VALIKKO

Tässäkö on Kelan seuraava pääjohtaja? – nyt mitataan perussuomalaisia

Arto Satonen (kok.) on vahvoilla Kelan johtoon.

Kansaneläkelaitoksen (Kela) pääjohtajan tehtävä kiinnostaa hakemusten perusteella kirjavaa joukkoa suomalaisia vahtimestarista ammattijohtajiin ja eturivin poliitikkoihin.

Hakijoita oli peräti 105.

Kelaa on pidetty takavuosina keskustan läänityksenä osin siksi, että Kela valvoi ainoana “etujärjestönä” työeläkejärjestelmän ulkopuolelle jääneiden maatalousyrittäjien kansaneläkkeitä.

Sittemmin poliittisten virkanimitysten suosio on laimennut, tosin mediassa poliittisia kytkentöjä on seulottu esiin jopa virkamiesten nuoruuden harrastuksista.

Tulevassa pääjohtajarekryssä liuosta ei tarvitse rikastaa kytkösten havaitsemiseksi.

Kokoomuslainen työministeri Arto Satonen pyrkii Kelan johtoon suoraan ministeriauton takapenkiltä.

Kokoomuksen näkökulmasta Satonen ei ole mikä tahansa ehdokas. Hän on työministerinä toteuttanut puolueen vuosikymmenten ajan haaveilemat työmarkkinapoliittiset tavoitteet esimerkiksi työrauhalainsäädännön ja paikallisen sopimisen suhteen. Olisi vertaansa vailla oleva näytelmä, jos kokoomus palkitsisi Satosen tästä työstä uittamalla hänet Kela-haussa niin, ettei hän tulisi valituksi.

MYÖS se, että hallituskumppani perussuomalaiset, ei tukisi Kela-nimityksessä Satosta, olisi yllättävää eikä ainakaan parantaisi hallituksen yhteistyötä tärkeän puoliväliriihen kynnyksellä.

Perussuomalaisissa joviaalia Satosta arvostetaan, todennäköisesti enemmän kuin sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasosta, jonka myös arveltiin olevan kiinnostunut Kelan johtamisesta.

Myöskään ennakkospekulaatioissa mukana olleet kokoomuksen voimahahmot Sari Sarkomaa eivätkä Paula Risikko hakeneet Kelaan, joten sisäisessä tuolileikissä valituksi tuli Satonen.

Tuskin erehtyy, jos veikkaa, että hallituspuolueiden johtotasolla, vaikkei tämä vielä kaikkien Kela-valtuutettujen korviin olisi kantautunutkaan, kokoomuksella ja perussuomalaisilla olisi konsensus Satosen valinnasta. Poliittinen diili.

Hallituspuolueilla on pääjohtajavalinnasta päättävässä Kelan valtuutettujen joukossa kahden edustajan enemmistö äänin 7-5.

Olisi myös erikoista, jos Satonen ei vanhana Suomen shakkiliiton puheenjohtajana olisi varmistanut siirrolleen poliittista tukea. Kelan pääjohtajan kausi on seitsemänvuotinen ja Satonen olisi sopivasti noin 66-vuotias eläkeikäinen kauden tullessa loppuun.

Mutta. Kun kyse on Kelan pääjohtajan valinnasta, yllätykset ovat aina mahdollisia. Pääjohtajaksi hakee myös erittäin kovia asiantuntijoita sekä laajalla ministeripätevyydellä varustettu keskustan entinen puheenjohtaja Annika Saarikko. Jos nimityksen poliittisuudesta nousee kova yhteiskunnallinen haloo jo etukäteen tai, jos hallituksen sisäinen balanssi horjuu muista syistä, valinnan lopputulos voi olla ennakoimaton.

TUOREIDEN lakimuutosten jälkeen nykyisin Kelan hallitus tekee valtuutetuille esityksensä pääjohtajasta maaliskuun lopulla pidettävässä kokouksessa ja valtuutetut päättävät asiasta sen jälkeen.

Käytännössä Kelan valtuutettujen työvaliokunta on kuitenkin kytketty yhteen hallituksen pääjohtajapohdintaan ja tavoitteena on löytää yhteinen ehdokas. Tässä konklaavissa istuu Kelan hallituksen edustajina hallituksen puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja. Koska Kela on suoraan eduskunnan alainen, valtuutettuja edustaa valintaryhmässä yksi jäsen jokaisesta valtuustossa istuvasta eduskuntapuolueesta. Kun laskee poliittiset voimasuhteet tästä porukasta, vaaka kallistuu yhdellä äänellä opposition puolelle.

