Saara-Sofia Sirén siirtyy Telan johtoon

Saara-Sofia Sirén (kok.).

Kokoomuksen kansanedustaja Saara-Sofia Sirén on valittu Työeläkevakuuttajat Tela ry:n uudeksi toimitusjohtajaksi.

Sirén aloittaa tehtävässään toukokuun alussa, mikäli eduskunta myöntää hänelle eron kansanedustajan toimesta. Telan pitkäaikainen toimitusjohtaja Suvi-Anne Siimes jää tuolloin pois tehtävästään. Koulutukseltaan Sirén on kauppatieteiden maisteri sekä filosofian maisteri.

TELAN hallitus teki päätöksen kokouksessaan torstaina.

– Kiitän lämpimästi Telan hallitusta saamastani luottamuksesta. Mikäli eduskunta myöntää minulle eron, voin Telan toimitusjohtajana jatkaa uudessa roolissa työtäni hyvinvointiyhteiskunnan kestävyyden ja sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden edistämiseksi, Sirén sanoo Telan tiedotteessa.

Pekka Tuuri: Kuka hemmetti tämmöisiä on politiikassa sopinut?

Nuorena koetut ikäpolviangstit vaikuttavat siihen, mihin asioihin politiikassa jumittuu: demareillakin seniorit muistelevat yhä rauhanohjuksiaan, keski-ikäisiä huolettavat lentopäästöt ja nuoriso ihmettelee, miksi olemme käyttäneet aikaa tällaisista vääntämiseen.

Menin armeijan jälkeen ensimmäisenä yliopistovuotenani Demariopiskelijoiden liittokokoukseen. Olin ollut jo vuosia mukana kuntapolitiikassa ja olin aivan henkisesti loppu vuoden 2011 eduskuntavaalikampanjasta ja leikatun indeksin kuuntelemisesta.

Liittokokouksessa kuulin taas lauseen, jota jotkut puoluetoverit olivat käyttäneet aiemminkin. Työväenliike on rauhanliike.

Aina ihmettelin, mitähän tuolla oikein tarkoitetaan.

Työväenliikkeessä ajatuksella oli aikanaan varsin konkreettinen sisältö. Miksi suomalaisen työläisen pitäisi ampua toisen maan työläistä, jonka kanssa hänellä saattaa olla enemmän yhteistä kuin oman maansa tehtaanomistajan kanssa?

Yhteisen aseman uskottiin synnyttävän solidaarisuutta yli rajojen.

JOKAINEN VOI tykönään miettiä, kuinka usein nykyään tulee ajatelleeksi toisessa maassa asuvaa ihmistä ensisijaisesti samaan yhteiskuntaluokkaan kuuluvana.

Kun luen somesta puolueen entisten suuruuksien kirjoituksia asevarustelun kauheudesta, tunnistan niistä entiset rauhannuoret.

Välillä tuntuu kuin he huutaisivat tyhjään huoneeseen. He ovat aidosti järkyttyneitä. Ja välillä näyttää siltä, että heitä järkyttää vielä enemmän se, ettei juuri kukaan muu järkyty.

Minussa se puhe ei herätä samaa hätää. Heille ohjukset olivat joskus niin iso asia, että niiden takia lähdettiin kadulle. Minulle pitäisi ensin selittää, miksi juuri nyt pitäisi lähteä.

Kun luen puolueen entisten suuruuksien kirjoituksia asevarustelun kauheudesta, tunnistan niistä entiset rauhannuoret.

OPPENHEIMER-ELOKUVAA katsoessa voi hetken kuvitella, miltä tuntui elää maailmassa, joka oli juuri keksinyt keinon tuhota itsensä.

Vuosina 1945-1996 maailmassa tehtiin yli 2 000 ydinkoetta. Yhdysvalloissa koululaisia opetettiin suojautumaan pulpetin alle.

Suomessa väestönsuojien rakentaminen käynnistettiin uudelleen 1950-luvulla, ja kylmän sodan suojia suunniteltiin myös ydinlaskeuman varalle.

Nyt niitä esitellään ylpeinä, kun Venäjän hyökkäys Ukrainaan on muistuttanut, mihin väestönsuojia tarvitaan.

Oma ensimmäinen ajatukseni ydinaseista on lähempänä Bruce Willisin tähdittämää Armageddon–elokuvaa. Onhan se hyvä, että ihmiskunnalla on jotakin varastossa, jos sieltä joskus tulee asteroidi.

Ymmärrän silti hyvin, että kun Eurooppaan 1980-luvulla tuotiin taas uusia ohjuksia, monella nuorella oli sanottavaa kummallekin suurvallalle:

Menkää helvettiin ohjustenne kanssa. Me haluaisimme opiskella, elää ja juoda cappuccinomme rauhassa.

Jens Stoltenberg kertoo muistelmissaan, kuinka hän osoitti 1980-luvulla mieltään sekä Neuvostoliiton että lännen ydinohjuksia vastaan. Ohjusmarsseille osallistui eri puolilla Eurooppaa satojatuhansia ihmisiä.

Vuonna 1987 Yhdysvallat ja Neuvostoliitto solmivat INF-sopimuksen, jolla kokonainen luokka maasta laukaistavia ohjuksia poistettiin.

Kun sopimus päättyi elokuussa 2019, entinen mielenosoittaja oli Naton pääsihteeri. Hän pani merkille, ettei kukaan enää marssinut kaduilla.

