VALIKKO

Tutkija ryöpyttää ulkopoliittisen johdon hyssyttelyä: ”Suomella ei ole erillissuhdetta Yhdysvaltoihin”

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) pääsi toukokuussa 2024 vierailemaan lentotukialus Gerald R Fordilla.

Suomella ei ole mitään sellaista erityissuhdetta Yhdysvaltoihin, mikä takaisi ettemme koskaan joudu samanlaiseen pulaan Donald Trumpin kanssa kuin vaikka Tanska ja Kanada.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen hallintonsa toimet ovat johtaneet Euroopan ja Suomen kylmän sodan jälkeisen ajan ehkä vaikeimpaan geopoliittisen puristustilanteeseen.

Grönlantia havitteleva Trump on käytännössä uhannut loukata EU:n ja Naton jäsenvaltion Tanskan alueellista koskemattomuutta. Maan johto on luonnehtinut Tanskaa ”huonoksi liittolaiseksi”, vaikka maa on auliisti osallistunut Yhdysvaltojen sotilaallisiin operaatioihin ja menettänyt niissä suhteessa liki saman verran sotilaitaan kuin Yhdysvallat.

Kanadaa – Yhdysvaltain tähän asti avuliainta naapurimaata – Trump painostaa maansa osavaltioksi.

Trump on tehnyt selväksi, että maansa sotilaallinen tuki liittolaisilleen, ydinsateenvarjoa myöten, onkin ehdollista. Samaan aikaan Trumpin hallinto on edistänyt monia Venäjän keskeisiä turvallisuuspoliittisia tavoitteita Euroopassa.

TÄSTÄ HUOLIMATTA Suomen ulkopoliittinen johto käskee yhä liturgiamaisesti kansalaisia panemaan jäitä hattuun, pitämään pään kylmänä, makaamaan hiljaa ja ajattelemaan transatlanttisia suhteita.

Suomella on tässä virallisessa narratiivissa hyvä, vahva erityissuhde Yhdysvaltojen kanssa.

Tätä kertojat perustelevat joko hengenheimolaisuudella, tärkeillä F-35 -hankinnoilla, jäänmurtajateollisuudella tai jollain muulla mielestämme järkisyyllä jonka takia Yhdysvallat ”tarvitsee meitä”.

Tämä on joko toiveajattelua, omien kansalaisten rauhoittelua tai Suomenkin mediaa seuraavien yhdysvaltalaishallinnon virkamiesten varomista.

Järkevät syyt eivät nimittäin enää nykyisessä geopolitiikassa päde. Järkiperustein Venäjän ei olisi ikinä pitänyt tehdä suurhyökkäystään Ukrainaan, eikä Trumpin ryhtyä pilaamaan suhteitaan Yhdysvaltain parhaimpiin eurooppalaisiin ystävämaihin.

Liittolaisuus ei suojannut Kanadaa tai Tanskaa.

SUOMELLA ON toki suhteessa väkilukuumme poikkeuksellisen vahva puolustus, mutta emme silti vielä yllä Yhdysvaltain haluamiin tuleviin Nato-budjettivaatimuksiin.

Kun Suomi sanoo hoitavansa oman osuutensa Naton pohjoisen alueen turvallisuudesta, tällä argumentilla ei pitkälle pötkitä keskusteluissa Trumpin hallinnon kanssa. Oman tonttinsa hoitaminen on oletusarvo, josta ei erikseen palkita.

Yhdysvallat ei tarvitse Suomea erityisesti mihinkään, mitä se ei saisi muualtakin.

Pelkkä syvä liittolaisuus ja taloudellis-sotilaallinen yhteistyö rauhan aikana eivät ole ehdottomia keskinäisriippuvuuden mittareita. Eivät ne suojanneet Kanadaa tai Tanskaakaan.

TODELLISUUDESSA Yhdysvallat ei tarvitse Suomea erityisesti mihinkään, mitä se ei saisi muualtakin. Positiivista tilanteessa on, ettei Yhdysvalloilla juuri nyt ole erityisesti mitään meitä vastaankaan. Olemme harmiton alue, joka ei tuota heille päänvaivaa.

Silti jos Yhdysvaltain geopoliittiset edut niin vaativat, se voi käyttää meitä yhtenä pelimerkkinä Venäjän kanssa, kun Venäjä haluaa palauttaa koko Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin itselleen mieluisammaksi.

Jos Venäjä tosissaan vaatii, Trumpin hallinnolle ei tuota mitään tunnontuskia jättää meidät geopoliittisen saranan väärälle puolelle – Venäjän etupiiriin kuuluvaksi alueeksi.

