VALIKKO

Unohdetaan moraalipaniikki ja keskitytään faktoihin: ”pervoilu” ja tofu kouluissa eivät ole politiikan oikeita uhkia

Olen viime päivinä kuunnellut Katri Ylisen loistavaa äänikirjaa Saatanallinen paniikki. Kirja keskittyy 1990-luvun ”saatananpalvontailmiöön”, jonka ainakin itse ysärinuorena jollain tasolla muistankin.

Kyse oli siitä, kuinka yhtäkkiä yhteiskunnassamme levisi huoli muka paholaisen palvontaan ajautuneista nuorista. Pian lähes kaikki nuoren normaali oman identiteetin etsintä ja teiniangsti olikin merkki satanismista ja koko Suomen nuoriso oli ellei pilalla niin ainakin vakavassa vaarassa.

Ylinen asettaa tämän keksityn kohun hyvin niin historialliseen kuin yhteiskunnalliseenkin kontekstiin. Hän kertoo amerikkalaisesta satanismipaniikista, jossa on hyvin paljon samoja elementtejä kuin nykyisissä salaliittoteorioissa.

Hän kertoo myös 200-400 vuoden takaisista noitavainoista, jotka olivat oman aikansa salaliittoteorioita ja moraalipaniikkia.

Itseasiassa myös 2000 vuotta sitten kristittyjen vainoissa oma roolinsa oli sen ajan moraalipaniikilla, joka sai alkunsa ehtoollisen ruumin ja veren nauttimisen väärin ymmärtämisestä.

Kaikkien näiden joukkokauhistumisten aikana elettiin samalla keskellä isoja yhteiskunnallisia muutoksia ja ongelmiakin.

SUOMEN 1990-luvun saatananpalvontapaniikki osuu yksiin lama-ajan kanssa, jolloin vaikeaa oli niin nuorilla kuin aikuisillakin.

Tällä hetkellä elämme monella tavalla samanlaisia aikoja – perheillä on taloudellisesti vaikeaa, köyhyys tai ainakin taloudellinen niukkuus koskettaa yhä useampia lapsia ja perheitä ja lisäksi yleinen ilmapiiri on sotien ja laman uhankin takia vakava ja huolestunut.

Huoleen on toki syytäkin, mutta tämä kaikki stressi ei voi olla vaikuttamatta lapsiin ja nuoriin ja heidän mielenterveyteensä.

Samaan aikaan näiden paikallisvaalien alla kohistaan koulujen kasvisruoasta tai sateenkaaritietouden jakamisesta kouluissa. Kouluista halutaan poistaa ”tofu ja pervoilu”.

Jotkut epäilevät myös, että avoin keskustelu sukupuoleen ja seksuaalisuuteen ja erityisesti näiden moninaisuuteen liittyvistä kysymyksistä sekoittaa nuorten päät.

Unohtamatta tietenkään ilmastoa – myös ilmastonmuutokseen liittyvä tieto ja keskustelu ovat kuulemma uhka nuorille.

Oikeasti tämä kaikkihan on vain sitä samaa moraalipaniikkia, joka on vallannut yhteisöjä eri aikoina ja eri syistä.

Nykyisessä moraalipaniikissa nuoria näyttää uhkaavan Seta ja vegaanit, vaikka todellinen uhka olisikin köyhyys, työttömyys ja toivottomuus.

TOIVOTTAVASTI pian käytävissä kunta- ja aluevaaleissa ei äänestetä moraalipaniikin innostamina, vaan pidetään fokus ihan oikeissa ongelmissa kuten eriarvoistumisen lisääntymisessä, köyhyyden kasvussa, asuinalueiden ja koulujen segregaatiokehityksessä ja terveyspalveluiden karkaamisessa yksityisten, voittoja tavoittelevien yhtiöiden käsiin ja köyhien ulottumattomiin.

Vanhoja virheitä ei ole pakko toistaa, joten ei anneta nyt moraalipaniikin ja salaliittoteorioiden voittaa. Jos niin käy, häviäjiä ovat kaikki ja ennen kaikkea lapset ja nuoret sekä erilaiset vähemmistöt.

Vain yhdessä ja tasa-arvoisina voimme selvitä myös näistä vaikeista vuosista.

Kirjoittaja on lehtori (AMK) ja kunta- ja aluepäättäjä Kokkolasta.

AVAINSANAT

Kun ihmisiä ammuttiin muurille – emmekö ole oppineet mitään?

Itä-Saksa (DDR) rakensi muurin Saksojen rajalle vuonna 1961. Muuri oli käytössä vuoteen 1989 saakka. Ihmisten liikkuvuutta estettiin näin 28 vuoden ajan.