SOSIOLOGI Karl Mannheim ajatteli, että nuorena koetut kiistat muovaavat sitä, mihin politiikassa kiinnittää myöhemminkin huomiota.

Stoltenbergin sukupolvelle yksi sellainen kiista koski Eurooppaan sijoitettuja ohjuksia. Samana vuonna kun INF-sopimus päättyi, me mietimme puoluetoimistolla, voiko vaalikiertueella käyttää kotimaanlentoja.

Kysymys oli silloin oikeasti tukala. Ilmastonmuutos pelotti monia nuoria, myös omassa ikäluokassani.

Vaalikiertueella lentäminen oli yksi niistä asioista, joista nähtiin, ottiko puolue huolen tosissaan.

Nyt vaaleissa tuntuvat olevan ihan toiset murheet.

Voi olla, että joskus 2060-luvulla, kun Suomi on ollut jo pitkään hiilineutraali, joku ikätoverini lukee aamukahvilla, että hallitus aikoo lakkauttaa ilmastopolitiikan ministerityöryhmän.

Hän kirjoittaa someen kädet täristen, miten tässä puretaan hänen sukupolvensa elämäntyötä. Nuoremmat ihmettelevät, että ai meillä oli vielä sellainenkin työryhmä.

SOPIMUS on helppo periä. Sen syntyyn johtanutta pelkoa on vaikeampi siirtää eteenpäin. Jos sopimus toimii tarpeeksi pitkään, nuorempi sukupolvi tuntee lähinnä sen ansiosta syntyneen arjen.

Siinä voi olla vanhalle aktivistille aika katkera paikka. Hän on saanut pitkälti sen, mitä halusi, ja nyt joku kysyy, että kuka hemmetti tämmöisiä on sopinut.

En ole elämässäni juuri ollut peloissani. Pari yhteiskunnallista asiaa on silti joskus ihan tosissaan ahdistanut. Kuten ikkunoita rikkovat mielenosoittajat ja eräs Elina Lepomäki.

Ranskassa näyteikkunoita on taas rikottu mielenosoitusten yhteydessä. Onneksi minua ei enää pelota.

Parikymppisenä pelotti. Lepomäki tuli ryminällä suomalaiseen julkisuuteen ravistelemaan kaikkea minulle rakasta.

Keväällä 2014 hän arvioi Ylioppilaslehdessä, että turvallisuuteen, oikeuslaitokseen ja köyhäinapuun riittäisi kymmenen prosenttia bruttokansantuotteesta. Työehdoista työnantaja ja työntekijä voisivat sopia keskenään.

Minun korvissani siinä purettiin käytännössä koko hyvinvointivaltio ja räjäytettiin työmarkkinat. Ja hän puhui siitä aivan rauhallisesti.

Olin ihan ahdistunut. Miten voi olla näin kauheita ihmisiä? Miten he saavat näin paljon palstatilaa? Ja vielä nousevat eduskuntaan!

Loppu oli lähellä.

Kirjoitin Facebookiin vuonna 2014, että tunsin ”ahdistuneisuutta ja voimattomuutta edistyksellisenä sosialidemokraattina” ja että ”yksilölliset arvot tallovat yhteisen arvopohjamme näkymättömiä rakenteita rikki”.

Lopuksi toivotin kaikille hyvää kesää.

Sopimus on helppo periä. Sen syntyyn johtanutta pelkoa on vaikeampi siirtää eteenpäin.

JOIDENKIN puoluetoverieni arvioissa nykyinen Elina Valtonen kuuluu nykyään suunnilleen kokoomuksen demarisiipeen. Ihana, suvaitsevainen liberaali. Järkipoliitikko.

Moni toveri toivoo hänelle kaikkea hyvää kokoomuksen sisäisissä kamppailuissa.

Valtonen kyseenalaistaa edelleen veropäivän. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa hän ilmoitti kampanjarahoitusta noin 42 000 euroa enemmän kuin kampanjakuluja. Eli evil, olisi vuoden 2014 minä ehkä sanonut.

Olisipa joku kertonut minulle silloin, miten tästäkin vielä puhutaan.

SUKUPOLVI vaihtui työmarkkinajärjestöissäkin.

Voin hyvin kuvitella, kuinka Lasse Laatusen jäätyä eläkkeelle joku Elinkeinoelämän keskusliiton nuori ajokoira Etelärannassa katsoi vanhoja sopimuksia ja mietti, kuka hemmetti tämmöisiä on sopinut.

Vuoden 1968 Liinamaa-sopimuksessa sovittiin, että työnantajat perivät ammattiliittojen jäsenmaksut suoraan palkasta ja tilittävät ne liitoille. Miksi me hoidamme ammattiliiton jäsenmaksutkin, jos meidän ei nykyisillä voimasuhteilla tarvitse?

Siinä on Hakaniemessä aika turha muistella, kuinka hieno hetki vuoden 1940 tammikuun kihlaus oli.

Nuori työnantajaneuvottelija voi tietää aivan hyvin, miksi työnantajat silloin tunnustivat ay-liikkeen neuvottelukumppaniksi.

Hän kysyy, mitä syytä työnantajilla on tänään suostua sellaiseen, mistä ne voivat yhtä hyvin kieltäytyä.

Nyt osa nuorista katsoo sotia, asumisen hintaa ja ääriliikkeiden nousua ja miettii, kannattaako tässä elämässä edes suunnitella kovin pitkälle. Osa etsii vastauksia vasemmalta.

