VALIKKO

Saamelaiskäräjälain uudistus on tarpeellinen – lakimuutos olisi historiallinen

  • Kolumnit
  • 16.06.2025
  • 7:30
  • (Päivitetty: 16.06. 7:41)

Saamelaiskäräjälain uudistamisesta äänestetään eduskunnassa huomenna tiistaina. Asia on edennyt eduskunnan vankan enemmistön turvin.

Perustuslakivaliokunta antoi saamelaiskäräjälain uudistamisesta puoltavan mietinnön 4.6. ja hallituspuolueiden ohella lakia on tukemassa oppositiopuolueista SDP, vihreät ja vasemmistoliitto.

Jos eduskunta lain lopulta hyväksyy, on se aidosti historiallinen ja merkittävä päätös niin koko saamelaisyhteisön kuin myös Suomen valtion ihmisoikeuspolitiikan uskottavuuden näkökulmasta.

SUOMEN historia saamelaisten kohtelun suhteen on karu ja velvoittaa Suomea toimimaan paremmin. Vielä 1970-luvulla saamelaislapsia pahoinpideltiin koulujen asuntoloissa saamen kielten puhumisen takia, saamelaisille tehtiin kallonmittauksia ja 1930-luvulla Inarin hautausmaalta vietiin saamelaisten pääkalloja rotuopillisiin etnisiin tutkimuksiin. Moni näitä nöyryyttäviä asioita kokenut elää yhä keskuudessamme.

Näinäkin vuosina Suomi on saanut huomautuksia ihmisoikeustoimijoilta, kuten YK:n ihmisoikeuskomitealta saamelaisten oikeuksien loukkaamisen vuoksi.

Saamelaiskäräjälain uudistaminen on tärkeä ensiaskel tilanteen korjaamiseksi. Saamelaiskäräjälain uudistamisella vahvistetaan saamelaisten itsemääräämisoikeutta ja tuetaan saamelaisten perustuslaillista oikeutta kehittää ja ylläpitää kieltään ja kulttuuriaan.

Lakimuutos olisi historiallinen ja merkittävä päätös saamelaisyhteisön ja myös Suomen ihmisoikeuspolitiikan uskottavuuden näkökulmasta.

NYKYINEN laki astui voimaan vuonna 1995 ja oli alunperinkin valuvikainen. Vuonna 2011 työnsä aloittanut Kataisen hallitus oli ensimmäinen, joka yritti uudistaa lain. Siitä lähtien jokainen hallitus on yrittänyt samaa.

Asia ei ole ollut SDP:llekään aina helppo. Eduskuntavaalien 2015 alla ensimmäinen yritys uudistaa saamelaiskäräjälaki kaatui.

Pääministeri Sanna Marinin johdolla hallitus yritti uudistaa saamelaiskäräjälain ja antoi hallituksen esityksen loppuvuodesta 2022. Esitys annettiin poikkeuksellisesti riitaisana keskustan vastustaessa. Kuten tunnettua, saamelaiskäräjälain uudistus jumittui lopulta perustuslakivaliokuntaan eduskuntavaalien 2023 alle.

Nyt tilanne on SDP:lle selvempi. Marinin hallituksen esitys asiasta on ollut vahva pohja jatkokäsittelylle. Jyväskylän puoluekokous hyväksyi syyskuussa 2023 puoluekokousaloitteen, jossa SDP otti saamelaiskäräjälain uudistamiseen myönteisen kannan. SDP:n eduskuntaryhmä tukee Orpon hallituksen esitystä.

KUN tästä päästään vihdoin eteenpäin, on aika yhdessä ryhtyä pohtimaan sitä, miten muutoinkin voimme olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa myös saamelaisten oikeudet toteutuvat. Työtä riittää esimerkiksi sen suhteen, että saamelaisten lasten ja nuorten kielen oppimisen mahdollisuuksia voidaan tukea ja että saamelaisten perinteisten elinkeinojen harjoittamiseen on edellytykset tulevaisuudessakin.

Myös käynnissä olevan tärkeän totuus- ja sovintokomissioprosessin työn tuloksia kannattaa seurata tarkkaan.

AVAINSANAT

Evp-upseeri: Tämä on Daavidin lingon isoin riski Suomen kannalta

Israelista Suomeen tilattu Daavidin linko on tehokas ohjusjärjestelmä – mutta onko sen valmistuksen huolto- ja toimitusvarmuutta arvioitu nykytilanteessa riittävän realistisesti?

