Pistikö Purra uusiksi hallituksen sopeutusaikataulun? – näin Orpo, Essayah ja Henriksson kommentoivat

Pääministeri Petteri Orpo ja valtiovarainministeri Riikka Purra eduskunnan täysistunnossa.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) povasi eilen useiden satojen miljoonien eurojen uutta sopeutustarvetta Suomelle.

Tällä hetkellä Purran mielestä näyttää siltä, että kuuden miljardin euron sopeutus Suomessa ei riitä.

Purra on käynnistänyt työn virkamiestasolla ja toivoo, että poliittisella tasolla asiaa päästäisiin tarkastelemaan tammikuussa.

– Ehkä parempi, etten mene tässä mihinkään yksittäisiin lukemiin, mutta useiden satojen miljoonien lisäsopeutuksesta, Purra vastasi kysyttäessä sopeutustarpeen suuruudesta.

Valtiovarainministeriö kertoi jo viime kuun lopulla, että hallitus voi päättää uusista toimista tarvittaessa jo kevään 2024 kehysriihessä sekä puoliväliriihessä keväällä 2025.

Jo syyskuussa Purra oli vaatinut, että lisäleikkauksia ja veronkiristyksiä toteutettavaksi jo ensi keväänä. Helsingin Sanomat on kertonut, että hallituskumppanit katsoivat, että Purran toivoma aikataulu on liian nopea. Syksyn budjettiriihessä päätettiinkin, että hallitus arvioi julkisen talouden tilannetta ja mahdollisten lisätoimien tarvetta puoliväliriihessä. Nyt näyttää siltä, että Purran alkuperäinen toive on kuitenkin menossa hallituksessa läpi.

Demokraatti kysyi pääministeri Petteri Orpolta (kok.) tänään eduskunnassa, kuka johtaa.

– Siis meillä on talouspoliittisesta ministerivaliokunnasta ihan selkeät linjaukset siitä, että me teemme tarvittavia toimenpiteitä ja voidaan toimia myöskin kehysriihessä, jos tilanne sen vaatii, Orpo vastaa.

– Valmistelu on käynnissä, mutta päätökset tehdään ajassa, hän jatkaa.

KUN Purra puhuu satojen miljoonien lisäsopeutustarpeesta, Orpo sanoo, että lukuja on parempi kommentoida sitten, kun joulukuussa saadaan VM:n ennusteet ja käytössä on tuore tilannekuva taloudesta.

Orpo nostaa tässä yhteydessä menoihin liittyvistä kysymyksistä esiin myös kuntien valtionosuudet.

– Onhan se ihan selvää, kun meidän pitää muun muassa, jos ajattelemme kehystä, ratkaista esimerkiksi kuntien valtionosuusasia, joka on pelkästään jo melkein puolen miljardin luokkaa.

Suomessa veroaste on pudonnut ja on yhtä putoamassa, millä on luonnollisesti vaikutuksensa hyvinvointivaltion rahoituspohjaan. Orpon hallituskauden verolinjaus on neutraali eli se mitä kevennetään kiristetään toisaalla. Hallitus ei siis päätöksillään kiristä kokonaisveroastetta.

Kysyttäessä huolettaako putoava veroaste, Orpo toteaa, että veroaste on edelleen korkeaa luokkaa.

– Se, mikä pitkällä aikavälillä on totta, on se, että meidän pitää huolehtia meidän veropohjan riittävyydestä. Muun muassa irtaantuminen fossiilisista vähentää verotuottoja. Pitkällä aikavälillä näihin täytyy tietenkin löytää ja hakea ratkaisuja.

Jos sopeutuksessa käytettäisiin myös veroinstrumenttia, Orpo ei halua lähteä arvioimaan, miten se tehtäisiin.

– Hallituksen politiikan ytimessä on työllisyys ja kasvu. Jos joudutaan veroratkaisuja tekemään, silloin ne tehdään muualle kuin työllisyyteen ja kasvuun, pääministeri summaa.

RKP:N puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson toteaa puolueensa sitoutuneen hallitusohjelmaan, jonka mukaan sopeutetaan 6 miljardia euroa.

– Meidän täytyy nyt tätä kehitystä seurata ja katsoa, että mihin pääsemme näillä nykyisillä toimenpiteillä ja miten saadaan talouskasvua aikaiseksi, Anna-Maja Henriksson sanoo.

Henrikssonin mukana hallituksen pitäisi miettiä myös sitä, mistä saadaan lisää tuloja. Veronkorotuksetkaan eivät ole poissuljettuja.

– Joudumme varmasti miettimään kaikenlaisia toimenpiteitä. Mitään ei voi poissulkea.

Hallitus ei ole Henrikssonin mukaan toistaiseksi käynyt keskusteluja lisäsopeutuksen tarpeesta.