Kun tämä porukka valitsee näillä näkymin ensi viikolla isohkon joukon haastateltavia Kelan pääjohtajaksi, se korostaa, että Kelan johtoon pitää valita pätevin hakija. Tällä kertaa sitä, mitä sanotaan, painotetaan vakavammin oppositiopuolueiden piiristä, kiistämättä sinänsä sitä, etteivätkö Satonen ja Saarikko olisi meritoituneita.

Kelan johtoon on kuitenkin Satosen ja Saarikon lisäksi hakenut myös muita kovia osaajia. Listalla ovat esimerkiksi työ- ja elinkeinoministeriön alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen, sosiaali- ja terveysministeriön sosiaaliturva- ja vakuutusosaston osastopäällikkö Liisa Siika-aho sekä Helsingin yliopiston terveysoikeuden professori ja Husin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen, jolla hänelläkin on Satosen tapaan kokoomuksen jäsenkirja.

Mainitaan vielä, että Kelaan pyrkii myös Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtajana aiemmin työskennellyt Mikael Collan.

JOS Kelan hallitus päätyy esittämään pääjohtajaksi jotain muuta kuin Satosta, se pakottaisi Kelan valtuuston kokoomuslaiset ja perussuomalaiset valitsemaan Satosen esityksen ulkopuolelta. Näin on menetelty Kelassa ennenkin.

Vuonna 2019 valiokunta esitti pääjohtajaksi myös nyt tehtävää hakenutta Husin Lasse Lehtosta ja Kuntaliiton silloista varatoimitusjohtajaa Hanna Tainiota. Valtuusto jyräsi esityksen ja esitti johtajaksi Outi Antilaa, joka muuten tuli pääjohtajaksi samalta paikalta, jolla Siika-aho istuu nyt. Tuolloin virallisen nimityksen teki viimeistä kertaa tasavallan presidentti.

YKSI tapa alleviivata Satosen nimityksen poliittisuutta liittyy toiseen politiikan puolelta Kelan johtoon pyrkivään hakijaan. Annika Saarikko on johtanut paitsi sosiaalipolitiikan ylintä ohjausvaltaa käyttävää sosiaali- ja terveysministeriötä myös sosiaalipolitiikan rahoitusta säätelevää valtiovarainministeriötä. Mikäli valintaa katsotaan poliittisten ansioiden perusteella, Saarikko on Satosta kokeneempi.

Miksi Saarikko sitten hakee paikkaa, vaikka hänenkin täytyy ymmärtää, että paikkaa pelataan Satoselle ja että olisi suorastaan mahdoton ajatella, että perussuomalaiset valtuutetut voisivat siirtyä Saarikon taakse?

Ehkä hän haluaa nimenomaan korostaa pääjohtajavalinnan poliittisuutta. Kun tarjolla olevista poliitikoista valitaan vähemmän meritoitunut, päätös on hyvin selkeästi puoluepoliittinen.

Hakemisesta lienee myös pääteltävissä, että Saarikko vaikuttaisi olevan kiinnostunut siirtymään politiikasta muihin yhteiskunnallisiin tehtäviin. Kela-kilpaan ilmoittautuminen on hyvä tapa tehdä kiinnostus kaikille selväksi. Ja voihan Kelan johtoon hakea myös edessä vahvasti siintävän Satosen kauden jälkeen, jos Kelasta jälleen parin ammattijohtajan kauden jälkeen on nyt tulossa poliittinen läänitys.

HALLITUKSEN sisäisen tasapainon kannalta kiinnostavaa Kelan johtajavalinnassa on valtuuston edustajajakauma. Kokoomuksella on neljä paikka ja perussuomalaisilla kolme ja kuten mainittua, voimasuhteet ovat 7-5 hallituspuolueiden hyväksi.

Kun kokoomuslaiset joka tapauksessa äänestävät omaansa, Satosen kohtalo on perussuomalaisten käsissä. Perussuomalaiset on aiemmin innokkaasti vastustanut poliittisia virkanimityksiä. Jos heille nyt kelpaa Satonen ensimmäiseksi kokoomuslaiseksi pääjohtajaksi Kelaan, voidaan viimeistään sanoa, että perussuomalaiset on oppinut maan tavat ja tullut poliittisissa virkanimityksissä vanhojen puolueiden rinnalle. Supon päällikön paikan perussuomalaiset jo sai eikä kokoomuksesta kuulunut narinaa. Tuskin kuuluu nytkään perussuomalaisista.

AVAINSANAT

Marjabisnes jatkuu epäreiluna: Tätä ohjetta poimijoiden värvääjät kiertävät yhä

  • Kotimaa
  • 12.07.2025
  • 14:35
  • (Päivitetty: 13.07. 14:40)

Luonnonmarja-alalla reiluus on yhä rajallista. Nyt moni tänne ulkomailta värvätty poimija maksaa edelleen itse lentolippunsa, vaikka se on vastoin monen yrityksen omia vastuullisuusperiaatteita ja ILO:n linjauksia.

