Puolustusvoimat hankkii Patrialta 91 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa

Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Pasi Välimäki Northern Forest 23 -taisteluharjoituksessa Rovajärvellä, Rovaniemellä 30. toukokuuta.

Puolustusvoimat hankkii suomalaiselta puolustustarvikevalmistajalta Patrialta 91 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa.

Hankinnan arvonlisäverollinen kokonaishinta on lähes 208 miljoonaa euroa. Summaan sisältyy lisähankintavaraus, jonka lunastamalla Puolustusvoimat voi hankkia enintään 70 ajoneuvoa lisää. Ajoneuvojen lisäksi hankintaan kuuluu varaosia, työkaluja sekä käyttö- ja huoltokoulutusta.

Aiesopimuksen miehistönkuljetusajoneuvojen hankkimisesta osapuolet allekirjoittivat vuoden 2021 syksyllä. Patriassa 6×6-miehistönkuljetusajoneuvojen kehitystyö alkoi vuonna 2016.

TILAUKSEN työllistävä vaikutus Suomessa on 180 henkilötyövuotta. Mukana on 91 tilatun ajoneuvon työllistävä vaikutus Patriassa ja lähimmillä alihankkijoilla, kertoo Patrian Suomen asiakkuuksista vastaava johtaja Jussi Järvinen.

Patrian ja Puolustusvoimien välillä tämä ajoneuvotilaus on tilausmääriltään suurin moneen vuosikymmeneen.

Toimitukset alkavat tämän vuoden aikana.

Järvinen kertoo STT:lle, että Paseina tunnetut XA-ajoneuvot on tuotu uuden ajoneuvon myötä 2020-luvulle. Uusissa ajoneuvoissa yhdistyy hänen mukaansa 2020-luvun ajoneuvoteknologia ja helppokäyttöisyys, joka on aikanaan suunniteltu Paseihin.

Helppokäyttöisyys on ensiarvoisen tärkeää Suomen varusmiesarmeijassa.

YKSI merkittävä muutos on erillisjousitus, jonka myötä on helpompaa liikkua erilaisissa maastoissa. Kyyti on myös tasaisempaa.

-  Näissä on erillisjousitetut pyörät, mikä tuo ihan erilaista liikkuvuutta ja myös vakautta ajoon.

Jalkaväen tarkastaja, eversti Juhana Skyttä Maavoimien esikunnasta kertoo, että Paseille on Puolustusvoimissa käyttöä myös uusien ajoneuvojen saamisen jälkeen.

Uusia miehistönkuljetusajoneuvoja käytetään samalla tavalla kuin vanhoja. Hankinnalla pystytään parantamaan merkittävästi useiden yksiköiden operatiivista käytettävyyttä.

-  Tällä parannetaan osan joukoista liikkuvuutta, sanoo Skyttä STT:lle.

Uudet ajoneuvot menevät koulutukseen, harjoitteluun ja varusmieskoulutukseen Porin prikaatiin.

-  Kun niitä rupeaa tulemaan ja on saatu henkilökunta koulutettua, niin Porin prikaati aloittaa näillä ensi vuonna varusmieskoulutuksen, kertoo Skyttä.

PATRIA on tehnyt Puolustusvoimien kanssa lähes 50 vuotta ajoneuvoyhteistyötä. Vanhimpien Pasien päivitysprojekti saatiin päätökseen viime vuonna, kertoo Järvinen.

Päivityksen myötä niiden käyttöikä jatkuu 2040-luvulle.

Tilaus on osa Suomen johtamaa kansainvälistä CAVS-hanketta (Common Armoured Vehicle System), jossa ovat mukana myös Latvia, Ruotsi ja Saksa. Maat kehittävät Patrian kanssa Patrian 6×6-panssariajoneuvoalustalle yhteisten vaatimusten mukaista pyöräpanssariajoneuvojärjestelmää. Siihen sisältyy useita eri ajoneuvoversioita.