Vanhemmissa ikäpolvissa joku näkee siinä jo taistolaisuuden paluun. Taistolaisille Neuvostoliitto oli poliittinen esikuva.

Moni tämän päivän nuorista radikaaleista syntyi liki kaksikymmentä vuotta Berliinin muurin murtumisen jälkeen. Olisi kiinnostavampaa kysyä heiltä, mikä tässä ajassa saa heidät radikalisoitumaan.

Kun kahdeksankymppinen edustaja väistyy ja tilalle tulee kolmekymppinen, yhdessä vaalissa vaihtuu puoli vuosisataa elettyä elämää.

PARIKYMPPPISENÄ pelkäsin, että pohjoismainen malli puretaan. Enää en elä siinä pelossa.

Pidän mallia edelleen järkevänä. On hyvä, että lapsi pääsee kouluun vanhempiensa tuloista riippumatta. Jos työttömyys ei vie heti perheen toimeentuloa, ihmisellä on varaa etsiä työtä, jossa hänen osaamisestaan on enemmän hyötyä.

Näistä asioista voi puhua ihan rauhallisesti.

Jos joskus huomaan selittäväni nuorelle puoluetoverille, että pohjoismainen malli on meille demareille pyhä, toivon, että hän malttaa kysyä, mitähän tuolla oikein tarkoitetaan.

Siihen pitäisi osata vastata.

Pomoni on algoritmi – tekoäly tuli jo työpaikoille, lainsäädäntö laahaa perässä

Euroopan unioni valmistelee uusia sääntöjä tekoälyn käytöstä työpaikoilla. Ay-liikkeen mukaan työntekijöiden digitaalinen valvonta on jo arkipäivää, mutta alan lainsäädäntö laahaa jäljessä.

SAK:N ja STTK:n yhteisen Brysselin-edunvalvontatoimiston FinUnionsin johtaja Susanna Salovaara pelkää, että poliittinen ilmapiiri vesittää vastedeskin Euroopan yhteiset sääntelyuudistukset asiassa.

Eurooppalaisilla työpaikoilla on käynnissä hiljainen vallankumous, jossa työntekijöiden arkeen vaikuttavaa päätösvaltaa siirtyy yhä enemmän tietojärjestelmille.

Työvuorojen jakaminen, työsuoritusten arviointi, rekrytointi ja jopa työntekijöiden tulevaisuutta koskevat ratkaisut voidaan perustaa algoritmien tuottamiin suosituksiin.

Työntekijä ei kuitenkaan välttämättä tiedä, millä perusteella häntä arvioidaan tai miten järjestelmän tekemään johtopäätökseen voisi vaikuttaa.

Pahimmillaan päätösten perusteita ei osaa selittää edes työntekijän esihenkilö.

KYSE EI ENÄÄ OLE tulevaisuuden uhkakuvasta, Susanna Salovaara varoittaa.

Euroopassa työntekijöiden digitaalinen valvonta on ollut todellisuutta jo vuosia, ja sen perusteella on tehty merkittäviä työntekijöitä koskevia ratkaisuja ilman, että heitä on kuultu tai edes kerrottu heille etukäteen valvonnasta.

Salovaaran mukaan lainsäädäntö ei ole pysynyt kehityksen mukana.

– Tällä hetkellä lainsäädäntö, tai sen puute, laahaa todella pahasti perässä. Ongelma ei ole mahdollisesti tulevaisuudessa, vaan se on ollut täällä jo hyvän aikaa, Salovaara sanoo.

Euroopan komissio pyrkii nyt vastaamaan ongelmaan osana Quality Jobs Act -aloitetta, jonka tarkoituksena on parantaa työn laatua, työoloja ja työntekijöiden oikeuksia koko unionissa.

Heinäkuussa käynnistetty ja syyskuun lopussa päättynyt toinen työmarkkinaosapuolten kuulemiskierros käsitteli tekoälyyn perustuvan työnjohdon lisäksi työntekijöiden digitaalista valvontaa, työterveyttä, alihankintaketjujen vastuukysymyksiä sekä vihreän ja digitaalisen murroksen vaikutuksia työelämään.

Komission tavoitteena on esitellä varsinainen ehdotuksensa vuoden 2026 loppuun mennessä. Sen lopullista sisältöä ei kuitenkaan vielä tiedetä.

RUOKALÄHETTIEN ja kuljettajien työtä ovat ohjanneet sovellukset jo pitkään, mutta samantyyppiset järjestelmät ovat yleistymässä myös toimistoissa, teollisuudessa, varastoissa, asiakaspalvelussa ja julkisissa palveluissa.

Ohjelmisto voi ennustaa työvoiman tarvetta, jakaa tehtäviä, mitata tehokkuutta ja ehdottaa henkilöstöjärjestelyjä. Parhaimmillaan teknologia vähentää rutiinityötä ja parantaa työn organisointia.

Ongelmia syntyy, jos tehokkuuden tavoittelu muuttuu jatkuvaksi valvonnaksi tai työntekijän asemaan vaikuttavat päätökset tehdään sellaisten tietojen perusteella, joiden oikeellisuutta hän ei voi varmistaa.

Ongelmia syntyy, jos tehokkuuden tavoittelu muuttuu jatkuvaksi valvonnaksi.