Uutisten perusteella uskoisi, että marjayritysten Suomeen värväämillä ulkomaisilla poimijoilla menee nykyään mukavasti.

Kaksi ihmiskauppaoikeudenkäyntiä rullaa eteenpäin, ja esitutkinnan tuloksia odotellaan kolmannesta isosta luonnonmarjayrityksestä.

Poimijoita alettiin viime vuonna palkata työsuhteisiin. Väärinkäytöksiäkin paljastui viranomaisten mukaan vähemmän kuin aiemmin.

Moni ajatteleekin, että luonnonmarja-alan ongelmat olisi nyt ratkaistu, sanoo Reilun kaupan toiminnanjohtaja Janne Sivonen Demokraatille.

Käsitys on kuitenkin väärä. Suomalainen luonnonmarjateollisuus ei toimi tänäkään kesänä kokonaan vastuullisesti, sillä thaipoimijoiden työehdot ovat yhä monilta osin puutteellisia.

ONGELMIEN JÄLJILLE pääsee esimerkiksi tarkastelemalla, miksi luonnonmarja-alan yritykset eivät lähteneet mukaan alalle viime vuonna valmisteltuun Reilun kaupan sertifikaattiin.

Yksi syistä on raha. Jotta suomalainen mustikka voisi saada takeet reiluudesta, marjafirman pitäisi maksaa poimijan matkakustannukset Suomeen ja takaisin. Se ei ole ollut meillä tapana.

Lentolippukulut lisäävät poimijan ihmiskauppariskiä, koska niistä syntyy velkaa ja riippuvuutta työnantajasta.

Matkakulujen kuittaamisesta on linjannut esimerkiksi YK:n alainen työjärjestö ILO sekä monet kansainväliset yritysvastuujärjestelmät, mutta luonnonmarjayritykset eivät siltikään ole suostuneet maksajiksi.

Luonnonmarja-alan likapyykkiä onkin edelleen pesemättä.

Suomalaiset marjanjalostajat ja jälleenmyyjät tietävät tilanteen – ja katsovat sitä sormiensa läpi.

KUN KYSYIN tänä kesänä Kauppalehteen aiheesta Keskolta ja Valiolta, suhtautuminen oli välttelevä.

Näyttää siltä, että sekä Kesko että Valio rikkovat poimija-asiassa oman sosiaalisen yritysvastuunsa ehtoja. Kesko on osa suomalaisyhtiöiden suosimaa amfori BSCI -vastuullisuusjärjestelmää, Valio taas Sedex-järjestelmää.

Molempien periaatteisiin kuuluu, että työnantaja maksaa rekrytointikustannukset. Janne Sivonen huomauttaa, että myös lentolippu kuuluu näihin.

Silti Kesko ja Valio jatkavat suomalaisten luonnonmarjojen ostamista, vaikka kaikki marjayritykset eivät maksa esimerkiksi thaipoimijoidensa lentolippuja. He eivät ole varmastikaan ainoita kauppiaita, jotka toimivat näin.

Kun kysyin käytännöistä Keskon vastuullisuusjohtaja Timo Jäskeltä, hän vieritti vastuuta poliitikoille. Jäsken mukaansa matkakustannusten korvaamisesta pitäisi säätää lailla.

Valio taas yritti harhautusta. Yhtiön hankintojen vastuullisuuspäällikkö Kirsi Kamppari kertoi, että sen omat hankintakriteerit ovat “todella hyvin” linjassa Reilun kaupan kriteeristön kanssa.

Kamppari ei kuitenkaan maininnut poimijoiden matkakuluja, vaikka ne ovat yksi oikeudenmukaisen siirtotyön – ja Reilun kaupan – keskeisimmistä kysymyksistä. Hän ei myöskään halunnut kommentoida, ovatko yhtiölle luonnonmarjoja toimittavat yritykset alkaneet jo maksaa poimijoiden lentomatkoja tänne.

Voikin olettaa, että Valion marjojen poimijat ovat maksaneet lentolippunsa itse, vähintään suurimmilta osin. Jos jokin yritys nimittäin maksaisi vastuullisesti kaikki viulut, se pitäisi varmasti tästä ääntä.

TÄLLÄ HETKELLÄ näyttää siltä, että siirtotyöläisyyden kansainvälisten standardien rikkominen ei haittaa luonnonmarja-alan tuotantoketjun osapuolia.