Järvinen kertoo, että yhteishankkeen ideana on ollut suunnitella ajoneuvojärjestelmä, joka sopii kaikkien käyttäjämaiden tarpeisiin. Sillä saadaan kustannustehokkuutta, kun järjestelmää ylläpidetään. Käyttöikä voi olla 60 vuotta.

-  Se, että samat varaosat käyvät Suomeen, Latviaan, Ruotsiin ja Saksaan vaatii sitä, että me suunnittelemme sellaisia ajoneuvoja, jotka käyvät kaikille käyttäjämaille.

Järvisen mukaan teknologia sopii niin Suomen Lappiin kuin myös kuumiin olosuhteisiin.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) toteaa Puolustusministeriön tiedotteessa, että tilatut ajoneuvot soveltuvat erinomaisesti Suomen oloihin ja ovat erittäin kustannustehokkaita koko niiden elinjakson ajan.

HUHTIKUUSSA Patria allekirjoitti Ruotsin puolustusvoimien materiaalilaitoksen kanssa sopimuksen 20 panssariajoneuvon ostamisesta. Niistä ensimmäiset toimitetaan tänä vuonna.

Latvia tilasi Patrialta yli 200 panssaroitua miehistönkuljetusajoneuvoa jo vuonna 2021, ja niiden toimitusten kerrottiin tapahtuvan vuosina 2021-29.

Järvinen sanoo, että kiinnostusta hankkeeseen on ollut Euroopassa muillakin mailla. Hänen mukaansa länsieurooppalaisten kilpailijoiden tuotteet ovat tällä hetkellä joko 1980-luvulla kehitettyjä tai huomattavasti Patrian järjestelmää kalliimpia.

-  Ei puhuta mistään kaksinkertaisesta hinnasta, vaan jotain enemmän, Järvinen sanoo.

AVAINSANAT

EU:n valtiovarainministerit siunasivat Bulgarian euroon liittymisen

Bulgarian liittyminen yhteisvaluutta euroon sai tiistaina lopullisen sinettinsä EU:ssa, kun unionin valtiovarainministerit näyttivät hankkeelle vihreää valoa.

Näin ollen Bulgaria voi ottaa euron käyttöönsä ensi vuoden alusta alkaen.

EU:n neuvoston puheenjohtajamaana toimivan Tanskan talousministeri Stephanie Lose kuvaili päätöstä perusteellisen prosessin huipentumaksi. Bulgarian eurojäsenyys on hänen mukaansa vaatinut tiukkaa analyysia ja intensiivistä valmistelua.

EU:N komissio totesi kesäkuun alussa, että Bulgaria täyttää euron käyttöönoton kriteerit. Myös Euroopan keskuspankki EKP antoi myönteisen lausunnon, jonka mukaan Bulgaria on tehnyt tarvittavat mukautukset valuutan ottamiseksi käyttöön.

Bulgarian jäsenyyden myötä euroalueeseen kuuluu kaikkiaan 21 maata. Bulgaria on ollut EU:n jäsen vuodesta 2007 lähtien.

AVAINSANAT

HS: Demarihallituskin korjaisi velkasuhdetta miljardisopeutuksilla

Jos Suomen talous tarvitsee velkasuhteen kasvun taittamiseksi ennakoituja miljardisopeutuksia, myös SDP on valmis toteuttamaan niitä seuraavassa hallituksessa.

Näin sanoo puolueen puheenjohtaja Antti Lindtman Helsingin Sanomien haastattelussa.

Sopeutukset tarkoittavat käytännössä leikkauksia ja veronkiristyksiä.

-  Tällä hetkellä näyttää, että ensi vaalikaudella odottaa miljardiluokan urakka, ja siihen mekin valmistaudumme, Lindtman sanoi haastattelussa.

Keinoista pitää Lindtmanin mielestä sopia puolueiden kesken sitten, kun talouden todellinen tila varmistuu. Leikkauskohteita olisivat muun muassa tietyt yritystuet.

SDP keventäisi Lindtmanin mukaan pieni- ja keskituloisten palkansaajien verotusta, tukisi vihreää siirtymää sekä luottaisi puolustusteollisuuteen sekä teknologiavetoisiin kasvuyrityksiin.