Tässä Kremlin kannattaa toimia nopeasti, sillä kukaan ei tiedä vaihtuuko heille myötämielisen Trumpin valta seuraavissa Yhdysvaltain vaaleissa, vajaan neljän vuoden kuluttua.

Positiivista tilanteessa on, ettei Yhdysvalloilla juuri nyt ole erityisesti mitään meitä vastaankaan.

SUOMEN VAIHTOEHDOT ovat varsin vähissä. Niitä kuitenkin on.

Voimme edistää sotilaallista integraatiota lähimpien Nato-naapurimaidemme kanssa, ja yrittää varmistaa että EU:n yhteisvelkaa eurooppalaisen puolustuksen vahvistamiseen käytetään nimenomaan Yhdysvallat-riippuvuuden vähentämiseen.

Voisimme myös nykyistä selvemmin ilmoittaa julkisesti olevamme kumppanimme, pohjoismaa Tanskan tukena, tuli mitä tuli. Tätä toivoisimme itsellemmekin vastaavanlaisessa tilanteessa.

Valtionjohdon pitäisi myös salatusti ja nopeasti tehdä hyvin käytännönläheinen suunnitelma B pahimman mahdollisuuden varalta: mitä teemme jos kahdenvälinen DCA-puolustussopimuksemme Yhdysvaltain kanssa menettää merkityksensä.

Ennen kaikkea johdon pitää varautua selittämään kansalaisille, jos ”ikuiset turvatakuut – ei koskaan enää yksin” -tilanteemme muuttuukin yhdessä päivässä tai viikossa.

Yhdysvaltain hallinnon teot ja puheet osoittavat nyt niin selvästi samaan suuntaan, että Suomenkaan poliittisen johdon ei kannata kovin pitkään jatkaa tilannekuvan siloittelua, saati hyssyttelyä.

Ristiriita virallisten lausuntojen ja suomalaisten reaaliajassa näkemän julkisen geopoliittisen tilannekuvan välillä uhkaa pian kasvaa liian suureksi.

Kirjoittaja on ajatuspaja Nordic West Officen toimitusjohtaja ja entinen pitkäaikainen Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija.

AVAINSANAT

Pohjoisen TikTok-kuningas – nerokas vaalikampanja näyttää internetiltä

  • Kolumnit
  • 08.09.2026
  • 8:12
  • (Päivitetty: 08.09. 9:37)

Käytin kesälomastani aivan liikaa aikaa Iso-Britannian uuden pääministerin Andy Burnhamin TikTok-videoiden katseluun.

Mutta se oli kenties paljon hyödyllisempää kuin analyysien lukeminen Guardianista.

Burnhamin videoista aukesi heti, miksi Labour puhuttelee taas tavallisia brittejä.

Keir Starmer voitti vaalit lupauksella suuresta muutoksesta pitkään jatkuneen konservatiivisekoilun jälkeen. Mutta Starmer ei kyennyt lunastamaan tappiinsa hilattuja odotuksia, vaikka vaaliohjelmaa tosiasiassa on toteutettu menestyksellä ja uskollisesti.

Andy Burnham sen sijaan voittaa ihmisten huomion ja sydämet.

”POHJOISEN kuninkaaksi” Game of Thrones -sarjaa mukaillen nimetty Burnham on kääntänyt Labourin suunnan suorastaan hämmentävän nopeasti. Osa hänen avauksistaan on häpeämättömän populistisia. Pubien verotuksen keventäminen tuskin ratkaisee Britannian ongelmia, mutta Burnham ymmärtää, mikä ihmisiä liikuttaa.

Britille pubi ei ole vain anniskeluravintola: se on kansallinen instituutio, olohuone ja yhteisöllisyyden tyyssija. Burnham tajuaa sen, koska hän on pubissa kuin kotonaan. Siksi videot, joissa nuorena kitaraa soittanut Andy listaa Manchesterin parhaat indie-bändit tai puolittaa Guinness-tuopin yhdessä hörpyllä eivät näytä viestintätoimiston käsikirjoittamilta.

Luottamus on talouden parasta valuuttaa, mutta aitous on kovinta poliittista valuuttaa.

Pubien verotuksen keventäminen tuskin ratkaisee Britannian ongelmia, mutta Burnham ymmärtää, mikä ihmisiä liikuttaa.

SDP:SSÄ ajattelimme varmaan vähän liian pitkään, että erinomaiset ohjelmapaperimme löytävät kyllä yleisönsä. Eivät muuten löydä. Jos viesti ei ylitä algoritmia, sitä ei monille, etenkään nuorille, ole edes olemassa.

