatar ovat kaikki toimineet välittäjinä Israelin ja Hamasin neuvotteluissa sodan aikana.

Hamas-lähteen mukaan määräaikaisen aselevon aikana neuvoteltaisiin pysyvämmästä aselevosta ”Yhdysvaltain takaamana”.

Israel ja Hamas pääsivät tammikuussa sopuun aselevosta. Aselepo päättyi lopulta maaliskuun alussa osapuolten erimielisyyksiin jatkoneuvotteluista. Israel jatkoi sotatoimiaan Gazassa 18. maaliskuuta ja on jälleen viime päivinä kiihdyttänyt entisestään operaatiotaan.

Viime viikolla Israel kertoi kutsuneensa johtavat panttivankineuvottelijansa Qatarin Dohasta kotiin konsultaatioita varten. Osa Israelin neuvottelutiimistä on kuitenkin edelleen Qatarissa.

”Rehellisesti sanoen en enää ymmärrä” – näin Saksan liittokansleri kommentoi Israelin toimia Gazassa

Saksan liittokansleri Friedrich Merz (kuvassa) sanoo, ettei hän enää ymmärrä, mitä Israelin asevoimat tavoittelee Gazassa.

Israel on viime päivinä laajentanut jälleen sotatoimiaan Gazassa ja sanonut aikovansa ottaa koko Gazan kaistan hallintaansa.

-  Rehellisesti sanottuna en enää ymmärrä, mitä Israelin armeija tekee nyt Gazan kaistalla, mikä sen tavoite on, Merz sanoi saksalaiselle yleisradioyhtiö WDR:lle.

-  Tapaa jolla se on vahingoittanut siviiliväestöä, kuten on käynyt enenevissä määrin viime päivinä, ei enää voi oikeuttaa taistelulla Hamasin terrorismia vastaan.

Merz sanoi, että historiallisista syistä Saksan on oltavan varovaisempi kuin mikään muu maa neuvoessaan Israelia. Tällä liittokansleri viittasi Saksan toisessa maailmansodassa toteuttamaan juutalaisten kansanmurhaan.

-  Kysymys on siitä, kuinka selvästi ilmaisemme kritiikkiä nyt, ja historiallisista syistä olen varautuneempi, Merz sanoi.

Hän kuitenkin sanoi, että kun tiettyjä rajoja ylitetään ja kansainvälistä humanitaarista oikeutta loukataan, myös Saksan liittokanslerin on avattava suunsa.

Merz kertoo haluavansa, että Saksa pysyy Israelin tärkeimpänä kumppanina Euroopassa.

-  Mutta Israelin hallituksen ei pidä tehdä mitään sellaista, mitä edes sen parhaat ystävät eivät enää voi hyväksyä.

Gazan terveysministeriö kertoi sunnuntaina, että Israelin sotatoimissa on runsaan puolentoista vuoden aikana kuollut noin 54  000 ihmistä, joista suurin osa on siviilejä. Humanitaarinen tilanne Gazassa on katastrofaalinen, sillä ennen viime viikkoa Israel ei ollut päästänyt alueelle lainkaan humanitaarista apua sitten maaliskuun alun.