– Puoliväliriihi on se, mistä olemme sopineet.

Tarkastelu voisi aikaistua ensi keväälle nyt, kun tilanne on muuttunut?

– En tiedä. En lähde spekuloimaan.

SARI Essayahin (kd.) mukaan lisäsopeutukset tulevat luultavasti tarkasteltavaksi kehysriihessä eli käytännössä ensi keväänä.

– Kuuluu ihan normaalitarkasteluun siinä vaiheessa, että missä ollaan.

Tarkoittaako se veroratkaisuja?

– Mielestäni meillä pitää olla pöydällä avoimesti erilaisia vaihtoehtoja.

– Hallitus on sitoutunut siihen, että emme ole kiristämässä työn ja yrittämisen verotusta, mutta näen itse, että siinä on myös liikkumavaraa.

Konkretian kuten menosopeutusten, rakenteellisten uudistusten tai verotuksen sijaan Essayah puhuu tässä vaiheessa mieluummin monipuolisesta tarkastelusta.

– Rakenteellisista uudistuksista ei tule nopeasti niitä (säästöjä). Toisaalta, sekin liikkumavara pitää jättää, että mitä tässä näissä rakenteellisissa uudistuksissa, joita on osittain pistetty jo liikkeelle, tapahtuu.

Mitä verotusta lähtisit tarkastelemaan?

– En lähde spekuloimaan sillä. Yleisesti ollaan tilanteessa, jossa varmasti tarkastellaan kaikkea.

Essayah ei halua arvioida lisäsopeutustarpeen suuruutta.

– Kun aikanaan keskusteltiin kuudesta miljardista, siihen oli laskettu kasvulle pari miljardia. Kokonaisuus täytyy huomioida.

Onko Purra jyrännyt muun hallituksen, kun mahdollisia lisäsopeutuksia piti alunperin tarkastella vasta puoliväliriihessä?

– Ei, totta kai meillä pitää olla koko ajan valmius tarkastella talouden kehittymistä. Vaikka huomenna. Emme ole mitenkään erityisesti linjanneet, että tapahtuuko se kehysriihessä vai missä riihessä. On luontevaa, että tilannetta katsotaan jokaisessa välietapissa. Seuraava luonteva paikka on varmasti kehysriihi, mutta en voi sanoa, että siellä nyt jotain linjattaisiin.

”Malttia kriminaalipolitiikkaan” – oikeuspsykologi uskoo ettei pelkkä rangaistusten koventaminen auta

Tehokas ja inhimillinen kriminaali­politiikka voivat olla yksi ja sama asia, korostaa oikeus­psykologi Julia Korkman. Hän varoittaa päättäjiä populismin houkuttelevista suden­kuopista.

Korkman arvostelee Suomen jyrkentyvää kriminaalipolitiikkaa. Rangaistusten koventamisen sijaan hänen mielestään pitäisi suosia uusia ja uudenlaisia nuorisorikollisuutta ennaltaehkäiseviä tapoja ja rakenteita.

Jo rikoksiin syyllistyneille nuorille tulee kehittää kuntouttavia, tutkimusnäyttöön perustuvia auttamisen malleja.

Oikeusprosesseja pitäisi hänen mielestään nopeuttaa siten, että teon seuraus tulee nuorelle pian.

Rangaistuksen on oltava oikeasuhtainen. Pitkät oikeusprosessit ovat Korkmanin mielestä suurimpia oikeushoitoon liittyviä ongelmia Suomessa, erityisesti lasten ja nuorten kehitystä ajatellen.

ESIMERKIKSI VIROSSA on kehitetty ja käytetty jo kahdeksan vuoden ajan uusia toimintatapoja nuorisorikollisuuden torjumiseksi.

Käyttöön on otettu sekä nuoria tukevia että toisaalta myös velvoittavia seuraamuksia. Vakavimmissa rikostapauksissa myös nuoren vapautta voidaan rajoittaa.

Menettelytapoja vaihdellaan ja sovelletaan tapauskohtaisesti.

– Keskeisiä periaatteita on se, että seurauksen tulee olla nuorelle välitön, eikä tulla vasta esimerkiksi vuoden mittaisen rikosoikeusprosessin jälkeen. Lapsen eli alle 18-vuotiaan laittaminen vankilaan on vihonviimeinen keino.

ETELÄNAAPURIN prosesseissa nuoren rikosasian selvittelyssä ovat mukana myös esimerkiksi psykologi, sosiaalityöntekijä tai jokin muu nuoren tilannetta kokonaisuudessaan arvioiva ammattilainen.

Malli voi sisältää myös sovittelun elementtejä.