Samaa tietysti opetti Zohran Mamdanin kampanja New Yorkissa. Hänen politiikastaan ja sen realistisuudesta USA:n oloissa voi olla montaa mieltä – mutta kampanjan viestinnällistä nerokkuutta on vaikea kiistää. Se ei näyttänyt vaalikampanjalta vaan internetiltä. Ja siksi se toimi.

Burnham näyttää tajunneen saman. Hän ei tiktokkaa vain siksi, että nuoret ovat siellä. Vaan siksi, että ihmiset ovat siellä.

Varmasti on niin, että edelleen politiikan sisältö ratkaisee ensi kevään vaalit. Mutta tulevaisuudessa yhä enemmän kyse on siitä, että pysäytämme ihmiset ensin kuuntelemaan ja puhumme heille suoraan. Burnham tekee jo poliittisia avauksiakin somen kautta ja perinteinen media joutuu poimimaan ne sieltä.

Ei muuten ole sattumaa, että eräs Antti Lindtman on viimeisen vuoden ajan panostanut poikkeuksellisen vahvasti TikTok-presenssiinsä. Käykääpä vilkaisemassa.

AVAINSANAT

Janne Riiheläinen: Kanada kauppasotii nyt puolestamme

  • Kolumnit
  • 04.09.2026
  • 19:01
  • (Päivitetty: 04.09. 19:04)

Kanada panee nyt hanttiin Yhdysvaltain taloudelliselle sanelupolitiikalle. Tässä meidän etumme on tukea Kanadaa – vaikkapa kaupankäyntiä lisäämällä.

Trumpin toisella kaudellaan käynnistämä sisä- ja ulkopoliittinen myllerrys on osoittautunut hänelle tyypilliseksi toimintatavaksi.

Jatkuvuus ja varovaisuus eivät ole hänelle tärkeitä asioita, pikemminkin asioiden ja normien rikkominen sekä ahnas riskinotto.

Osa hänen vallankäyttöään muita maita kohtaan on Yhdysvaltain taloudellisen aseman käyttäminen vipuvartena. Tai ehkä ehkä pikemminkin tylppänä astalona.

Trump on suunnannut tullejaan eri vaiheissa eri maita kohtaan ja saanut sekavasta toiminnasta huolimatta läpi haluamiaan asioita.

Poikkeuksena tähän mennessä Kiina, joka sekin on hoitanut vastaanpanemisensa hyvin hienovaraisesti.

EU TAIPUI vaatimuksiin hyvin sujuvasti, koska arvio oli, että se on pienemmän riesan tie.

Euroopan notkeaa, imartelun säestämää taipumista toki edisti se, että demokraattinen puoli maanosasta on kovin riippuvainen turvallisuudessaan Yhdysvaltain asevoimista.

Mutta nyt on vihdoin löytynyt joku, joka panee Trumpille oikeasti ja avoimesti kampoihin.

KANADAN hallitus vihelsi maiden väliset kauppaneuvottelut poikki, kun pöytään tuli muun muassa vaatimus linjata kauppasuhteita kolmansiin maihin Yhdysvaltojen linjan mukaiseksi.

Muutama muukin Kanadan itsemääräämisoikeutta ylenkatsova ehto ilmestyi mukaan. Trumpin puheita Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin 51. osavaltioksi kuunnelleet kanadalaiset ilmoittivat tylysti, että antaa olla.

He myös ilmoittivat vastaavansa Yhdysvaltain asettamiin tulleihin samalla mitalla.

Pääministeri Mark Carneyn ilmoitus neuvottelujen pysäyttämisestä ei jättänyt epäselväksi, että Kanada on nyt valmis kauppasotaan Trumpia ja Yhdysvaltoja vastaan.

Carney tietää, miten selvitä potentiaalisesti äärimmäisen vaarallisesta taloustilanteesta, joka kauppasotaa seuraa.

Tämä kauppasota nousee siis lähinnä Trumpin halusta alistaa naapurimaansa.

Hän toimi Kanadan pankin pääjohtajana 2000-luvun alun finanssikriisin aikana ja Englannin pankin pääjohtajana EU-eron eri vaiheissa.

Kummastakin tilanteesta selviytymisestä hän on saanut ylistystä osakseen.

MITÄÄN TODELLISTA syytä Kanadalle uhittelemiseen ei Trumpin hallinnolla ole.

