VALIKKO

Tutkija ryöpyttää ulkopoliittisen johdon hyssyttelyä: ”Suomella ei ole erillissuhdetta Yhdysvaltoihin”

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) pääsi toukokuussa 2024 vierailemaan lentotukialus Gerald R Fordilla.

Suomella ei ole mitään sellaista erityissuhdetta Yhdysvaltoihin, mikä takaisi ettemme koskaan joudu samanlaiseen pulaan Donald Trumpin kanssa kuin vaikka Tanska ja Kanada.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja hänen hallintonsa toimet ovat johtaneet Euroopan ja Suomen kylmän sodan jälkeisen ajan ehkä vaikeimpaan geopoliittisen puristustilanteeseen.

Grönlantia havitteleva Trump on käytännössä uhannut loukata EU:n ja Naton jäsenvaltion Tanskan alueellista koskemattomuutta. Maan johto on luonnehtinut Tanskaa ”huonoksi liittolaiseksi”, vaikka maa on auliisti osallistunut Yhdysvaltojen sotilaallisiin operaatioihin ja menettänyt niissä suhteessa liki saman verran sotilaitaan kuin Yhdysvallat.

Kanadaa – Yhdysvaltain tähän asti avuliainta naapurimaata – Trump painostaa maansa osavaltioksi.

Trump on tehnyt selväksi, että maansa sotilaallinen tuki liittolaisilleen, ydinsateenvarjoa myöten, onkin ehdollista. Samaan aikaan Trumpin hallinto on edistänyt monia Venäjän keskeisiä turvallisuuspoliittisia tavoitteita Euroopassa.

TÄSTÄ HUOLIMATTA Suomen ulkopoliittinen johto käskee yhä liturgiamaisesti kansalaisia panemaan jäitä hattuun, pitämään pään kylmänä, makaamaan hiljaa ja ajattelemaan transatlanttisia suhteita.

Suomella on tässä virallisessa narratiivissa hyvä, vahva erityissuhde Yhdysvaltojen kanssa.

Tätä kertojat perustelevat joko hengenheimolaisuudella, tärkeillä F-35 -hankinnoilla, jäänmurtajateollisuudella tai jollain muulla mielestämme järkisyyllä jonka takia Yhdysvallat ”tarvitsee meitä”.

Tämä on joko toiveajattelua, omien kansalaisten rauhoittelua tai Suomenkin mediaa seuraavien yhdysvaltalaishallinnon virkamiesten varomista.

Järkevät syyt eivät nimittäin enää nykyisessä geopolitiikassa päde. Järkiperustein Venäjän ei olisi ikinä pitänyt tehdä suurhyökkäystään Ukrainaan, eikä Trumpin ryhtyä pilaamaan suhteitaan Yhdysvaltain parhaimpiin eurooppalaisiin ystävämaihin.

Liittolaisuus ei suojannut Kanadaa tai Tanskaa.

SUOMELLA ON toki suhteessa väkilukuumme poikkeuksellisen vahva puolustus, mutta emme silti vielä yllä Yhdysvaltain haluamiin tuleviin Nato-budjettivaatimuksiin.

Kun Suomi sanoo hoitavansa oman osuutensa Naton pohjoisen alueen turvallisuudesta, tällä argumentilla ei pitkälle pötkitä keskusteluissa Trumpin hallinnon kanssa. Oman tonttinsa hoitaminen on oletusarvo, josta ei erikseen palkita.

Yhdysvallat ei tarvitse Suomea erityisesti mihinkään, mitä se ei saisi muualtakin.

Pelkkä syvä liittolaisuus ja taloudellis-sotilaallinen yhteistyö rauhan aikana eivät ole ehdottomia keskinäisriippuvuuden mittareita. Eivät ne suojanneet Kanadaa tai Tanskaakaan.

TODELLISUUDESSA Yhdysvallat ei tarvitse Suomea erityisesti mihinkään, mitä se ei saisi muualtakin. Positiivista tilanteessa on, ettei Yhdysvalloilla juuri nyt ole erityisesti mitään meitä vastaankaan. Olemme harmiton alue, joka ei tuota heille päänvaivaa.