Yritysvastuukaan ei ulotu poimijoiden matkakustannuksin, vaikka ne voivat vievät yksittäisen poimijan tuloista enimmillään jopa neljänneksen.

Luonnonmarja-alan likapyykkiä onkin edelleen pesemättä. Sitä riittää myös politiikan puolella. Tietoa ongelmista on ollut tarjolla, mutta siitä on vähät välitetty.

Ulkoministeriö perusteli vuonna 2024 thaipoimijoiden muuttamista työsuhteiseksi ihmiskauppariskillä. Samat huomiot esitti kuitenkin jo vuonna 2014 selvitysmies Markku Wallin ministeriöille tekemässä raportissaan, jonka johtopäätökset sivuutettiin tuolloin surutta.

Eikä se ollut ensimmäinen kerta. Vähemmistövaltuutetun toimisto huomautti jo vuonna 2009, että marjanpoimintaan saattaa liittyä ihmiskaupan piirteitä.

Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen entinen marjavirkamies Tuomas Komulainen puolestaan kertoi tänä keväänä Kalevassa, että valtio sivuutti useaan otteeseen virkamiesten varoitukset poimijakiintiön nostamisesta. Tällä oli Komulaisen mukaan suora vaikutus ihmiskaupan uhrien määrään.

LENTOLIPPUJENKIN korvaamistarpeista on puhuttu jo hyvä tovi – maassa on ehtinyt olla sinä aikana monta eri hallitusta.

Jo vuonna 2010 ulkoministeriö määritti viisumiohjeistuksessaan, että yritysten pitäisi maksaa poimijoiden matkakustannukset. Pian kuitenkin selvisi, ettei ohjeistus ollut sitova.

Rehellisyyttä kaivattaisiinkin yritysten lisäksi poliitikoilta ja ministeriöiltä.

Poimijoiden kaltoinkohtelun on annettu Suomessa jatkua, vaikka riskit olivat tiedossa yli vuosikymmenen ajan. Miksi?

 

Juttua muokattu klo 14:39. Muutettu sanamuoto ”monen hallituksen aikana” muotoon ”maassa on ehtinyt olla sinä aikana monta eri hallitusta”.

AVAINSANAT

Taas alkoi hallitustaipaleen hiekoitus: perussuomalaisissa heräsi ilmastokapina

Perussuomalaiset löysi kannatuskuopan pohjalta vanhan populistisen linjansa. Viimeistään kesäkuun puoluekokouksessa Lahdessa tuli selväksi, että toiseksi suurin hallituspuolue ryhtyy historiasta tutuilla tempuillaan hiekottamaan pääministeri Petteri Orpon (kok.) latua.

Heinäkuun hiljaisuudessa syyksi kelpasi kokoomuslaisen ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multalan kommentti, jonka mukaan Suomi tukee Euroopan komission esitystä tulevaisuuden päästövähennystavoitteeksi.

Ei tue eikä tule tukemaan, mikäli Suomen eli hallituksen kanta on perussuomalaisista kiinni, ilmoitti perussuomalaisten uusi 1. varapuheenjohtaja Teemu Keskisarja Ylellä. Keskisarjan näkemys sai nopeasti tukea myös hallituksen sisältä, kun liikenne- ja viestintäministeri Lulu Ranne (ps.) arvosteli Multalaa itsenäisestä kannanmuodostuksesta. Hallitus ei Ranteen mukaan ollut komission esityksestä keskustellut.

Aivan näin asia mennyt, koska hallituksen EU-ministerivaliokunta käsitteli Suomen ennakkovaikuttamiskantaa päästövähennystavoitteeseen jo keväällä. Näkemys oli käytännössä komission esityksen mukainen.

KOMISSION esitys päästövähennystavoitteeksi tähtää vuoteen 2040. Siihen mennessä EU:n jäsenmaiden tulisi esityksen mukaan vähentää päästöistään 90 prosenttia.

Luku kuulostaa isolta, mutta on emeritusprofessori Markku Ollikaisen mukaan linjassa Suomen voimassa olevan ilmastolain kanssa, johon perussuomalaiset ovat Orpon hallitusohjelmassa sitoutuneet. Jos lakia noudatetaan, Suomen päästövähennyksiin ei vaadita ylimääräisiä tiukennuksia.

Kun ministeri Multala sanoo Suomen tukevan komission esitystä, hän siis nojaa hallitusohjelman kirjauksiin.

Miksi perussuomalaiset sitten huutavat? Koska he ovat jo pidempään pyrkineet vesittämään ilmastolakia, jonka mukaan Suomen tulisi olla vuoteen 2035 mennessä hiilineutraali. PS pyrkii leimaamaan ilmastopolitiikan epärealistiseksi, ihmisten elämää hankaloittavaksi huuhaaksi. Samalla asialla on länsimaissa moni muukin.