Israelilainen asetekniikka ja sen ostaminen ovat vuorenvarma ampiaispesä-aihe, mutta yhdestä olennaisesta detaljista pitäisi silti yrittää keskustella enemmän, kiihkotta ja kaikkia pahimpia vaihtoehtoja punniten.

Israelilais-yhdysvaltalainen Daavidin linko on korkealle ylettyvä, erilaisiin ohjuksiin, drooneihin ja lentolaitteisiin tepsivä ilmatorjuntaohjusjärjestelmä. Suomen ilmapuolustuksessa on pitkään ollut juuri sen kokoinen aukko.

Sotilaat ja insinöörit olivat tutkineet asiaa perinpohjin ja vertailleet tarjokkaita huolella. Suomen vuonna 2023 valitsema, Rafaelin ja Raytheonin kehittämä asejärjestelmä on varmasti yksi markkinoiden parhaimmista, ellei paras.

Hinnasta (kaikki valmistusoptiot mukaan laskettuna 300-500 miljoonaa euroa) en aio valittaa. Hyvää ei saa halvalla.

MORAALISISTA asekaupan pulmistakaan en halua avata keskustelua, sen hoitakoot muut ja paremmin aiheeseen perehtyneet asiantuntijat.

Sen sijaan on pakko Israelin ja Iranin viime päivien yhteenottojen perusteella miettiä, tulikohan ostoksemme riskien etukäteiskartoitus tehtyä riittävän laajalla tasolla, kaikkien boksien ulkopuolelta ajatellen?

Suomen tekemissä kauppasopimuksissa on varmasti myyjältä lupaukset siitä, että Rafaelin merkkihuolto toimii ja linkoon saadaan uusia ohjuksia kulutuksen ja tarpeen mukaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa.

Entä jos Iran tai muut Israelin vihollismaat onnistuvat omilla iskuillaan lamauttamaan Rafaelin tehtaiden toimintaa tai vahingoittamaan tuotantolinjoja? Tai jos Israelin oma ohjuskysyntä ylittää droonisateen takia juuri sillä hetkellä kaukaisten tilaajamaiden tarpeet?

Mahdollisuus tähän on pieni, mutta Iraninkaan ohjusten ja lennokkien tehoa ei ole kannattanut aliarvioida. Hajautetutkin tuotantolinjat voidaan rikkoa, vaikka niin ei pitäisi käydä.

Mikä on silloin Suomen valtion B-suunnitelma?

MAAILMALLA on myynnissä muitakin vastaavia asejärjestelmiä. Luulisi, että puolustusvoimien sotatalous- ja hankintapuolella olisi jo pohdittu, mikä olisi se korvaava, nopeimmin käyttöön saatava toinen vaihtoehto, mikäli peloista pahimmat toteutuvat.

Jatkuvuuden varmistaminen kun olisi puolustusvoimien pitkän ajan toiminnan kannalta aivan oleellista, vaikka luottaisikin juhlapuheissa täysin israelilaisten toimituskykyyn.

Poliittisiin suhdanteisiinkaan ei pidä suhtautua naiivisti: vaikka kauppa on kauppaa ja ulkopolitiikka jotain ihan muuta, kauppiaan omat liittolaisuudet ja velvoitteet voivat aina vaikuttaa välillisesti meihinkin.

Taustalla on myös pieni ääneenlausumaton epäluulo: Israel on omista syistään ollut halutun tuomitsemaan yksiselitteisesti Venäjän hyökkäyssotaa Ukrainassa. Onko tämä vain diplomatiaa vai merkki jostain nykyisen hallituksen asiakassuhteiden varjelusta, sitä emme tiedä.

Mutta se varasuunnitelma meillä olisi hyvä olla olemassa ja viimeistään nyt päivitettynä.

AVAINSANAT

Janne Riiheläinen: Joko Naton viides artikla menetti tehonsa? Sitä Venäjä ainakin toivoisi

  • Kolumnit
  • 13.06.2025
  • 19:01
  • (Päivitetty: 13.06. 19:16)

Venäjä ei ole luopunut ennen Ukraina-hyökkäystään länsimaille esittämistään vaatimuksista. Kykeneekö nykyinen Nato riittävän yhtenäisesti vastaamaan niihin, onkin kokonaan toinen juttu.

Venäjän suurhyökkäys Ukrainaan paljasti Vladimir Putinin hallinnon toimintamallin. Kun ensin Venäjän tekemät uhkavaatimukset torjuttiin lännessä, maa turvautui sotilaalliseen voimaan ja kävi naapurinsa kimppuun.