– Yhdessä nuoren kanssa syyttäjä ja muut ammattilaiset selvittävät nuoren elin- ja sosiaalista piiriä, senhetkistä elämäntilannetta sekä nuoren ja hänen tekonsa taustatekijöitä. Nuori voi myös itse olla mukana pohtimassa, mikä olisi oikea rikosoikeudellinen seuraus hänelle.

Viron kokemukset ja tulokset vaikuttavat Korkmanin mukaan erittäin lupaavilta, joskin virolaiset painottavat, että tutkimuksellisen pitkäaikaisseurannan ja tulosten kannalta eletään vielä ”early days” -vaihetta.

Rikosoikeudellisen prosessin eri alojen ja vaiheiden toimijat kiittelevät uudehkoa toimintatapaa kuitenkin kokemuspohjaisesti jo nyt.

– Viron mallista on ymmärtääkseni saatu pääasiassa myönteisiä kokemuksia. Esimerkiksi poliisi on yleisesti ottaen antanut siitä hyvää palautetta, Korkman kuvaa.

Rikosvastuullisen iän alentaminen ei ratkaise nuorisorikollisuuden monia, syviä ongelmia.

KORKMANIN TIE nykyisiin töihin ja tehtäviin on ollut pitkä, polveilevakin.

– Lukiossa olin niitä, jotka eivät tienneet, mitä he haluavat alkaa opiskella. Olin kiinnostunut historiasta, mutta opintopolun etsimiseni oli sellaista, jota nykypäivänä halutaan ehkä liikaakin välttää. Psykologia ei käynyt mielessänikään vielä lukiovuosina.

Julia Korkman on oikeuspsykologiassa tutkinut muun muassa muistin lainalaisuuksia. Hänen erityisalaansa on todistajanpsykologia, todistajien kuuleminen ja etenkin lasten kertomusten luotettavuuden arvioiminen epäillyissä rikostapauksissa.

Suuri yleisö muistaa Korkmanin muun muassa Anneli Auerin seksuaalirikoshaaran mukaisten syytteiden oikeuskäsittelystä. Hän toimi Anneli Auerin puolustuksen asiantuntijana purkuhakemuksessa ja syytteiden lopulliseen hylkäämiseen johtaneessa oikeudenkäynnissä keväällä 2026.

Korkmanin vanhemmat ovat niin ikään tuttuja yhteiskunnallisista asioista kiinnostuneille.

Julia Korkmanin isä on taloustieteilijä Sixten Korkman ja edesmennyt äiti lastenneuropsykologi Marit Korkman, joka tunnetaan lasten neuropsykologisia kehityshäiriöitä mittaavan, kansainvälisesti uraauurtavan Nepsy-testin kehittäjänä.

OPISKELUAIKAINEN työharjoittelu Tammisaaressa 2000-luvun vaihteen tienoilla oli käänteentekevä kokemus Korkmanille.

Oikeuspsykologiaan suuntautumisen kannalta pienen lapsen epäillyn hyväksikäyttötapauksen tutkiminen oli havahduttava kokemus.

– Siihen aikaan Suomessa ei tunnettu minkäänlaisia ohjeistuksia, suosituksia saati koulutuksia lasten hyväksikäytön tutkimisessa. Kuuluin ensimmäisiin opiskelijavuosikursseihin, joilla oli pääsy sähköisiin arkistoihin ja tietokantoihin. Aloin selvittää mitä siitä aiheesta on kirjoitettu ja tutkittu.

Korkmanille valkeni, että lasten hyväksikäyttöä ja lasten kuulemista rikostutkinnan yhteydessä oli tutkittu etenkin Yhdysvalloissa ja Iso-Britanniassa suhteellisen paljon.

Suomessa ja muissa Pohjoismaissa oikeuspsykologian menetelmien soveltaminen oli lapsiin kohdistuneissa seksuaalirikosepäilyissä alkutekijöissään.

Aiheesta oli vastikään kirjoitettu kansainvälinen, konsensustyyppinen tutkimukseen perustuva laaja suositus. Konsensuslausunto ohjeisti kuinka lapsiin kohdistuneita epäiltyjä hyväksikäyttötapauksia kannatti tutkia – mukaan lukien lasten haastattelut.

Ajallisesti tähdet olivat kohdillaan: syksyllä Korkmanin palatessa yliopisto-opintoihinsa oikeuspsykologi Pekka Santtila piti Åbo Akademissa ensimmäisen alansa koulutuksen.

KORKMANIA TYÖLLISTÄÄ sekä Euroopan kriminaalipolitiikan instituutti (Heuni) että Åbo Akademin juridiikan oppiaine. Heuni on itsenäinen oikeusministeriön yhteydessä toimiva tutkimuslaitos, joka tarjoaa Suomen viranomaisille ja päättäjille niin Suomessa kuin kansainvälisesti tutkimukseen perustuvaa asiantuntijuutta ja tietoa eurooppalaisista kriminaalipolitiikan ilmiöistä ja trendeistä.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen sekä kriminaalipolitiikan kehittäminen on keskeinen osa instituutin työtä.

