VALIKKO

Piinaviikko Euroopassa: tapahtuuko kehitystä, jos välillä ei mennä rajoja hipoen?

Tällä viikolla odotetaan merkittävää päätöstä Euroopan unionin tuomioistuimelta, kun sen on perjantaina määrä linjata vähimmäispalkkadirektiivin kohtalo.

Vähimmäispalkkadirektiivin hyväksyminen vuonna 2022 antoi toivoa Euroopan matalapalkkaisille työntekijöille reilummasta työelämästä. Sen arvioitiin tuovan palkankorotuksen jopa yli 20 miljoonalle työntekijälle.

Direktiivin tavoite oli selvä: nostaa matalapalkkaisten asemaa, kaventaa palkkakeroja ja vähentää työssäkäyvien köyhyyttä. Ihmiset voisivat tulla paremmin toimeen palkallaan – ilman että joutuisivat turvautumaan sosiaalitukiin tai ottamaan kahta työtä ja tilaa jäisi elämälle.

Riittävää vähimmäispalkkaa koskeva direktiivi olikin valtava harppaus sosiaaliselle Euroopalle. Se oli ollut yli 15 vuoden ajan tavoite, jota kohti eurooppalainen ay-liike ja Euroopan vasemmisto oli tehnyt töitä.

Niinhän kaikki alkaa: vaatimattomina kirjauksina ei-lainsäädännöllisiin teksteihin. Kunnes käsite päästään kirjaamaan aina vähän painavampiin teksteihin.

Direktiivin hyväksyntä viime vaalikaudella olikin todella merkittävä voitto sen eteen raataneille sekä sosiaaliselle Euroopalle itsessään.

KUN Tanska päätti haastaa EU:n oikeuteen direktiivin läpimenon jälkeen, olivat tunnelmat hyvin ristiriitaiset mutta luottavaiset.

Ruotsi liittyi kanteeseen myöhemmin, mutta mitään suurta draamaa asiasta ei odotettu. Olihan direktiivi käynyt läpi kaikkien kolmen lainsäätäjäinstituutioiden oikeudellispalveluiden syynin ja saanut saman tuloksen: se on EU:n toimivallan mukainen.

Tästä syystä alkuvuoden julkisasiamiehen ennakkoratkaisu oli shokki: sen mukaan direktiivi pitäisi mitätöidä. Julkisasiamiehen lausunnossa vedotaan siihen, ettei EU:lla ole toimivaltaa palkka-asioissa.

Lähemmin tarkasteltuna tätä samaa väitettä on kumottu jo aiemmassa EU-oikeuskäytännössä: niin kauan kuin ei aseteta yksittäisten työntekijöiden palkkatasoa suoraan, kyse ei ole ”palkan” sääntelystä perussopimuksen tarkoittamassa mielessä.

EU- tuomioistuin on aiemminkin ottanut kantaa palkkoihin.

Jos suunta on ollut oikea, on melkoisen harhauttavaa iskeä peruutusvaihde silmään.

VÄHIMMÄISPALKKADIREKTIIVIN hyväksyminen oli yksi niistä harvinaisista tilanteista, jossa EU:n tasolla on tehty konkreettista työtä työntekijöiden arjen parantamiseksi.

Ja juuri nyt, kun monen eurooppalaisen ostovoima on heikentynyt ja elinkustannukset jatkavat nousuaan, tarvitaan lisää rohkeita toimia, ei väistämistä.

Ammattiliitot puolustavat direktiiviä, ettei saavutettuja oikeuksia murennettaisi takaoven kautta. EU:n perussopimuksia ei pidä tulkita niin, että niillä mitätöidään sosiaalisia edistysaskeleita – varsinkaan silloin, kun ne on rakennettu yhteistyössä, laajalla tuella ja oikeudenmukaisuuden nimissä.

Eivät jäsenvaltiot ihan turhaan sitoutuneet sosiaalisen Euroopan pilariin lähes vuosikymmen sitten – sosiaaliselle Euroopalle oli, ja on edelleen, suuri tilaus.