HÄN EI OTA haastattelussa kantaa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen kesäkuiseen arvioon, että ensi vaalikaudella tarvitaan jopa 6-10 miljardin sopeutukset velkasuhteen kasvun taittamiseksi.

Lindtman sanoo SDP:n odottavan muun muassa syksyllä 2026 kuultavaa valtiovarainministeriön arviota tulevien vaalikausien sopeutustarpeesta, ennen kuin listaa mitkä nykyhallituksen työmarkkina- ja kasvu-uudistuksista pitää perua tai muuttaa.

-  Kun saamme nämä viimeisimmät arviot, sen jälkeen teemme oman talouslinjamme koko ensi vaalikaudelle, Lindtman sanoo.

AVAINSANAT

Von der Leyen parlamentin grilliin – edessä luottamusäänestys

Ursula von der Leyen Brysselissä 10. kesäkuuta.

Suomalaismepeistä valtaosa aikoo äänestää komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin luottamuksen puolesta, vaikka monilla onkin tyytymättömyyttä hänen toimintaansa.

Von der Leyenin on määrä pitää puhe maanantaina alkuillasta Strasbourgissa EU-parlamentille ennen torstaiksi kaavailtua äänestystä komission luottamuksesta.

Paikalle odotetaan myös muita komissaareja.

Epäluottamuslauseen taustalla on romanialaisen oikeistomepin, Euroopan konservatiivien ja reformisti-ryhmän Gheorghe Piperean jättämä epäluottamuslause, joka koskee muun muassa von der Leyenin koronarokotteisiin liittyvien tekstiviestien salaamista.

EUROOPAN unionin tuomioistuin katsoi toukokuussa komission rikkoneen läpinäkyvyyssäädöksiä, kun se ei luovuttanut medialle tekstiviestejä, joita puheenjohtaja von der Leyen oli vaihtanut koronarokotteita tuottaneen Pfizer-lääkeyhtiön johtajan kanssa.

Lisäksi epäluottamuslauseessa esitetään, että komissio olisi ”vaikuttanut Romanian ja Saksan vaaleihin” (mistä ei ole todisteita) ja kritisoidaan EU:n luoman 150 miljardin puolustuslainavälineen poliittista käsittelyprosessia.

Kymmenesosan parlamentin jäsenistä on tuettava epäluottamusäänestystä, jotta se voidaan jättää parlamentin puhemiehelle. Tällä hetkellä se tarkoittaa 72:ta parlamentin jäsentä.

ÄÄNESTYS on pidettävä vähintään 48 tunnin kuluttua siitä, kun keskustelu asiasta on käyty eli tästä päivästä lähtien. Kaikki tukensa antaneet europarlamentaarikot voivat periaatteessa yhä vetää tukensa pois. Jos kymmenesosan kynnys ei enää täyty, prosessi keskeytetään ja torstain äänestys perutaan.

Jos aloite etenee äänestykseen ja saisi riittävästi kannatusta, seuraukset olisivat isot: komissio kaatuisi ja se jouduttaisiin valitsemaan uudelleen. Tämä vaatisi kuitenkin kahden kolmasosan annetuista äänistä ja parlamentin jäsenten enemmistön.

Von der Leyenin odotetaankin hyvin todennäköisesti selviävän äänestyksestä, sillä hänellä on takanaan muun muassa oman ryhmänsä EPP:n tuki, joka on parlamentin suurin ryhmä.

Vaikka von der Leyen onkin selviämässä äänestyksestä, on häneen kohdistunut viime aikoina äänekästä kritiikkiä parlamentin ryhmistä.

Von der Leyen nojaa Euroopan parlamentissa niin sanottuihin keskiryhmiin, joiden on tarkoitus taata komission hankkeiden eteneminen parlamentissa. Parlamentin keskiryhmiin luetaan kokoomuksen kotiryhmä EPP, demarien kotiryhmä S&D, keskustan ja RKP:n kotiryhmä Uudistuva Eurooppa (Renew) sekä aika ajoin vihreät.