Heunin asiantuntijat tekevät laajaa yhteistyötä viranomaisten ja kansalaisjärjestöjen kanssa. Vaikuttamisen ja toimimisen alueita ovat esimerkiksi ihmiskauppa, työperäinen hyväksikäyttö sekä rikosuhrin asema lähisuhde- ja seksuaaliväkivaltatapauksissa.

Ajankohtaisia teemoja ovat myös nuorisorikollisuuden viimeaikaiset kehityskulut. Euroopassa voimistuvat Korkmanin mukaan rangaistusten koventamista vaativat näkemykset; yksi ajankohtainen ilmentymä siitä on alaikäisille vaadittavat rangaistukset.

Myös Suomessa moni populistisia puheenvuoroja viljelevä poliitikko vaatii nuorisorikollisuuden torjumiseksi entistä kovempia rangaistuksia, jopa vankilatuomioiden ulottamista yhä nuorempiin ikäluokkiin.

ANKARIA RANGAISTUKSIA korostava kriminaalipolitiikan yleistrendi on rantautumassa maailmalta Ruotsiin, jossa hallitus on ajanut rikosoikeudellisen vastuuiän alentamista 15 ikävuodesta siihen, että jopa 13-14 -vuotiaat voitaisiin tuomita vankeusrangaistukseen vakavimmissa rikostapauksissa.

Yksi uudistusta vahvimmin ajaneista on ollut Maltillista kokoomusta edustava viime hallituksen oikeusministeri, juristi Gunnar Strömmer.

Ruotsalaiset kriminologit ja oikeusalan toimijat – mukaan lukien syyttäjät, tuomarit ja poliisit – ovat Korkmanin mukaan olleet yksimielisiä: rikosvastuullisen iän alentaminen ei ratkaise nuorisorikollisuuden monia, syviä ongelmia.

Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon, inhimillisyyteen, tutkimukseen ja tietoon vuosikymmeniä nojanneen Ruotsin kovenevaa kriminaalipolitiikkaa voi pitää yllättävänä muutoksena.

Nuorisorikollisuuden aiheuttamat ongelmat ovat toki länsinaapurissa kiistatta vakavat ja seurauksiltaan vaikeat, eikä niitä tule vähätellä saati kiistää.

Populistiset toimijat ja äänet vaativat myös Suomessa kovempaa kriminaalipolitiikkaa ja rikosoikeudellisen vastuuiän alentamista ratkaisuna mutkikkaisiin yhteiskunnallisiin ongelmiin.

”Yksittäisen ihmisen tapauksessa vankeus voi joskus olla ainoa ratkaisu”

Korkman muistuttaa, että vankilat ovat myös Suomessa – jo nyt – kaikkein suurimmat psykiatrisen hoidon yksiköt, kun asian ilmaisee poleemisesti.

 

Julia Korkman.

 

TUTKIMUSTEN POHJALTA tiedetään psykiatristen ja neuropsykiatristen sairauksien olevan hyvin yleisiä vangeilla: 70-90 prosentin luokkaa mukaan lukien päihdesairaudet.

Valtaosa vangeista sairastaa jotakin merkittävää psykiatrista, neuropsykiatrista tai päihteisiin liittyvää sairautta.

Monen vangin elämää raskauttaa myös psykiatristen sairauksien ja häiriöiden päällekkäisyys, esimerkiksi vakava psykiatrinen sairaus sekä päihdeongelma. Hyvin perustein voi kysyä, onko vankila pidemmän päälle oikea paikka niin vakavasti sairastaville ihmisille, vaikka he olisivat syyllistyneet rikoksiin.

Korkman korostaa, että Suomen ei pidä mennä Ruotsin taannuttavalle tielle kriminaalipolitiikassa ja nuorisorikollisuuden torjunnassa. Korkman perustelee näkemyksensä vakuuttavasti.

– Vankila on todella huono ratkaisu yleisvastauksena rikolliseen käyttäytymiseen. Todennäköisemmin vankilarangaistus lisää ja syventää sekä yksilölle että yhteiskunnalle koituvia ongelmia kuin vähentää, ratkaisee ja lieventää niitä.

– Yksittäisen ihmisen tapauksessa vankeus voi joskus olla ainoa ratkaisu. Jos henkilö on todella syvällä rikollisessa piirissä ja rikoskierteessä ja hän on yhtä aikaa sekä päihdeongelmainen että väkivaltainen, voi olla, että mikään muu nykyisessä järjestelmässämme oleva ratkaisu kuin vankeus ei pysty katkaisemaan sitä.