Muuri muodostui vertauskuvallisesti kommunismin ja muun maailman väliseksi rajaksi. Sitä arvosteltiin. Sitä paheksuttiin. Jos joku yritti ylittää muurirakennelman, yrittäjä ammuttiin.

Kansalaiset alkoivat protestoida muuria vastaan. Johtajien kannatus mureni ja he joutuivat väistymään. Muurin toimivuus lakkasi ja kansalaisliikkeet hajottivat muurin.

Moni oli sitä mieltä, ettei ihmisten liikkuvuutta saisi enää koskaan rajoittaa näin. Muurin murtuminen koettiin ihmisoikeuden voittona. Opittiinko maailmassa tästä?

Berliinin muurista ei ehkä opittu mitään. 2016 Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu esitti koko Israelin rajoille muuria. Ja muuria alettiinkin rakentaa, etupäässä Palestiinan rajoille. Aatteellisesti muurinrakentaja oli aivan toista maata kuin Berliinissä. Tätä muuria ei rakennettu kahden valtion rajalle.

Oliko Netanjahun muurisuunnitelma ainutlaatuinen poikkeus? Ei ollut. Maailmassa muurien tekeminen ei ole lakannut.

Muurin olemassa oloon YK on ottanut kantaa. YK vaatii muurin purkamista äänin 160-6. Israel on ilmoittanut, että se ei aio noudattaa päätöstä.

Amerikan presidentti Donald Trump matkusti Texasiin 2019 ja ehdotti Meksikon rajalle muuria. Muurin rakentaminen aloitettiin vaikka sitä vastustettiin USA:ssa.

Trump menetti presidentin tittelinsä seuraavissa vaaleissa, mutta tuli valituksi myöhemmin uudelleen presidentiksi. Muurin rakentaminen jatkuu edelleen. Rajanylityspaikoissa ihmisten liikkuvuus kuitenkin jatkuu.

EMME ole Suomessa tämän asian suhteen ulkopuolisia. Olemme pysäyttäneet ihmisten liikkuvuuden itärajallamme jo toista vuotta. Lisäksi on päätetty myös tehdä itärajalle ihmisten liikkuvuutta estävä aita. Aitaa on osin jo rakennettu.

Olemme siis osaltamme muurin rakentajia. Ihmisten vapaa liikkuminen on voimakkaasti estetty. Päätös on voimassa nyt sellaisena, että rajaa ei saa ylittää toistaiseksi.

Suomessa on koettu itärajalla Venäjän vuoksi suurien ihmismäärien organisoitua maahantuloa. Onko tarvetta estää kaikkien ihmisten liikkumista valtioiden rajalla? Vallitseva päätös estää myös kaikkien sukulaisten tapaamiset. Myös turvapaikan hakijat on täten estetty ylittämästä valtakunnan rajaa.

Mitä jos toimisimmekin toisin Suomessa? Antaisimme sukulaisten tavata toisiaan. Ottaisimme turvapaikanhakijoita vastaan ja tutkisimme niiden perusteet. Ja pitäisimme rajat auki ainakin määräajoin.

Olisiko meidän puolestamme ihmisoikeudet paremmalla tolalla?

Kirjoittaja on puolueosaston puheenjohtaja (sd.) Mustasaaresta.

AVAINSANAT

Jo joutui armas aika – suomalaisen koulutusjärjestelmän rikkomiselle

Näinä päivinä kouluissa ja opinahjoissa ympäri Suomen tuoreet ylioppilaat kajauttavat ilmoille Gaudeamus Igiturin, Suvivirsi saattelee koululaiset kesälaitumille ja mahtuupa mukaan monia juhlavuuksia myös ammattiin valmistuneiden kunniaksi.

Sitä riemua, kun pitkä uurastus opintojen parissa palkitaan, on aina ilo katsella, herkistää vuosi toisensa jälkeen. Aihetta juhlaan ja ylpeyteen totisesti on!

Itselläni pinnan alla tunneskaalasta pyrkivät nyt esiin kuitenkin myös monet tummemmat, epämiellyttävämmät tunteet, sillä koko koulutusjärjestelmämme on vaarassa tulla rikotuksi.

Suomalaista koulutusjärjestelmää on sen sata vuotta rakennettu sillä ajatuksella, että jokaisella tulee olla oikeus oppia, sivistyä, tavoitella unelmiaan ja tehdä itselleen ja kansakunnalle merkityksellisiä asioita.

