VALIKKO

Tässä puolustusselonteko petti monen odotukset: Suomea puolustetaan yhä vain viimeiseen mieheen asti

Näin tasa-arvoisilta suomalaiset asevelvolliset näyttävät Aku Louhimiehen uudessa televisiosarjassa Konflikti.

Valtioneuvoston uuden selonteon perusteella hallitus yrittää sitkeästi puolustaa Suomea viimeiseen mieheen asti, vaikka tämä olisi kuinka haluton ja rapakuntoinen. Eihän nyt naisia voi miesten tilalle käskeä.

Torstaina julkistettu puolustusselonteko on monessa mielessä huomattavasti rohkeampi, kunnianhimoisempi ja realistisempi kuin aiemmat vastaavat selvitykset.

Siinä puhutaan kiitettävästi oikeilla nimillä Venäjän uhasta, informaatiopuolustuksen uudelleenjärjestelyn tarpeesta ja varoitetaan vuosikausiakin kestävistä konflikteista, jotka vaativat kaikilta kansalaisilta venymistä.

TÄMÄN VASTAPAINOKSI selonteosta löytyy yllättäviä kohtia, joissa tuoksahtaa 1950-luvun asennemaailma.

Maata puolustavat meidän poikamme maalla, merellä ja ilmassa. Siviilinaisten rooli on hoitaa kotirintamaa ja olla korkeintaan mukana vapaaehtoisissa tukitoiminnoissa – heidän varaansa ei kannata laskea mitään pysyvää maanpuolustusvastuuta.

Selonteossa harmitellaan (aivan perustellusti), että liian moni nuori mies keskeyttää varusmiespalveluksensa. Siksi heidän mukana pitämistään tulee edistää erilaisilla helpotuksilla ja tukitoimilla, koska muuten miehiä ei riitä sotilaiksi tarpeeksi paljon.

Kaikissa muissa yhteiskunnan toiminnoissa ja yritysmaailmassa vastalääke tälle olisi looginen ja helppo: jos miehiä ei ole tarpeeksi tai heillä ei ole motivaatiota, otetaan mukaan muiden sukupuolten edustajia.

Jos asepalvelukseen käskettäisiin parhaimmisto koko ikäluokasta, määrällinen ja varmasti myös laadullinen ongelma poistuisi. Mutta tähän ei ole puolustusministeri Häkkäsen (kok.) mielestä nyt tarvetta.

Joten puolustusselonteko antaa tahattomasti viestin: lasketaan mieluummin rimaa miehiltä kuin määrätään tilalle pätevämpiä naisia, koska miesten hommiahan nämä ovat.

Kokonaispuolustus ehkä vähän kärsii, mutta saadaanpa sotaväki pidettyä miesten maailmana.

OSITTAIN nämä joustamattomat linjaukset voivat johtua hallituspuolueille tärkeästä sukupuoliroolien politiikasta, mutta selontekotyötä parlamentaarisessa seurantaryhmässä valvonut oppositiokin voi katsoa peiliin ja pohtia omia hyssyttelysyitään.

Lasketaan mieluummin rimaa miehiltä kuin otetaan tilalle pätevämpiä naisia.

Kenraalikunnassakin on tässä asiassa jännää jäykkyyttä. Puolustusvoimat on yhä korostanut, ettei se juuri nyt pystyisi kouluttamaan koko ikäluokkaa eikä kasarmeilla olisi tilaakaan siihen.

Selitys ei kovin pitkään enää kestä merivettä. Jo parin vuosikymmenen kuluessa ikäluokat ovat huomattavasti nykyistä pienemmät, ja pelkkien miesten varassa suuren reservin joukkotuotantoa ei silloin enää saada täyteen.

Puolustusselonteon pitää aina katsoa tulevaisuuteen, tässä tapauksessa 2030-luvun yli, ja valmistautua väistämättä tulevaan muutokseen ennen kuin se iskee tuulettimeen.

SUOMEN LAIN mukaan maanpuolustusvelvollisuus koskee kaikkia kansalaisia. Valtion tehtävä on sitten osoittaa kaikille, mitä juuri he voivat tehdä kotimaan auttamiseksi.

Selontekoon kirjattu linjaus lisätä naisten vapaaehtoisen asepalveluksen houkuttelevuutta muun muassa ”viestinnällisin keinoin” kuulostaa laimealta, ja ikävä kyllä myös naisten maanpuolustusmerkitystä vähättelevältä.