Maiden raja on turvallinen ja kauppaa on käyty pitkään molempien hyödyksi. Kanadan kimppuun käymisellä ei ole edes saatavilla poliittista kannatusta. Kukaan ei inhoa Kanadaa.

Tämä kauppasota nousee siis lähinnä Trumpin halusta alistaa naapurimaansa.

Kyse ei ole vain kahden maan kiistasta, vaan koko vapaan maailman sisäisestä kriisistä.

Trumpin piittaamattomuus arvoista ja liittolaisuuksista on muuttanut demokraattisten maiden suhdetta Yhdysvaltoihin, joka toisen maailmansodan jälkeisen ajan on ollut vapaan maailman johtaja.

Tästä muutoksesta kertoo se, miten Carneyn kehuttu puhe alkuvuonna Davosin kokouksessa keräsi valtavasti huomiota.

Puheessa hahmoteltiin demokraattisille maille uutta tapaa toimia kansainvälisessä politiikassa, kun Yhdysvaltoihin ei voi enää luottaa.

EUROOPASSAKIN etsitään uusia tapoja vaalia turvallisuutta ja pärjätä muuttuneessa maailmassa.

Carneyn kanssa tiiviisti asioiva presidentti Alexander Stubb ja muut eurooppalaiset poliittiset johtajat käyvät epäilemättä taustalla keskusteluja jostain uudesta tavasta liittoutua.

Ei ole sattumaa, että Ranskan valtio irtautuu Microsoftista, tai että meillä presidentti kokoaa keskeisiä toimijoita keskustelemaan strategisista riippuvuuksista.

Kanadan ja Euroopan yhteyttä rakennetaan näkyvästi, kun Carney saapuu myöhemmin tässä kuussa vierailulle Eurooppaan.

Ensin hän kuuntelee komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin pitämän Unionin tila -puheen ja seuraavana päivänä puhuu itse europarlamentille.

Saa nähdä, esittääkö Carney tuolloin jonkinlaisen näyn siitä, miten liberaalia demokratiaa vaalivat maat voivat toimia yhdessä idän ja lännen puristuksessa. Sellaiselle on ainakin tilausta.

PARAIKAA eurooppalaiset puolustavat omaa vapauttaan ja turvallisuuttaan Venäjää vastaan auttamalla ja aseistamalla Ukrainaa.

Tätä toista kamppailua käymme käymällä enemmän kauppaa Kanadan kanssa.

Made in Canada tarkoittaa tässä tilanteessa paljon muutakin kuin tuotteen alkuperämaata.

AVAINSANAT

Evp-upseeri: Otetaan mallia Saksasta – suljetaan Venäjän Ahvenanmaan konsulaatti

Saksa syyttää, että Venäjä yritti elokuussa iskeä räjähteillä ukrainalaiseen rahtikoneeseen Leipzigin lentokentällä.
  • Kolumnit
  • 04.09.2026
  • 9:35
  • (Päivitetty: 04.09. 9:33)

Eskalaation pelko on yksi Ukrainan sodan oudoimpia ilmiöitä. Edelle menevät vain ”Venäjän oikeutetut vaatimukset”: molemmilla tekosyillä olemme vältelleet Kremlin asettamista vastuuseen törkeilystään.

Venäjä on vuoden 2022 suurhyökkäyksen alusta asti vihjannut, ettei länsimaiden pidä eskaloida Ukrainan sotaa antamalla hyökkäyksen uhrille liian eskaloivaa tukea.

Pahinta on, että länsimaat ovat myös uskoneet näitä puheita sinisilmäisesti, koska pitäähän valtioiden julistuksiin voida luottaa.

(Tästä ajattelutavasta kirjoitin ensimmäisen kerran jo runsaat pari vuotta sitten Demokraatissa näin.)

Eskalaatio-sanaa ei juuri normaalissa ihmisten kanssakäymisessä kuule. Sehän tarkoittaa yksinkertaisuudessaan tilanteen, kriisin tai konfliktin laajentumista tai kärjistymistä.

Termi on yhtä aikaa passiivinen ja aktiivinen. Joku tekee tai on aktiivisesti tekemättä jotain, mikä taas sysää liikkeelle kuin luonnonvoimana passiivisesti eteneviä tapahtumaketjuja.

PASSIIVISEN ja aktiivisen toiminnan rajat määrittelee Euroopassa pelko.

Päättäjämme pelkäävät, että jokin länsimaa tekee jotain, jonka Venäjä kokee ja julistaa eskalaatioksi. Edelleenkin pohdimme keinoja, joilla Ukrainaa voisi tukea ilman, että Venäjä suuttuu.