Välillisenä seurauksena tästä oli Suomen ja Ruotsin liittyminen yhteiseen puolustuksen liittoon Natoon.

Kovin paljon muuta ei olekaan muuttunut. Venäjän loppuvuodesta 2021 esittämät vaatimukset omasta etupiiristään ovat yhä voimassa.

Siksi pitää ottaa huomioon myös se vaihtoehto, että Kreml on valmis ajamaan Ukrainan valtaamisen lisäksi muitakin tuon ajan tavoitteitaan sotilaallisin keinoin.

Tällaista riskiä on arveltu mahdolliseksi sen jälkeen, kun Ukrainassa saadaan taistelut taukoamaan ja Venäjä pääsee keräämään uudelleen voimiaan.

TÄLLÄ HETKELLÄ Venäjä näyttää tosin suhtautuvan hyvin kielteisesti sodan tai ainakin sotimisen lopettamiseen. Pikemminkin Kreml vaikuttaa uhkailevan konfliktin laajentamisella kuin sen ratkaisemisella.

Tässä uhkailussa on ydinaseilla ja niiden käytön mahdollisuudella keskeinen merkitys.

Tätä “annetaan periksi Venäjälle tai sienipilvet kohoavat kolmannessa maailmansodassa” -narratiivia on levitetty lännessäkin laajalti.

Näkyvimmin sitä teki tällä viikolla Yhdysvaltojen tiedustelujohtaja Tulsi Gabbard, joka julkaisemallaan videolla käytännössä toisti Kremlin narratiiveja. Tämä ei ole hänelle uutta, vaan tämä tehtäväänsä epäpätevä ihminen on tullut tunnetuksi Putin-sympatioistaan.

Presidentti Trumpin halu irtautua Ukrainan rauhanprosessista, jonka hän kampanjassaan lupasi toteuttaa vuorokaudessa, on jo selvää.

Trump ja hänen hallintonsa keskeiset ihmiset inhoavat Eurooppaa. Tällä hetkellä näyttää siltä, että myös Lähi-itä vaati lähitulevaisuudessa Washingtonilta runsaasti huomiota. Pahimmillaan Yhdysvallat ajautuu siellä Israelin rinnalla konfliktiin Irania vastaan.

KREMLIN UHKAPELIHALUJA nostaa se, että Moskovassa ei enää uskota Naton viidennen artiklan voimassaoloon.

Näin sanoo ainakin Saksan ulkomaantiedustelun johtaja Bruno Kahl. Naton 5. artikla tarkoittaa, että jos yhteen jäsenmaahan hyökätään, se katsotaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita vastaan.

Jos Venäjä tekisi jonkun operaation, joka olisi tulkittavissa hyökkäykseksi, mutta Nato ei siihen reagoisi, olisi puolustusliitto mennyttä. Tulppavaltiona voisi käyttää konsensukseen perustuvan Naton päätöksenteossa vaikka Viktor Orbanin Unkaria, jolla on hyvin lämpimät välit Venäjän lisäksi Trumpin ja hänen kannattajiensa kanssa.

Viitosartiklan toimeenpano vaatisi poliittisesti hyvin selkeitä ja yksiselitteisiä todisteita Venäjän syyllisyydestä.

Oikeasti Venäjä halunnee eniten jonkinlaista Euroopan ja Yhdysvaltojen välirikkoa. Voikin olla, että Trumpin hallinto käyttäisi halukkaasti tarjolla olevia tekosyitä kieltäytyä hyväksymästä 5. artiklan käyttöönottoa yhtään epäselvemmässä tilanteessa.

Tällainen käytös tarkoittaisi kuitenkin nykyisen Naton loppua.

Vastatoimiamme hidastaa sekin, että Venäjä on pikkuhiljaa nostanut hybridivaikuttamisellaan reagointikynnystämme. On vaikeaa nimetä ja todentaa Venäjää syylliseksi erilaisiin kyberhyökkäyksiin tai sabotaaseihin, vaikka niissä tulisi kuolonuhrejakin.

Viitosartiklan toimeenpano vaatisi poliittisesti hyvin selkeitä ja yksiselitteisiä todisteita Venäjän syyllisyydestä.

PÄÄTAVOITTEENA Venäjällä turvallisuuspolitiikassaan on Naton pitäminen mahdollisimman loitolla. Omille rajoille sen pitää myös saada lännen uhkaa vastaan puskurivyöhykkeeksi suopeiden tai lannistettujen maiden etupiiri.