Ikään kuin tätä ennakoiden Varusmiesliitto jätti viikko sitten kansalaisaloitteen asevelvollisuuden laajentamiseksi kaikkia sukupuolia koskevaksi.

Lähes kaikkien suurpuolueiden nuorisojärjestöt ovat tukeneet ajatusta tasa-arvoisesta asevelvollisuudesta, ja monet nuoret itse pitäisivät sitä oikeudenmukaisempana kuin nykyjärjestelmää.

Jos nuoret, naiset ja tasa-arvon ystävät aidosti haluavat muuttaa nykysysteemiä, kansalaisaloite on siihen hyvä keino. Saatiinhan sillä Ottawan miinasopimuskin taas nousemaan vakavasti maanpuolustuskeskusteluun.

AVAINSANAT

Lunttaaja-Antti ja oikeistoilkeilyn opetus: Vaaleja ei voiteta viime hetken kettuilulla

Antti Lindtman katsoo kelloaan ennen Ylen vaaliväittelyn alkua.

Vaalikampanjan viimeisellä viikolla sosiaalisessa mediassa käynnistyi hiukan epätoivoiselta vaikuttava spinnaus.

Keskeiset kokoomuksen konservatiivivaikuttajat alkoivat pöyristellä SDP:n puheenjohtajan Antti Lindtmanin muistilapuista, joita tämä oli vilkuillut vaalitenteissä.

Älykelloonkin kuulemma tulvi avustajien viestejä – ja tämä oli kokoomuksen oikeistosiiven mielestä osoitus oppositiojohtajan asiantuntemattomuudesta.

Näytti siltä, että kokoomuksen poltergeist-osasto yritti keskenään valituilla sanamuodoilla ja yhteisillä termeillä saada Lunttaaja-Antti -aihetunnistetta trendaamaan algoritmeissa.

Omat uskovaiset ja populistiryhmien anonyymitrollit tarttuivatkin syöttiin.

Sillähän ei ollut näille kauhistelijoille mitään väliä, että muun muassa Petteri Orpo (kok) käyttää pätevien avustajiensa laatimia muistilistoja tai pitää usein kännykkää esillä puhe- ja kampanjatilaisuuksissa.

Tahattoman pohjoiskorealaisen ironian puolelle mentiin siinäkin, kun jotkut kokoomusavustajat korostivat miten tenteissä Lindtmanin kehonkieli näytti hermostuneelta Petterin ”stoalaiseen tyyneyteen” verrattuna.

VÄHÄN AIKAISEMMIN perussuomalaiset yrittivät vakuuttaa omilleen, että demariehdokkaiden vaaliesitteissä on muitakin kieliä kuin suomi sen takia, että he ajavat väestönvaihtoa ja kalifaattia Helsinkiin.

Se, että kunnassa ”vain pari vuotta” asuneilla maahanmuuttajilla on lain mukaan yhä sekä ihmis- että äänioikeudet, mahdollistaa kuulemma sen että vasemmisto tuo tänne ulkomaalaisia vaalikarjakseen.

Pelottelu ja perättömyyksien puhuminen ei silti parantanut perussuomalaisten omaa vaalitulosta. Tuskin tulos olisi huonommaksikaan muuttunut, jos panettelun olisi jättänyt väliin.

TODENNÄKÖISESTI suuri osa maakuntien äänestäjistä ei edes huomannut näitä sosiaalisen median kuplissa kiehuneita viime hetken v****luja, vaikka poliitikot ja me toimittajat haluaisimmekin uskoa kaikkien lukevan X:n tai Blueskyn postauksiamme.

Äänestyspäätöksiin vaikuttivat ihan muut tekijät.

Miksi spinnauksia sitten piti tehdä? Hermojen pettämisen vai galluplukemien aiheuttaman stressin takia? Vastauksen tietävät vain politrukit itse, jos he uskaltavat analysoida omaa toimintaansa itsekriittisesti.

Yksi asia on kuitenkin selvää, ja se kertoo hyvää suomalaisen politiikanteon terveestä perustasta: luokkasodan lietsominen tai henkilökohtaisuuksiin menevä haukkuminen ei takaakaan automaattista vaalivoittoa, päinvastoin.

