- Kirjallisuus
- 04.10.2023
- 17:19
Viime viikonloppuna pidettyjen Turun kirjamessujen teemana oli tänä vuonna tanssi, joten messuestradeilla paitsi kuultiin puhetta nähtiin myös poikkeuksellisen paljon liikettä.
Vaikka liikekieli voi pienissäkin muuveissaan kertoa enemmän kuin tuhat sanaa, tässä messukatsauksessa keskitytään enemmän puheisiin. Tallennin ja kamera kiersivät napsimassa talteen kirjakeskusteluja sieltä sekä täältä ja vapaasti aihepiiristä toiseen loikkien. Monissa puheenvuoroissa kannettiin huolta oikeistohallituksen tilannetajuttomasta aikomuksesta nostaa muun muassa kirjojen arvonlisäveroa, millä saattaa olle kauaskantoisen negatiiviset seuraukset.
KIRJAILIJALIITON ja Suomen tietokirjailijat ry:n varapuheenjohtajat Paula Havaste ja Anne Mäntymaa olivat keskustelemassa liittojen yhdessä tekemän tulonmuodostustutkimuksen tuloksista ja johtopäätöksistä.
Paula Havaste, Anne Mäntymaa ja oikealla heitä jututtanut kirjailija Tiina Raevaara.
AM: – Tutkimuksen ajankohtaisuuteen on varmasti eniten vaikuttanut kirja-alan teknologisoituminen eli kaikenlaiset digitaaliset palvelut, erityisesti e-kirjat, äänikirjat ja erilaiset lukuaikapalvelut. Ne ovat tulleet hyvin suosituiksi, ja siinä mielessä on ollut ennakoitavissa, että kirjailijoiden tulonmuodostus on muuttunut radikaalisti.
PH: – Vuonna 2018 tehdyssä tulotutkimuksessa kirjailijoiden vuositulot kaunokirjallisesta työstä olivat keskimäärin noin 2 300 euroa vuodessa ja nyt uuden tutkimuksemme mukaan ne ovat enää vähän yli 1 700 euroa. Siis vuodessa, ei kuukaudessa. Aivan järkyttävä tulos! Tulot kaunokirjallisesta työstä prosentteina laskettuna ovat myös romahtaneet. Kun ne viisi vuotta sitten olivat liki 57 prosenttia, niin nyt ne ovat enää 43 prosenttia. Eli tekijänoikeustuloja tulee kirjailijoille nyt ratkaisevasti vähemmän.
KIELENTUTKIJA Janne Saarikivi oli keskustelemassa yhdessä Juha Hurmeen kanssa kielestä vallan välineenä.
Janne Saarikivi.
JS: – Tutkijalle kiinnostavia ovat ne asiat, joita kaikki pitävät jo ihan luonnollisina. Kun niiden vähänkin syvempi raapiminen kielitieteellisessä mielessä osoittaa, että ne ovat ihan järjettömän uusia. Jos ihmisiltä kysytään, että mikä on kaikkein tärkeintä elämässä, niin vastaukset ovat tyypillisesti sellaisia, että terveys, työ, rakkaus, ystävyys ja vapaus. Kun tällaisten sanojen historiaa katsoo vähän tarkemmin, huomaa, että ne ovat useimmiten tarkoittaneet vain noin sata vuotta sitten jotain ihan eri asioita.
Keskustelun vetäjä toimittaja Satu Vasantola mainitsi Juha Hurmeen olevan erityisesti Aleksis Kivi -entusiasti
– En välttämättä haluaisi olla, mutta en voi muutakaan. Kivihän loi suomenkielisen taidekirjallisuuden aika lailla yksin, ja ne tulokset on sellaisia, että vaikka ei yhtään haluaisi fanittaa, niin on pakko kunnioittaa kovasti.
TANSSITEEMAN kohokohta messuilla oli kun alan suomalaiset tähtikoreografit ja monialaiset tanssivaikuttajat Jorma Uotinen ja Tero Saarinen nousivat lavalle harvinaiseen yhteishaastatteluun. Yksi haastattelija Hannele Jyrkän peruskysymyksistä kuului: ”Mikä tanssissa on sellaista että olette omistaneet sille koko elämänne?”
JU: – Minulle tanssi on ollut se asia, jonka kautta olen pystynyt ilmaisemaan itseäni kaikkein täydemmin.
TS: – Tanssi tuntuu minusta omimmalta ja luontevimmalta tavalta käsitellä ja ihmetellä omaa olemistaan. Vaikka rakastan sanoja, niin meillä vallitsee joskus sanojen ylivalta, joka pahimmillaan banalisoi tai kastroi ihmisyyttä. Kaikki se muu, mikä ihmisenä olemiseen liittyy- katseet, kosketukset, välitilat, kehossa näkyvät kaipuut – on vielä paljon enemmän kuin se sana.
JU: – Palaan vielä siihen, miksi minusta tuli tanssija. Sairastin 19-vuotiaana hermotulehduksen, jonka vuoksi menetin liikkeen. Siinä prosessissa päätin, että jos tästä paranen, minusta tulee tanssija. Siinä tilanteessa näet ymmärsin, että jokainen liike on ihme, ja jokainen millimetri on tärkeä. Sinä päivänä, kun ensimmäisen kerran sain taas vietyä lusikan suuhuni tajusin, että minulla ei ole mitään muuta mahdollisuutt kuin alkaa tanssia.