VIIME AIKOINA niin S&D, Renew kuin vihreät ovat ilmaisseet kasvavaa tyytymättömyyttään von der Leyeniin, jonka ryhmät katsovat tehneen liikaa yhteistyötä laitaoikeiston kanssa.

Ryhmät ovat hermostuneet muun muassa uutisista, joiden mukaan komissio uhkaisi vetää pois viherpesua koskevan direktiivin, jolla on tarkoitus kieltää katteettomien ympäristöväitteiden markkinointi.

Komission mukaan direktiivi oli muuttumassa suuntaan, johon se ei ole tyytyväinen. Komissiota on hiertänyt etenkin se, että sääntely olisi koskenut myös alle 10 hengen yrityksiä.

Direktiivi on ollut neuvotteluissa aivan viime metreillä, joten komission toiminta on herättänyt närää. Tyytymättömyttä lisäsi se, että asiasta ilmoitettiin sen jälkeen, kun parlamentin oikeistoryhmät EPP, ECR ja patriootit olivat lähettäneet komissiolle kirjeen, jossa vaadittiin direktiivin poisvetoa.

-  Olemme institutionaalisen kriisin reunalla, tiivisti Renew-ryhmän puheenjohtaja Valerie Hayer Politicolle.

”Laitaoikeiston krokotiili puraisee von der Leyenia”

NÄILLÄ näkymin niin sanotut Eurooppa-myönteiset ryhmät aikovat kuitenkin äänestää torstaina komission luottamuksen puolesta. Ryhmät ovat kuitenkin väläytelleet, että EPP:n ja von der Leyenin toiminnan on muututtava.

Demarimeppi Maria Guzeninan mukaan Eurooppa-myönteinen koalitio on joutunut moneen kertaan pettymään EPP:hen.

-  Tämä on omituinen näytelmä. Von der Leyen on ollut kauden alussa kallellaan laitaoikeistoon, joka nyt siten maksaa krokotiilina takaisin ja yrittää haukata palan häntä, Guzenina summasi perjantain toimittajatapaamisessa.

Guzeninan mukaan hänen ryhmänsä ei lähde näytelmään mukaan, mutta kysymys on, millaisella tunnelmalla syksyn parlamenttikausi tulee sujumaan, jos EPP ei kykene yhteistyöhön.

KESKUSTAMEPPI Katri Kulmuni kertoi myös Renewin äänestävän von der Leyenin puolesta, mutta ryhmällä on paljon kritiikkiä häntä kohtaan. Kulmuni huomauttaa, ettei esimerkiksi syksyllä käsittelyyn tulossa oleva EU:n monivuotinen rahoituskehys tule menemään läpi vain parlamentin laitaoikeiston ryhmien tuella.

-  Von der Leyen haki tukea keskiryhmästä, mutta tosiasiassa EPP on tehnyt äänestyksissä diilejä laitaoikeiston kanssa.

Myös vihreiden meppi Ville Niinistö jakoi Kulmunin ja Guzeninan kritiikin, vaikka aikoo myös antaa tukensa von der Leyenille. Hän suhtautuu kriittisesti esimerkiksi von der Leyenin Israelia myötäileviin kantoihin.

Perussuomalaisten meppi, ECR-ryhmään kuuluva Sebastian Tynkkynen taas sanoi, ettei aio äänestää von der Leyenin luottamuksen puolesta. Koronarokoteviestin salaamisen lisäksi taustalla on joukko muita syitä, joihin kuuluu muun muassa se, ettei komissio ole ollut Tynkkysen mukaan tarpeeksi kunnianhimoinen sääntelyn purkamisessa.

VASEMMISTON meppi Li Andersson sanoi pitävänsä todennäköisenä, että parlamentin vasemmistoryhmä äänestää von der Leyenin epäluottamuksen puolesta. Syyt ovat kuitenkin erilaiset kuin laitaoikeiston edustajilla, eikä vasemmisto Anderssonin mukaan jaa näiden poliittista analyysia.

-  Emme tukeneet von der Leyenia tai komissiota alun perinkään. Tämä on historian eniten oikealla kallellaan oleva komissio, hän sanoo.