Silti jos Yhdysvaltain geopoliittiset edut niin vaativat, se voi käyttää meitä yhtenä pelimerkkinä Venäjän kanssa, kun Venäjä haluaa palauttaa koko Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin itselleen mieluisammaksi.

Jos Venäjä tosissaan vaatii, Trumpin hallinnolle ei tuota mitään tunnontuskia jättää meidät geopoliittisen saranan väärälle puolelle – Venäjän etupiiriin kuuluvaksi alueeksi.

Tässä Kremlin kannattaa toimia nopeasti, sillä kukaan ei tiedä vaihtuuko heille myötämielisen Trumpin valta seuraavissa Yhdysvaltain vaaleissa, vajaan neljän vuoden kuluttua.

Positiivista tilanteessa on, ettei Yhdysvalloilla juuri nyt ole erityisesti mitään meitä vastaankaan.

SUOMEN VAIHTOEHDOT ovat varsin vähissä. Niitä kuitenkin on.

Voimme edistää sotilaallista integraatiota lähimpien Nato-naapurimaidemme kanssa, ja yrittää varmistaa että EU:n yhteisvelkaa eurooppalaisen puolustuksen vahvistamiseen käytetään nimenomaan Yhdysvallat-riippuvuuden vähentämiseen.

Voisimme myös nykyistä selvemmin ilmoittaa julkisesti olevamme kumppanimme, pohjoismaa Tanskan tukena, tuli mitä tuli. Tätä toivoisimme itsellemmekin vastaavanlaisessa tilanteessa.

Valtionjohdon pitäisi myös salatusti ja nopeasti tehdä hyvin käytännönläheinen suunnitelma B pahimman mahdollisuuden varalta: mitä teemme jos kahdenvälinen DCA-puolustussopimuksemme Yhdysvaltain kanssa menettää merkityksensä.

Ennen kaikkea johdon pitää varautua selittämään kansalaisille, jos ”ikuiset turvatakuut – ei koskaan enää yksin” -tilanteemme muuttuukin yhdessä päivässä tai viikossa.

Yhdysvaltain hallinnon teot ja puheet osoittavat nyt niin selvästi samaan suuntaan, että Suomenkaan poliittisen johdon ei kannata kovin pitkään jatkaa tilannekuvan siloittelua, saati hyssyttelyä.

Ristiriita virallisten lausuntojen ja suomalaisten reaaliajassa näkemän julkisen geopoliittisen tilannekuvan välillä uhkaa pian kasvaa liian suureksi.

Kirjoittaja on ajatuspaja Nordic West Officen toimitusjohtaja ja entinen pitkäaikainen Ulkopoliittisen instituutin johtava tutkija.

AVAINSANAT

Janne Riiheläinen: Venäjä mittaa mielellään meidänkin kansalaistahtoamme

  • Kolumnit
  • 18.09.2026
  • 19:01
  • (Päivitetty: 21.09. 11:11)

Vieraiden valtioiden kuten Venäjän pahantekijät toivovat, ettemme olisi niin tunnollisia ja kunnollisia kuin nyt – koska sen jälkeen ne pystyisivät helpommin murentamaan yhteiskuntaamme.

Avaimenperässäni roikkui pitkään sellainen kolikosta käyvä
metallinpalanen, jolla sai vapautettua marketin sisäänkulun luona odottavat ostoskärryt mukaansa kauppaan.

Alun perin kolikoilla toimineen lukitussysteemin tarkoituksena oli varmistaa, että ihmiset palauttaisivat kärryt paikalleen käytön jälkeen, eivätkä jättäisi niitä pitkin parkkipaikkoja.

Jossain vaiheessa joku muutti mielensä ja kaupassa kärryjen luo ilmestyi lappu, jossa pyydettiin jättämään kärryt lukitsematta. Eikä niitä ole ainakaan omien havaintojen perusteella yhtään sen enempää levällään kuin ennenkään.

Tämä on Suomi. Tämä on sellaisten ihmisten maa, jossa suuri enemmistö hoitaa asioita kunnollisesti ja tunnollisesti.