PS pyrkii leimaamaan ilmastopolitiikan epärealistiseksi, ihmisten elämää hankaloittavaksi huuhaaksi.

Linjan nykyinen pääarkkitehti on Yhdysvaltain presidentti Donald Trump. Euroopan unionissa tämä ilmastodenialismia lähestyvä linja saa kannatusta erityisesti laitaoikeistoa edustavilta puolueilta.

ORPON hallituksessa ilmastolain tavoitteita puolustaa voimakkaimmin RKP, joka oli lakia viime kaudella hyväksymässä. Myös pääministeri Orpo itse on useaan kertaan muistuttanut tavoitteiden olevan hallitusohjelman mukaisia ja voimassa. Onhan ilmastoministerin salkkukin kokoomuksella.

Perussuomalaisten puoluekokous osoitti henkilövalinnoillaan haluavansa poliittista muutosta. Siksi Keskisarja on 1. varapuheenjohtaja ja jyrkästä maahanmuuttolinjastaan tuttu Simo Grönroos 3. varapuheenjohtaja.

Näin 1. varapuheenjohtaja Keskisarja on kirjoittanut Sarastus-lehdessä ilmastopolitiikan tavoitteista:

”Suomen osuus ihmiskunnan CO2-päästöistä on promille, siis tuhannesosa. Mitä mieltä sinä olet, parahin lukija? Tapahtuuko 99,9 prosentin täyskäännös? Uskotko siihen mielikuvateollisuuden tuotteeseen, että Suomen ilmastoponnistuksilla on globaali merkitys, ja että esikuvana me käännytämme hiilituhruiset EU-valtiot, Yhdysvallat, Kiinan ja kehitysmaat, arabit ja Venäjän… vaikka ne vuonna 2025 eivät osoita pikkiriikkisintäkään hinkua fossiilisten polttoaineiden hylkäykseen.”

Aivan. Tosin professori Markku Ollikaisen mukaan EU on yksi Kiinan viime aikoina kohentuneen ilmastopolitiikan keskeisistä kirittäjistä.

Suomi on EU:n jäsenvaltio ja Keskisarja Suomen hallituksessa valtaa käyttävän puolueen 1. varapuheenjohtaja.

Ajatus fossiilitalouteen jäämisestä on vaarallista, menneisyyden romantisoimisella ryyditettyä ja dieselin katkuista humppaa, jota muun muassa itänaapurin Vladimir suosii levylautasellaan.

AVAINSANAT

Näin soi vanha hitti Kekkosen Suomesta – tällä kertaa syynä on maanpuolustus

Kuva: Istock

Juhannuksena puolet Suomesta unohtuu laiturin nokkaan katselemaan vesilintujen poikasia. Samalla Helsinkiä riivaava pula parkkipaikoista siirtyy kesämökkipaikkakuntien kauppojen edustoille.

Uutisia luetaan vähemmän, erityisesti jos ne liittyvät työmarkkinapolitiikkaan.

Haaste on kova Porin Suomi-areenaan osallistuville lobbareille. Mutta Suomen Yrittäjien Mikael Pentikäinen ei ole eilisen teeren viestijä. Hän nosti tänään otsikoihin arkipyhät, vanhan hitin Kekkosen Suomesta viidenkymmenen vuoden takaa.

Pentikäisen mukaan helatorstain ja loppiaisen vapaapäivät pitäisi poistaa, koska maanpuolustukseen uppoaa lähivuosina niin paljon rahaa. Samankaltaisia julkisten vapaapäivien perumisia on hiljattain ehdotettu myös Saksassa, sielläkin taloussyistä.

Suomessa arkipyhät on jo kertaalleen poistettu.

VUONNA 1973 loppiainen ja helatorstai siirrettiin lauantaille, mistä tuolloin vielä voimissaan ollut evankelisluterilainen kirkko hermostui.

Revanssia haettiin jo 1980-luvulla, mutta kiitos Kekkosta presidenttinä seuranneen Mauno Koiviston, se saatiin vasta vuonna 1992. Helatorstai ja loppiainen palasivat arkipyhiksi.

Koivisto ei tuottavuuden päälle ymmärtäneenä presidenttinä tykännyt laiskottelusta ja lykkäsi arkipyhien palauttamista ajaneen lakimuutoksen voimaantuloa viidellä vuodella.