Anderssonin mukaan ryhmä suhtautuu kriittisesti siihen, että komissio avaa viime kaudella sovittua lainsäädäntöä. Tähän on kuulunut muun muassa yritysvastuuseen liittyvän lainsäädännön avaamista.

VIIMEKSI komission luottamuksesta äänestettiin vuonna 2014, jolloin komissaarina toimi luxemburgilainen Jean-Claude Juncker. Äänestys johtui EU-skeptisten ryhmien alulle panemasta epäluottamusäänestyksestä, joka liittyi niin sanottuun Luxemburg-vuotoihin koskien veroparatiiseja.

Yhteensä komission luottamuksesta on äänestetty yhdeksän kertaa. Komissio on joutunut eroamaan vain kerran epäluottamuslauseen vuoksi, vuonna 1999. Tuolloin ero tapahtui ennen kuin epäluottamuslause ehti edetä varsinaiseen äänestykseen.

Sanna Raita-aho/STT

Evp-upseeri: Miksi määräsimme tänäänkin inttiin vain puolet nuorista?

Arkistokuvaa Kaartin jääkärirykmentin kotiutustilaisuudesta kesältä 2024.

Kesän uudet alokkaat astuivat taas palvelukseensa varuskunnissa ympäri Suomen. Se on yhä pakollista vain miehille – ja tässä Suomi hukkaa turhaan puolet jokaisen ikäluokan lahjakkuuksista.

Suomalainen peruskoulusysteemi on tunnettu ympäri maailmaa. Lapset oppivat, Pisa-tuloksissa – niiden pienestä laskusta huolimatta – pärjätään yhä paremmin kuin monissa muissa maissa.

Suomi on onnistunut luomaan kouluihinsa systeemin, jossa kaikki tietynikäiset, sukupuolesta tai perheiden varallisuustasosta riippumatta ovat mukana. Tiukkojen yhteiskuntaluokkarajojen maista tullaan tänne ihastelemaan kaikille reiluja menetelmiämme.

Venäjän vuoden 2022 Ukraina-hyökkäyksen ja Suomen Nato-jäsenyyden jälkeen samanlainen kansainvälinen ihailu, jopa mediahypetykseen asti on näkynyt myös varusmieskoulutustamme kohtaan.

Suomi näyttää, miten asevelvollisuudella saavutetaan ammattiarmeijoiden kaltainen maanpuolustuskyky, uskottavasti ja yhteisvoimin.

KAIKKI TÄMÄ on ansaittua kehua, mutta parannettavaakin on. Tällä hetkellä puolustusvoimissa hyödynnetään vain puolet Suomen nuorten potentiaalista.

Perustuslaki sanoo, että ”jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään.”

Käytännön toteutus on silti asevelvollisuuslaissa määrätty pakollisena vain miehille.

Koko nykyinen asevelvollisuusjärjestelmämme on tältä osin uudistettava. Nopeimmin ja perusteellisimmin on muutettava sukupuolijakoa, koska meiltä uhkaa loppua aika.

Asiaahan on vatkattu puolin ja toisin. Vuonna 2020 Sanna Marinin (sd.) hallitus asetti komitean pohtimaan yleistä asevelvollisuutta ja sen kehittämistä. Loppuraportti ilmestyikin jo pikaisesti 2021, koronapandemian keskellä.

Komitean tajunnanräjäyttävä esitys oli, että kutsunnat ulotettaisiin myös naisille. Vaikka seuraavana vuonna Venäjän Ukraina-sotaretki muutti maailmanjärjestystä, uudistuksissa ei edetty juuri mihinkään.

Nyt Petteri Orpon (kok) hallituksenkin uudessa puolustusselonteossa hiihdellään samoja turvallisia latuja, samaa liturgiaa toistellen: naisten vapaaehtoista palvelusta halutaan kehittää ja lisätä, mutta ei herranjestas sentään liikaa.

Poliitikkojen mielestä Suomen puolustamiseen riittää siis vain 50 prosentin kansalaispanostus.