Mitä lähempänä vaaleja solvauslinjalle meno tapahtuu, sitä voimakkaampi vastareaktio voi tulla, eikä se riipu mistään oikeisto-vasemmisto -asetelmista.

Kun edellisten eduskuntavaalien alla Sanna Marin purki vaaliväittelyissä terävästi kiukkuaan opposition Petteri Orpoon, moni äänestäjä alkoi tuntea sympatiaa ryöpytettyä kohtaan, vaikkei olisi kannattanutkaan kokoomuksen tavoitteita. Samaa tekee usein nähty pääministerin ”lapaseksi” haukkuminen.

Myös oma esimerkki vaikuttaa ulostulojen uskottavuuteen.

”Detaljien ulkoa osaamista” penäävät laitaoikeistolaiset eivät vakuuta, jos he samaan aikaan ajavat rekrytestien pahnanpohjimmaista Arto Satosta Kelan johtajaksi.

PRESIDENTTIVAALIT 2024 olivat hyvä esimerkki täysin vastakkaisen strategian voimasta.

Keskeiset ja pätevimmät ehdokkaat kehuivat poikkeuksellisen avoimesti myös toistensa osaamista – ja ehkä eniten kilpailijoitaan tsempannut tarjokas istuu nyt tyytyväisenä presidentinlinnassa.

AVAINSANAT

Luottamus hyvä, kontrolli parempi: puolueet ovat taas tutkineet ehdokkaidensa taustat liian löperösti

Puolueiden paikallisosastot, jotka laiminlyövät ehdokkaidensa taustojen selvittämisen joko kiireen tai välinpitämättömyyden takia, ottavat ison riskin. Listoille päässeet konnat ja häiriköt vähentävät koko politiikan arvostusta – ja vievät ihmisten äänestyshaluja.

Lähiviikkojen aikana joistain suomalaisista kunta- ja aluevaaliehdokkaista paljastuu varmasti lisää epämiellyttäviä asioita: väkivaltamenneisyyttä, törkeyksiä ja kaappeihin kätkettyjä luurankoja.

Paljon on jo viime viikkoina nähtykin. Jokaisessa puolueessa ehdolle on taas päässyt yksittäisiä ihmisiä, joilla on takanaan rikoksia ja rangaistuksia.

Vielä useampi ehdokas on privaattielämässään käyttäytynyt niin epärehellisesti tai moraalittomasti, että siitä pitäisi tulla vähintäänkin pitkä porttikielto yhteisten asioiden hoitoon.

Osa on ollut mukana epädemokraattisissa tai rikollisissa yhteisöissä tai suoraan edistänyt pahantahtoisen vieraan valtion etuja Suomessa.

Jotkut ovat vähintäänkin käsivarren mitan päässä oman puolueensa kirjaamista arvoista ja periaatejulistuksista.

Miksi puolueiden paikallisosastot eivät sitten ole estäneet tällaisten riskiyksilöiden tai täysin puolueen linjaa vastaan toimivien ihmisten ehdokkuuksia?

OLEN KUULLUT tälle parikin uskottavaa selitystä.

Aloitetaan kilteimmistä: ihmisten taustoja ei ole puolueissa tiedetty eikä tarkistettu kuin pintapuolisesti, koska on haluttu luottaa ehdokkaan omaan ilmoitukseen. Kaikkea ei ehdi millään varmistaa itse.

Tämä pitää varmasti osittain paikkansa. Piirijärjestöillä oli näissä vaaleissa poikkeuksellisen kova urakka, koska ehdokkaita ei saatu mukaan läheskään tarpeeksi.

Esimerkiksi perussuomalaisilla on nyt yli 2000 ehdokasta vähemmän kuin edellisissä kuntavaaleissa, ja muillakin puolueilla vaje on satoja ihmisiä.

Siksi rimaa laskettiin kaikkialla Suomessa – ja seuraukset näkyvät ainakin median tekemien löytöjen perusteella listojen viimeisissä pahnanpohjimmaisissa.

Persuilla ja kristillisillä on ehdolla muun muassa litteään maahan uskovia, salaliittoteorioita levittäneitä tai lapsipornon tarvetta ymmärtäviä hahmoja.