Koska venäläiset eivät näytä pystyvän ratkaisemaan Ukraina-sotaansa taistelukentillä, se voi yrittää etsiä ratkaisuksi konfliktin laajentamista ja sitä kautta ainakin EU:n alistamista vaatimuksiinsa.

Suomen kannalta olennaista on nyt pohjoisemman Euroopan maiden tiivis yhteistyö, jonka lujana perustana on jaettu ja ymmärretty Venäjän uhka.

Valtioiden ystävyys kun mitataan arvojen ohella ennen kaikkea yhteisillä eduilla. Niitä täällä Itämeren ja Pohjanmeren rannikoilla onneksi riittää.

AVAINSANAT

Amerikan malliin: yksilönvapauksia kaikin tavoin rajoittava valtio on epäilyttävä

  • Kolumnit
  • 11.06.2025
  • 19:31
  • (Päivitetty: 11.06. 21:01)

Valkoisen talon tuuliviiri on pyörinyt vauhdikkaasti presidentti Donald Trumpin virkakauden alkamisen jälkeen.

Suuria lausuntoja ja näyttäviä allekirjoituksia, jotka ovat lähinnä aiheuttaneet kaaosta Yhdysvaltain sisä- ja ulkopolitiikassa konkreettisten muutoksien sijaan.

Yhdysvaltain nykytilanteen seuraamisessa on useasti tullut mieleen Mauno Koiviston toteamus ”ellemme varmuudella tiedä, kuinka tulee käymään niin olettakaamme, että kaikki käy hyvin.” Meillä kun ei ole kristallipalloa josta näkisimme miten tässä tulee lopulta käymään.

Virkakautensa ensimmäisen sadan päivän aikana Trump on käynnistänyt merkittävimmän hyökkäyksen Yhdysvaltain tasavaltalaisia instituutioita kohtaan sitten Richard Nixonin.

Perustuslaki ja korkein oikeus ovat olleet koetuksella Trumpin allekirjoittaessa presidentillisiä asetuksia. Ainakin toistaiseksi järjestelmä tuntuu kestävän hyökkäykset. Erityisesti konservatiivi­enemmistöinen korkein oikeus on seisonut vakaasti perustuslain tukena. Se on keskeyttänyt ja kumonnut useita Trumpin hallinon toimia.

Trump on käynnistänyt merkittävimmän hyökkäyksen Yhdysvaltain tasavaltalaisia instituutioita kohtaan sitten Richard Nixonin.

MERKITTÄVÄ osa Trumpin ajamista muutoksista ovat olleet republikaanien tavoitteita jo vuosikymmenien ajan, joten tässä suhteessa tilanne ei ole poikkeuksellinen. Ainoastaan hallinnon tyyli ja vauhti ovat poikkeuksellisia.

Hyvänä esimerkkinä pitkäkestoisesta tavoitteesta on liittovaltion opetusministeriön lakkauttaminen. Lähes heti sen jälkeen kun presidentti Carter sen perusti niin presidentti Reagan oli sitä lakkauttamassa.

Opetusministeriön lakkauttamisen ohella löytyy useita muita yhtymäkohtia Trumpin ja Reaganin hallintojen välillä. Molemmat ovat leikanneet merkittävästi liittovaltion tehtäviä ja siirtäneet valtaa liittohallitukselta osavaltioille. Valtaa ei siis olla keskittämässä presidentin vaan maan tasavaltalaisen ihanteen mukaisesti osavaltioille. Ne ovatkin loppuviimeksi merkittävin pidäke presidentin vallalle.

YMMÄRRETTÄVÄSTI Suomessa opetusministeriön lakkauttaminen tuntuu katastrofaaliselta, mutta Yhdysvalloissa tilanne on toinen, ja se johtuu käsityksestä valtiosta.

Meille valtio on kaikki kaikessa. Valtio pitää viime kädessä huolen kansalaisesta ja lähtökohtaisesti luotamme valtioon.

Yhdysvalloissa tilanne on aivan päinvastainen ja valtioon suhtaudutaan lähtökohtaisesti epäluuloisesti sen pyrkiessä kaikin tavoin rajoittamaan yksilönvapauksia sekä osavaltioiden oikeuksia.

Kansakunnan perustajaisät halusivat luoda mahdollisimman heikon liittohallituksen, jolle annettiin käytännössä vain ulko- ja puolustuspolitiikkaan kuuluvia tehtäviä sekä rajatusti taloudellista valtaan kuten vallan päättää tulleista. Kaikki muu kuuluu osavaltioiden hoidettaviksi. Tämä on syytä Suomessa tiedostaa kun analysoidaan Yhdysvaltain tapahtumia Trumpin toisella virkakaudella.