Pyrkimys opintojen maksuttomuuteen varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin, pääsykoejärjestelmän reiluuteen ja opettajien ammattitaitoon luottaminen ovat olleet systeemin kantavat rakenteet tuoden hyviä tuloksia ja mahdollistaen kehittää sitä edelleen.

TÄMÄN KAIKEN oikeistohallitus on nakkaamassa romukoppaan. Se on toki vain yksi osanen siinä keinojen jatkumossa, millä oikeistohallitus tietoisesti jakaa kansaa kahtia pärjääjiin ja päähän potkittaviin.

Luokkayhteiskunta betonoi vallan rikkaille ja näyttää lopuille kansalaisille karttakepillään kaapin paikan.

Leikkaaminen sivistyksestä ja osaamistason laskeminen on toteutettu nihilistisen järjestelmällisesti ja vastoin hallituksen julkilausumia tavoitteita työllisyys- ja koulutusasteen nostosta.

Kuntien osuuksien leikkaukset osuvat väistämättä varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen. Näin koulutuspolku uhkaa katketa ennen kuin on ehtinyt kunnolla edes alkaa.

Pieni ja syrjäinen kansakunta on pärjännyt ja tulee pärjäämään vain korkealla koulutustasolla.

Ammatillisen koulutuksen leikkaukset vaikuttavat niin oppivelvollisiin kuin ammattia vaihtaviin tai osaamisen päivittämistä kipeästi kaipaaviin. Saatu opetus ei anna enää kaikille riittäviä valmiuksia työllistymiseen ja heikentää jo opiskelijoiden jatko-opintokelpoisuutta. Aikuiskoulutustuen taas poisto estää suurinta osaa työntekijöistä vaihtamasta alaa tai jatkokouluttautumasta.

Suurin puhallus ja järisyttävin vaikutus tulee olemaan avoimien korkeakoulujen tutkinnonanto-oikeudella, joka luo ohituskaistan hyvin toimeentuleville ohi opiskelijavalintajärjestelmän.

SUOMEN TALOUS kasvaa tällä hetkellä lähes heikoimmin kaikista länsimaista.

Millä saisimme taottua järkeä kovakalloisen hallituksen päähän: pieni ja syrjäinen kansakunta on pärjännyt ja tulee pärjäämään vain korkealla koulutustasolla, jokaisen potentiaalin täysimääräisellä käytöllä ja vahvalla hyvinvointivaltiolla.

Lopettakaa tämän kastijärjestelmän luominen ja tuokaa takaisin kaipaamani sivistysporvarit! En tosin aio pidättää henkeä odotellessani tuota tapahtuvaksi.

Juhlin kevättä, valmistuvia ja koulunsa päättäneitä ihmisiä riemurinnoin heidän kanssaan ja tulevaisuudenuskoa heihin valaen, sillä he ovat sen ansainneet.

Kirjoittaja on JHL:n aluetoiminnan asiantuntija Mustasaaresta.

AVAINSANAT

Ketkä kaikki toimijat pääsivät salaa sanelemaan hallituksen suojelutyölakia?

Kansalaisilla on oikeus tietää, kenen ehdoilla uusi suojelutyölaki on oikeasti hallituksessa valmisteltu.

Yleisradio kertoi viikko sitten huolestuttavan uutisen: suojelutyölakia, joka rajoittaa ihmisten perusoikeuksia – tässä tapauksessa työntekijöiden lakko-oikeutta – on valmisteltu tavalla, joka ei kestä päivänvaloa.

Kun julkisuuteen vuotaa tietoa siitä, että työnantajapuoli on ollut tiiviissä yhteydessä poliittiseen johtoon ja että virallisen kolmikantavalmistelun rinnalla on käyty epävirallisia neuvotteluja suljettujen ovien takana, herää oikeutettu kysymys: missä on demokratian läpinäkyvyys?

Suojelutyölaki on herkkä ja vakava asia. Kyse on paitsi työntekijöiden oikeuksista myös kansalaisten turvallisuudesta. Juuri siksi lain valmistelussa pitäisi noudattaa äärimmäistä huolellisuutta, tasapuolisuutta ja ennen kaikkea avointa keskustelua.

Nyt näyttää siltä, että poliittinen johto on ollut vastaanottavampi työnantajapuolen viesteille kuin työntekijäjärjestöjen näkemyksille. Onko tämä demokratian arvojen mukaista?

MEIDÄN PITÄÄ voida luottaa siihen, että lakeja ei säädetä “hyvä veli” -verkostojen vaikutuksesta, vaan julkisesti, asiantuntevasti ja reilusti. Tällainen toiminta rapauttaa kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään ja lainsäädäntöön.