Suomessa on verrattain vähän arkipyhiä, koska olemme kulttuurisesti luterilainen maa. Toisin on esimerkiksi kirkon ja valtion erolla ylpeilevässä Ranskassa, jossa kulttuuripiiri on vanhastaan katolilaista. Olen turhaan yrittänyt siellä tehdä ostoksia Neitsyt Marian taivaaseenottamisen päivänä, 15. elokuuta.

On totta, ettei suurin osa kansasta tiedä googlaamatta miksi helatorstaita, helluntaita tai loppiaista vietetään. Helluntai on aina sunnuntai, mutta loputkin mainituista voisi niiden inflatoitumisen perusteella siirtää viikonloppuun.

Antaa kirkollisempien, sellaisten, jotka esimerkiksi Kristuksen taivaaseenastumista haluavat muistella, viettää juhlapyhiään omalla ajallaan.

TÄLLAISESSA ajattelussa on montakin ongelmaa, joista yksi liittyy perinteisiin ylipäänsä.

Koko vuodenkierron rytmitys on kirkollisten juhlapyhien dominoimaa. Samoin viikon. Arki keskeytyy sunnuntaihin, seitsemänteen päivään jolloin Jumala jostakin syystä, luomiskertomuksen mukaan lepäsi.

Mitä tekoa sunnuntailla on vapaapäivänä? Kuka meistä lepää, koska Jumala on lepopäivän asettanut?

Perinteitä ei ole ollut tapana heittää ikkunasta sitä mukaan, kun niiden merkitykset väljähtyvät. Päinvastoin, niiden sisällöstä muistutellaan peruskoulussa edelleen siinä toivossa, että sivistys kestäisi. Mutta juhlia ei tule vietettyä. Kukaan ei myy edes helatorstai-leivoksia.

Tuottavuus ei ole historiallisesti huolettanut vain kapitalisteja.

”Kristilliset juhlapyhät eivät Neuvostoliitossa tunnetusti olleet muodikkaita.”

NIIN syvältä työnantajapuolen riveistä kun Pentikäisen idea meille annetaankin, se tuo isänmaallisuudessaan mieleen Neuvostoliiton työn sankarin Aleksei Stahanovin, kaikkien tuottavuusloikkien kommunistisen isän.

Hiilikaivosmies Stahanov ylitti Stalinin Neuvostoliitossa väitetysti 14-kertaisesti päivittäisen tuotantotavoitteensa ja louhi yhdellä kertaa 102 tonnia hiiltä. Myöhemmin hän petrasi ennätystään.

Stahanoville ei saatu itänaapurissa omaa juhlapäivää, mutta elokuun viimeiselle sunnuntaille perustettiin vuonna 1980 hiilikaivosmiesten päivä. Kristilliset juhlapyhät eivät Neuvostoliitossa tunnetusti olleet muodikkaita.

ENNEN kuin ryhdymme vähentämään yhteisiä juhlapäiviä, ehdotan, että niiden tilalle keksitään edes yksi uusi vaikkapa neuvostoliittolaisen esimerkin innoittamana.

Puolustusbudjetin rahoittaminen on oma kysymyksensä, mutta elämä ei voi olla pelkkää uhrautumista maanpuolustuksen ja tuottavuuden hyväksi.

Ja jos onkin, edes sitä pitäisi juhlistaa omalla, erillisellä arkivapaallaan.

AVAINSANAT

Potkurohkeus ei paljoa vaadi, eikä henkilöstöviha edistä tuottavuutta

Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli toukokuussa 313 200 työtöntä ja 41 800 avointa työpaikkaa. Muutos- eli yt-neuvottelut ovat monissa yrityksissä säännöllisesti toistuva toimintatapa.

Työntekijä on Suomessa työnantajan pahin vihollinen: pelkkä kuluerä ja haittatekijä, josta on päästävä eroon. Mikään ei riitä, kun yötä myöten pohditaan keinoja siihen, kuinka voitaisiin irtisanoa mahdollisimman moni mahdollisimman helposti.

Muuhun tulokseen on vaikea tulla, kun seuraa Petteri Orpon (kok.) hallituksen työelämäuudistuksia ja tapaa, jolla niitä ajetaan työ- ja elinkeinoministeriön työryhmässä.

Potkulaiksi ristitty henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen näyttäytyy jatkuvasti pitenevänä listana elinkeinoelämän ja työnantajapuolen sellaisenaan kirjattuja vaatimuksia, joista useimmat ovat sisällöltään kauniisti sanottuna tulkinnanvaraisia.

Vähemmän kauniisti tai sitten vain realistisesti sanottuna ne avaavat oven saneluun, mielivaltaan, pelolla johtamiseen ja työpaikkakiusaamiseen. (Mikään näistä ei tosin nytkään ole suomalaisessa työelämässä ja johtamisessa tuntematon suure, kuten tilastot, tutkimukset ja arkikokemukset työhyvinvoinnista tai pikemmin sen puutteesta ovat jo pitkään kertoneet.)