Ostoskärryjen palauttaminen paikalleen nousee siitä samasta suhtautumisesta, jonka takia seisomme odottamassa tyhjän kadun äärellä punaisissa valoissa ja olemme valmiit puolustamaan maatamme, vaikka tulos olisi epävarma.

SAMA ASENNE on mahdollistanut meille rakennetun, toimivan
kokonaisturvallisuuden mallin. Sen henkinen lähtökohta on, että
jokainen voi olla mukana tuottamassa omalla tavallaan ja omalta pieneltä osaltaan yhteistä turvallisuutta.

Erilaiset toimijat rakentavat itsestään iskunkestävämpiä,
lujittaen näin myös yhteistä yhteiskuntarakennetta.

Kansalaisina kyse on kotivaran ylläpitämisestä, asepalveluksesta, kännykän päivittämisestä tietoturvalliseksi, vapaaehtoisesta maanpuolustustyöstä ja ylipäätään kaikenlaisesta vapaaehtoistoiminnasta.

Lukemattomat pienet teot turvallisuuden eteen muodostavat yhdessä lujan rakenteen.

Latviassa on kehitetty iskulause, joka kuvaa tätä asennetta hienosti:
Minun Latviani, minun vastuuni. Tätä vastuunkantoa omasta maasta voi nimittää myös kansalaistahdoksi.

VUODATUKSENI syynä on se, että ajattelen kansalaistahdolle ja
vastuunkannolle olevan ikävän todennäköisesti käyttöä lähitulevaisuudessa.

Olen kaikenlaisten ilkeyksien tapahtumista ennustanut jo aiemminkin, mutta nyt kun tätä tekee julkisesti myös tasavallan presidentti Alexander Stubb, on aika vyöttäytyä.

Venäjän hybriditoiminta on viime viikkoina kiihtynyt Euroopassa poikkeuksellisesti.

Saksan osavaltiovaaleissa Saksi-Anhaltissa Venäjä tuki eri tavoin itseensä myönteisesti suhtautuvia puolueita äärioikealla ja -vasemmalla. Nyt näillä puolueilla on yhteenlaskettu enemmistö osavaltioparlamentissa.

Saksan hallitus Berliinissä joutuu nyt miettimään, miten estetään poliittisille päättäjille kuuluvan liittovaltiotason tiedon vuotaminen Saksi-Anhaltin edustajien kautta Moskovaan.

Jo aiemmin tänä vuonna liittohallitus käynnisti suunnittelun sen varalta, että jokin osavaltio ei turvallisuuskriisissä tekisikään yhteistyötä Naton joukkojen, aseiden ja kaluston kuljetuksissa.

RUOTSIN VAALEISSA oli sentään Suomen tapainen asetelma.
Parlamenttiin ei ollut tarjolla mitään merkittävää Venäjä-ystävällistä vaihtoehtoa, jonka puolesta vaikuttaa.

Siksi Ruotsissa ulkopuoliset hajotusyritykset ovat tähdänneet ennen kaikkea rapauttamaan kansalaisten luottamusta niin toisiinsa, tiedotusvälineisiin kuin vaalikoneistoonkin.

Suomessa Venäjän asiaa ajavilta on kuultu vuosien varrella sitäkin, miten paljon luotettavampi äänestysjärjestelmä itänaapurissa on kuin Suomessa.

Tuttuja ovat myös salaliittoteoriaväitteet tyyliin ”ei se ratkaise kuka äänestää, vaan se kuka laskee äänet”.

Joissain viime vaaleissa näkyvät disinformaatiokentän toimijat ovat käyttäneet hyväkseen lain suomaa mahdollisuutta seurata ääntenlaskentaa itse. Silti hekään eivät ole löytäneet merkkejä tarkoituksellisesta laskuvilpistä.

SUOMEN ENSI KEVÄÄN eduskuntavaaleihin on nyt seitsemisen kuukautta. Jos haluaa toimia elävän ja vahvan suomalaisen demokratian puolesta, voi tavallinenkin kansalainen tehdä asioita.

Ensinnäkin voi lähteä itselleen mieluisan ehdokkaan tukijoukkoihin.

