- Kotimaa
- 15.10.2023
- 9:33
Kirjailija Lauri Viidan pronssisesta muistomerkistä on varastettu osia Tampereella. Asiasta kertoo STT:lle Lauri Viita -museon johtaja Arto Jalonen.
Hänen mukaansa julkisesta muistomerkistä on leikattu irti useita isoja paloja, jotka on viety pois. Asia huomattiin Jalosen mukaan myöhään perjantai-iltana.
- Isommasta kokonaisuudesta on rälläköity melkein puolet pois. Sitten siinä on matalampi osa, josta on myös viety puolet, Jalonen kertoo.
Hän arvioi, että leikatut palat ovat olleet sen verran painavia, että niiden nostamiseen on voinut tarvita erikseen nostokoneen.
- Ne on mahdollisesti pakettiautolla siitä viety, mutta siihen on varmaankin tarvinnut nostimen, Jalonen pohtii.
Leikatut palat ovat olleet sen verran painavia, että niiden nostamiseen on voinut tarvita erikseen nostokoneen.
- Ellei paloja ole vielä erikseen pilkottu pienemmiksi, ei niitä ole ihan yksi ihminen pystynyt nostamaan.
Kyseessä on kolmiosainen Betonimyllystä runon siivet -niminen muistomerkki, joka sijaitsee metsikössä Pispalanharjulla Tampereen keskustan kupeessa. Muistomerkin alue on Jalosen mukaan tavallisesti valaistu, mutta tihutyön aikaan valot eivät ole olleet huollon vuoksi päällä.
- Siinä on meneillään valaisinremontti, eli paikka on ollut pimeänä. Siinä on päässyt sillä tavalla rälläköimään, Jalonen tuumii.
- Meillä ei ole tiedossa mitään selkeitä silminnäkijähavaintoja.
Jalosen mukaan asiasta on tehty poliisille rikosilmoitus.
MYÖS toinen pronssiveistos on kokenut Tampereella vastaavan kohtalon. Tampereen keskustan toisella puolella Nekalan kaupunginosassa sijainnut Kalapoika-niminen julkinen patsas on kadonnut tyystin.
Jalosen mukaan patsas on leikattu kokonaan irti niin, että pelkkä jalusta on jäänyt jäljelle.
- Luulen, että varkaudet ovat tapahtuneet samoihin aikoihin eli viime yönä, Jalonen sanoo.
Muistomerkin ja patsaan tapauksista uutisoi aiemmin muun muassa Aamulehti.
UUTISVUOKSI uutisoi torstaina, että Lappeenrannassa Tiurun entisen sairaalan pihalta on varastettu Kurjet-veistos. Armas Hutrin veistos oli hankittu sairaalan pihalle rakennettuun suihkulähteeseen 1950- ja 1960-luvun taitteessa. Viime vuodet patsas oli vanerilaatikon sisällä ja allas aidattuna.
Uutisvuoksi kertoi torstaina myös, että sairaalan naapurissa asunut oli nähnyt, kuinka pronssisen teoksen ympärillä ollut aita oli irrotettu paikaltaan vajaa viikko aiemmin. Asukas oli kertonut tästä Lappeenrannan kaupungille. Uutisvuoksen mukaan koululaiset olivat nähneet 4. lokakuuta sairaalan pihalla rekan, jossa oli nosturi.
Myös Mäntsälän seurakunnan hautausmaalta varastettiin pronssipatsas aiemmin tänä syksynä. Seurakunta kertoi varkaudesta syyskuun 16. päivänä. Anastettu teos oli Heikki Varjan vuonna 1965 veistämä Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki nimeltään Karjalan neito.
Ei ole tiedossa, liittyvätkö tapaukset toisiinsa. Mäntsälän ja Tiurun sairaalan välinen ajomatka on autolla yli 200 kilometriä, ja sairaalalta Tampereelle ajaa yli 300 kilometriä.