Työpaikan perinteisessä työnjohdollisessa ristiriidassa työntekijä voi kääntyä esihenkilönsä, luottamusmiehen tai muun henkilöstöedustajan puoleen. Algoritminen päätöksenteko mutkistaa tätä suhdetta.

Jos järjestelmä luokittelee työntekijän heikosti suoriutuvaksi, vähentää hänen työvuorojaan tai suosittelee kielteistä työsuhdepäätöstä, kuka pystyy perustelemaan ratkaisua?

TYÖNANTAJAN oikeudellinen vastuu ei katoa ohjelmiston käyttöönoton myötä, mutta järjestelmän monimutkaisuus voi tehdä vastuun käytännön toteuttamisesta ja virheiden selvittämisestä vaikeampaa.

Salovaara nostaa vastuukysymykset yhdeksi tärkeimmistä ratkaistavista ongelmista. Hänen mukaansa tekoälyn käytön vaikutuksia ei vielä tunneta riittävän hyvin, eikä ole selvää, kuinka suuri osa nykyisistä työtehtävistä siirtyy tulevaisuudessa koneiden hoidettavaksi.

Samalla työntekijöille voi syntyä kokonaan uudenlaisia velvollisuuksia tarkastaa tekoälyn tuottamia tuloksia.

– Jos työntekijöille ei esimerkiksi anneta aikaa käydä läpi tekoälyn tuottamia asioita, voidaanko häntä pitää vastuullisena mahdollisten virheiden syntymisen jälkeen? Jos tekoälyn tekemä virhe johtaa vakaviin onnettomuuksiin tai taloudellisiin menetyksiin, kenellä on vastuu?

EUROOPAN ammatillinen yhteisjärjestö ETUC haluaa työntekijöille oikeuden saada ymmärrettävää tietoa heihin vaikuttavista algoritmisista järjestelmistä, osallistua niiden vaikutusten arviointiin ja vaatia merkittävien automaattisten päätösten tarkistamista ihmisen toimesta.

Järjestön tavoitteena on myös ehkäistä tilanteita, joissa työntekijöiden asemaan olennaisesti vaikuttavia ratkaisuja tehdään yksinomaan automatisoidun arvioinnin perusteella.

Kyse on tässä vaiheessa ay-liikkeen vaatimuksista, ei valmiin komission lakiehdotuksen sisällöstä.

Vaatimusten taustalla on huoli työntekijöiden tiedonsaannista. ETUC on viitannut komission Eurobarometriin, jonka mukaan 62 prosenttia vastaajista tiesi työnantajansa käyttävän digitaalisia teknologioita työn johtamiseen, mutta vain 18 prosenttia kertoi saaneensa niiden käytöstä yksityiskohtaisen selvityksen.

Luvut koskevat digitaalista työnjohtoa laajemmin eivätkä yksinomaan uusimpia tekoälyjärjestelmiä, mutta ne kuvaavat hyvin teknologian käytön ja työntekijöiden tiedonsaannin välistä epäsuhtaa.

TYÖNTEKIJÄN näkökulmasta nykyisessä lainsäädännössä on turhia aukkoja.

Unionin yleinen tietosuoja-asetus rajoittaa henkilötietojen käsittelyä ja tietyntyyppistä automatisoitua päätöksentekoa, kun taas tekoälyasetus asettaa vaatimuksia muun muassa rekrytoinnissa ja henkilöstöjohtamisessa käytettäville suuririskisille järjestelmille.

Niiden ensisijaisena tarkoituksena ei kuitenkaan ole säännellä työpaikan työnjohdollisia valtasuhteita tai luottamushenkilöiden osallistumista päätöksentekoon.

Alustatyödirektiivi puolestaan sisältää jo erityisiä sääntöjä algoritmisesta johtamisesta ja työntekijöiden oikeudesta saada tietoa automaattisista päätöksentekojärjestelmistä. Sen soveltamisala rajoittuu kuitenkin digitaaliseen alustatyöhön.

Salovaaran mukaan direktiivin alkuperäinen sisältö oli lupaava. Silti sen kansallisessa täytäntöönpanossa on hänen arvionsa mukaan vaarana, että sääntöjen käytännön vaikutukset jäävät heikoiksi. Siksi tarvitaan koko työelämän kattavaa eurooppalaista sääntelyä.

Salovaaran mielestä uudessa sääntelyssä pitäisi määritellä, miten tekoälyjärjestelmiä voidaan tuoda työpaikoille, mihin niitä saa käyttää ja millaista valvontaa niillä voidaan tehdä.

Työntekijöiden ja heidän edustajiensa pitäisi osallistua prosessiin alusta alkaen. Heille olisi myös taattava riittävä pääsy järjestelmien toimintaa koskeviin tietoihin.

Tällainen osallistuminen merkitsisi muutosta tilanteeseen, jossa teknologian käyttöönotto nähdään lähinnä työnantajan teknisenä tai liiketoiminnallisena ratkaisuna.

EUROOPPALAISTEN yritysten on samanaikaisesti parannettava tuottavuuttaan, vastattava työvoimapulaan ja kilpailtava kansainvälisillä markkinoilla. Uudet digitaaliset järjestelmät voivat helpottaa näitä ongelmia, mutta niiden käyttöönottoon liittyvä sääntely voi myös lisätä kustannuksia ja hallinnollista työtä.