Vasemmistoliitolla ja keskustalla mukaan on päässyt ihmisiä, jotka eivät halua sanoa, että Venäjä käy Ukrainassa laitonta hyökkäyssotaa ja tekee sotarikoksia.

Kokoomuksen listoilta löytyy talousketkuilijoita ja demareilta lähisuhdeväkivallan ammattilaisia, vihreiltä – kuten muiltakin – eriasteisia laittomien aineiden pössyttelijöitä.

Rimaa laskettiin kaikkialla Suomessa – ja seuraukset näkyvät.

Selitys numero kaksi. Joissain puolueosastoissa on vallalla se väärä käsitys, ettei ehdokkaaksi tarjoutuvan taustoja saisi edes googlettaa – koska työnhakijalle niin ei yksityisyyden suojan takia saa luvatta tehdä.

Mikään ei silti estä kysymästä vaikka liittymislomakkeessa, salliiko ehdokasehdokas tiedonhaun itsestään.

IKÄVIN selitys on, että puolueiden kaikki paikallisosastot eivät taaskaan ole piitanneet edes tietämiensä ongelmaehdokkaiden yleisesti tunnetuista taustoista.

Eivät puolueet varsinaisesti odota tai toivo juuri näiden riskiyksilöidensä menevän läpi, mutta heidät on kuitenkin otettu listoille edes muutamien lisä-äänien toivossa.

Paikallinen näköharhakin voi vaivata. Tutun kylänmiehen tai -naisen tappelutausta saattaa tuntua omalle porukalle pikkujutulta.
”Ainahan se on humalassa pahapäinen mutta selvinpäin ahkera valtuustossa.”

Sitten kun media nostaa asian esille ja kyseenalaistaa ehdokkaan sopivuuden, alkaa joko selittely tai syyttely ajojahdista.

Tämä johtaa pahimmillaan epärehelliseen vääristelyyn. Paikkakunnan oman pojan tai tytön puolta pidetään viimeiseen asti, vaikka kilpailevan puolueen ehdokkaalta samanlaista taustaa pidettäisiin osoituksena täydestä kelvottomuudesta.

RANGAISTUKSENSA kärsinyt ihminen on oikeusvaltion ja demokratian perusteiden mukaisesti sovittanut tekonsa, varsinkin jos hän on katunut ja ottanut niistä opiksi.

Siksi tapansa muuttaneiden ”entisten rikollisten” mukanaoloa vaaleissa ei voi eikä pidäkään estää. Jokainen ansaitsee uuden tilaisuuden.

Äänestäjällä on silti oikeus tietää ehdokkaiden taustoista mahdollisimman kattavasti. Tässä puolueet ovat tinkineet väärässä paikassa, ja vaarantaneet äänestäjiensä kuluttajansuojan.

Avoimuuspuutteiden korjaaminen on jäänyt median kontolle, joten ei pidä valittaa jos omasta löperyydestä aiheutuu puolueelle rumia otsikoita.

Viimeistään seuraaviin eduskuntavaaleihin puolueiden pitää valmistautua paremmin, ja luoda vahvat menetelmät ehdokkaiden todellisten taustojen selvittämiseen.

Tarkoituksellisesta hämärätaustan pimittämisestä pitää ehdokkaille – ja myös paikallisosastoille, jos ne sellaista yrittävät – koitua puolueorganisaatiosta todellisia sanktioita.

AVAINSANAT

Miksi Suomessa vähätellään Trumpin puolenvaihtoa – luuleeko joku ettemme kestäisi totuutta?

Suomessa on perinteisesti totuttu vähättelemään turvallisuusympäristön muutosten vaikutuksia meihin. Nyt aika ja ihmiset ovat kuitenkin muuttuneet kriittisemmiksi. Jos Yhdysvallat vaihtaa leiriä, julkisuuden ja päättäjien puheiden välinen ristiriita voi turhaan aiheuttaa meille suuren luottamusvajeen.

Oikeussalidraamassa Kunnian miehiä (A Few Good Men, 1992) on vaikuttava loppukohtaus. Nuori juristi yrittää saada päähenkilöä, Jack Nicholsonin esittämää fanaattista everstiä paljastamaan todelliset menettelytapansa.

Eversti väittää kylmästi vastaan, kunnes pinna alkaa vähitellen ristikuulustelussa molemmilta kiristyä. Haluan kuulla totuuden, juristi huutaa – ja eversti räjähtää:

”Sinä et kestä totuutta”.

