Politico: Liettua aikoo vahvistaa Naton ”heikkona lenkkinä” pidettyä Suwalkin käytävää

Liettuan mukaan se aikoo vahvistaa käytävän läpi kulkevaa tietä yhdessä Puolan kanssa sekä lisätä muita turvallisuustoimia.

Liettua aikoo vahvistaa ja kunnostaa tietä Suwalkin käytävällä, kertoo verkkolehti Politico.

Vajaan sadan kilometrin pituinen Suwalkin käytävä Puolan ja Liettuan rajalla erottaa Valko-Venäjän Itämeren rannikolla sijaitsevasta Kaliningradin alueesta, joka on Venäjän hallussa.

Sitä pidetään Politicon mukaan todennäköisimpänä paikkana, josta Venäjä voisi halutessaan hyökätä EU:n ja Naton alueelle.

Liettua aikoo nyt paitsi vahvistaa käytävän läpi kulkevaa tieverkkoa, myös lisätä alueen valvontaa ja muita turvallisuustoimia.

Tällä hetkellä käytävän läpi kulkee kaksi Liettuan päätietä. Toinen niistä kulkee Liettuan Kaunasista Puolan pääkaupunkiin Varsovaan osana Via Baltican sotilaskäytävää, ja toinen on Liettuan pääkaupungista Vilnasta Puolan Augustowiin kulkeva tavallinen, vain siviilikäytössä ollut tie.

Tie myös sotilaskäyttöön

Tarkoitus on nyt vahvistaa toista reittiä siten, että myös Vilnan ja Augustowin välistä tietä voidaan alkaa tarvittaessa käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin.

Projekti käsittää tien kunnostamista 113 kilometrin osuudelta sekä kahdeksan sillan peruskorjaamisen. Liettuan varaliikenneministeri on aiemmin kertonut Politicolle, että töiden on suunniteltu valmistuvan vuoteen 2028 mennessä.

Kyseessä on Liettuan ja Puolan liikenne- ja puolustusministeriöiden yhteisestä hankkeesta, jossa molemmat maat uusivat omalla maaperällään kulkevaa tieosuutta. Puolan viranomaiset eivät ole kommentoineet asiaa, Politico kertoi.

-  Nämä tiet ovat meille ratkaisevan tärkeitä turvallisuuden ja puolustuksen näkökulmasta, sanoi Liettuan varapuolustusministeri Tomas Godliauskas Politicolle puhelinhaastattelussa.

Godliauskasin mukaan alueelle saatetaan sijoittaa myös tienvalvontapisteitä sekä betoniesteitä Kaliningradin ja Valko-Venäjän vastaisille rajoille. Keskustelua on käyty myös keinoista torjua Venäjältä tulevaa GPS-häirintää siviili-ilmailuun ja navigaatiojärjestelmiin, hän sanoi.

AVAINSANAT

Tarkkailijat: Romanian presidentinvaalien ensimmäinen kierros sujui asiallisesti – Kakkoskierroksesta odotetaan tiukkaa taistoa

Etyjin mukaan äänestäjien oikeuksia kunnioitettiin Romanian presidentinvaaleissa, mutta sekä äänestäjät että ehdokkaat tarvitsevat laajempaa läpinäkyvyyttä ja oikeusturvaa

Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön Etyjin mukaan Romanian presidentinvaalien ensimmäinen kierros eilen sujui hyvin. Järjestön mukaan vaaleissa kunnioitettiin vapautta kokoontua ja järjestäytyä.

-  Äänestäjien oikeuksia kunnioitettiin ja vaalit sujuivat tehokkaasti. Mutta sekä äänestäjät että ehdokkaat tarvitsevat laajempaa läpinäkyvyyttä ja oikeusturvaa, Etyjin erityiskoordinaattori Lucie Potuckova sanoi.

-  Havaitsimme, että kampanjointisääntöjen monimutkaisuus vähensi perinteistä kampanjatoimintaa. Se johti kampanjoinnin siirtymiseen lähes kokonaan verkkoon tehokkaan valvonnan ulkopuolelle, Potuckova lisäsi.