Suomessa moni populistisia puheenvuoroja viljelevä poliitikko vaatii nuorisorikollisuuden torjumiseksi entistä kovempia rangaistuksia

VIIME KESÄNÄ Korkmanin järjestämässä, Euroopan kriminaalipolitiikan instituutin isännöimässä seminaarissa hänen ruotsalainen tutkijakollegansa Sigrid Nikka kuvasi selkein esimerkein, mitä Ruotsin kriminaalipolitiikan koventuminen aiheuttaa esimerkiksi vankeinhoidolle.

Ruotsissa vankien määrä vakiintui vuosikymmenien mittaan noin 5 000 ihmiseen. Viime vuosina se on kuitenkin kasvanut 8 000 vankiin.

Jos kaikki nykyiset kriminaalipoliittiset lait ja toimet pidetään voimassa ja säädetään niiden lisäksi uusina kaikki nyt hallituksen kaavailemat kiristykset, vankien kokonaismäärä kasvaa Ruotsissa Nikkan tutkimusten mukaan noin 40 000 ihmiseen vuoteen 2034 mennessä.

– Sellainen vankiluku olisi Ruotsin väkilukuun suhteutettuna sama kuin vankien määrä Venäjällä ja Turkissa. Se tietäisi miljardien eurojen lisämenoja vankeinhoitoon ja kymmenien uusien vankiloiden rakentamista Ruotsiin, Korkman sanoo.

– Sitä virhettä meidän ei missään nimessä kannata toistaa Suomessa.

KORKMAN PAINOTTAA, että Suomen ei tule luopua rationaalisesta ja humaanista kriminaalipolitiikan sekä vankeinhoidon perinteestä, jonka perusteet rakennettiin jo 1960-1970-luvuilla.

Tuolloin vankeinhoitoa ja kriminaalipolitiikkaa uudistivat aktiivisesti muun muassa Marraskuun liike ja Suomen ensimmäinen naispuolinen oikeusministeri Inkeri Anttila.

Nuorisorikollisuuden ongelmia ja lieveilmiöitä mutkistavat osaltaan Suomessa myös syyttäjä- ja oikeuslaitoksen ruuhkautuminen sekä moniin poliisilaitoksiin pesiytynyt ”kaikki tutkivat kaikkea” -eetos.

– Esimerkiksi Helsingin poliisilaitosta on syystäkin kritisoitu siitä, että se on hajottanut hyvin toimineita, muun muassa nuorisorikollisuutta ennaltaehkäisevien toiminnan ryhmiä.

Janne Riiheläinen: Hyvät puolueet, voisimmeko puhua Suomen turvallisuuden valinnoista?

Eduskuntavaalien kampanja-aika alkaa, ja nyt puolueiden olisi korkea aika keskustella – polttoaineiden hinnan sijaan tai lisäksi – myös Suomen turvallisuuden väistämättömistä valinnoista.

Päivälleen 32 vuotta sitten pidetyssä neuvoa antavassa EU-kansanäänestyksessä kyllä-kanta voitti prosenttiluvuin 57-43.

Oma muistikuvani syksyn 1994 kampanjoinnista on, että kyllä-puolella oli esillä näky eurooppalaisesta Suomesta ja vastustus rakennettiin enemmän epäilysten ja pelkojen varaan.

Itse äänestin jäsenyyttä vastaan, koska epäilykseni olivat suurempia kuin uskoni jäsenyyttä halunneiden näkyyn.

Olin väärässä. Onneksi meitä oli selvä vähemmistö.

SAMAAN AIKAAN kun Suomi sovittautui osaksi Euroopan unionia, silloinen Paavo Lipposen (sd) sinipunahallitus loi perustaa Nato-yhteistyölle.

Vuonna 2007 Matti Vanhasen (kesk) hallitus kirjasi jo hieman suorempaan, että Suomi “säilyttää mahdollisuuden hakea Naton jäsenyyttä.”

Tätä voi jo sanoa varsinaiseksi Nato-optioksi. Siis siinä mielessä, että linjasimme itsellemme vapauden hakea tai olla hakematta jäsenyyttä. 2000-luvulla kansasta vähän yli tai ali viidennes kannatti hyvin vakaasti jäsenyyttä ja runsas puolet vastusti.

Helmikuussa 2022 suomalaisten Nato-optiot laukesivat urakalla.

Naton kannatus on siitä lähtien ollut noin 80 prosenttia ja vastustus kymmenen prosentin tienoissa. Saimme optiomme lunastettua, koska olosuhteet ja Yhdysvaltain presidentti sattuivat 2022 olemaan sopivat.

MOLEMMAT muutokset, siis EU- ja Nato-jäsenyys, olivat toisaalta pitkään esillä olleita mahdollisuuksia ja toisaalta olosuhteiden merkittävien muutosten mahdollistamia tai jopa vaatimia tapahtumia.