Vaalityö on mielenkiintoista ja hauskaa. Siihen tarvitaan monenlaisten asioiden tekijöitä esitteiden jakajista valokuvaajiin ja tiedonhankkijoista somepostailijoihin.

Toinen tapa on reagoida kampanjoinnin tapoihin. Siinä voi käyttää
tukena puolueiden kesällä julkaisemaa reilun pelin sitoumusta.

Tämä kaikki liittyy ostoskärryihin ja Venäjän uhkaan, joka voi ikävän todennäköisesti pian konkretisoitua uudella tasolla.

Venäjä yrittää kuvaannollisesti saada ostoskärrymme leviämään pitkin parkkipaikkoja.

Kansakunta vastaa parhaiten uhkaan ja hyökkäykseen sillä, että se toimii edelleen omien tavoitteidensa ja sääntöjensä mukaisesti.

Venäjä yrittää kuvaannollisesti saada ostoskärrymme leviämään pitkin parkkipaikkoja, tekemään vaalikampanjoinnista mahdollisimman epärehellistä ja repivää sekä ylipäätään hajottamaan kansalaisten arkea.

Arki voi häiriintyä, pahastikin, mutta pitämällä pään kylmänä ja viemällä ne oikeat ja myös periaatteelliset kärryt paikalleen kansalaistahtoa osoittaen, selviämme melkein mistä vain.

AVAINSANAT

Vuosi 2027 voi myllätä EU-politiikan – kansalliset vaalit voivat ratkaista uuden suunnan

  • Kolumnit
  • 14.09.2026
  • 8:30
  • (Päivitetty: 14.09. 12:58)

Ensi vuoden kansalliset vaalit Euroopassa voivat jo kääntää EU:n suuntaa, jos valta vaihtuu isoissa maissa.

Eurovaalit 2024 ja sen jälkeen nimitetty Ursula von der Leyenin komissio ovat kääntäneet Eurooppaa oikealle. Eurovaaleja merkittävämpi käänne tapahtui jo aiemmin jäsenmaiden vaaleissa ja se näkyy von der Leyenin toisen komission kokoonpanossa.

Sosialidemokraattien vahva asema EU-parlamentin kakkospuolueena ei ole pystynyt estämään oikeistokäännettä, mutta on merkittävästi sitä pehmentänyt. Yhdysvalloista tuttuun laaja-alaiseen deregulaatioon tai sosiaalisten normien purkuun ei komissio ole toistaiseksi lähtenyt. Yritysvastuulain parlamentin oikeistoenemmistö kuitenkin pitkälti vesitti.

Parhaillaan käydään kovaa taistelua ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen tähtäävän ohjelman tulevaisuudesta. Suomelle on tärkeää, että päästövähennystavoitteista ei tingitä, sillä uusiutuvaan energiaan ja päästövähennyksiin panostaneet suomalaisyritykset laitettaisiin tässä vaihtoehdossa maksumiehiksi.

SEURAAVAT Euroopan parlamentin vaalit pidetään kesällä 2029. Eurooppa-politiikassa muutoksia voi kuitenkin tulla jo sitä ennen kansallisissa vaaleissa.

Vuodesta 2027 on tulossa EU-politiikalle tärkeä, sillä ainakin seitsemässä jäsenmaassa valitaan uusi parlamentti ja hallitus. Suurista maista katseet kohdistuvat parlamenttivaalien osalta Espanjaan ja Italiaan sekä Ranskan huhtikuun presidentinvaaleihin.

Pohjoismaiden sosialidemokraattien vahvoille Eurooppa-kannanotoille on nyt mukavasti kysyntää. Tilaisuutta kannattaa hyödyntää myös Suomessa.

Suurin taistelu käydään Espanjassa. Pääministeri Pedro Sanches on oikeistodiktatuurin jälkeisen demokraattisen Espanjan toiseksi pisimpään palvellut pääministeri. Hän on vetänyt niin omassa maassa kuin EU-päätöksenteossa omaa linjaansa. Naisten oikeuksien vahvistaminen vahvassa katolisessa maassa, työntekijöiden oikeuksien parantaminen ja korkea ulkopoliittinen profiili ovat tuoneet hänelle paljon kannattajia mutta myös vihollisia.