Etyjin raportissa kiinnitettiin huomiota siihen, että Romanian mediakenttä on monimuotoinen ja siellä on laaja valikoima julkisia ja yksityisiä mediatoimijoita. Sen sijaan raportin mukaan tiedotusvälineiden monipuolisuutta heikentää poliittisten puolueiden laaja ja läpinäkymätön rahoitus.

Tarkkailuvaltuuskunnan mediaseuranta havaitsi, että Romanian yleisradioyhtiö noudatti yleisesti sen lakisääteistä velvoitetta ja tarjosi kaikille ehdokkaille tasapuolisesti lähetysaikaa. Samalla vaalikampanjoista uutisointi sekä julkisilla että yksityisillä medioilla oli rajoitettua ja epäselvät määräykset hämärsivät vapaan ja maksetun lähetysajan eroa.

ROMANIAN presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen voitti radikaalioikeistoehdokas George Simion. Simion johtaa oikeistoa ja äärioikeistoa telttaansa yhdistävää radikaalioikeistolaista AUR-puoluetta.

Romanian vaaliviranomaisten mukaan Simion sai sunnuntaina järjestetyissä vaaleissa äänistä noin 41 prosenttia.

-  Teimme tänään historiaa yhdessä, Simion sanoi vaali-iltana.

-  Varkaat ulos, antakaa kansallismielisten tulla, hän jatkoi puolueensa vaalikatsomossa näytetyllä videoviestillä.

Toisella kierroksella hän kohtaa pääkaupunki Bukarestin EU-myönteisen pormestarin Nicusor Danin, joka sai noin 21 prosenttia äänistä. Ensimmäisellä kierroksella ehdolla oli kaikkiaan yksitoista ehdokasta.

Vaalien toinen kierros on määrä järjestää kahden viikon päästä sunnuntaina.

UUTISTOIMISTO AFP:n haastattelema romanialainen valtiotieteen professori Sergiu Miscoiu uskoo, että EU-kriittisen Simionin ja Danin toinen kierros tulee olemaan tiukka.

Muut asiantuntijat ovat nostaneet myös esille, että Romanian EU-myönteisten leirissä on ollut kahtiajakoa muun muassa vihamielisten syytösten vuoksi.

Simion taas nousi mitätöidyiksi julistetuissa viime vuotisissa presidentinvaaleissa eniten ääniä keränneen Calin Georgescun tilalle populistioikeiston ääniharavaksi. Maan perustuslakituomioistuin mitätöi edellisten vaalien ensimmäisen kierroksen tuloksen joulukuussa Venäjän vaikutuskampanjan vuoksi. Romanian keskusvaalilautakunta esti Georgescua asettumasta ehdolle uusintavaaleissa.

Simion tunnustautuu suureksi presidentti Donald Trumpin ihailijaksi ja esiintyy usein Trumpin ”Make America Great Again” -iskulauseella koristetussa lippalakissa.

Hän on kuvannut itseään maltillisemmaksi kuin Georgescu, mutta arvostelee Georgescun tavoin EU:ta ja ”epädemokraattisia Brysselin byrokraatteja”.

Simion syyttää EU:ta sekaantumisesta Romanian vaaleihin ja on luvannut palauttaa maan kunnian EU:n jäsenenä. Hän on monesti arvostellut Venäjää, mutta vastustaa Ukrainan avustamista ja haluaa Romanian vähentävän tukea ukrainalaisille pakolaisille.

USA:n talous taantuu – ”Inflaatio tai viimeistään tyhjät hyllyt kaupoissa pakottavat perumaan tullipäätöksiä”

Rahtiliikenne Kiinasta Yhdysvaltoihin väheni huhtikuussa 60 prosenttia, ja monessa satamassa on tyhjiä laivoja odottamassa toimeksiantoja.

Yhdysvaltain talouden ylle on nyt kerääntynyt poikkeuksellisen paljon tummia pilviä. Keskiviikkona kerrottiin Yhdysvaltain talouden supistuneen ensimmäisellä vuosineljänneksellä, eikä presidentti Donald Trumpin tuontitullien vaikutus näkynyt vielä luvuissa. Lisäksi inflaatio on tullien myötä taas kiihtymään päin.