Kliimaksin jälkeen eversti myöntää, että hänen varuskunnassaan tehdään asioita joista ei voi kertoa. Se on kuulemma sodanuhan alla välttämätöntä, eivätkä pehmot pullamössöihmiset tajua mitä totuuden uhraamisia kunnia vaatii.

SUOMEN ULKOPOLITIIKASSA ei varjella valtion kuvitteellista kunniaa, mutta silti meillä on vuosikymmenien ajan ollut vahvana perinteenä siloitella ja rauhoitella kansalaisille todellisuutta.

Ääneen lausumattomana pelkona on ollut, ettei kansalainen kestäisi rumia faktoja.

Onpa hallituksessa mikä kokoonpano tahansa, Suomen päättäjät peittelevät liturgiallaan historian käännekohtien vakavuutta, hyvässä tarkoituksessa.

Krimin valtaus keväällä 2014 toi silloisen pääministerin ilmoituksen mukaan kolhuja Venäjä-suhteeseemme, mutta siitäkin selvitään kansalaistason vuorovaikutusta lisäämällä.

Ei taidettu selvitä.

Tammikuun lopulla 2022 pääministeri sanoi haastattelussa pitävänsä hyvin epätodennäköisenä, että Suomi hakeutuisi hänen kaudellaan Naton jäseneksi. Pian Venäjä hyökkäsi Ukrainaan ja Suomi livahti ensimmäisestä ovenavauksesta Natoon. Myöhemmin on käynyt ilmi, että valtiojohto näki jo pitkään liittoutumisen ainoaksi pelastusrenkaaksemme, siitä vain ei kerrottu julkisesti.

Maaliskuussa 2025 pääministeri toisti Ylen haastattelutunnilla moneen kertaan, miten hän luottaa Yhdysvaltoihin. Vaikka presidentti Trump olikin juuri heittänyt Volodomyr Zelenskyin rumasti pihalle Washingtonista.

Nyt on korkea aika lopettaa kaunistelu, todeta tapahtunut muutos ja kertoa ”näin tämän hoidamme”.

Ei haitannut, vaikka samana viikonloppuna Yhdysvaltain lähetystöjen julkisivuista poistettiin Ukraina-julisteita, maan turvallisuusviranomaiset lopettivat Venäjän kyberiskujen vastaiset varautumistoimet, tai kun FBI:n johtaja väitti Ukrainan sulkevan kirkkojaan ja alistavan kansaansa.

Tiistaina Petteri Orpo ilmoitti, että Suomen pitää yhä parantaa USA-suhdettamme, vaikka sotilasapu Ukrainalle on vaarassa, ja Kremlin levittämistä valheista tuli Valkoisen talon ulkopoliittisia totuuksia.

LUULTAVASTI vuonna 2050 arkistojen avautuessa paljastuu, miten Suomen valtiojohto sai tiedustelulähteiltään jo helmikuussa 2025 kuulla Yhdysvaltojen vaihtaneen leiriä Venäjän liittolaiseksi.

Silti tyynnyttelypuhe meille kansalaisille jatkui ja jatkuu: mikään ei ole Suomen ja Yhdysvaltain suhteissa muuttunut, kaikki sujui tänään kuin ennenkin.

Se on varmasti totta, tänään. Silti tällaisesta hyssyttelystä uhkaa tulla meille suuri psykologinen taakka.

Puolustusvoimien komentaja Janne Jaakkola muistutti sopivasti maanantaina maanpuolustuskurssin avajaisissa, miten tärkeää kognitiivinen puolustus Suomelle on.

Olennaisena osana suomalaisten resilienssille on luottamus siihen, että päättäjät puhuvat totta meille.

Meille on OK, jos ulkopoliittinen johto ei avoimesti haistattele Trumpille, tai jos vienninedistämismatkoilla ollaan kohteliaita Turkin sulttaanille ja silitetään pandaa Kiinan keisarin kanssa.

Mutta omille pitää kommunikoida suoraan.

EDES LAMA-AIKANA 1990-luvulla suomalaiset eivät panikoineet, kun Iiro Viinanen ja Raimo Sailas kertoivat inhorealistisesti rahojen loppumisvaarasta, ja millä keinoilla siitä selviämme.