AVAINSANAT

Tutkija: Tämän takia Suomi ja länsimaat ovat häviöllä informaatiosodassa itää vastaan

  • Kolumnit
  • 11.06.2025
  • 11:01
  • (Päivitetty: 11.06. 11:02)

Venäjä ja Kiina tekevät tunteisiin vetoavaa, räävitöntä ja visuaalista propagandaa. Samaan aikaan me Euroopan maat yritämme vastata siihen kuivilla lehdistötiedotteilla ja virkamiesraporteilla, joita kukaan terve ihminen ei jaksa vapaaehtoisesti lukea.

Venäjä ja Kiina ovat vuosien ajan tehneet disinformaatiosta keskeisen osan ulkopolitiikkaansa. Ne eivät vain valehtele – ne valehtelevat kovaan ääneen, jatkuvasti ja kaikilla mahdollisilla alustoilla.

Ne ovat mestareita hämmentämään, horjuttamaan luottamusta ja syventämään poliittisia jakolinjoja demokraattisissa yhteiskunnissa. Tämä ei ole sattumaa – kyse on hyvin rahoitetuista ja erittäin koordinoiduista kampanjoista, joissa yhdistyvät valtiollinen media, trollitehtaat, sosiaalisen median supervaikuttajat ja algoritmien taidokas manipulointi.

Samalla nämä valtiot pitävät tiukasti otteessaan oman tiedonvälityksensä. Venäjällä riippumaton media on vaiennettu, toisinajattelijat vangittu ja internetiä sensuroidaan niin sanotun ”suvereenin” infrastruktuurin kautta, joka voi estää tai hidastaa ei-toivottua sisältöä.

KIINASSA VALTIO suodattaa kaiken verkossa käytävän puheen Suuren palomuurin läpi, estää pääsyn alustoille kuten YouTube ja X, ja samalla tunkee kotimaisen sosiaalisen mediansa täyteen tarkoin hallittua propagandaa.

Algoritmit eivät ole vuorovaikutuksen välineitä – ne ovat kuuliaisuuden työkaluja.

Tässä piileekin näiden maiden etulyöntiasema: ne hallitsevat sitä informaatiota, mitä omat kansalaiset näkevät, samalla kun ne hyödyntävät demokraattisten yhteiskuntien avoimuutta.

Meidän faktamme eivät edes pääse läpi heidän digitaalisista muureistaan.

Me emme voi ujuttaa totuutta heidän järjestelmiinsä – mutta he voivat levittää valheitaan meidän tietoverkkoihimme.

Heidän disinformaationsa tavoittaa meidän puhelimemme sekunneissa, kun taas meidän faktamme eivät edes pääse läpi heidän digitaalisista muureistaan.

Kyse on syvästi epäsymmetrisestä taistelusta, jossa autoritaariset valtiot toimivat nopeasti, laajasti ja ilman seuraamuksia. Samaan aikaan demokratiat kamppailevat löytääkseen valeisiin ja väitteisiin järkiperäisiä vastauksia ilman, että ne romuttavat omia arvojaan, kuten sananvapautta ja avoimuutta.

AUTORITÄÄRISET hallinnot eivät mieti lehdistönvapauden tai sananvastuun kysymyksiä. Jos ne haluavat käynnistää vaikuttamiskampanjan, ne tekevät sen.

Niillä on kokonaisia verkostoja, jotka tuottavat ja levittävät viestejään kymmenillä kielillä, vuorokauden ympäri.

Yksinkertaiset, tunteisiin vetoavat tarinat leviävät kulovalkean tavoin.

Vielä pahempaa on se, että nämä maat ja heidän propagandatehtailijansa ovat oppineet vangitsemaan ihmisten huomion.

Ne käyttävät sosiaalisen median supervaikuttajia, salaliittoteoreetikkoja ja näyttäviä TikTok-videoita paketoidakseen propagandansa houkuttelevaksi, kapinalliseksi tai hauskaksi – vaikka sisältö olisi täyttä valetta. Yksinkertaiset, tunteisiin vetoavat tarinat leviävät kulovalkean tavoin.

JA MITEN ME vastaamme siihen? Kuivilla EU-viranomaisten lehdistötiedotteilla. Pitkillä raporteilla. Yksitoikkoisilla diplomaattien lausunnoilla.