Esimerkiksi eurooppalainen rakennusalan työnantajajärjestö FIEC katsoo, että EU pitäisi keskittyä nykyisten sääntöjen toimeenpanoon, valvontaan ja käytännön ohjeistukseen uusien velvoitteiden luomisen sijaan. Järjestö korostaa myös sääntelyn yksinkertaistamista ja kilpailukykyä.

Ristiriita kertoo laajemmasta poliittisesta ongelmasta. Euroopan unionissa kilpailukyvyn vahvistaminen ja hallinnollisen taakan vähentäminen ovat tulleet keskeisiksi tavoitteiksi samaan aikaan, kun uuden teknologian vaikutukset edellyttävät työntekijöiden oikeuksien tarkempaa määrittelyä.

Työnantajien huoli sääntelykustannuksista ei itsessään tarkoita työntekijöiden oikeuksien vastustamista, eikä ammattiyhdistysliikkeen vaatimus sitovista säännöistä merkitse teknologian käyttöönoton vastustamista.

Kiistan ytimessä on se, kuka saa päättää järjestelmien käyttötavoista ja kuinka paljon työntekijöillä on mahdollisuuksia vaikuttaa niihin.

Salovaara arvioi, ettei työmarkkinaosapuolten välillä ole nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä kovinkaan paljon yhteistä pohjaa.

Hän pitää ongelmallisena ajatusta, että tekoälyä voitaisiin ottaa työpaikoilla kestävällä tavalla käyttöön ilman työntekijöiden osallistumista.

Työntekijöitä pitäisi hänen mukaansa ottaa mukaan myös tekoälyjärjestelmien kouluttamiseen. Hän varoittaa lisäksi, että riittämätön sääntely voi heikentää kansalaisten luottamusta EU:hun ja sen kykyyn turvata perusoikeuksia teknologisen muutoksen keskellä.

EU-KOMISSSION työelämäpolitiikasta vastaava johtava varapuheenjohtaja Roxana Mînzatu on puolestaan korostanut, että laadukkaat työpaikat ovat myös Euroopan kilpailukyvyn edellytys.

Komission ajattelussa työntekijöiden oikeuksien vahvistaminen, osaamisen kehittäminen ja yritysten tuottavuuden parantaminen eivät välttämättä ole keskenään ristiriitaisia tavoitteita.

Käytännön vaikeus on kuitenkin siinä, miten nämä tavoitteet sovitetaan yhteen sitovassa lainsäädännössä, kun työmarkkinaosapuolet ovat erimielisiä uusien velvoitteiden tarpeellisuudesta.

SUOMESSA kysymys tekoälyn käytöstä työpaikoilla liittyy erityisesti työehtosopimusjärjestelmään ja henkilöstön vaikutusmahdollisuuksiin.

Työnantajan työnjohto-oikeutta tasapainottavat työlainsäädäntö, työehtosopimukset, tietosuojavaatimukset ja henkilöstön osallistumista koskevat menettelyt.

Jos työnantaja ottaa käyttöön järjestelmän, joka muuttaa työvuorojen jakamista, työsuoritusten arviointia tai työntekijöiden tehtäviä, kyse voi olla olennaisesta työn organisointiin liittyvästä muutoksesta. Silloin on ratkaistava, missä vaiheessa työntekijöiden edustajille on annettava tietoa ja mahdollisuus vaikuttaa järjestelmän käyttöön.

Pelkkä ilmoitus uuden ohjelmiston hankkimisesta ei välttämättä anna henkilöstölle todellista mahdollisuutta arvioida sen seurauksia.

Salovaara uskoo uuden EU-sääntelyn voivan selventää tilannetta myös suomalaisilla työpaikoilla. Hän näkee ammattiyhdistysliikkeelle ja luottamushenkilöille tässä uudenlaisen tehtävän.

Tavalliselta työntekijältä ei voida odottaa syvällistä algoritmien toimintaperiaatteiden tuntemusta, mutta henkilöstön edustajien on tulevaisuudessa pystyttävä arvioimaan, millä tavoin digitaaliset järjestelmät vaikuttavat työntekijöiden asemaan. Tämä edellyttää myös uudenlaista koulutusta ja asiantuntemusta ammattiyhdistysliikkeen sisällä.

Kysymys on erityisen merkittävä myös suomalaisissa julkisissa palveluissa. Sosiaali- ja terveydenhuollossa, koulutuksessa ja hallinnossa tekoäly voi parantaa työn suunnittelua ja vähentää rutiinitehtäviä.

Samalla järjestelmien käyttämät mittarit voivat alkaa ohjata työtä siten, että helposti mitattava tehokkuus syrjäyttää vaikeammin arvioitavan laadun.

Jos hoitajan työtä arvioidaan ensisijaisesti suoritteiden määrällä tai opettajan työpäivää automaattisesti kerätyillä tunnusluvuilla, kyse ei ole enää vain teknologian käyttöönotosta. Silloin määritellään uudelleen myös sitä, mitä pidetään hyvänä työnä ja onnistuneena julkisena palveluna.

Uusi EU-sääntely voisi parhaimmillaan vahvistaa työntekijöiden ja luottamushenkilöiden oikeutta saada tietoa järjestelmien toimintaperiaatteista, osallistua käyttöönottoa koskevaan päätöksentekoon ja vaatia ihmisen tekemää arviointia työntekijän asemaan vaikuttavista ratkaisuista.