Miten voimme vaatia kansalaisilta lain kunnioittamista, jos itse lait syntyvät ilman kunnioitusta demokraattista prosessia kohtaan?

Pidän erityisen vakavana sitä, että terveydenhuollon kriittistä henkilöstöä koskevaa lainsäädäntöä ollaan kiristämässä tilanteessa, jossa hoitajat ovat jo valmiiksi äärirajoilla. Tämä ei ole tie kohti parempaa terveydenhuoltoa – tämä on tie kohti epäluottamusta, aliresursointia ja hallittua kaaosta. Jos työntekijöitä ei kuunnella valmisteluvaiheessa, heidät pakotetaan kadulle huutamaan ääntään kuuluviin.

Vaadin, että suojelutyölain valmistelun avoimuus selvitetään perin pohjin. Kaikki viestintä, taustavaikuttaminen ja neuvottelut on tuotava päivänvaloon. Kansalaisilla on oikeus tietää, kuka vaikuttaa lakeihin – ja miten.

Tämä ei ole vain työmarkkinakysymys. Tämä on kysymys siitä, kenellä on valta Suomessa – ja miten sitä käytetään.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu (sd.) Vaasasta.

AVAINSANAT

Oli aika jolloin oikeistohallituskin ymmärsi verotuksen reiluutta

Nykyisen, hyvinvointia rakentaneen verotusmallin toi Suomeen porvarihallitus yli sata vuotta sitten. Miksi nykyiselle oikeistohallitukselle tämä edeltäjiensä järkevä toimintatapa ei enää kelpaakaan?

Progressiivinen verotus otettiin käyttöön Suomessa 105 vuotta sitten, vuonna 1920. Suomessa tuli voimaan pysyvä laki tulo- ja omaisuusverosta 1921. Malli oli kopioitu Ruotsista. Lain tarkoitus oli tehdä verotuksesta oikeudenmukaisempaa ja aiempaa tasapuolisempaa.

Suomessa oli tuolloin porvarihallitus ja pääministerinä toimi Rafael Erich. Hän oli kokoomuspoliitikko, oikeustieteilijä ja diplomaatti.

Samainen porvarihallitus asetti myös oppivelvollisuutta koskevan lain, joka vahvistettiin huhtikuussa 1921.

Yksi lain tarkoituksista oli, että jokainen suomalainen, yhteiskuntaluokasta riippumatta oppii lukemaan ja tekemään päätöksiä oman lukutaitonsa kautta.

TUOLLOIN, YLI SATA VUOTTA sitten päättäjät suuressa viisaudessaan ovat tehneet hyviä ratkaisuja. Nämä olemme voineet koulussa todeta. Keskustelemme tunneilla opiskelijoiden kanssa tuosta edistyksellisestä ajasta.

Miten viisaita ja rohkeita päättäjiä tuohon aikaan oli yli puoluerajojen! Porvarihallituskin halusi kehittää sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja hyvinvointivaltiota.

Nyt 2025 meillä Suomessa on jälleen oikeistohallitus. Jokainen näkee, miten suomalaista sivistystä ja yhteiskuntaa tuodaan alaspäin hurjilla leikkauksilla. Leikkauksilla, jotka koskevat muun muassa koulutusta, hyvinvointia ja valmiiksi vähäosaisia. Tämän myöntäminen voi olla toki vaikeaa ja nämä herättävät paljon tunteita ja erilaisia näkemyksiä.

Mutta eikö ole päivänselvää, että aiempi oikeistohallituksen sadan vuoden takainen järkevä linja ei enää päde – ja nyt toimitaan toisin?

Petteri Orpon hallitus ottaa velkaa noin 12,2 miljardia euroa. Ymmärrän, että velkaa otetaan hyvinvointivaltion palveluiden säilymiseksi ja kehittämiseksi.

Eduskuntavaaleissa 2023 vaalilupauksia olivat esimerkiksi velkaa ei oteta sekä koulutuksesta ja hyvinvoinnista ei leikata. Nyt leikataan juuri näistä ja heiltä, joilla valmiiksi on vähemmän ja velkarahasta annetaan lisää heille, joilla jo on enemmän.

OTTAAKO JOKAINEN suurituloinen veronkevennykset vastaan hyvällä omallatunnolla? Ostovoima lisääntyy heillä, joilla rahaa on ennestään ja heikkenee heillä, joilla raha on tiukassa jo nyt.

Samalla myös säästämisen ja sijoittamisen mahdollisuus heikkenee heillä, joille säästäminen olisi nyt tärkeämpää kuin koskaan aiemmin.

Mitä mahtaisivatkaan päättäjät runsaan sadan vuoden takaa ajatella seuraajiensa nykymenosta?