Yksityiskohtaisilla faktantarkistuksilla, jotka on piilotettu maksumuurien taakse tai haudattu syvälle PDF-raportteihin, joita juuri kukaan ei lue.

Emme saa ihmisiä kiinnostumaan faktoista.

Kaiken tämän takana ovat hyvät aikomukset, mutta itse sisältö inspiroi samalla tasolla kuin veroilmoituksen täyttö.

Useimmat näistä viesteistä eivät koskaan tavoita heitä, joihin disinformaatio vaikuttaa pahimmin. Eikä tämä tapahdu siksi, etteivätkö tosiasiat olisi meidän puolellamme – vaan siksi, että emme saa ihmisiä kiinnostumaan faktoista.

SAMAAN AIKAAN informaatiosodan kenttä on jo muuttunut. Suomessa puolet 13-18-vuotiaista nuorista saa uutisensa TikTokista.

Kyse ei ole vain vaikuttajista ja viihteestä – jopa Pohjois-Korea julkaisee nyt propagandaa tällä kiinalaisten mahtialustalla.

Tätä vastaan me taistelemme: autoritaariset valtiot puhuvat suoraan seuraavalle sukupolvelle, heidän kielellään ja heidän medioissaan. Ja me kuiskailemme yhä maksumuurien takaa ja virallisilta puhujankorokkeilta.

Olemme jo nähneet, kuinka tuhoisaa ja nopeaa systemaattinen informaatiovaikuttaminen voi olla.

Tammikuussa 2014 vielä 60 prosenttia venäläisistä suhtautui ukrainalaisiin myönteisesti. Sitten Kreml käynnisti tauottoman mustamaalauskampanjan televisiossa ja sosiaalisessa mediassa – maalaten ukrainalaiset natseiksi, pettureiksi tai lännen sätkynukeiksi.

Jo vuodessa tilanne oli kääntynyt, ja runsaat puolet venäläisistä oli alkanut suhtautua ukrainalaisiin kielteisesti. Tänä keväänä Levadan mielipidekyselyssä Ukraina oli Saksan ja Englannin kanssa venäläisten vihollislistan kärjessä.

Näin propaganda toimii. Ja kun hallitset koko tiedonvälityksen ekosysteemin, se toimii pelottavan tehokkaasti.

UKRAINA sentään oppi taistelemaan vastaan. Vuodesta 2014 alkaen ukrainalaiset ovat pitäneet informaatiota yhtenä rintamalinjana.

He ovat rakentaneet yhteistyötä valtion, kansalaisyhteiskunnan ja luovan alan välillä. He ovat käyttäneet huumoria, meemejä, musiikkia ja viraalivideoita paljastaakseen valheita ja nostaakseen sotaa käyvän maan moraalia.

Ukrainassa disinformaatio ei ole abstrakti uhka – se on ase, joka pehmentää kohteet ennen pommien saapumista.

Otetaan esimerkiksi Venäjä: se käytti viime vuonna lähes kaksi miljardia dollaria valtiolliseen propagandaan. Pelkästään TV- ja nettikanava RT sai siitä 390 miljoonaa taalaa. Kiinan mediatyö on vielä laajempaa ja läpinäkymättömämpää.

Samaan aikaan EU käyttää vain murto-osan tästä rahamäärästä totuuden puolustamiseen.

Kyse ei ole vain rahasta, vaan ajattelutavasta. Olemme pelanneet puolustusta, yrittäen tarkistaa valheita vasta sitten kun ne ovat jo levinneet. Se ei riitä. Meidän on päästävä ongelman edelle.

Sekä Venäjä että Kiina suunnittelevat informaatiostrategiansa vuosikymmeniksi eteenpäin – niin meidänkin pitäisi.

SUOMEN JA EU:N on myös rakennettava kansalaisille pitkäjänteistä resilienssiä, eräänlaisia rokotteita verkossa leviävää disinformaatiota vastaan. Rokote on koulutus.

Ihmisiä pitää varoittaa jo ennen kuin valheet alkavat levitä. Se tarkoittaa medialukutaidon opettamista kouluissa, jotta nuoret oppivat tunnistamaan manipuloinnin.

Se tarkoittaa selkeän, totuudenmukaisen ja kiinnostavan sisällön tuomista sinne, missä ihmiset oikeasti viettävät aikaansa – YouTubeen, TikTokiin, Instagramiin – eikä piilottamista syrjäisille valtion tai EU:n verkkosivuille.

Eikä pelkkä puolustautuminen enää riitä. Meidän on siirrettävä totuutta puolustava taistelu vastustajan tontille.