Sanchesista on tullut amerikkalaisen ja eurooppalaisen äärioikeiston päämaalitaulu Euroopassa ja siksikin Espanja pysyy otsikoissa.

Myös Italiassa ja Ranskassa ovat merkitykselliset vaalit. Jos keskustavasemmisto Italiassa löytää Italiassa yhteisen vaaliliiton ja pääministeriehdokkaan, on edessä pääministerin vaihtuminen.
Ranskassa vaaliasetelma on eniten auki, sillä toistaiseksi Marine Le Penillä ei ole uskottavaa maltillista keskustavasemmistolaista haastajaa.

ISOJEN EU-maiden ohella eurooppalaisessa so­siaalidemokraattisessa perheessä katsotaan nyt poikkeuksellisen paljon pohjoiseen.

Suomenkin vaaleja seurataan nyt Euroopassa ja Brysselissä tarkasti.

Pohjoismaiden sosialidemokraattien vahvoille Eurooppa-kannanotoille on nyt mukavasti kysyntää. Tilaisuutta kannattaa hyödyntää myös Suomessa.

AVAINSANAT

Pohjoisen TikTok-kuningas – nerokas vaalikampanja näyttää internetiltä

  • Kolumnit
  • 08.09.2026
  • 8:12
  • (Päivitetty: 08.09. 9:37)

Käytin kesälomastani aivan liikaa aikaa Iso-Britannian uuden pääministerin Andy Burnhamin TikTok-videoiden katseluun.

Mutta se oli kenties paljon hyödyllisempää kuin analyysien lukeminen Guardianista.

Burnhamin videoista aukesi heti, miksi Labour puhuttelee taas tavallisia brittejä.

Keir Starmer voitti vaalit lupauksella suuresta muutoksesta pitkään jatkuneen konservatiivisekoilun jälkeen. Mutta Starmer ei kyennyt lunastamaan tappiinsa hilattuja odotuksia, vaikka vaaliohjelmaa tosiasiassa on toteutettu menestyksellä ja uskollisesti.

Andy Burnham sen sijaan voittaa ihmisten huomion ja sydämet.

”POHJOISEN kuninkaaksi” Game of Thrones -sarjaa mukaillen nimetty Burnham on kääntänyt Labourin suunnan suorastaan hämmentävän nopeasti. Osa hänen avauksistaan on häpeämättömän populistisia. Pubien verotuksen keventäminen tuskin ratkaisee Britannian ongelmia, mutta Burnham ymmärtää, mikä ihmisiä liikuttaa.

Britille pubi ei ole vain anniskeluravintola: se on kansallinen instituutio, olohuone ja yhteisöllisyyden tyyssija. Burnham tajuaa sen, koska hän on pubissa kuin kotonaan. Siksi videot, joissa nuorena kitaraa soittanut Andy listaa Manchesterin parhaat indie-bändit tai puolittaa Guinness-tuopin yhdessä hörpyllä eivät näytä viestintätoimiston käsikirjoittamilta.

Luottamus on talouden parasta valuuttaa, mutta aitous on kovinta poliittista valuuttaa.

Pubien verotuksen keventäminen tuskin ratkaisee Britannian ongelmia, mutta Burnham ymmärtää, mikä ihmisiä liikuttaa.

SDP:SSÄ ajattelimme varmaan vähän liian pitkään, että erinomaiset ohjelmapaperimme löytävät kyllä yleisönsä. Eivät muuten löydä. Jos viesti ei ylitä algoritmia, sitä ei monille, etenkään nuorille, ole edes olemassa.

Samaa tietysti opetti Zohran Mamdanin kampanja New Yorkissa. Hänen politiikastaan ja sen realistisuudesta USA:n oloissa voi olla montaa mieltä – mutta kampanjan viestinnällistä nerokkuutta on vaikea kiistää. Se ei näyttänyt vaalikampanjalta vaan internetiltä. Ja siksi se toimi.

Burnham näyttää tajunneen saman. Hän ei tiktokkaa vain siksi, että nuoret ovat siellä. Vaan siksi, että ihmiset ovat siellä.