Kun toimintaympäristö muuttuu, etsimme uusia ratkaisuja kansakunnan menestyksen ja turvallisuuden takaamiseksi.

Nyt käynnissä on myös suuri, monelta suunnalta Suomeakin uhkaava murros.

Venäjän aggressio, Yhdysvaltain epäselvä suhde Natoon ja äärioikeiston nousu yhdessä vaativat liberaalia demokratiaa puolustavilta mailta uusia ratkaisuja.

Venäjä on valmistautunut pitkäkestoiseen, strategiseen voimainkoitokseen lännen kanssa.

Se ei hankaloituvasta tilanteestaan huolimatta etsi kompromisseja. Itänaapurissamme on militarisoitunut yhteiskunta, joka on rakentanut itselleen sotatalouden.

SAMAAN AIKAAN lännen vahvin tukijalka Yhdysvallat puukottaa Ukrainaa ja Eurooppaa selkään purkamalla Venäjän pakotteita sisäpoliittisten syidensä takia.

Putinin ja Trumpin erikoinen suhde näyttää taas poikivan Venäjälle lisää resursseja ja liikkumatilaa.

Osana kuviota Yhdysvallat uhkaa vetää ennestäänkin vähiin käynyttä tukeaan Ukrainalta.

Trumpin hallinto uhkasi mediatietojen mukaan pysäyttää eurooppalaisten maiden maksamia asetoimituksia sekä lopettaa tiedustelutiedon toimittamisen, jos Ukraina jatkaa iskujaan Venäjän öljyjalostamoihin.

Suomella ja muilla Pohjoismailla on mahdollisuus pelata Yhdysvaltain kanssa arktisen alueen tärkeydellä.

Trumpin grönlanninhimo tarkoittaa myös sitä, että Yhdysvaltain on Grönlanti turvatakseen turvattava Norjanmeri.

Se taas tarkoittaa Norjan rannikon turvaamista, joka tapahtuu Suomen, Ruotsin ja Norjan arktisten osien turvaamisella.

KANSAINVÄLISTÄ MURROSAIKAA voi pahentaa se, että muutaman vuoden sisällä kaksi Euroopan mahtimaata, Saksa ja Ranska, saattavat olla EU-vastaisten ja Ukrainan tukemista vastustavien laitaoikeistopuolueiden hallitsemia.

Ranska käy uurnille ensi keväänä, samana päivänä kuin me täällä omissa eduskuntavaaleissamme.

Saksassa seuraavat liittopäivävaalit olisivat periaatteessa vasta 2029, mutta viime aikojen osavaltiovaalien tulosten takia nykyisen hallituspohjan tie voi tulla hyvinkin päätökseen jo paljon aiemmin.

Venäjän aggressio, Yhdysvaltain epäselvä suhde Natoon ja äärioikeiston nousu yhdessä vaativat liberaalia demokratiaa puolustavilta mailta uusia ratkaisuja.

Ilmastokriisin pahenevat vaikutukset konflikteineen ja muuttoliikkeineen ovat myös merkittävä tekijä.

Vahvistuva EU turvallisuusulottuvuuksineen, sen lähentyvä suhde Kanadan kanssa, JEF ja muut paikalliset puolustusyhteistyökuviot sekä tietenkin perinteinen pohjoismainen yhteistyö voivat ainakin tarjota uusia suuntia ja optioita.

Uusista mahdollisuuksista vain keskustellaan kuten Badding Paratiisissa lauloi: “Näistä aikuiset puhuu kuiskuttain”.

Syynä siihen on, että tällaiset aloitteet voivat suututtaa Trumpin Yhdysvallat.

Eroa Atlantin taa kuitenkin lienee tehty pikkuhiljaa jo siitä lähtien, kun Trumpin kauden alkushokista selvittiin.

MEILLÄ EDUSKUNTAVAALIEN virallinen kampanja-aika alkaa sunnuntaina 18. lokakuuta.

Periaatteessa puolueilla olisi nyt oikea aika keskustella avoimesti Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan uhista ja mahdollisuuksista.

Samalla keskustelu valmistaisi suomalaisia tulevaisuuden ratkaisuihin.

Jotta jotain voisi rakentaa, täytyy se ensin kuvitella. Nyt on aika kuvitella ja keskustella siitä, millä tavoilla selviämme tulevasta – yhdessä arvot ja uhat kanssamme jakavien maiden kanssa.

Häkkänen: Turvallisuutta uhkaaviin kiinteistökauppoihin tulee voida puuttua myös Ahvenanmaalla

Kiinteistöjä voidaan käyttää kotimaamme vihamieliseen horjuttamiseen ja nämä pyrkimykset tulee torjua jo ennalta, puolustusministeri Antti Häkkänen (kok.) sanoo.