Mikä on riittävä asiallinen syy potkuihin, entiseen asialliseen ja painavaan verrattuna? Tai työssä alisuoriutuminen: kuka sen määrittelee tai mittaa, missä tilanteissa ja kenen ehdoilla?

Riittääkö yksi virhe, väärinkäsitys tai muu sählinki?

Jos edes varoitusta ei tarvitse antaa, vaan työntekijän pitää muutenkin ymmärtää menettelynsä ”moitittavuus”, missä moitittavuuden raja kulkee?

Entä potkuperusteeksi kelpaava huolimattomuus työssä – riittääkö yksi virhe, väärinkäsitys tai muu sählinki, joita inhimillisessä elämässä nyt tuppaa sattumaan, tunnollisimmillekin yksilöille?

KUN TERMITKIN ovat näin epämääräistä, on turha tulla sanomaan, ettei työnsä hyvin hoitavalla ole mitään hätää.

Hyvä työnlaatu ei sitä paitsi ole tähänkään asti taannut mitään. Taloudelliset ja tuotannolliset syyt on määritelty niin väljästi, että ne sallivat loputtomien yt-kierrosten pyörittämisen yrityksen tuloksista riippumatta – ja tätä ikiliikkujaa suomalaiset työnantajat myös innolla käyttävät.

Henkilöperusteisen irtisanomisen suoja sen sijaan on pysynyt tasolla, joka yleensä estää niin sanotut pärstäkerroinpotkut. Kynnys irtisanomisiin esimerkiksi iän, sukupuolen, raskauden, terveydentilan, palkkatason tai ihan vaan kritiikin esittämisen vuoksi nousee kummasti, jos työnantaja käy muutaman kerran häviämässä laittomien potkujen riitatapaukset kuusinumeroisilla summilla vahingonkorvauksineen ja oikeuskuluineen.

Nyt tämä peräseinä eli viimesijainen heikomman osapuolen suoja halutaan murtaa.

KOKOOMUKSELLE tilanne, jossa kannatuksen romahtamista säikähtänyt hallituskumppani perussuomalaisetkin on herännyt vastustamaan työelämäuudistusten sisältöä ja toteutustapaa, alkaa ilmeisesti olla kiusallinen.

Tai ainakin retoriikkaa yritetään muuttaa: ikävän todenmukainen potkulaki halutaan korvata termillä ”rekrytointirohkeus”, jonka ex-työministeri Arto Satonen ehti lanseerata Facebook-julkaisussaan.

Rekrytointirohkeus. Luitte oikein.

Noin äkkiseltään voisi kuvitella, ettei tilanteessa, jossa avoimiin työpaikkoihin tulee satoja ellei tuhansia hakemuksia, rekryprosessista on tehty viikko- tai kuukausitolkulla kestävä esterata ja työnantajilla on varaa ladella ilmoituksiinsa lähinnä yli-ihmisen mittojen mukaisia vaatimuslistoja, olisi tarvetta pumpata värvääjiin lisärohkeutta.

Siitä, että suomalaisilla työmarkkinoilla eivät lähtökohtaisesti kelpaa yli 50- tai edes yli 40-vuotiaat, työttömät, vastavalmistuneet tai muuten kokemattomat nuoret, maahanmuuttajataustaiset, vähemmistöt, ulkomailla opiskelleet tai uraa luoneet eivätkä synnytysikäiset naiset, ei viitsi tässä yhteydessä edes aloittaa.

ON YHÄ AIHEELLISEMPAA kysyä, miksi Suomeen on viime 15 vuoden aikana pesiytynyt puhe- ja toimintatapa, jossa henkilöstöä pidetään pelkkänä rasitteena ja työntekijää vihollisena.

Tekoälykeskusteluakin hallitsee muista maista poikkeava kiilusilmäinen hekumointi sillä, mitkä kaikki ammattiryhmät voitaisiin ”korvata” ja kuinka paljon taas päästäisiin irtisanomaan ”lisäarvottomia” ihmisiä.

Ketä tällainen hyödyttää, ja millaisen työelämän mallin se tarjoaa etenkin nuorille ikäluokille? Samaan aikaan kyllä voivotellaan työuupumuksen, mielenterveysongelmien ja niistä johtuvien työkyvyttömyyseläkkeiden käsiin räjähtänyttä kasvua.

Se onkin ainoa kasvu, mitä täällä on saatu mainitun 15 vuoden sisällä aikaan. Hyvin jännä.