Kuinka pahasti maailman suurin talous on nyt sitten ajamassa päin seinää? STT:n haastattelemat suomalaisasiantuntijat eivät usko, että tiedossa olisi syvä taantuma tai lama.

Nordean pääanalyytikon Jan von Gerichin mukaan on hyvin mahdollista, että kuluvalla neljänneksellä kasvu ponnistaa taas plussan puolelle. Kotimainen loppukysyntä Yhdysvalloissa ei ole hidastunut dramaattisesti, ja ensimmäisellä neljänneksellä kasvua jarrutti nettovienti. Hän ei kuitenkaan vetäisi neljännesvuosittaisista bkt-luvuista kovin isoja johtopäätöksiä.

-  Enemmän katson, että ollaan menossa kohti hitaampaa kasvua kuin että puhuttaisiin mistään taantumasta tai pidempiaikaisesta nollakasvusta, von Gerich sanoo.

Taloushistorian professori Jari Eloranta Helsingin yliopistosta arvioi, että Trumpin hallinnon on pakko pyörtää tullipäätöksiään jossain vaiheessa.

-  Taantumasta tuskin tulee hirvittävän syvä, koska tässä monet merkit puhuvat sen puolesta, että Yhdysvaltojen on pakko myös perääntyä, ja ovat tehneetkin jonkinlaisia perääntymisiä ja hakevat niitä niin kutsuttuja diilejä, Eloranta sanoo.

Eloranta arvelee kuitenkin, että edessä on dominoefekti ja pysyvämpi talouden hidastuminen.

-  On käytännössä menty kohtalaisen vakaasta talouskasvusta viime vuoden lopulla siihen, että päädytään nollakasvuun tai jopa taantumaan, Eloranta sanoo.

VIELÄ vuoden 2024 päätösneljänneksellä Yhdysvaltain talous kasvoi 2,4 prosenttia edellisvuodesta. Eloranta ei löydä taloushistoriasta vastaavaa tilannetta, jossa hallinto omilla päätöksillään näin nopeasti kääntäisi talouden suunnan. Trumpin tulleja on verrattu paljon vuoden 1930 Smoot-Hawley-tulleihin, mutta ne astuivat voimaan, kun talous oli jo ajautunut lamaan.

Vaikka Eloranta uskoo mahdollisen taantuman jäävän lyhyeksi, on todennäköistä, että Yhdysvallat jämähtää muille länsimaille viime vuosina tyypilliseen hyvin hitaaseen kasvuun.

-  Siinä mielessä Yhdysvallat menettää jossain määrin etumatkaansa taloudessa tämän epävarman heilunnan takia.

TULLIT iskevät Yhdysvaltain talouteen monin tavoin. Elorannan mukaan tullit ovat itsessäänkin vahingollisia, minkä lisäksi epävarmuus toimintaympäristöstä heijastuu yrityksiin ja kuluttajiin.

-  Yrityksille epävarmuus on iso myrkky ja haitallinen asia. Se näkyy nyt siinä, että siellä on ollut selkeästi tällaista investointien supistumista. Yritykset valmistautuvat hintojen nousuun ja iskuun, mitä ne (tullit) ovat tuomassa, Eloranta sanoo.

-  Ihan nyt jo nähdään sitä hintojen nousua ja yritysten riskien minimointia. Se näkyy nyt ja tulee näkymään kesällä ja syksyllä vielä voimakkaammin, jos jatketaan edelleen tällaisessa epävarmuuden tilassa.

Von Gerich seuraa mielenkiinnolla, kuinka pitkään kauppasota Yhdysvaltain ja Kiinan välillä jatkuu. Nykyisillä yli 100 prosentin tulleilla monilla tuotteilla ei enää ole järkeä käydä kauppaa.

-  Mutta ei se Kiinan-kaupan tyrehtyminen mitenkään yksissään tyrehdytä koko USA:n kasvua, von Gerich huomauttaa.