Samalla on kuitenkin epäselvää, kuinka laajoja oikeuksia komissio lopulta ehdottaa. Quality Jobs Act on kokonaisuus, johon kuuluu algoritmisen johtamisen ohella useita muita työelämän kysymyksiä, eikä ole vielä varmaa, mitkä niistä johtavat uusiin sitoviin velvoitteisiin.

SALOVAARA ei ole komission lainsäädäntöehdotuksen lopputuloksen suhteen erityisen optimistinen. Hän pelkää, että komission ehdotus jää poliittisen tilanteen vuoksi vähimmäistasolle ja keskittyy lopulta algoritmiseen johtamiseen tekoälyn laajempien työelämävaikutusten sijasta.

Hänen mielestään välttämätöntä olisi ainakin vastuunjaon selventäminen sekä sen varmistaminen, ettei työntekijöitä koskevia merkittäviä päätöksiä tehdä ilman todellista inhimillistä arviointia. Työntekijöiden pitäisi myös aina tietää, millä tavoin heitä valvotaan.

Komission mahdollinen lainsäädäntöehdotus olisi vasta pitkän päätöksentekoprosessin alku. Sen jälkeen Euroopan parlamentti ja jäsenmaiden neuvosto pääsisivät käsittelemään ja muuttamaan esitystä.

Työntekijöiden oikeudet eivät siis muutu vielä siitä, että komissio ilmoittaa poliittisista tavoitteistaan. Ratkaisevaa on, millaisia velvoitteita lopulliseen lakiin kirjataan ja miten niitä valvotaan jäsenmaissa.

Viime kädessä kyse on työelämän vallanjaosta. Tietojärjestelmä voi jakaa työvuorot, määritellä suoritusvaatimukset ja suositella työntekijän tulevaisuuteen vaikuttavia päätöksiä, mutta se ei ole työnantaja, työehtosopimuksen osapuoli eikä oikeudellisesti vastuussa oleva esihenkilö.

Algoritmin tuottama ratkaisu ei myöskään muutu oikeudenmukaiseksi vain siksi, että sen on tehnyt kone ihmisen sijaan. Euroopan unionin onkin ratkaistava, miten työnantajan oikeus johtaa työtä sovitetaan yhteen työntekijän oikeuden kanssa ymmärtää, kyseenalaistaa ja tarvittaessa riitauttaa itseään koskevia päätöksiä.

Kirjoittaja on Brysselissä asuva toimittaja.

Janne Riiheläinen: Miksi infopuolustuksen kehitys vesittyi näin pahasti?

Hallitus lupasi tehdä vieraan valtion informaatiokätyrinä toimimisesta rangaistavaa – erilaisten Kremlin kellokkaiden työn vaikeuttamiseksi. Silti jostain mystisistä syistä tämä ja monet muutkin puolustushankkeet vesittyivät.

Ensin kehut: vastikään ilmestyneessä uudessa Kansallisessa riskiarviossa informaatiovaikuttaminen on näkyvästi mukana.

Saman uhkakuvan ovat jakaneet kaikki viime vuosien keskeiset valtiolliset asiakirjat ja selonteot, joissa aihetta on käsitelty.

Päättäjillä ja virkamieskunnassa vallitsee näiden perusteella ymmärrys siitä, miten vihamielisten valtioiden meihin kohdistama informaatiovaikuttaminen on yhdenlaista kognitiivista sodankäyntiä.

Uhan torjunnan ajatellaan vaativan perinteisempien puolustustoimien rinnalle uusia konsteja, sekä koko yhteiskunnan läpäisevää henkistä kriisinkestävyyttä ja kriittistä medialukutaitoa.

UUDESSA riskiarviossa on analysoitu myös infovaikuttajien keinoja ja tekniikkaa ansiokkaasti.

Keskeinen huomio on, että fyysisen maailman konkreettisilla teoilla vihollinen saa usein huomattavasti vaikuttavampia ja pitkäkestoisempia reaktioita informaatiokenttäänkin kun pelkällä ”trollaamisella” tai propagandan jaolla.

Näin esimerkiksi sabotaasin tai hakkeroinnin ensisijainen tavoite ei ole materiaali- tai järjestelmävahinko, vaan sen aiheuttama psykologinen vaikutus.

Siis pelon ilmapiirin lietsominen, viranomaistoiminnan kyseenalaistaminen tai yhteiskunnallisen hajaannuksen tuottaminen.

Sabotaasin tai hakkeroinnin ensisijainen tavoite ei ole materiaali- tai järjestelmävahinko, vaan sen aiheuttama psykologinen vaikutus.

Toinen arvion esiin nostama seikka on tekoälyn vahvistava vaikutus informaatiovaikuttamiseen.

Tästä teemasta muuten kilpailutetaan parhaillaan tutkimusta aiheella Tekoälyavusteinen informaatiovaikuttaminen turvallisuusjohtamisen haasteena.

Kuten niin usein, haaste on tässä yhteydessä kaunisteleva termi mahdollisesti hyvin vakavillekin ongelmille.

Suomelle olennainen asia kehityksessä on, ettei pieni ja vaikea äidinkielemme enää suojaa meitä kokonaan. Kielimallit tuottavat nykyään aidon oloista suomenkieltä.

TIETOA JA TILANNEKUVAA siis on tarjolla, mutta siitä huolimatta nykyinen hallitus ei ole pystynyt luomaan koordinoitua ja näkyvää kokonaisuutta suomalaisen informaatiopuolustuksen lujittamiseksi.