Kaari Utrio ja Roman Schatz keskellään heitä jututtanut kirjailija Sami Hilvo.
KIRJAILIJA Kaari Utrio ja toimittaja-kirjailija Roman Schatzin keskusteluteemana oli ”Mitä olisin halunnut tietää ennen esikoiseni julkaisua?” Kaari Utrio kertoi pitkän kirjailijataipaleensa alkuhetkistä näin:
– Ei sitä silloin voinut tietää, miten kohtalo määräytyy. Minähän en alkanut kirjailijauralle, vaan kirjoitin saadakseni siihen hätään rahaa Takoituksenani oli mennä lisensiaattiseminaariin ja sitten väitellä ja ryhtyä keskiajantutkijaksi. Asuin silloin Kouvolan lähellä Vekarajärvellä enkä päässyt Helsinkiin, joten piti miettiä, miten ansaitsin rahaa ja päätin kirjoittaa romaanin. Se nyt ei tule jokaisen mieleen ensimmäisenä kun sivutöitä miettii. Mutta kun olin kustantajan tytär eli kasvoin kirjojen ja kustantamisen maailmassa, ja tunsin sen hyvin, niin romaanin kirjoittaminen ei ollut mitään ikään kuin kirjallisen sielun tuskanväristelyä. Se oli tiivistä työtä, ja tein sitä graduni pohjalta; se käsitteli 1600-luvulla elänyttä merisankaria. Koska minulla oli kirjaan tutkimuspohja ja aihekin oli jännittävä, tiesin kustantajan tyttärenä, että se myös myy.
Roman Schatz kertoi oman nuoruutensa kirjallisista ambitioista näin:
– Olin 12-vuotias kun kirjoitin ensimmäisen kirjani, käsin. Löysin sen joskus kotoani vintiltä. Sitä ei pystynyt lukemaan ilman häpeän tunnetta. Halusin pikkupojasta asti kirjailijaksi, koska olin niin huono jalkapallossa, jota Saksassa piti koko ajan pelata. Olin niin epäsporttinen, että kirjallisuudesta tuli minun suuri unelmani. 26-vuotiaana tulin sitten rakkauden perässä Suomeen, ja se oli aika iso pulma uralle, koska piti opetella uusi kieli. Siinä meni vuosia ennen kuin sain tehtyä ensimmäisen kirjani suomeksi. Mutta täällä ollaan edelleen.
Markku Aro.
PITKÄN URAN tehnyt laulaja Markku Aro oli äänessä tuoreen elämäkertansa tiimoilta. Hän kertoi kohtaamistaan julkisuuspaineista.
– Paksunahkaisemmaksi tulee mitä vanhemmaksi elää. Ne sellaiset kohujutut esimerkiksi erostani, joita 30 vuotta sitten sai lukea lehdistä, niin ei ne tätä kirjaa tehdessä tuntuneet enää yhtään miltään. Lehdistöllä on ollut niistä oma ilonsa, minulle ne eivät jättäneet jälkiä.
Myös toinen suosikkimuusikko, Sakari Kuosmanen, oli hänkin messuauditoriossa puhumassa juuri ilmestyneestä elämäkerrastaan. Moneen ehtinyt laulaja-soittaja kertoi myös elokuvaurastaan Aki Kaurismäen luottonäyttelijänä.
– Matti Pellonpäältä opin aikoinaan yhden asian, jota hyödynnän nykyään, jos joku haluaa ottaa kännykällä minusta sellaisen selfie-kimppakuvan. Siirrän meidät aina valon alle ja sanon: ”Peltsi käski ottamaan valoa poskeen.” Akilta erehdyin jossain filmauksessa kysymään, että miten mä näyttelen tämän kohtauksen. Aki sanoi: ”Älä näyttele. Tiputtelet ne säälittävät repliikkisi lakonisesti kuin tiiliskivet tippuisivat märkään asvaltiin.”
Sakari Kuosmanen vierellään vasemmalla häntä haastatellut toimittaja Juha Roiha.
TEATTERINJOHTAJANA Turussa nykyisin toimiva näyttelijä Mikko Kouki oli muistelemassa Jukka Kajavaa, josta on juuri ilmestynyt Hannu Harjun kirjoittama elämäkerta.
– Kajavaan kritiikin kohteena olin ensi kertaa teatterikoulussa, ehkä vuonna 1988, jolloin hän kehui minua. Se oli äärimmäisen merkittävä hetki, koska itsetuntoni oli siinä vaiheessa jotenkin täydellisesti mennyt, ja pidin itseäni aivan nollana. Se oli aika iso käännekohta, kun Kajava kirjoitti jotain siihen suntaan, että minussa on karismaa. Toinen teatterikouluajan juttu, jossa olin mukana, Voltairen Candide, saiKajavalta sitten täyden tyrmäyksen – onneksi hän ei maininnut minua siinä nimeltä. Se Jukan kritiikki päättyi jotenkin näin: ”Näyttelijäopiskelijat tulivat loppukiitoksiin iloisina hymyillen ja energisinä. Eivätkö he edes itse ymmärtäneet, millaista sössöä esittivät?”
Mikko Kouki.
–