-  Suhteessa vaikka Suomeen USA:n talous on kuitenkin luonteeltaan aika suljettu. Kotimarkkinalla on se suurin vetovoima siellä. Totta kai heilahdukset ulkomaankaupassa vaikuttavat kasvunäkymään, mutta ulkomaankaupan selkeä hidastuminen ei yksistään kaada USA:n taloutta, ainakaan lyhyellä aikavälillä.

Von Gerichin mukaan markkinoillakin näytetään luotettavan siihen, että kauppadiilejä saadaan aikaan eivätkä näin korkeat tullit jää pysyviksi.

Yhdysvaltain vähittäiskauppaliiton mukaan tuonnin odotetaan putoavan vuoden jälkipuoliskolla vähintään 20 prosenttia edellisvuodesta. Yhdysvaltalaispankki JP Morgan arvioi uutiskanava CNN:n mukaan, että tuonti Kiinasta romahtaa 75-80 prosenttia.

-  Jos tätä ei pystytä helposti korvaamaan tuonnilla muista maista, tämän mittaluokan romahdus paitsi kohottaa hintoja voimakkaasti, myös horjuttaa toimitusketjuja, JP Morgan sanoi raportissaan.

RAHTILIIKENNE Kiinasta Yhdysvaltoihin väheni huhtikuussa 60 prosenttia, ja Kiinan edustalla on nyt paljon tyhjiä laivoja odottamassa toimeksiantoja. Tullien vaikutus alkaa näinä aikoina vähitellen näkyä Yhdysvaltain länsirannikon satamissa, raskaassa liikenteessä ja muutaman viikon päästä myös kauppojen hyllyillä.

-  Jos tämä jatkuu vielä muutaman viikon, (kaupat) myyvät varastonsa loppuun ja kesään mennessä tiedossa on puutetta tuotteista ja tyhjiä hyllyjä, sanoi logistiikkayritys Flexportin toimitusjohtaja Ryan Petersen CNN:lle.

Elorannan mukaan tyhjät hyllyt olisivat poliittisesti kohtalokkaita.

-  Eivät äänestäjät sitä halua katsoa, että maailman edistyneimmässä taloudessa ei ole saatavilla tuotteita hyllyistä. Etenkin nykyisenä someaikana siitä kyllä lähtevät nopeasti leviämään kuvat, jotka ovat tosi haitallisia.

MYÖS inflaation kiihtyminen luo Trumpin hallinnolle painetta muuttaa kurssia tullipolitiikassaan, Eloranta uskoo.

Hän huomauttaa, että republikaanit kampanjoivat viime syksynä nimenomaan inflaation taittamisella. Vaikka moni Trumpin äänestäjä on nyt valmis antamaan presidentille hieman siimaa ja kestämään lyhyellä aikavälillä pientä kipua, ei kärsivällisyys jatku loputtomiin. Yhdysvaltain taloudella on mennyt viime vuosina niin hyvin, että äänestäjien sietokyky talouden häiriöille on matala.

-  Kyllä amerikkalaistenkin äänestäjien aikahorisontti, jolla tehdään päätöksiä, on lyhyt. En usko, että siellä on varsinkaan ensi vuoden puolella enää kykyä tai uskallusta jatkaa tämäntyyppisillä poliittisilla siirroilla, jotka tuomitsevat republikaanit välivaaleissa hirvittävään tappioon, Eloranta arvioi.

-  Korkeimmassa johdossa on niitäkin henkilöitä, jotka ymmärtävät, että inflaatio on tosi iso riski poliittisille puolueille.

HIIPUVAN talouskasvun ja kiihtyvän inflaation yhdistelmä on herättänyt julkista keskustelua jopa stagflaation mahdollisuudesta. Stagflaatio tarkoittaa tilannetta, jossa yhdistyvät lama, korkea työttömyys ja korkea inflaatio. Yhdysvalloissa sellainen koettiin 1970-luvulla öljykriisin seurauksena.