TASA-ARVO ja kansalaisten yhtäläinen kohtelu olisi tietysti yksi perustelu asevelvollisuuden sukupuolineutraaliudelle.

Moni yhteiskunnallinen vaikuttajakin on sitä mieltä, että tasavertaisuutta peräänkuulutettaessa olisi enemmän kuin suotavaa poistaa tämä epäkohta lainsäädännön kautta. Kaikki ihmiset sukupuolesta riippumatta inttiin ja piste.

Vuosittainen koulutustarve ei enää pelkästään poikien varassa täyty.

Mutta Suomen väestörakenteella reserviläisarmeijallamme on edessä vielä isompi konkreettinen uhka.

Jo 2030-luvulla ikäluokat pienenevät niin, että nykyinen noin 20000 varusmiehen vuosittainen koulutustarve ei enää pelkästään poikien varassa täyty, vaikka heidän sisäänottokriteereitään kevennettäisiin kuinka paljon tahansa. Osa ikäluokasta kun kuitenkin saa aidoista terveys- ja muista syistä vapautuksen asepalveluksesta.

Tämän vajeen kattaminen ei mitenkään ilman naisten laajempaa mukaantuloa onnistu, ja siihen pitää alkaa valmistautua toden teolla jo nyt. Jokaisesta ikäluokasta pitää saada mukaan parhaimpien ihmisten osaaminen.

SILTI PÄÄTTÄJIEN asenteet heijastelevat yhä kaikissa asevelvollisuuden asioissa tiukasti menneisyyttä. Konservatiiveille mies puolustaa, nainen hoitaa kotia. Vastaavasti vasemmistossa naisten ”aseistamisen” on pelätty lisäävän Suomen militarisoitumista.

Monella muulla elämänalueella ollaan liikuttu valovuosia eteenpäin ja uskallettu päivittää omia asenteita maailman muuttuessa.

On selvää, että ratkaisumalleja on toki monta. Kaikki suomalaiset voisivat kutsuntojen kautta suuntautua joko ”kovaan maanpuolustukseen” tai kevyempään kansalaispalvelukseen. Hieman kuten Naton uusi viiden prosentin BKT-osuus jaetaan: 3,5 prosenttia kovaan ytimeen ja 1,5 prosenttia tukitoimintoihin.

Demokraattinen yhteiskunta kestää myös sen, että kaikki eivät halua osallistua toistensa puolustamiseen.

Kaikessa on tietysti kysymys myös rahasta. Nyt kun puolustusbudjetti vääjäämättä nousee, olisi reilua laittaa siitä nykyistä isompi siivu myös varusmiehille ja vapaaehtoista palvelusta suorittaville naisille.

Jos oikeasti palvelukseen otettaisiin yhtälailla miehiä ja naisia, summa jakautuisi tasaisesti koko ikäluokkaan.

PELKKÄ LISÄRAHA puolustusbudjetissa ei kasvata turvallisuutta, vaan maan puolustajiksi tarvitaan eri aloilta motivoituneita ihmisiä.

Kriisitilanteessa Suomen (sotilaallinen) puolustaja voi olla ihminen etulinjan poterossa, ilmatorjunnan keskusyksikössä, Naton ulkomaisessa esikunnassa, lennättämässä droonia tai hoitamassa pelastusviranomaisten yhteistoimintaa. Kansalaisia ja sotilaita kaikki, ihonväriin, sukupuoleen, ikään tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta.

Nykyinen järjestelmämme on hyvä, mutta ennakkoluulottomalla kehittämisellä saisimme siitä vielä paremman mallin koko Euroopalle.

Olemmeko valmiita aitoon asevelvollisuuden muuttamiseen jo nyt rauhan aikana? Asioita ei voi jättää pelkästään poliitikkojen hitaiden kiireiden varaan, vaan siitä on keskusteltava koko kansan kesken.

Luonnonsuojeluliitto: Hallitus pakoilee vastuuta ja siirtää päätöksiä ilmastotoimissa

Luonnonsuojeluliiton mukaan metsien hakkuita olisi kohtuullistettava 55-60 miljoonaan kuutioon vuosittain nykyisen yli 70 miljoonan sijaan.