 

Kirjoittaja on opettaja ja kuntapäättäjä Seinäjoelta.

AVAINSANAT

Kuntavaaliehdokkaista päättäjiksi – tällaisia taitoja meidän valittujen pitää nyt hankkia

Kuntavaaleissa on suhteellisen helppoa olla ehdokkaana, mutta valinnan jälkeen jokaiselle uudelle valtuutetulle tulee nopeasti paljon tärkeää opeteltavaa.

Miltei tasan kuukausi sitten käytiin kunta- ja aluevaalit. Vaali-iltana ilo oli ylimmillään, kun puolueemme sai molemmissa vaaleissa voiton. Kuntavaaleissa voidaan puhua jopa historiallisesta voitosta.

Saimme iloita myös kotikaupungissani Pietarsaaressa, jossa nostimme kannatustamme viisi prosenttiyksikköä ja sosialidemokraattisten valtuutettujen määrä nousi kahdeksasta kymmeneen.

Uusi valtuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa kesäkuussa, mutta sitä ennen käydään vielä puolueiden väliset neuvottelut paikkajaosta kaupunginhallitukseen ja eri lautakuntiin sekä valtuuston että muiden toimielinten puheenjohtajista ja varapuheenjohtajista. Lopullisesti uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa tehdään lopulliset päätökset henkilövalinnoista.

MEILLÄKIN uuden valtuuston nelivuotinen kausi alkaa monessa kunnassa tiukentuvan kuntatalouden varjossa. Kunnat ovat saaneet lähiaikoina uusia tehtäviä, jotka maan hallitus on moneen kertaan luvannut rahoittaa kokonaan.

Näistä viimeisimmät työllisyyspalveluiden siirto kunnille tämän vuoden alusta sekä perusopetuksen oppimisen tuen uudistus, joka astuu voimaan elokuun alussa.

Jo nyt tiedetään, että työllisyyspalveluiden rahoitus oli alimitoitettu ja kun kehysriihessä päätettiin leikata 75 miljoonaa euroa kuntien valtionosuudesta, voi vain arvailla, pitääkö hallituksen lupaus uusien tehtävien täysimääräisestä rahoittamisesta paikkansa.

Kuntien tulee joka tapauksessa hoitaa lakisääteiset velvoitteensa. Jos nykyiset verotulot ja valtionosuudet eivät riitä niiden rahoittamiseen, on harkittava muita keinoja talouden tasapainottamiseksi eli veronkorotuksia ja toiminnan tehostamista.

Uudet valtuutetut joutuvatkin heti kautensa alussa perehtymään oman kunnan taloustilanteeseen, koska vuoden 2026 talousarvion valmistelu käynnistyy heti toimikauden alussa.

Kuntapolitiikassa korostuvat halu yhteistyöhön, neuvottelutaito ja kyky tehdä kompromisseja.

Kuntapolitiikassa pyritään päätöksissä yksimielisyyteen, koska kuntapolitiikassa ei ole eduskunnan kaltaista hallitus vastaan oppositio -asetelmaa. Päätöksenteon tulisi olla riittävän avointa ja kaikilla päätöksentekoon osallistuvilla tulee olla mahdollisuus tuoda oma näkemyksensä yhteiseen keskusteluun.

Aina ei kuitenkaan löydetä yhteistä linjaa, mutta kuntapolitiikassa korostuvat halu yhteistyöhön, neuvottelutaito ja kyky tehdä kompromisseja.

Nyt valtuustokauden alussa on syytä huolehtia, että erityisesti uudet valtuutetut ja muut luottamushenkilöt saavat hyvän perehdytyksen ja koulutuksen tehtäviinsä.

Kaikkea ei voi kerralla oppia, mutta perusasiat kuntalaista, kuntien rahoitusjärjestelmästä, substanssilainsäädännöstä, kaupungin hallintosäännöstä ja kokouskäytännöistä olisi jonkinlainen minimi. Kokeneempien luottamushenkilöiden kokemuksista voi myös oppia.

Itse odotan mielenkiinnolla nyt alkavaa valtuustokautta. En ole ensikertalainen, mutta edellisestä omasta läpimenostani kuntavaaleissa on kulunut jo lähes 30 vuotta.

Maailma ja kunnat ovat muuttuneet noiden vuosikymmenten aikana, mutta tunnen vahvasti, että innostukseni oman kotikaupungin ja yleensä kuntien kehittämisestä asukkaidensa parhaaksi ei ole sammunut.

Kirjoittaja on johtava asiantuntija ja kasvatustieteiden maisteri Pietarsaaresta.

AVAINSANAT