Varmasti on niin, että edelleen politiikan sisältö ratkaisee ensi kevään vaalit. Mutta tulevaisuudessa yhä enemmän kyse on siitä, että pysäytämme ihmiset ensin kuuntelemaan ja puhumme heille suoraan. Burnham tekee jo poliittisia avauksiakin somen kautta ja perinteinen media joutuu poimimaan ne sieltä.

Ei muuten ole sattumaa, että eräs Antti Lindtman on viimeisen vuoden ajan panostanut poikkeuksellisen vahvasti TikTok-presenssiinsä. Käykääpä vilkaisemassa.

AVAINSANAT

Janne Riiheläinen: Kanada kauppasotii nyt puolestamme

  • Kolumnit
  • 04.09.2026
  • 19:01
  • (Päivitetty: 04.09. 19:04)

Kanada panee nyt hanttiin Yhdysvaltain taloudelliselle sanelupolitiikalle. Tässä meidän etumme on tukea Kanadaa – vaikkapa kaupankäyntiä lisäämällä.

Trumpin toisella kaudellaan käynnistämä sisä- ja ulkopoliittinen myllerrys on osoittautunut hänelle tyypilliseksi toimintatavaksi.

Jatkuvuus ja varovaisuus eivät ole hänelle tärkeitä asioita, pikemminkin asioiden ja normien rikkominen sekä ahnas riskinotto.

Osa hänen vallankäyttöään muita maita kohtaan on Yhdysvaltain taloudellisen aseman käyttäminen vipuvartena. Tai ehkä ehkä pikemminkin tylppänä astalona.

Trump on suunnannut tullejaan eri vaiheissa eri maita kohtaan ja saanut sekavasta toiminnasta huolimatta läpi haluamiaan asioita.

Poikkeuksena tähän mennessä Kiina, joka sekin on hoitanut vastaanpanemisensa hyvin hienovaraisesti.

EU TAIPUI vaatimuksiin hyvin sujuvasti, koska arvio oli, että se on pienemmän riesan tie.

Euroopan notkeaa, imartelun säestämää taipumista toki edisti se, että demokraattinen puoli maanosasta on kovin riippuvainen turvallisuudessaan Yhdysvaltain asevoimista.

Mutta nyt on vihdoin löytynyt joku, joka panee Trumpille oikeasti ja avoimesti kampoihin.

KANADAN hallitus vihelsi maiden väliset kauppaneuvottelut poikki, kun pöytään tuli muun muassa vaatimus linjata kauppasuhteita kolmansiin maihin Yhdysvaltojen linjan mukaiseksi.

Muutama muukin Kanadan itsemääräämisoikeutta ylenkatsova ehto ilmestyi mukaan. Trumpin puheita Kanadan liittämisestä Yhdysvaltoihin 51. osavaltioksi kuunnelleet kanadalaiset ilmoittivat tylysti, että antaa olla.

He myös ilmoittivat vastaavansa Yhdysvaltain asettamiin tulleihin samalla mitalla.

Pääministeri Mark Carneyn ilmoitus neuvottelujen pysäyttämisestä ei jättänyt epäselväksi, että Kanada on nyt valmis kauppasotaan Trumpia ja Yhdysvaltoja vastaan.

Carney tietää, miten selvitä potentiaalisesti äärimmäisen vaarallisesta taloustilanteesta, joka kauppasotaa seuraa.

Tämä kauppasota nousee siis lähinnä Trumpin halusta alistaa naapurimaansa.

Hän toimi Kanadan pankin pääjohtajana 2000-luvun alun finanssikriisin aikana ja Englannin pankin pääjohtajana EU-eron eri vaiheissa.

Kummastakin tilanteesta selviytymisestä hän on saanut ylistystä osakseen.

MITÄÄN TODELLISTA syytä Kanadalle uhittelemiseen ei Trumpin hallinnolla ole.

Maiden raja on turvallinen ja kauppaa on käyty pitkään molempien hyödyksi. Kanadan kimppuun käymisellä ei ole edes saatavilla poliittista kannatusta. Kukaan ei inhoa Kanadaa.

Tämä kauppasota nousee siis lähinnä Trumpin halusta alistaa naapurimaansa.