Nykyinen, yhä kriittisempi, oivaltavampi ja huomiokykyisempi suomalaisten enemmistö kestäisi varmasti nyt yhtä suoraa puhetta Suomen turvallisuusnäkymistä. Varsinkin kun samojen päättäjien mukaan olemme varustautuneet uhkiin paremmin kuin moni muu maa.

Pystymme kuulemaan totuuksia, vaikka sitten modernien sisältövaroitusten kera.

Joka tapauksessa nyt on korkea aika lopettaa kaunistelu, todeta tapahtunut muutos ja kertoa ”näin tämän hoidamme”.

Siitä kun ei ole epäselvää, ettemmekö osaisi kansakuntana toimia ja luovia näidenkin myllerrysten yli. Mutta se vaatii luottamusta – vastavuoroisesti – niin kansalaisiin kuin päättäjiimmekin.

AVAINSANAT

Loppiainen meni jo, mutta eduskunnan tietäjät Kimmo, Timo ja Tomi jakavat yhä lahjojaan lööppien aiheiksi

Eduskunnan jouluistuntotauko on selvästi liian pitkä: ainakin kolmelta kansanedustajalta ehti sen aikana haihtua joko nöyryys, itsekritiikki tai itsesuojeluvaisto. Otsikkojen ja lööppien tekijät kiittelevät näistä antimista pitkään.

Tämän loppiaisen itämaan tietäjistä ensimmäisenä ääneen ehätti Kimmo Kiljunen (sd). Kansanedustajaveteraani halusi kesken etelänmatkansa kertoa medialle, ettei hän oikeasti tarkoittanut syksyllä mitä sanoi, kun tiedotti pyytävänsä silloisia puheitaan anteeksi ”SDP:n linjan vastaisina”.

Muistin virkistykseksi: marraskuussa suomenvenäläisten Aleksanterinliiton vierailijaryhmälle jutellut Kiljunen piti muun muassa venäläisten kiinteistökauppojen rajoittamista Suomessa ”luonteeltaan rasistisena” lainsäädäntönä.

Oikeasti toimenpiteen tarpeellisuudesta on puolueiden kesken laaja yhteisymmärrys, ja Kiljusen tulkinnat ovat – edelleenkin – ihan hänen omaa ajatteluaan.

Mystiset maa-, mökki- ja tukikohtaostot kriittisen infran läheltä on hyvä pystyä tarvittaessa torjumaan, olipa ostajana kuvitteellinen Natsi-Saksan, Neuvostoliiton, Pohjois-Korean tai Putinin Venäjän uskollinen kansalainen. Rasismikortin käyttö on minkä tahansa diktatuurimaan hybriditoimiin vastaamisessa perusteeton heitto, eikä tätä kannata jälkeenpäin yrittää selitellä paremmaksi.

Nyt loppiaisen haastatteluissa Kiljunen sanoi pahoittelevansa eniten sitä, että yksityisiksi tarkoitetut puheet menivät verkkoon julkisiksi. Seiska-lehden palstoilla hän syytti myös mediaa ajojahdista, mutta kiisti tämän sittemmin Ilta-Sanomissa.

Median vika -selitystä käyttävät useimmiten oikeistopopulistit, jotka haluavat omista syistään nakertaa suomalaisen tiedonvälityksen mainetta ja luotettavuutta. Jokaisen kokeneen poliitikon pitää tietää, että pöhköjen lausuntojen pöhköys johtuu yleensä ihan muusta kun niitä välittävästä mediakanavasta tai somesta.

EDUSTAJAKOLLEGA Timo Vornanen (tv) pani Hesarin haastattelussa paremmaksi: hän löysi keväisen katuammuskelunsa taustatekijöiksi jopa koulukiusaamisen sekä poliisityössä koetut uhat.

Viimeksimainitut kuulemma pakottavat hänet yhä kulkemaan 27 vuotta sitten luvitettu suojeluase (eikä esimerkiksi turvallisempi kaasusumutin) taskussa.

Vornasen uhriutumislistasta puuttui vain, että kohtalokas kapakkailta ja kaksin käsin viinan kiskominenkin olisi ollut työ- tai ryyppykaverien yllytyksen syytä.