Meidän on osattava ja uskallettava paljastaa heidän omille kansalaisilleen tekemiä väärinkäytöksiä.

Autoritaarisilla hallinnoilla on todellisia heikkouksia – korruptio, sorto, epätasa-arvo, eliitin tekopyhyys.

Nämä ovat kipupisteitä, joihin meidän pitäisi iskeä totuuteen perustuvalla viestinnällä: antaa voimaa toisinajattelulle, paljastaa väärinkäytökset ja murentaa hallintojen otetta kansalaisten mielistä.

Tämä ei ole vallanvaihdon edistämistä, vaan faktojen käyttämistä autoritääristen hallintojen rakkaiden myyttien haastamiseen. Aivan kuten he hyödyntävät meidän avoimuuttamme, meidän on osattava ja uskallettava paljastaa heidän omille kansalaisilleen tekemiä väärinkäytöksiä.

Kyse ei ole autoritaaristen maiden taktiikoiden kopioimisesta. Kyse on arvojemme – vapauden, läpinäkyvyyden ja demokratian – puolustamisesta luovilla ja rohkeilla keinoilla.

Täytyykö meidän todella odottaa, että Venäjä lähettää lennokkeja ja joukkoja rajojemme yli, ennen kuin otamme tämän tosissamme?

Informaatiosota on jo täällä. Emme voi valita, olemmeko osa sitä.

Mutta voimme lopettaa tyhjän poliittisen retoriikan ja alkaa toimia.

Kirjoittaja on verkkovaikuttamiseen ja valtiolliseen disinformaatioon perehtynyt tutkija.

AVAINSANAT

Evp-upseeri: Käyttääkö media Ukraina-asioissa jo liikaa samoja kommentoijia – mistä saisi uusia?

Kevään 2022 suurhyökkäys toi suomalaiseen mediaan kerralla paljon uusia Ukraina-kommentoijia, tutkijoita ja analyytikkoja. Nyt kulutussota on kuluttanut myös puhuvia päitä – uusille näkökulmille alkaisi olla tarvetta.

Sama ilmiö oli nähty jo paria vuotta aiemmin koronapandemian tullessa. Media alkoi uutisoida viruskriisistä minuuttiaikataululla, ja sille tuli valtava kiire löytää kommentoijia itselleen varsin tuntemattomasta aihepiiristä.

Pian asiantuntijoiksi valikoituneet yhdet ja samat vakiokasvot tuntuivat suorastaan asuvan tv-studioissa ja lehtien verkkotoimituksissa.

Pandemia päättyi kuitenkin suhteellisen nopeasti, toisin kuin sotiminen Ukrainassa, ja asiantuntijahahmot palasivat takaisin päätöihinsä. Monet Ukraina-kommentaattorit joutuvat sen sijaan olemaan ”etulinjassa” vielä pitkään ilman vaihtovuoroon pääsyä.

Itsekin kuulun tähän joukkoon – ja olen jäävi arvioimaan omien näkemyksieni tuoreutta tai varsinkaan tuoreuden puutetta…

SUURHYÖKKÄYSTÄ edeltävinä kuukausina ja ihan sen alussa kaikkialla länsimaissa mediakommentointi noudatti samaa kaavaa. Ensin perusteltiin sitä miksi hyökkäys olisi järjetön vaihtoehto Venäjän tavoitteiden kannalta, mutta samalla myös aprikoitiin Ukrainan kestokykyä ylivoimaisena pidetyn vastustajan edessä.

Sotimisen aloitus tuli silti shokkina sekä sitä povanneille että sitä epäilleille asiantuntijoille.

Suomessa tässä alkuvaiheessa mediakommentointi oli tukevasti sotilaiden sekä ulkopolitiikan tutkijoiden varassa, virallisempia näkökulmia esittäneiden Maanpuolustuskorkeakoulun ja Ulkopoliittisen instituutin ihmisten kautta.

Faktojen lisäksi oli olennaista, miten asia kerrottiin. UPI:n johtaja Mika Aaltola pystyi hyvin jämerin ilmein sanoittamaan epäselvää sotatilannetta Ylen seurantalähetyksissä ja ajankohtaisohjelmissa, nousten koko kansan tietoisuuteen.

Keväällä 2022 media alkoi myös antaa huomattavasti näkyvyyttä entisille sotilaille. Eläkeläisyys kun antoi evp-väelle mahdollisuuden virassa olevia upseereja vapaampaan kommunikointiin.