Kyse ei ole vain kahden maan kiistasta, vaan koko vapaan maailman sisäisestä kriisistä.

Trumpin piittaamattomuus arvoista ja liittolaisuuksista on muuttanut demokraattisten maiden suhdetta Yhdysvaltoihin, joka toisen maailmansodan jälkeisen ajan on ollut vapaan maailman johtaja.

Tästä muutoksesta kertoo se, miten Carneyn kehuttu puhe alkuvuonna Davosin kokouksessa keräsi valtavasti huomiota.

Puheessa hahmoteltiin demokraattisille maille uutta tapaa toimia kansainvälisessä politiikassa, kun Yhdysvaltoihin ei voi enää luottaa.

EUROOPASSAKIN etsitään uusia tapoja vaalia turvallisuutta ja pärjätä muuttuneessa maailmassa.

Carneyn kanssa tiiviisti asioiva presidentti Alexander Stubb ja muut eurooppalaiset poliittiset johtajat käyvät epäilemättä taustalla keskusteluja jostain uudesta tavasta liittoutua.

Ei ole sattumaa, että Ranskan valtio irtautuu Microsoftista, tai että meillä presidentti kokoaa keskeisiä toimijoita keskustelemaan strategisista riippuvuuksista.

Kanadan ja Euroopan yhteyttä rakennetaan näkyvästi, kun Carney saapuu myöhemmin tässä kuussa vierailulle Eurooppaan.

Ensin hän kuuntelee komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin pitämän Unionin tila -puheen ja seuraavana päivänä puhuu itse europarlamentille.

Saa nähdä, esittääkö Carney tuolloin jonkinlaisen näyn siitä, miten liberaalia demokratiaa vaalivat maat voivat toimia yhdessä idän ja lännen puristuksessa. Sellaiselle on ainakin tilausta.

PARAIKAA eurooppalaiset puolustavat omaa vapauttaan ja turvallisuuttaan Venäjää vastaan auttamalla ja aseistamalla Ukrainaa.

Tätä toista kamppailua käymme käymällä enemmän kauppaa Kanadan kanssa.

Made in Canada tarkoittaa tässä tilanteessa paljon muutakin kuin tuotteen alkuperämaata.

AVAINSANAT

Evp-upseeri: Otetaan mallia Saksasta – suljetaan Venäjän Ahvenanmaan konsulaatti

Saksa syyttää, että Venäjä yritti elokuussa iskeä räjähteillä ukrainalaiseen rahtikoneeseen Leipzigin lentokentällä.
  • Kolumnit
  • 04.09.2026
  • 9:35
  • (Päivitetty: 04.09. 9:33)

Eskalaation pelko on yksi Ukrainan sodan oudoimpia ilmiöitä. Edelle menevät vain ”Venäjän oikeutetut vaatimukset”: molemmilla tekosyillä olemme vältelleet Kremlin asettamista vastuuseen törkeilystään.

Venäjä on vuoden 2022 suurhyökkäyksen alusta asti vihjannut, ettei länsimaiden pidä eskaloida Ukrainan sotaa antamalla hyökkäyksen uhrille liian eskaloivaa tukea.

Pahinta on, että länsimaat ovat myös uskoneet näitä puheita sinisilmäisesti, koska pitäähän valtioiden julistuksiin voida luottaa.

(Tästä ajattelutavasta kirjoitin ensimmäisen kerran jo runsaat pari vuotta sitten Demokraatissa näin.)

Eskalaatio-sanaa ei juuri normaalissa ihmisten kanssakäymisessä kuule. Sehän tarkoittaa yksinkertaisuudessaan tilanteen, kriisin tai konfliktin laajentumista tai kärjistymistä.

Termi on yhtä aikaa passiivinen ja aktiivinen. Joku tekee tai on aktiivisesti tekemättä jotain, mikä taas sysää liikkeelle kuin luonnonvoimana passiivisesti eteneviä tapahtumaketjuja.

PASSIIVISEN ja aktiivisen toiminnan rajat määrittelee Euroopassa pelko.

