-
Kolumnit
- 13.06.2025
- 19:01
- (Päivitetty: 13.06. 19:16)
Venäjä ei ole luopunut ennen Ukraina-hyökkäystään länsimaille esittämistään vaatimuksista. Kykeneekö nykyinen Nato riittävän yhtenäisesti vastaamaan niihin, onkin kokonaan toinen juttu.
Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan paljasti Vladimir Putinin hallinnon toimintamallin. Kun ensin Venäjän tekemät uhkavaatimukset torjuttiin lännessä, maa turvautui sotilaalliseen voimaan ja kävi naapurinsa kimppuun.
Välillisenä seurauksena tästä oli Suomen ja Ruotsin liittyminen yhteiseen puolustuksen liittoon Natoon.
Kovin paljon muuta ei olekaan muuttunut. Venäjän loppuvuodesta 2021 esittämät vaatimukset omasta etupiiristään ovat yhä voimassa.
Siksi pitää ottaa huomioon myös se vaihtoehto, että Kreml on valmis ajamaan Ukrainan valtaamisen lisäksi muitakin tuon ajan tavoitteitaan sotilaallisin keinoin.
Tällaista riskiä on arveltu mahdolliseksi sen jälkeen, kun Ukrainassa saadaan taistelut taukoamaan ja Venäjä pääsee keräämään uudelleen voimiaan.
TÄLLÄ HETKELLÄ Venäjä näyttää tosin suhtautuvan hyvin kielteisesti sodan tai ainakin sotimisen lopettamiseen. Pikemminkin Kreml vaikuttaa uhkailevan konfliktin laajentamisella kuin sen ratkaisemisella.
Tässä uhkailussa on ydinaseilla ja niiden käytön mahdollisuudella keskeinen merkitys.
Tätä “annetaan periksi Venäjälle tai sienipilvet kohoavat kolmannessa maailmansodassa” -narratiivia on levitetty lännessäkin laajalti.
Näkyvimmin sitä teki tällä viikolla Yhdysvaltojen tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard, joka julkaisemallaan videolla käytännössä toisti Kremlin narratiiveja. Tämä ei ole hänelle uutta, vaan tämä tehtäväänsä epäpätevä ihminen on tullut tunnetuksi Putin-sympatioistaan.
Presidentti Trumpin halu irtautua Ukrainan rauhanprosessista, jonka hän kampanjassaan lupasi toteuttaa vuorokaudessa, on jo selvää.
Trump ja hänen hallintonsa keskeiset ihmiset inhoavat Eurooppaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että myös Lähi-itä vaati lähitulevaisuudessa Washingtonilta runsaasti huomiota. Pahimmillaan Yhdysvallat ajautuu siellä Israelin rinnalla konfliktiin Irania vastaan.
KREMLIN UHKAPELIHALUJA nostaa se, että Moskovassa ei enää uskota Naton viidennen artiklan voimassaoloon.
Näin sanoo ainakin Saksan ulkomaantiedustelun johtaja Bruno Kahl. Naton 5. artikla tarkoittaa, että jos yhteen jäsenmaahan hyökätään, se katsotaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan.
Jos Venäjä tekisi jonkun operaation, joka olisi tulkittavissa hyökkäykseksi, mutta Nato ei siihen reagoisi, olisi puolustusliitto mennyttä. Tulppavaltiona voisi käyttää konsensukseen perustuvan Naton päätöksenteossa vaikka Viktor Orbanin Unkaria, jolla on hyvin lämpimät välit Venäjän lisäksi Trumpin ja hänen kannattajiensa kanssa.
Viitosartiklan toimeenpano vaatisi poliittisesti hyvin selkeitä ja yksiselitteisiä todisteita Venäjän syyllisyydestä.
Oikeasti Venäjä halunnee eniten jonkinlaista Euroopan ja Yhdysvaltojen välirikkoa. Voikin olla, että Trumpin hallinto käyttäisi halukkaasti tarjolla olevia tekosyitä kieltäytyä hyväksymästä 5. artiklan käyttöönottoa yhtään epäselvemmässä tilanteessa.
Tällainen käytös tarkoittaisi kuitenkin nykyisen Naton loppua.
Vastatoimiamme hidastaa sekin, että Venäjä on pikkuhiljaa nostanut hybridivaikuttamisellaan reagointikynnystämme. On vaikeaa nimetä ja todentaa Venäjää syylliseksi erilaisiin kyberhyökkäyksiin tai sabotaaseihin, vaikka niissä tulisi kuolonuhrejakin.
Viitosartiklan toimeenpano vaatisi poliittisesti hyvin selkeitä ja yksiselitteisiä todisteita Venäjän syyllisyydestä.
PÄÄTAVOITTEENA Venäjällä turvallisuuspolitiikassaan on Naton pitäminen mahdollisimman loitolla. Omille rajoille sen pitää myös saada lännen uhkaa vastaan puskurivyöhykkeeksi suopeiden tai lannistettujen maiden etupiiri.
Koska venäläiset eivät näytä pystyvän ratkaisemaan Ukraina-sotaansa taistelukentillä, se voi yrittää etsiä ratkaisuksi konfliktin laajentamista ja sitä kautta ainakin EU:n alistamista vaatimuksiinsa.
Suomen kannalta olennaista on nyt pohjoisemman Euroopan maiden tiivis yhteistyö, jonka lujana perustana on jaettu ja ymmärretty Venäjän uhka.
Valtioiden ystävyys kun mitataan arvojen ohella ennen kaikkea yhteisillä eduilla. Niitä täällä Itämeren ja Pohjanmeren rannikoilla onneksi riittää.