Valtiokoneiston sisällä on tehty paljonkin viestinnällisiä ja organisaatioiden uudistuksia, mutta kansakunnan kestokyky ratkaistaan suuren yleisön kestävyyden pohjalta.

Tätä tukevat, tällä hallituskaudella tehdyt toimet ovat jääneet irrallisiksi tai menneet jopa pieleen.

HALLITUSOHJELMAAN oli kirjattu tavoite kriminalisoida vieraan valtion hyväksi tapahtuva yhteiskunnalliseen päätöksentekoon vaikuttaminen ja Suomea koskevan perättömän tiedon levittäminen.

Mukana kokonaisuudessa oli myös muita turvallisuuteen liittyviä uusia säädöksiä, kuten pakolaisvakoilun rangaistavuus.

Vihamielisen vieraan vallan etuja palveleva vaikuttaminen mainittiin vielä esityksen valmisteluvaiheessa ja lausuntokierroksella.

Murskaavien lausuntojen takia informaatiovaikuttamisen kriminalisointi päätettiin lopulta poistaa viime viikolla eduskunnalle annetusta esityksestä ja “siirtää jatkovalmisteluun”.

Informaatiovaikuttamisen kriminalisointi päätettiin lopulta poistaa viime viikolla eduskunnalle annetusta esityksestä.

Melkeinpä ainoa näkyvä ja konkreettinen yritys toimia vihamielistä informaatiovaikuttamista vastaan kaatui siten vähin äänin. Lakiesitystä vastaan noussutta kritiikkiä ja koko asian poistoa ei ole mediassa juuri käsitelty.

Toki hyvä kysymys on, oliko valittu lähestymistapa viisas tai käytännössä edes mahdollinen.

Demokratian olemukseen kuuluu, että se suo oikeuksia, joilla toimia sitä itseään vastaan.

OMA STRATEGIANSA luvattiin hallitusohjelmassa luoda informaatioturvallisuudellekin.

Kun kirjausta oli palloteltu eri selonteoissa eteenpäin, oli takista tullut kukkaro ja strategiasta konsepti.

Tämän informaatioturvallisuuden konseptin meille lupasi parisen vuotta sitten ilmestynyt Valtioneuvoston puolustusselonteko 2024. Sitten onkin ollut hiljaisempaa.

Ainoat julkiset merkinnät tämän jälkeen ovat, että puolustusvaliokunta pitää lausunnossaan konseptin laatimista hyvin tärkeänä.

Se on myös kirjattu poikkihallinnollisena hankkeena puolustusministeriön vuoden 2025 toimintasuunnitelmaan, jonka mukaan “vastuut tarkentuvat vuoden 2025 aikana.”

Myös Valtioneuvoston turvallisuusjohtamisen toimintamallin kehittämishankkeen loppuraportti alkuvuodesta 2026 lupasi informaatioturvallisuuden kansallisen konseptin.

Raportti sentään myös kirjasi, että on selvitettävä tarve Suomen ensimmäiselle informaatioturvallisuuden strategialle, jossa määritellään yhteiset tavoitteet ja kehittämiskohteet.

VAIKKA VALTIO on pätevästi tunnistanut infovaikuttamisen riskit ja uhat meille, jostain syystä konkreettinen varautuminen näihin pääsi hyytymään pahasti.

Ei mikään ihme, että hallituksen ulkopuolelta on asiasta noussut aloitteita ja vetoomuksia – ja linjanvetoja kuuluu hallituspuolueiden edustajiltakin.

Syntyipä seuraava hallitus miltä pohjalta tahansa, sen ei pidä enää seuraavia neljää vuotta lyödä laimin Suomen informaatiopuolustuksen lujittamista.

Tämä vaatii asian pitämistä esillä paitsi vaalikampanjoissa, myös Säätytalon hallitusneuvottelupöydissä, kun on sen aika.

Venäjä kiistää lehtiväitteet – Häkkänen: ”Psykologista vaikuttamista”

Puolustusministeri Antti Häkkänen piti tiedotustilaisuuden eduskunnan valtiosalissa 13. marraskuuta.

Venäjä kiistää saksalaislehti Bildin tiedot, joiden mukaan maa on vaatinut Abu Dhabissa käydyissä Ukraina-neuvotteluissa Suomea lähtemään sotilasliitto Natosta.

Asiasta kertoo Kremlin tiedottaja Dimitri Peskov uutistoimisto Interfaxin mukaan.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) kertoi perjantaina eduskunnassa toimittajille, ettei hänellä ole tietoa, onko tällainen vaatimus tehty.

- Yleisellä tasolla venäläiset ovat viime päivinä julkilausutustikin laventaneet vaatimuksiaan. Ja heillä on jo takavuosina tehty etupiirivaatimusten tyyppisiä esityksiä, Häkkänen sanoi.

Ministerin mukaan suomalaisten ei tarvitse olla huolissaan siitä, että maa joutuisi ulos Natosta. Hän lisää, että Abu Dhabissa ei voitaisi edes sopia asioista, jotka koskevat Natoa.

- Tämä on ehkä enemmänkin julkista, psykologista vaikuttamista yleiseen ilmapiiriin.

BILD uutisoi aiemmin perjantaina Venäjän esittäneen vaatimuksensa Euroopan maiden edustajille epävirallisissa neuvotteluissa. Lehden mukaan pöydällä oli myös Naton sotilastukikohtien kieltäminen Baltian maissa.