Puoluetovereista vikaa löytyi joka tapauksessa huomattavan paljon enemmän kuin Vornasesta itsestään. Tekoni oli fiksuin mahdollinen, ja minua rankaisseet kollegat epäreiluja, mitään en ole tehnyt väärin, kansanedustaja uskoo.

Samaan aikaan tämäkin kansanedustaja on vaatinut rikoksista kovempia tuomioita, koska muut katuriehujat joka tapauksessa ansaitsevat sellaisia. Vaikka vakuuttaisivatkin syyttömyyttään ihan muina vornasina, koviin lapsuusoloihinsa vedoten.

AJAN TAVAN MUKAAN poliittinen syrjintä on myös helppo syntipukki.

Finnairin Bangkokin-lennolta viikonloppuna käännytetty Tomi Immonen (ps) arveli tuoreeltaan julkisuudessa, että syynä poistamiseen oli hänen persunaamarinsa, eikä niin sanotut perseet olalla. Puoluekanta olisi siis vaikuttanut promilleja enemmän siihen, ettei hän päässyt lennolle.

Kansanedustaja kertoi myös käyneensä ”puhallutettavana” lentoasemalla, mutta kentän viranomaisilla ei ollut aluksi yhtä selvää käsitystä siitä miten ja missä tämä oli tapahtunut. Tiistaina Tulli kertoi, että paikalla ollut tullivirkailija oli pyydettäessä antanut kansanedustajan puhaltaa alkometriin.

Jokainen suomalainen aikuinen tietää periaatteen ”Jumala taivaassa, kapteeni laivassa”. Kaljaa ei tarvitse myydä päihtyneelle, kännissä olevaa ei tarvitse ottaa kyytiin, ja portsarillakin on isommat oikeudet kuin ravintolaan sisäänpyrkijällä. Älä väitä näille vastaan, häviät kuitenkin.

Kaikki lomalennoilla olleet muistavat myös, että lentoyhtiöillä kynnys matkailijan koneesta poistamiseen on aika korkea: matkustamossa saa olla aika tillintallin, ennen kuin henkilökunta osoittaa ovea.

Puoluekanta tuskin vaikuttaa asiaan, mutta se että koneessa väitellessä ilmoittaa suureen ääneen olevansa sekä kansanedustaja että evp-upseeri, ainakin lisää välikohtauksen julkisuusarvoa.

Immonen kuitenkin pyysi seuraavana päivänä somessa tekojaan reilusti anteeksi ja poikkeuksellisesti myönsi mokanneensa ihan itse.

EI EHKÄ OLE sattumaa, että kaikki nyt tämän istuntotauon aikana asenteillaan kummastelua herättäneet tai julkisuudessa kompuroineet kansanedustajat ovat kaltaisiani keski-ikäisiä tai vanhempia miehiä.

Tiedän itse kokemuksesta, että meillä on krooninen oikeassa olemisen tarve – ja vuosikymmeniä hiottu kyky keksiä hätäselityksiä sekä tunnistaa vikoja ensin jostain muusta kuin peiliin katsovasta naamasta.

Silti kansanedustajalta odottaisi enemmän: ei välttämättä esikuvamaista käytöstä, mutta jotain ”edustajuus velvoittaa” -tyylistä kunniakoodia omien mokien rehellisempään tunnistamiseen. Vaikkapa Tomi Immosen tyyliin, edes jälkeenpäin.

Se nimittäin antaisi toiveita siitä, että virheistä (joita me kaikki teemme) pystyy ottamaan opiksi.

Juttua muokattu 14.1. klo 15:15. Lisätty lause siitä, että kentällä Immosen puhallutuksen hoiti pyynnöstä Tulli.

AVAINSANAT

Tästä Venäjä-suhmuroinnin tilinteosta suuttuvat kaikki – ja siksi UPI:n pitää se tehdä

UPI:n uusi Venäjän vaikuttamistutkimus joutuu ongelmiin, mikäli hankkeessa ei uskalleta nimetä Suomesta yhtään Kremlin kellokasta. Ja vielä enemmän huutoa tulee, jos UPI alkaa syyllistää ihmisiä jälkiviisain perustein.

Pitkään odotettu suurhanke Venäjän laaja-alaisen vaikuttamisen tutkimisesta etenee. Demokraatti kertoi torstaina, että valtioneuvosto on valinnut hankkeen toteuttajaksi Ulkopoliittisen instituutin, ja työ on alkanut nyt tammikuussa.