Päättäjämme pelkäävät, että jokin länsimaa tekee jotain, jonka Venäjä kokee ja julistaa eskalaatioksi. Edelleenkin pohdimme keinoja, joilla Ukrainaa voisi tukea ilman, että Venäjä suuttuu.

Ettei vaan Venäjä missään tapauksessa luulisi lännen pyrkivän
eskaloimaan sotaa.

Sotaa, jonka Venäjä on aloittanut.

Sotaa, jossa Venäjä pyrkii tuhoamaan Ukrainan yhteiskunnan ja sen kulttuurin.

Sotaa, jossa Venäjä surutta pommittaa siviiliasutuksia.

Sotaa, jossa Venäjä tylysti kidutti ja murhasi siviilejä, kuten Butšassa.

Sotaa, jossa Venäjä heikentää ukrainalaisten elinmahdollisuuksia tuhoamalla muun muassa energiaverkkoja.

Sotaa, jossa Venäjä on riistänyt ukrainalaisia lapsia uudelleensijoitettavaksi Venäjälle.

Sotaa, jota Venäjä edistää länsimaissakin innostamalla täällä rikollisia tihutöihin, tai antamalla suoraa ja epäsuoraa tukea läntisiä yhteiskuntia hajottaville ääriryhmille.

Luetteloon ei ole vaikeuksia keksiä lisää aiheita.

LÄNSIMAISSA on viidettä vuotta spekuloitu Venäjän asettamista ”punaisista viivoista” tai ”linjoista” joiden ylittäminen olisi se viimeinen niitti.

Venäjä kokeilee, emmekö tosiaan pane hanttiin heidän vihamieliselle operoinnilleen täällä.

Venäjän ei aina ole edes tarvinnut rajojaan kertoa, olemme tehneet sen itse yrittämällä ennakoida mistä koulukiusaaja tällä kertaa suuttuisi.

Siksi Ukrainalle ei aluksi voinut antaa panssarivaunuja, ei hävittäjiä, ei ohjuksia, ei ”liian” pitkälle yltäviä aseita.

Tätä kukaan ei ole pystynyt selittämään selkeästi, paitsi vetoamalla eskalaatiopelkoon.

Viivyttely on johtanut siihen, että Ukraina sai taistelupanssareita ja kauaskantoista aseistusta liian myöhään, kun taistelukentän kuva droonivyöhykkeineen oli jo muuttunut siten, ettei niistä ole enää samanlaista hyötyä kuin 2022 olisi ollut.

SAMAAN AIKAAN Venäjä kokeilee, emmekö tosiaan pane hanttiin heidän vihamieliselle operoinnilleen täällä.

Tällä viikolla Saksan viranomaiset nimesivät Leipzig-Hallen lentoasemalta elokuussa löytyneet räjähdedroonit venäläisiksi.

Tanskakin varoitti alkuviikosta sikäläisiin puolustusyrityksiin kohdistuvasta Venäjän sabotaasiuhasta.

Miten reagoi länsi? Lyömme nyrkkiä pöytään ja kutsumme Venäjän suurlähettiläitä puhutteluun.

Berliinistä sentään suljetaan tiedusteluasemaksi pitkään epäilty Venäjän kulttuurikeskus ja Bonnista konsulaatti.

No, meikäläisissä oikeusvaltioissa päätökset tehdään demokraattisessa järjestyksessä, hitaasti. Vastapuolella tätä rajoitetta ei ole.

SUOMESSAKIN, Maarianhaminassa on edelleen Venäjän konsulaatti. Suomi voisi hyvin todeta Saksan tavoin sen toimintaedellytysten muuttuneen Venäjän epädiplomaattisen toiminnan takia.

Uskoisin, että valtaosa suomalaisista hyväksyisi konsulaatin häädön.

Miten muuten Venäjä reagoi saksalaisten tämänviikkoiseen, Vladimir Putinin perättömäksi syyttämään provokaatioon? Alkoiko pelätty eskalaatio?

Aika vähäiseltä toistaiseksi vaikuttaa: Kreml ilmoitti sulkevansa Venäjällä vielä toimineet saksalaiset Goethe-instituutin tilat Moskovassa, Pietarissa ja Jekaterinburgissa.

 

AVAINSANAT