Ettei vaan Venäjä missään tapauksessa luulisi lännen pyrkivän
eskaloimaan sotaa.

Sotaa, jonka Venäjä on aloittanut.

Sotaa, jossa Venäjä pyrkii tuhoamaan Ukrainan yhteiskunnan ja sen kulttuurin.

Sotaa, jossa Venäjä surutta pommittaa siviiliasutuksia.

Sotaa, jossa Venäjä tylysti kidutti ja murhasi siviilejä, kuten Butšassa.

Sotaa, jossa Venäjä heikentää ukrainalaisten elinmahdollisuuksia tuhoamalla muun muassa energiaverkkoja.

Sotaa, jossa Venäjä on riistänyt ukrainalaisia lapsia uudelleensijoitettavaksi Venäjälle.

Sotaa, jota Venäjä edistää länsimaissakin innostamalla täällä rikollisia tihutöihin, tai antamalla suoraa ja epäsuoraa tukea läntisiä yhteiskuntia hajottaville ääriryhmille.

Luetteloon ei ole vaikeuksia keksiä lisää aiheita.

LÄNSIMAISSA on viidettä vuotta spekuloitu Venäjän asettamista ”punaisista viivoista” tai ”linjoista” joiden ylittäminen olisi se viimeinen niitti.

Venäjä kokeilee, emmekö tosiaan pane hanttiin heidän vihamieliselle operoinnilleen täällä.

Venäjän ei aina ole edes tarvinnut rajojaan kertoa, olemme tehneet sen itse yrittämällä ennakoida mistä koulukiusaaja tällä kertaa suuttuisi.

Siksi Ukrainalle ei aluksi voinut antaa panssarivaunuja, ei hävittäjiä, ei ohjuksia, ei ”liian” pitkälle yltäviä aseita.

Tätä kukaan ei ole pystynyt selittämään selkeästi, paitsi vetoamalla eskalaatiopelkoon.

Viivyttely on johtanut siihen, että Ukraina sai taistelupanssareita ja kauaskantoista aseistusta liian myöhään, kun taistelukentän kuva droonivyöhykkeineen oli jo muuttunut siten, ettei niistä ole enää samanlaista hyötyä kuin 2022 olisi ollut.

SAMAAN AIKAAN Venäjä kokeilee, emmekö tosiaan pane hanttiin heidän vihamieliselle operoinnilleen täällä.

Tällä viikolla Saksan viranomaiset nimesivät Leipzig-Hallen lentoasemalta elokuussa löytyneet räjähdedroonit venäläisiksi.

Tanskakin varoitti alkuviikosta sikäläisiin puolustusyrityksiin kohdistuvasta Venäjän sabotaasiuhasta.

Miten reagoi länsi? Lyömme nyrkkiä pöytään ja kutsumme Venäjän suurlähettiläitä puhutteluun.

Berliinistä sentään suljetaan tiedusteluasemaksi pitkään epäilty Venäjän kulttuurikeskus ja Bonnista konsulaatti.

No, meikäläisissä oikeusvaltioissa päätökset tehdään demokraattisessa järjestyksessä, hitaasti. Vastapuolella tätä rajoitetta ei ole.

SUOMESSAKIN, Maarianhaminassa on edelleen Venäjän konsulaatti. Suomi voisi hyvin todeta Saksan tavoin sen toimintaedellytysten muuttuneen Venäjän epädiplomaattisen toiminnan takia.

Uskoisin, että valtaosa suomalaisista hyväksyisi konsulaatin häädön.

Miten muuten Venäjä reagoi saksalaisten tämänviikkoiseen, Vladimir Putinin perättömäksi syyttämään provokaatioon? Alkoiko pelätty eskalaatio?

Aika vähäiseltä toistaiseksi vaikuttaa: Kreml ilmoitti sulkevansa Venäjällä vielä toimineet saksalaiset Goethe-instituutin tilat Moskovassa, Pietarissa ja Jekaterinburgissa.

 

AVAINSANAT

Ville Skinnari: Kasvutilastoja pitää osata lukea – onko Suomi yhä oikeilla vientimarkkinoilla?

  • Kolumnit
  • 03.09.2026
  • 20:01
  • (Päivitetty: 03.09. 20:02)

Bruttokansantuotteen nousu kertoo Suomen talouden suunnasta, mutta kasvun rakenne paljastaa miten kestävällä pohjalla viennin veto on. Maailman taloudellinen kartta on jo muuttunut, ja etsimme yhä onneamme liian kapeilta ja tutuilta markkinoilta, kirjoittaa kansanedustaja Ville Skinnari (sd).