Hankkeen tarkoitus on analysoida, miten Venäjä pyrki sotkeutumaan 2000-luvulla suomalaiseen päätöksentekoon – ja miten itse menimme mukaan hyssyttelemään Putinin ajamaa demokratian tukahduttamista.

Jo nyt voi arvata, että vuoden lopulla julkaistava tutkimusraportti suututtaa useimmat lukijansa, monista eri syistä.

Nimittäin kaikki 2000-luvun pääministeripuolueet ovat olleet kädet ojossa itään päin, sikäläisiä ”kehittyviä markkinoita”, yritysyhteistyötä ja matkailutuloja etsimässä tai muuten vain ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa lypsämässä.

DEMAREILLE UPI:n tutkimus tuottanee punastuttavaa kuultavaa äärimmäisestä naiiviudesta ja USA-allergian aiheuttamasta yksisilmäisyydestä Venäjän rikosten ja uhkakuvien edessä. Yhtä nolosta ruplapersoudestakin on SDP:n riveissä kokemuksia.

Kokoomuslaisia tulee suututtamaan yritysvaikuttajien idänkauppakytkösten kaivelu, alkaen Fennovoiman ja Jokerien ympärillä nähdystä silkasta rahanahneudesta. Yksi toistaiseksi vaiettu tekijä on sekin, että yllättävän monelta Venäjän oligarkkeja mökkikaupoissa ja asiainhoidossa auttaneelta liikejuristilta löytyy vahva kokoomustausta.

Luultavasti UPI:n selvityksistä voi myös päätellä, miten lukuisilla keskustaveteraaneilla – Esko Ahosta alkaen – on YYA-ajoista alkaen ollut vahva henkinen ja joskus myös taloudellinenkin riippuvuussuhde itään. Tämä on näkynyt varsinkin itärajan kuntien päättäjissä.

PIENPUOLUEETKAAN eivät ole yhtään hyveellisempiä.

Vasemmistoliiton johto on protestoinut Venäjän ihmisoikeusrikkomuksia jo 2000-luvun alussa jyrkemmin kuin moni muu. Silti puolueen kenttäväessä on edelleen liuta vankkumattomia Venäjän imperialismin tukijoita, joihin Kremlin viesti on uponnut koukkuineen ja kohoineen.

Vihreätkin ovat puhuneet Venäjän totalitarismista realistisesti, mutta puolueen samaan aikaan 2000-luvulla esittämät puolustusvoimien aseistariisumishaaveet ovat olleet täysin linjassa Venäjän toiveiden kanssa.

Perussuomalaiset eivät innostuneet muiden puolueiden tavoin idän bisnesmahdollisuuksista. Silti mikään muu poliittinen ryhmä ei ole 2010-luvulta alkaen tukenut niin vahvasti Venäjän masinoimia valeuutissivustoja ja levittänyt Suomessa sanomaansa Kremlin kätyrien somekuplan tuella.

Kovin paljon synnittömiä ei tästä ”maan tavalla” eläneestä joukosta löydy – joten pienestäkin kivien heittämisestä tulee monta kipeää osumaa.

Yhtä varmasti älähtävät lustraatiota, puhdistusta ja syyllisten tuomitsemista haluavat, mikäli UPI päätyy heidän mielestään liian ympäripyöreisiin yleistyksiin, eikä mätki esimerkiksi kaikkia entisiä presidenttejä tai ulkoministereitä punatähtisellä leimakirveellä tai vaadi heitä jalkapuuhun.

NÄIN RISTIRIITAISIA toiveita UPI ei voi millään täyttää niin, että kaikki olisivat lopputulokseen tyytyväisiä.

Silti tämä tieteellinen ja kulttuurinen selvitystyö on pakko yrittää tehdä, ja se piti käynnistää viimeistään nyt. Suomi teki jo 1990-luvulla kauaskantoisen virheen, kun emme heti Neuvostoliiton kaaduttua aloittaneet avointa kansallista tilintekoa YYA-ajan rähmälläänolosta.

Vain menneiden hairahdusten analysoimisella pystymme etenemään uuteen aikaan – ja esimerkiksi välttämään vastedes tyystin samanlaisia mokia jonkun toisen totalitaarisen vaikuttajamaan, esimerkiksi Kiinan kanssa.

AVAINSANAT