Hallitus ehdottaa turvalunastuslain ulottamista Ahvenanmaalle. Esityksen myötä Ahvenanmaan alueella voitaisiin torjua kiinteistökaupat, joiden katsotaan uhkaavan kansallista turvallisuutta.

Oikeusministeriö lähetti asiasta esitysluonnoksen perjantaina lausunnoille. Lausuntojen vastausaika päättyy 22. lokakuuta. Kyse on täydentävästä lausuntokierroksesta, joka koskee vain yksittäisiä pykäliä.

Puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok.) mukaan turvallisuutta uhkaaviin kiinteistökauppoihin tulee voida puuttua jatkossa myös Ahvenanmaalla.

- Kiinteistöjä voidaan käyttää kotimaamme vihamieliseen horjuttamiseen ja nämä pyrkimykset tulee torjua jo ennalta, Häkkänen sanoo tiedotteessa.

Viime vuosina kiinteistökaupoista on tehty Suomessa kymmeniä kielteisiä päätöksiä. Perusteena ovat olleet muun muassa merkit kytköksistä Venäjän turvallisuuspalveluun.

Ympäristöministeriö vaatii lisätietoja Viiankiaavalle suunnitellusta kaivoshankkeesta – lupapäätös voi venyä seuraavalle hallitukselle

Luonto- ja ympäristöjärjestöjen yhteinen mielenosoitus Viiankiaavan puolesta järjestettiin Helsingissä 26. syyskuuta.

Ympäristöministeriö pyytää Lapin liittoa täydentämään poikkeushakemusta koskien sitä, saako Sakatin kaivoshanke poikkeusluvan toimia EU:n Natura 2000 -luonnonsuojeluverkoston alueella.

Lapin liitto on hakenut valtioneuvostolta poikkeuslupaa Sodankylän Viiankiaavalle suunnitellulle kaivoshankkeelle.

Kaivoshanketta suunnittelee brittiläisen kaivosjätin Anglo Americanin tytäryhtiö AA Sakatti Mining. Sen mukaan Sakatin monimetalliesiintymässä on esimerkiksi kuparia, nikkeliä, platinaa ja kultaa.

Kaivoshanke vaatisi muun muassa poikkeamaa Natura-suojelusta, sillä hankkeen ympäristöarvion mukaan se heikentäisi alueen luontoarvoja. AA Sakatti Mining on esittänyt korvaavia toimia, joilla se kompensoisi aiheutuneet haitat.

Ylijohtaja Tarja Haaranen ympäristöministeriöstä kertoo STT:lle, että kompensaatiosuunnitelmassa ei ole tarpeeksi tarkkaa tietoa siitä, miten haitat kompensoitaisiin.

Lisäksi ministeriö pyytää osoittamaan kaivoksen merkittävyyden erittäin tärkeän yleisen edun kannalta.

TÄYDENNYSPYYNNÖN taustalla on Lupa- ja valvontaviraston ja Metsähallituksen Luontopalveluiden lausunnot, joissa ne pitivät kaivoshankkeen suunnitelmaa Natura-arvoille aiheutuvien haittojen korvaamisesta riittämättömänä. Myös Euroopan komission ympäristöosasto pyysi täydentäviä tietoja suojelluille luontotyypeille aiheutuvista heikennyksistä ja niiden korvaamisesta.

- Oikeastaan nämä kaikki kolme lausuntoa olivat päälinjaltaan samanlaisia: hakemus on keskeneräinen, ja sitä pitää täydentää, jotta he voivat antaa lopullisen lausuntonsa, Haaranen sanoo.

EU-komission ympäristöosasto pyysi myös tarkennusta monimetalliesiintymän eri metallien suunniteltuun vuosittaiseen louhimismäärään arvioidakseen suunnitelman luonteen, laajuuden ja merkityksen erittäin tärkeän yleisen edun kannalta.

YMPÄRISTÖMINISTERIÖ on pyytänyt Lapin liittoa täydentämään hakemusta viimeistään tammikuun loppuun mennessä. Sen jälkeen asiasta pyydetään uudet lausunnot Lupa- ja valvontavirastolta ja Metsähallitukselta enintään kahden kuukauden määräajassa.

Kun ne pitävät korvaavien toimien suunnitelmaa kaikilta osin riittävänä, ympäristöministeriö toimittaa täydentävän aineiston komissiolle sen lopullista lausuntoa varten.

Käytännössä aikataulu tarkoittaa, että lopullinen päätös poikkeusluvasta voi siirtyä seuraavalle hallituskaudelle ja hallitukselle. Eduskuntavaalit pidetään 18. huhtikuuta.