Suomen taloudessa on kasvun merkkejä. Se on hyvä uutinen. Teollisuuden arvonlisä on vahvistunut ja vienti vetänyt.

Kasvulukuihin ovat samalla vaikuttaneet huomattavasti yksittäiset suuret erät. Esimerkiksi talvella F-35-hävittäjien toimitusten käynnistyminen näkyi ensimmäisen vuosineljänneksen kansantuotteessa.

Koneet valmistetaan ulkomailla, joten niiden hankinta ei sellaisenaan nosta Suomessa syntyvää arvonlisää. Hankintaan liittyvät tuoteverot kuitenkin saivat BKT:n ylöspäin.

Toisella vuosineljänneksellä vientiä nosti suuren risteilyaluksen toimitus Turun telakalta.

LAAJEMPI kuva on kaksijakoinen. Kotimainen kysyntä on pysynyt vaisuna.

Tavarakuljetusten suoritteet ovat laskeneet. Kesäkuussa yksityisen sektorin palkkasumma kasvoi vain 1,4 prosenttia vuodentakaisesta, kun julkisella sektorilla kasvua oli 4,0 prosenttia.

Mistä ilmansuunnasta syntyy seuraava kysyntä ja pitkäkestoinen kasvu?

Myös palveluvienti väheni toisella vuosineljänneksellä vuodentakaisesta.

Kasvun merkit ovat todellisia, mutta olemme kapealla pohjalla.

Suomen talouden kannalta ratkaiseva kysymys on, mistä ilmansuunnasta syntyy seuraava kysyntä ja pitkäkestoinen kasvu.

Siksi tätä kysymystä pitää tarkastella Suomen rajojen ulkopuoleltakin. Suomen osuus maailman tavaraviennin arvosta on pudonnut 0,72 prosentista 0,35 prosenttiin vuosina
2002-2024.

Osuutemme on käytännössä puolittunut. Eikä palveluvienti ole kehittynyt toivotulla tavalla.

Samaan aikaan myös EU:n suhteellinen taloudellinen paino on pienentynyt: vuonna 2005 EU-osuus maailman bruttokansantuotteesta oli noin 30 prosenttia, vuonna 2019 enää 21 prosenttia ja vuonna 2026 noin 17 prosenttia.

Pelaamme siis pienemmällä kentällä, ja samalla tämän kentän osuus koko pelistä pienenee.

TÄMÄ KERTOO sen, että maailman taloudellinen painopiste on siirtynyt muualle. Tilastoja pitää osata lukea myös ulkopolitiikassa.

Samalla maailman taloudellinen kartta on jo muuttunut ja Suomen pitää osata sitä lukea.

Aasian merkitys on kasvanut voimakkaasti ja Intia kasvaa nopeasti. Seuraava suuri pitkän aikavälin muutos tapahtuu Afrikassa, jossa työikäinen väestö ja kaupungit kasvavat voimakkaasti. Se merkitsee valtavia investointitarpeita ja uusia markkinoita.

Maailman taloudellinen painopiste on muuttunut.

Suomen kansainvälisen läsnäolon pitäisi tässä tilanteessa vahvistua. Silti ulkoministeriöstä ja edustustoverkosta säästetään.

Viimeksi kesäkuussa Suomi sulki suurlähetystönsä Pakistanin Islamabadissa. Mitä seuraavaksi?

Suurlähetystö on pienelle vientimaalle myös osa talouden infrastruktuuria. Se rakentaa suhteita, avaa ovia ja auttaa yrityksiä markkinoille.

Kasvavilla ja vaikeilla markkinoilla valtionkin verkoston merkitys korostuu.

Kun Suomen osuus maailman tavaraviennistä on puolittunut ja Euroopan suhteellinen paino pienentynyt ,kysymys kuuluu, onko Suomella varaa itse kaventaa yhteyksiään maailman suurimmille ja tulevaisuudessa nopeimmin kasvaville markkinoille?

Kirjoittaja on entinen ulkomaankauppaministeri ja nykyinen ulkoasiainvaliokunnan jäsen.

AVAINSANAT

René Nyberg: Arviot Venäjän lähivuosien sotilaallisesta voimasta ovat höttöisellä pohjalla

Sotilaat valvoivat Moskovassa koulujen uuden lukukauden alkua 1. syyskuuta.
  • Kolumnit
  • 01.09.2026
  • 19:02
  • (Päivitetty: 01.09. 20:57)

Ennen kuin sota Ukrainassa päättyy, emme tiedä miten Venäjän sotilaallinen voima lähialueillamme kehittyy – tai missä kunnossa Kreml silloin enää on sitä käyttämään. Varovaisuus on silti Suomelle hyve, kirjoittaa entinen Moskovan-suurlähettiläs René Nyberg.