Vastineeksi Venäjä olisi Bildin mukaan vetänyt ydinaseensa Valko-Venäjältä sekä sitoutunut olemaan sijoittamatta sinne keskimatkan ohjuksia.

Bildin väitteille ei ole ollut laajempaa vahvistusta mediassa.

Venäjä, Yhdysvallat ja Ukraina kävivät rauhanneuvotteluja Ukrainan sodan päättämiseksi Abu Dhabissa tällä viikolla.

Eurooppaa neuvotteluissa edustivat Britannian, Italian, Ranskan ja Saksan edustajat, mutta he eivät neuvotelleet suoraan Venäjän edustajien kanssa.

Aliisa Uusitalo, Kaisu Suopanki/STT

Pohjalaismaakuntien kasvu törmää pullonkaulaan: osaamisen lisäämisellä on kiire

Talouskeskustelussa puhutaan lähinnä leikkauksista ja työllisyysasteesta. Pohjanmaalla ja Etelä-Pohjanmaalla työllisyys on maan kärkeä, mutta työn tuottavuus jää keskiarvon alle.

Keski-Pohjanmaalla teollisuus nostaa tuottavuutta, vaikka koulutustaso jää jälkeen. Pitkän aikavälin hyvinvointi ja talouden kestävyys riippuvat siitä, paljonko osaamista alueella on.

Tutkimuksissa koulutus on noussut alueiden tuottavuuserojen tärkeimmäksi selittäjäksi, ja osaava työvoima tekee investoinneista kannattavampia.

Suomi tavoittelee vuodelle 2030 korkeakoulututkintoa puolelle nuorista aikuisista ja tutkimusmenoja neljään prosenttiin bkt:stä.

Nyt korkeakoulutettuja on 38 prosenttia ja tutkimusmenot runsaat kolme prosenttia.

KAIKKIEN EI tarvitse jatkossakaan olla maistereita: kuusi kymmenestä korkeakoulututkinnosta on ammattikorkeakoulututkintoja, kuten sairaanhoitajan, insinöörin ja tradenomin.

Vastedeskin puolet nuorista on tarkoitus kouluttaa ammatillisessa koulutuksessa. Sen laadusta huolehtiminen on vähintään yhtä tärkeää kuin korkeakoulutuksen lisääminen.

Etelä-Pohjanmaan työllisyys on maan huippua, 82 prosenttia, ja ammatillisen koulutuksen ansiosta harvempi nuori jää ilman tutkintoa kuin muualla.

Silti työllistä kohden laskettu tuotanto on täällä neljänneksen alempi kuin maan keskiarvo. Korkeakoulutettuja on kolmannes 30-34-vuotiaista, koko maassa 40 prosenttia, ja tutkimukseen käytetään alle neljännes maan keskiarvosta.

Seinäjoen ammattikorkeakoulu on Suomessa yrittäjyyden ykkönen, ja kaksi kolmesta valmistuneesta jää maakuntaan.

Yrityskumppaneita on satoja, mutta vuonna 2024 yritykset rahoittivat SeAMKin tutkimusta vain 44 000 eurolla.

YRITYSTEN tutkimusrahoituksen lisäämiseksi käyttöön tarvitaan tutkimusseteli, jolla pk-yritys voi tilata tuotekehitystä korkeakoululta valtion tukemana, ja aloituspaikkoja koulutustason nostamiseksi.

Keski-Pohjanmaalla yritykset rahoittavat lähes kymmenesosan Centrian tutkimuksesta. Nuorten koulutusero muuhun maahan kuitenkin kasvaa, ja 60 prosenttia ylioppilaista muuttaa pois maakunnasta.

Centrian tutkimuksesta 40 prosenttia on EU-rahaa, joten alueen tutkimukselle on turvattava myös pysyvä kansallinen rahoitus.

POHJANMAALLA tutkimukseen käytetään 3,8 prosenttia bkt:stä, yli maan keskiarvon.

Ongelma on, että lähes kolme neljästä Vaasassa valmistuneesta maisterista muuttaa pois. Osaajat tarvitsevat asuntoja, mutta Vaasan vuokra-asuntopula jarruttaa jo väestönkasvua.

Valtion tuki opiskelija-asuntojen rakentamiseen onkin palautettava.

Vaasan yliopiston, vaalipiirin ainoan oman yliopiston, on oltava nykyistä vahvemmin koko vaalipiirin yliopisto. Harva tietää, että Vaasan yliopisto on jo Suomen suurin kauppatieteiden kouluttaja.

Yhteinen tohtoripolku SeAMKin kanssa on hyvä alku, ja työmarkkinoiden tarpeiden mukaan yliopiston kannattaa asteittain laajentaa koulutustaan myös Seinäjoella ja Kokkolassa.

Tämä saisi yhä useamman jäämään alueelle, mutta myös vahvistaisi yliopiston asemaa kansallisesti ja turvaisi sen jatkoa.

AHKERUUDESTA ei tässä vaalipiirissä ole pulaa, mutta työn arvoa on nostettava. Se onnistuu investoimalla osaamiseen, ei leikkaamalla siitä.

Vaasan vaalipiirillä on investointien ja teollisuuden ansiosta kokoaan suurempi merkitys koko maan talouteen, mutta pystymme vieläkin parempaan.

Kirjoittaja on SDP:n kansanedustaja Vaasasta.