Von Gerich ja Eloranta eivät usko stagflaatioon, ainakaan perinteisen määritelmän mukaan.

-  Stagflatorista kehitystä ja sellaisia piirteitä varmasti nähdään. Inflaatio kiihtyy ja kasvu hyvin todennäköisesti hidastuu. Mutta sellaista aitoa, perinteistä stagflaatiota, jossa taloudella menisi poikkeuksellisen huonosti ja samalla inflaatio pysyisi koholla, sellaista en kyllä ennustaisi, von Gerich sanoo.

Eloranta muistuttaa, että Yhdysvalloissa on oltu pitkään täystyöllisyyden tilanteessa.

-  Siellä pitäisi tulla tosi syvä notkahdus, että työttömyys lähtisi nousemaan sellaisille tasoille mitä yleensä stagflaatiotilanteessa nähdään. Ne ovat Yhdysvaltojen mittareissa aika outoja lukuja.

AfD haastaa Saksan tiedustelupalvelun oikeuteen äärioikeistomääritelmästä – Trumpin hallinto jatkaa puolueen tukemista ja maan sisäpolitiikkaan sekaantumista

Saksassa osoitettiin mieltä nyt äärioikeistolaiseksi luokiteltua AfD:tä vastaan viime helmikuussa.

Saksassa Vaihtoehto Saksalle -puolue (AfD) haastaa maan tiedustelupalvelun oikeuteen sen tekemästä puolueen määrittelystä. Saksan tiedustelupalvelu ilmoitti perjantaina muuttaneensa puolueen luokituksen äärioikeistolaiseksi ryhmäksi.

AfD:n edustajan mukaan se on jättänyt asiaa koskevan haasteen oikeuteen Kölnissä.

Aiemmin puolue oli liittovaltiotasolla luokiteltu epäillyksi ääriryhmäksi. Se on ollut viranomaisten tarkkailussa demokratian vastaisen ja äärioikeistolaisen toiminnan takia. Vahvistetusti äärioikeistolaiseksi puolue on aiemmin luokiteltu vain Thüringenin, Saksin ja Saksi-Anhaltin osavaltioissa.

YHDYSVALTAIN ulkoministeri Marco Rubio arvosteli perjantaina jyrkästi Saksaa päätöksestä.

-  Saksa antoi juuri tiedustelupalvelulleen uusia valtuuksia tarkkailla oppositiota. Se ei ole demokratiaa, vaan tyranniaa valepuvussa. Saksan tulisi kääntää kurssiaan, Rubio kirjoitti viestipalvelu X:ssä.

Saksan ulkoministeriö vastasi myöhemmin poikkeuksellisesti suoraan Rubiolle X:ssä.

-  Tämä on demokratiaa. Päätös tehtiin perusteellisen ja puolueettoman tutkinnan jälkeen perustuslakimme suojelemiseksi.

Helmikuussa Yhdysvaltain varapresidentti J. D. Vance valitti Münchenissä pitämässään puheessa, että sananvapaus Euroopassa on kaventumassa. Hän mainitsi esimerkkinä tästä nimenomaan Saksan. Vance myös tapasi AfD:n johtajan Alice Weidelin.

Öljyn hinta laskee – kartelli kasvattaa tuotantoa rajusti kauppasodan pelossa

Öljyn hinta on laskenut jo liki 20 prosenttia sen jälkeen kun USA:n presidentti aloitti uhittelun tulleilla.

Öljyn hinta on ollut maanantaina reippaassa laskussa. Öljyntuottajamaiden Opec+ -kartelli päätti viikonloppuna kasvattaa öljyntuotantoa tuntuvasti.

Aamun kaupankäynnissä Pohjois-Amerikan viitelaatu West Texas Intermediate oli alimmillaan 3,8 prosentin laskussa reilussa 56 dollarissa barrelilta. Pohjanmeren viitelaatu Brent luisui 3,5 prosenttia reiluun 59 dollariin. Aamupäivän aikana hinnat elpyivät hieman korkeammalle.