Me tiedämme kaikki mikä on Suomen idea – selviytyä hengissä. Tämä Mauno Koiviston toteamus Moskovan radiossa 2002 jäi historiaan. Istuin studiossa, kun Moskovan radio haastatteli Koivistoa venäjäksi.

Hänen kirjansa Venäjän idea oli juuri julkaistu Moskovassa. Toimittaja kyseli niitä näitä, mutta lopuksi hän halusi tietää mikä sitten on Suomen idea.

Epäröimättä Koivisto vastasi yhdellä sanalla выжить – selviytyä hengissä. Minulle tuli kyynelet silmiin.

Mutta idea ja sen toteuttaminen edellyttää strategiaa. Väitän, että sen ydin on varautumisen lisäksi varovaisuus. Enkä suinkaan ajattele liioiteltua mielikuvaa finlandisaatiosta, joka sitä paitsi usein oli itsesuomettumista.

Professori Vesa Vares osoittaa tuoreessa kirjassaan Suomen ja Saksan sodan ajan suhteista, että pienen aseveljen oli paras varoa sanojaan ja katsoa eteensä.

Sama pätee edelleen.

Juho Kusti Paasikiven jyrähtelyt lehdistölle ja vihaiset puhelinsoitot päätoimittajille kuuluivat sodan jälkeiseen Suomeen. Valvontakomission painostuksesta Paasikivi puhui päätoimittajille helmikuussa 1946 sotasyyllisyysoikeudenkäynnin kriittisessä vaiheessa:

”Pyydän muistuttaa herroille, jotka mahdollisesti eivät tunne niitä kuuluisia sanoja, mitkä Bismarck lausui kerran, nimittäin että hallitus ja kansa ja maa saavat maksaa kaikki ne ikkunalasit, jotka sanomalehtimiehet rikkovat.”

Pärjääminen Stalinin ja hänen seuraajiensa kanssa oli Suomen ulkopolitiikan koetinkivi ja presidentin tärkein tehtävä.

Moskovan keinot pakottaa Suomi tahtoonsa rajoittuivat lopulta taloudelliseen painostukseen sekä aseiden kalisteluun, viittaamalla yya-sopimuksen velvoitteisiin.

Asiallinen kielenkäyttö on syytä säilyttää ja välttää alarmismia.

Ulkopoliittisesti Moskovan keinot törmäsivät jo noottikriisin yhteydessä Pohjolan strategiseen tasapainoon. Enkä tarkoita tällä populistista YYA-Suomen ja Nato-Norjan asettamista punnuksina vastakkaisiin vaakakuppeihin, vaan Ruotsin keskeistä asemaa.

Jo olemassaolollaan ja ”liittoutumattomuudella, joka tähtää puolueettomuuteen sodassa” Ruotsi vahvisti Suomen selkänojaa Kremlissä. Ruotsin politiikan muuttumattomuus oli Neuvostoliiton etujen mukaista, sillä Moskovan tavoite Pohjolassa oli estää Ruotsin liittyminen Natoon.

Ruotsin läheiset suhteen erityisesti Yhdysvaltoihin eivät tätä muuksi muuttaneet. Sitä paitsi on selvää, että Neuvostoliiton tiedustelu oli perillä maiden salaisesta sotilaallisesta yhteistyöstä.

VAROVAISUUS edellytti ulkopolitiikkaa, jossa Suomi myös ennakoi kehityskulkuja, jotka voisivat aiheuttaa kitkaa Moskovan kanssa.

Varautuminen taas perustui lopulta sodan opetuksiin sekä katkeamattomaan perinteeseen. Koska Suomi välttyi miehitykseltä, myös instituutiot säilyivät – tärkeimpänä puolustusvoimat.

Sama koskee väestönsuojelun ja huoltovarmuuden takaamisen perinnettä.

Tie sodanjälkeisen ajan loppuun ajetuista Messerschmitteistä Hornet-hävittäjiin ja F-35:iin on huima. Oleellisinta oli Suomen puolustuksen perusajatus, jonka norjalainen historioitsija Nils Ørvik muotoili 1970-luvulla laittamattomasti: puolustautuminen [liittolaisen väkisin antamaa] apua vastaan, försvar mot hjälp.