AVAINSANAT

Puoluekokous valitsi Purran jatkoon – sitten alkoi ripitys

Puheenjohtajana jatkava Riikka Purra onnittelee ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valittua Teemu Keskisarjaa perussuomalaisten puoluekokouksessa Lahdessa 14. kesäkuuta.

RKP:n entisen puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin mukaan nykyisen hallituksen syntyyn johtaneista hallitusneuvotteluista tuli mieleen piinallinen kihlaus. Tästä kuultuaan tuleva pääministeri Petteri Orpo (kok.) toivoi lopputulokseksi järkiavioliittoa. Näin siis kesällä 2023.

Nyt kaksi vuotta myöhemmin vertauksia voi muistella Petteri Orpon hallituksen bergmanilaisesta aviohelvetistä muistuttavaa riitelyä katsellessa. Jos kiistojen ytimessä oli hallituksen ensimmäisenä syksynä rasismi, tilanne ei ole hallituskauden puoliväliin tultaessa kampanjoilla tai koulutuksilla muuttunut. Rasismista kiihkoillaan yhä.

Riikka Purra puhui lauantaina perussuomalaisten Lahden puoluekokouksessa väestömuutoksesta, jolla suomalaisuutta on poliittisin päätöksin rapautettu sisältä päin. Purran mukaan suomalaisuus on hyökkäyksen kohteena ja kehitysmaaperäinen maahanmuutto on nostanut jo arabian kielen viroa yleisemmäksi. Mainituksi tulivat myös islamilaiset madrassakoulut ja naisten häpeällinen peittäminen.

– Olemme saaneet maailman kylään, mutta ei vain kylään vaan olemaan.

– Voi halleluja tämä syventyvä rappio ja leviävä typeryys, Purra päivitteli puheessaan.

SAMAAN aikaan Vaasassa RKP:n puoluekokouksessa puhunut puheenjohtaja, opetusministeri Anders Adlercreutz vaikutti vastaavan Purran puheeseen. Adlercreutzin mukaan Suomen ongelma ei ole liiallinen maahanmuutto vaan liian suuri rasistien määrä.

Myöhemmin Adlercreutz kiisti STT:lle viitanneensa erityisesti perussuomalaisiin. Täysin eri suuntaan katsovat yhtäaikaiset näkemykset saman hallituksen sisältä tapahtuivat siis sattumalta.

Kansallismielinen paatos siivitti Purran odotetusti toiselle kaudelle selkeällä äänierolla hänet haastaneeseen ex-puoluesihteeri Arto Luukkaseen. Myös puoluesihteeri Harri Vuorinen palkittiin jatkokaudella.

Lahden puoluekokous säästi näpäytyksensä romahtaneesta kannatuksesta varapuheenjohtajien valintaan. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi nousi kansanedustaja Teemu Keskisarja ohi sisäministeri Mari Rantasen.

Perussuomalaisten elämän ja kuoleman kamppailusta puhunut Keskisarja kutsui itse valintaansa sormen heristykseksi puoluejohdolle.

– Tosiseikkojen tunnustaminen alkaa itsepetoksen lopusta. Oikaisen valheet, joihin uskoimme hallituskumppaneiden mieliksi, Keskisarja jyrisi, vaati Suomen itsenäisyyttä EU:sta ja pilkkasi hallituksen rasismin vastaista kampanjaa.

KILPAILU toisesta varapuheenjohtajuudesta meni suunnitellummin. Paikalle valittiin selkein luvuin suosittu tamperelainen kansanedustaja Joakim Vigelius, joka ei harrasta julkisia soraääniä puoluejohdon suuntaan.

Kolmannen varapuheenjohtajan hommaan oli ehdokkaista ylitarjontaa. Osa halukkaista tuntui lyhyissä puheenvuoroissaan kantavan Keskisarjan tavoin huolta puolueen linjasta.

Europarlamentaarikko Sebastian Tynkkynen oli etukäteisveikkailujen suosikki. Kisa meni suuren ehdokasjoukon takia toiselle kierrokselle, jonne pääsi Tynkkysen lisäksi kokoomuksen kanssa tehtävää hallitusyhteistyötä puheessaan arvostellut ex-puoluesihteeri Simo Grönroos.

SEURASI päivän toinen näpäytys puoluejohdolle. Puoluekokousväki valitsi 3. varapuheenjohtajaksi Simo Grönroosin äänin 335-301.

Yllätysvalintojen taustalla on ennen muuta perussuomalaisten puolittunut kannatus. Kun puoluetta äänesti keväällä 2023 20,1 prosenttia suomalaisista, oli eduskuntavaalikannatus Ylen toukokuun mittauksessa enää runsaat 10 prosenttia.

AVAINSANAT