Saudi-Arabia, Venäjä, Irak, Arabiemiraatit, Kuwait, Kazakstan, Algeria ja Oman sopivat, että öljyntuotantoa lisätään kesäkuussa 411  000 barrelilla päivää kohden.

LISÄTUOTANTO painaa öljyn hintaa entistäkin alhaisemmaksi. Öljyn hinta on laskenut jo liki 20 prosenttia sen jälkeen kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti huhtikuun alussa lähes kaikkia maailman maita koskevista uusista tulleista.

Pelkona markkinoilla on, että Trumpin käynnistämä kauppasota haittaa maailmantalouden kasvua ja öljyn kysyntää.

Opec+ -ryhmän päätös kasvattaa tuotantoa poikkeaa kartellin aiemmasta linjasta, sillä se on perinteisesti pyrkinyt pitämään hintoja korkealla pitämällä tuotantomäärät kurissa.

Israel laajentaa sotatoimiaan Gazassa

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Israelin turvallisuuskabinetti on hyväksynyt maan sotatoimien laajentamisen Gazan kaistalla.

Muun muassa israelilaismediat Haaretz sekä Times of Israel kertoivat lähteisiinsä vedoten kabinetin hyväksyneen asian yksimielisesti.

-  Suunnitelma pitää sisällään muun muassa alueiden valtaamista ja ottamista haltuun sekä Gazan asukkaiden siirtämisen etelään heidän suojelemisekseen, kertoivat uutistoimisto AFP:n lähteet.

Lähteen mukaan Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu kannattaa niin ikään edelleen Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin suunnitelmaa Gazan asukkaiden vapaaehtoisesta siirtymisestä pois alueelta.

Israelin asevoimat kertoi viikonloppuna määräävänsä kymmeniätuhansia reserviläisiä palvelukseen sotatoimien laajentamisen vuoksi.

Hyökkäystä on tarkoitus laajentaa vasta sen jälkeen kun Trump on vieraillut Lähi-idässä ensi viikolla. Sitä ennen Israel yrittää saada äärijärjestö Hamasin kanssa aikaan sopimuksen aselevon jatkamisesta ja panttivankien vapauttamisesta.

Kabinetti päätti medioiden mukaan myös hyväksyä suunnitelman, jossa humanitaarista apua alettaisiin jälleen viedä ja jakaa Gazassa. Tätä suunnitelmaa vastusti ainoana kansallisen turvallisuuden ministeri Itamar Ben-Gvir. Ruoka-avun jakaminen on tarkoitus aloittaa ”sitten kun tilanne Gazassa mahdollistaa sen”.

Israelin mukaan ruoka-apua on tarkoitus jakaa uudella tavalla niin, ettei sitä päätyisi Hamasin taistelijoille.

HAMASIN alaisten Gazan siviilipuolustusviranomaisten mukaan ainakin 19 ihmistä, enimmäkseen naisia ja lapsia, sai surmansa Israelin ilmaiskuissa Gazan kaupungin ympäristössä maanantaina. Israelin armeija ei heti kommentoinut iskuja.

Israel aloitti sotilastoimet uudelleen Gazan kaistalla maaliskuun puolivälissä sen jälkeen, kun neuvottelut aselevon jatkamisesta eivät olleet tuottaneet tulosta.

Hamasin ja muiden palestiinalaisten äärijärjestöjen hallussa on myös edelleen 58 panttivankia, joista Israelin armeijan mukaan ainakin 34 on kuollut.

Panttivankien ja heidän omaistensa etuja ajavan järjestön mukaan hallituksen uudet suunnitelmat merkitsevät panttivankien uhraamista.

Gazan sota alkoi toissa vuoden lokakuussa, kun Hamas ja muut äärijärjestöt hyökkäsivät Israeliin tappaen liki 1  220 ihmistä, pääosin siviilejä. Israelin sen jälkeen aloittamissa sotilastoimissa Gazassa on kuollut Hamasin alaisten Gazan terveysviranomaisten mukaan yli 52  500 ihmistä. YK:n mukaan luvut ovat verrattain luotettavia.

Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 17.04.

AVAINSANAT