Varsinkin iltapäivälehdille entinen apulaistiedustelupäällikkö Martti J. Kari sekä entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri olivat kullanarvoisia hahmoja. Heiltä irtosi otsikoihin helposti värikkäitä sitaatteja ja selkeitä selityksiä käytännön taistelutoimista.

TÄMÄN SODAN suurin uutuus olivat Ukrainan ja Venäjän somekenttää skannaavien kansalaisten ja avointen lähteiden tiedustelua osaavien ihmisten sotaseurantapalstat.

Media noteerasi pian, että parhaimmista saattoi saada paikkansapitävää ja ennen kaikkea nopeampaa tietoa rintamailmiöistä kuin perinteisten uutistoimistojen kautta. Taitava harrastaja ehtii ja pystyy kaivamaan rajatusta erityisalastaan täsmätietoa usein huomattavasti paremmin kuin kiireisessä uutismediassa puurtava yleistoimittaja.

Suomalaisten osaaminen oli Ukraina-lajissa maailmanluokkaa, vaikka se oli toteutettu julkisten lähteiden perusteella ja varsinkin alussa hyvin pienillä henkilömäärillä.

Itse tapasin erään sotaseuranta-aktiivin toukokuussa 2022 ja kysyin, kuinka kauan he aikovat jatkaa työtä. ”Sodan loppuun saakka”, hän vastasi. Tuskin meistä kumpikaan tiesi silloin, josko tietää vieläkään, millaista aikaa tämä tarkoittaisi.

Yksi tiiviimmistä analyysiharrastajien yhteenliittymistä lienee Black Bird Group, jonka nimettyinä päähenkilöinä ovat Emil Kastehelmi, John Helin, Pasi Paroinen, Eerik Matero ja Tuukka Fält.

Heistä ainakin Kastehelmi on päätynyt Iltalehden vakiokommentaattoriksi ja Helin usein Helsingin Sanomiin. Moni on myös omana itsenään hyvin aktiivinen somessa. He ovat ylläpitäneet tilannekuvakarttoja, joita useammassakin mediassa siteerataan ja näytetään säännöllisesti.

TUTKIJA-KOMMENTOIJIEN ja kansalaisanalyytikkojen päätelmät sodasta ovat olleet meillä varsin johdonmukaisia ja yhtenäisiä.

Oli mediassa haastateltuna sitten Sinikukka Saari, Tyyne Karjalainen, Jyri Lavikainen tai Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista, Veli-Pekka Tynkkynen tai Ilmari Käihkö Helsingin yliopistosta, Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulusta, Kari Liuhto Turun yliopistosta, vatniksoup-tohtori Pekka Kallioniemi tai edellämainitut blackbirdiläiset, heidän havaintonsa ovat olleet jokseenkin samansuuntaisia.

Venäjän syöttämiä narratiiveja on avattu, haastettu ja kiistetty, Venäjän talouden kulmakiviä ja kansalaisten ajattelutapaa on selitetty kansantajuisesti.

Sotatoimia on selitetty ja tilanteen kehittymistä on arvioitu realistisesti.

PUUTTUUKO MEILTÄ sitten nyt jotain olennaista tietoa sodasta? Ei, mutta näkökulmien monipuolistaminen ja uusien asiantuntijoiden erilaiset havainnot laajentaisivat sekä päättäjien että suuren yleisön tilannetietoisuutta.

Tällä hetkellä esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun rooli kommentoinnissa on hyvinkin pieni.

Joissain medioissa turvaudutaan liikaa aina yksiin ja samoihin kommentoijiin. Toimituksissa ollaan kiireen keskellä välillä laiskoja etsimään uusia haastateltavia, jos kerran tutulta vakiokasvolta saa helposti vakiokommentit.

Jostain syystä tällä hetkellä esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun rooli kommentoinnissa on hyvinkin pieni. Sotilaiden soisi olla paljon aktiivisempia, kun heidän korkeakoulussaan kuitenkin tehdään laaja-alaista tutkimusta monista Ukrainan sodan vaikutuksista.

Sananvapauteen kuuluu sekin, että mediassa siteerataan välillä myös Venäjää ja sen tavoitteita ymmärtäviä, akateemisesti meritoituneita ihmisiä. Tälläkin, faktantarkastus muistaen, on demokratiassa arvonsa.

Kuka suomalaisista sotakommentoijista onkaan lopulta eniten oikeassa tai vähiten väärässä Ukraina-tulkinnoissaan, ratkeaa vasta historian tutkimuksen keinoin seuraavan 5-50 vuoden kuluessa.

AVAINSANAT