Haaranen sanoo olevan myös mahdollista, että poikkeuslupahakemusta täydennetään ja lausuntoja annetaan määräaikoja nopeammalla aikataululla, jolloin asian käsittely voisi olla mahdollisuuksien rajoissa vielä tällä vaalikaudella.

Kaivosta vastustavan Luonnonsuojeluliiton mielestä asia on parasta käsitellä huolella loppuun seuraavan hallituksen aikana.

- Puolueiden ja poliitikkojen tulee kertoa kantansa Viiankiaavasta kansalaisille ennen vaaleja, sillä Natura-päätöksessä ratkaistaan, voivatko suomalaiset luottaa päättäjiin ja luonnonsuojelulainsäädännön pysyvyyteen ainutlaatuisten luontoarvojen turvaajina, sanoo tiedotteessa Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Hanna Halmeenpää.

Emmi Tilvis / STT

Uutista täydennetty klo 16.45 Luonnonsuojeluliiton kommentilla.

Syyttäjälaitoksen leikkaukset huolettavat – Marttila: Kansalaisten usko oikeusturvaan uhkaa rapistua

Syyttäjälaitokseen kohdistuvat leikkaukset vaarantavat oikeusturvan ja kansalaisten luottamuksen oikeusjärjestelmään, SDP:n kansanedustaja Helena Marttila varoittaa.

Marttilan mukaan kyse on hallituksen arvovalinnasta, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia yhteiskuntarauhalle ja ihmisten kokemukselle oikeuden toteutumisesta.

Marttila viittaa tiedotteessaan Helsingin Sanomien artikkeliin Syyttäjänlaitoksen leikkauksista ja niiden vaikutuksista. Leikkausten toteutuessa Etelä-Suomen syyttäjäalueelta vähennettäisiin noin 30 syyttäjää ja koko maasta yhteensä noin 70.

Jutussa kerrotaan, että lähtijöiden kalenterit ovat jo täynnä ensi vuodelle sovittuja oikeudenkäyntejä, joita jäljelle jäävät syyttäjät eivät ehdi hoitaa. Lisäksi syyteharkinnassa on jutun mukaan rikosasioita, joista osa on saattanut tapahtua vuosina 2021 tai 2022.

Marttila on huolissaan, mitä tämä tarkoittaa kansalaisten oikeusturvan kannalta.

– Jos kymmenet ja kymmenet syyttäjät saavat leikkausten vuoksi lähtöpassin vuodenvaihteessa, niin millaisiksi käsittelyajat sitten venyvät? Oikeus saada asiansa käsitellyksi kohtuullisessa ajassa on perus- ja ihmisoikeus, eikä hallitus voi leikata siitä ilman vakavia seurauksia, SDP:n ihmisoikeusohjelmatyötä vetävä Marttila sanoo tiedotteessa.

Marttila pitää erityisen huolestuttavana lähisuhde- ja perheväkivaltaan sekä seksuaalirikoksiin liittyvien rikosasioiden viivästymistä.

– Oikeusprosessi on usein edellytys sille, että rikoksen uhrin toipuminen voi alkaa. On kerta kaikkiaan vastoin kaikkia oikeusvaltion periaatteita, että vakavien rikosten käsittely voi kestää vuosikausia.

Lyhytnäköistä ja aktiivisen haitallista politiikkaa.

MARTTILAN mielestä hallituksen linja on ristiriidassa toimivan oikeusvaltion ja yhteiskunnan sisäisen turvallisuuden edellytysten kanssa. Marttila nostaa esiin oikeusministeri Leena Meren (ps.) kommentin Helsingin Sanomille.

– En minä haluaisi, että yksikään syyttäjä joutuisi lopettamaan työnsä, mutta nyt jaetaan niukkuutta. Kaikille hallinnonaloille kohdistuu leikkauksia, Meri sanoo lehdelle.

Marttila sanoo, ettei ole tästä lausunnosta vakuuttunut.

– Hallitus kyllä jakaa niukkuutta oikeudenhoitoon, mutta samaan aikaan se on valmis alentamaan yhteisöveroa miljardiluokan veronkevennyksillä. Oikeusturvasta säästäminen yhteiskuntarauhan kustannuksella ei ole vain lyhytnäköistä, vaan aktiivisen haitallista politiikkaa.

– Erityisen huolestuttavaa on se, että kansalaisten usko oikeusturvaan uhkaa rapistua. Jos ihmiset kokevat, että he eivät saa oikeutta, vaarana on, että luottamus koko järjestelmää kohtaan murenee. Pahimmassa tapauksessa kunnioitus lakeja kohtaan heikkenee tai äärimmillään oikeutta aletaan ottaa omiin käsiin. Sitä kehitystä vastuullinen päätöksenteko ei saa ruokkia.