Päätelmä oli sen verran suorasukainen, ettei se miellyttänyt Kekkosta.

Varsinainen varautumisen tulikoe syntyi, kun kylmä sota päättyi ja usko rauhanosinkoihin johti sotilaallisen puolustuksen alasajoon Länsi-Euroopassa.

Uudessa dokumenttifilmissä ”Suomen tie Natoon” kenraali Gustav Hägglund kommentoi jäsenyyden salakuoppia. Hän oli nähnyt, kuinka uudet natojäsenet luopuivat yleisestä asevelvollisuudesta, koska Yhdysvaltain liittolaisina ei sille tai koulutetulle reserville enää nähty tarvetta.

Koska Suomi ei vielä kylmän sodan päätyttyä hakeutunut Natoon, Suomi välttyi tämän suuntaisesta järkeilystä.

Poikkeava ajattelumme ei suinkaan perustunut ylivertaiseen tietoon tai tulevaisuuden ennakointiin, vaan historian opettamaan varovaisuuteen.

Oman puolustuksen alas ajaminen ei ollut vaihtoehto.

UKRAINASSA suurhyökkäyksen jälkeistä sotaa käydään nyt viidettä vuotta. Koska hyökkääjä on maailman toinen ydinsuurvalta, ei ydinaseita voi sivuuttaa.

Silti sota on jo osoittanut, että niiden käyttö on Ukrainassa mahdotonta. Päivä päivältä todennäköisempää on, ettei Moskova saavuta aloittamalleen sodalle asettamiaan tavoitteita.

Naton uutena jäsenmaana Suomelle ydinaselogiikan ymmärtäminen on haaste.

Voiko ydinasesuurvalta hävitä tavanomaisen sodan ja vielä pienempää maata vastaan? Voi kyllä.

Yhdysvallatkin harkitsi, mutta ei lopulta turvautunut ydinaseeseen Vietnamissa, sodassa, jonka se hävisi.

Naton uutena jäsenmaana Suomelle ydinaselogiikan ymmärtäminen on haaste. Siksi vallalla on paljon harhakuvia.

Presidentti Trumpin huhtikuinen uhkaus tuhota Iranin sivilisaatio sai jotkut suomalaiset tulkitsemaan tämän ydinaseella uhkaamiseksi.

Mutta ydinaseen käyttökynnys on muuttumattoman korkea, eikä niiden tabu ole poistunut.

Keskustelua ei Suomessa toki enää hallitse idealistinen vaatimus ydinaseiden kieltämisestä.

Silti ajatus, että myös Suomella on velvollisuus osallistua ydinpelotteen tukemiseen, on vielä uusi. Mutta liittokunnan turvallisuuden takaava ydinpelote edellyttää tätä.

Puolustusvoimien komentaja, kenraali Janne Jaakkola on viitannut ydinpelotteen yhteydessä termiin “nuclear IQ”.

Tällä hän tarkoittaa poliittista ja yhteiskunnallista tietoisuutta, strategista osaamista ja ymmärrystä pelotteen luonteesta, monimutkaisuudesta sekä riskeistä.

Tätä kaikkea päättäjiemme – ja kansalaisten – täytyy hankkia lisää.

ONKO VAROVAISUUTEEN puheissa yhä syytä?

Tämä vuosi on osoittanut eurooppalaisille, että Donald Trumpin aikana Valkoinen talo on herkkä arvostelulle. Tämän ovat saaneet tuta niin Saksan liittokansleri Friedrich Merz kuin Espanjan pääministeri Pedro Sanchezkin.

Myös Kiinan suuntaan kannattaa punnita sanomisensa, sillä Kiinalla on tunnetusti pitkä historiallinen muisti.

Ei sanojen harkinnan tarve päättynyt Neuvostoliiton hajoamiseen.

Vaikka meillä ei Ukrainan sodan vuoksi ole poliittisia yhteyksiä Moskovaan, asiallinen kielenkäyttö on syytä säilyttää ja välttää alarmismia.

On täysin turhaa spekuloida sillä, millainen sotilaallinen voima Venäjällä on viiden-kymmenen vuoden jälkeen ja millaisia aggressiivisia suunnitelmia sillä voi olla lähialueidensa varalta.

Sillä me emme vielä tiedä, miten sota päättyy, rintamalla tai vallanvaihtoon Moskovassa. Emmekä todellakaan tiedä, miten sodan päättyminen vaikuttaa Venäjän sisäiseen kehitykseen tai päinvastoin.

Joten projisoinnit tulevaisuuteen ovat höttöisellä pohjalla.

AVAINSANAT