Luonnonsuojeluliiton mukaan hallituksen tuore energia- ja ilmastostrategia ei esitä vaikuttavia toimia hiilinielujen pelastamiseksi. Liitto syyttää hallitusta vastuun pakoilusta.

Liiton kannanotossa sanotaan, että Petteri Orpon (kok.) hallitus vyöryttää jo kautensa puolivälissä vastuun välttämättömistä ilmastotoimista seuraavan hallituksen harteille.

Toissa viikolla julkaistu ilmastovuosikertomus osoitti tiedotteen mukaan taas kerran Suomen ilmastopolitiikan hälyttävän tilan: erityisesti maankäyttösektorilla ilmastotavoitteiden ja politiikkatoimien välinen kuilu on ammottava.

Kertomuksessa myös viitattiin useaan otteeseen siihen, että hallituksen energia- ja ilmastostrategiassa sekä keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelmassa esitettäisiin toimia tilanteen korjaamiseksi.

– Molemmat suunnitelmat ovat kuitenkin tyhjää täynnä. Tuore energia- ja ilmastostrategia nojaa epärealistisiin toiveisiin tulevaisuuden teknologioista, jotka eivät ole toteutettavissa lähivuosina. Esimerkiksi tekniset nielut eivät ratkaise Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamista vuoteen 2035 mennessä, koska teknologiaa ei ole olemassa, ja sen kehittäminen on kallista.

– Samaan aikaan hallitus jättää välittömästi toteutettavissa olevat, huomattavasti kustannustehokkaammat hiilinielutoimet toteuttamatta, sanoo ilmastoasiantuntija Nelli Immonen tiedotteessa.

LUONNONSUOJELULIITTO muistuttaa, että maankäyttösektorin nieluvajeen korjaamiseksi on tarjolla tehokkaita toimia.

Näitä ovat esimerkiksi metsien kiertoaikojen pidentäminen taloudellisin ohjauskeinoin, maankäytön muutosmaksun käyttöönotto sekä puuston ikä- ja läpimittarajojen palauttaminen metsälakiin. Lisäksi puupohjaisten polttoaineiden yli 400 miljoonan euron veroedusta luopuminen ohjaisi puuta korkeamman jalostusarvon tuotteisiin energiakäytön sijaan.

Mainituilla ohjauskeinoilla olisi liiton mukaan mahdollista kohtuullistaa metsien hakkuutasoa.

Luonnonsuojeluliiton mukaan metsien hakkuita olisi kohtuullistettava 55-60 miljoonaan kuutioon vuosittain nykyisen yli 70 miljoonan sijaan. Energia- ja ilmastostrategiassa ei kuitenkaan esitetä toimia hakkuutason maltillistamiseksi.

Päinvastoin, strategiassa oletetaan hakkuutason nousevan entisestään ja nielujen jatkavan kutistumistaan.

– Ilman johdonmukaista ja pitkäjänteistä ilmastopolitiikkaa hiilinielukuilun umpeen kuromisesta tulee jatkuvasti epäoikeudenmukaisempaa ja kalliimpaa. Näyttää siltä, että hallitus jättää seuraavalle kaudelle kaikki vaikuttavat päätökset, jotka olisi tehtävä nyt. Tämä on täyttä vastuunpakoilua, sanoo ilmastoasiantuntija Edda Sundström.

LISÄKSI liiton mukaan vaikuttaa siltä, että hallitus välttelee kritiikkiä julkaisemalla keskeisiä ilmastostrategioita keskellä kesälomakautta, kun julkinen huomio on heikoimmillaan.

– Monilla ministeriöillä on myös tapana tiedottaa suurta yleisöä kiinnostavista aiheista perjantai-iltapäivänä. Tämä osoittaa välinpitämättömyyttä avointa ja osallistavaa päätöksentekoa kohtaan ja heikentää kansalaisyhteiskunnan vaikuttamismahdollisuuksia, kannanotossa sanotaan.