VAIKKA direktiiviä ei Suomessa toimeenpannakaan, sillä työntekijöistämme yli 80 % on suojattu työehtosopimuksilla direktiivissä määritellyn rajan mukaisesti, on direktiivi silti merkittävä takaportti työntekijöiden suojaksi.

Direktiivi kannustaa jäsenvaltioita luomaan otollisimmat olosuhteet työehtosopimusneuvotteluille työmarkkinaosapuolten kesken.

Kuten viime vuodet ovat osoittaneet, Suomessakaan ei tarvita ainakaan kannustuksen vähentämistä neuvotteluihin.

Vähimmäispalkkadirektiivi on myös ensimmäinen direktiivi, jossa varmennetaan nimenomaan ay-liikkeen asema työntekijöiden etujen puolustajana ja neuvotteluosapuolena.

Useimmiten oikeistoryhmittymien ehdotus on epämääräinen ”työntekijäedustus”, ja keltaiset ammattiliitot ovatkin yleistyneet myös Pohjolassa.

DIREKTIIVI on tyypillinen EU-lainsäädäntö: syntyessään ei täyden kympin vauva, mutta askel oikeaan suuntaan.

Suotuisa palkkakehitys tuo vakautta ja ostovoimaa kotimaisille markkinoille. Se tuo myös tasapainoa yhteiskuntaan, eikä sitä pitäisi ylipäätään nähdä riskinä.

Tapahtuuko kehitystä, jos välillä ei mennä rajoja hipoen?

Instituutioiden oikeuspalvelut näyttivät direktiiville vihreää valoa. Jos suunta on ollut oikea, on melkoisen harhauttavaa iskeä peruutusvaihde silmään. Unionin on oltava ihmisten kokoinen.

Ei ole sattumaa, että sosiaalisen pilarin tarve huomioitiin vahvasti Brexitin jälkeen. Loppujen lopuksi, tilaus sosiaalisemmalle Euroopalle on elänyt vuosikymmenten yli.

Kirjoittaja on FinUnionsin johtaja.

AVAINSANAT

Kuntavaaliehdokkaista päättäjiksi – tällaisia taitoja meidän valittujen pitää nyt hankkia

Kuntavaaleissa on suhteellisen helppoa olla ehdokkaana, mutta valinnan jälkeen jokaiselle uudelle valtuutetulle tulee nopeasti paljon tärkeää opeteltavaa.

Miltei tasan kuukausi sitten käytiin kunta- ja aluevaalit. Vaali-iltana ilo oli ylimmillään, kun puolueemme sai molemmissa vaaleissa voiton. Kuntavaaleissa voidaan puhua jopa historiallisesta voitosta.

Saimme iloita myös kotikaupungissani Pietarsaaressa, jossa nostimme kannatustamme viisi prosenttiyksikköä ja sosialidemokraattisten valtuutettujen määrä nousi kahdeksasta kymmeneen.

Uusi valtuusto kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa kesäkuussa, mutta sitä ennen käydään vielä puolueiden väliset neuvottelut paikkajaosta kaupunginhallitukseen ja eri lautakuntiin sekä valtuuston että muiden toimielinten puheenjohtajista ja varapuheenjohtajista. Lopullisesti uuden valtuuston ensimmäisessä kokouksessa tehdään lopulliset päätökset henkilövalinnoista.

MEILLÄKIN uuden valtuuston nelivuotinen kausi alkaa monessa kunnassa tiukentuvan kuntatalouden varjossa. Kunnat ovat saaneet lähiaikoina uusia tehtäviä, jotka maan hallitus on moneen kertaan luvannut rahoittaa kokonaan.

Näistä viimeisimmät työllisyyspalveluiden siirto kunnille tämän vuoden alusta sekä perusopetuksen oppimisen tuen uudistus, joka astuu voimaan elokuun alussa.

Jo nyt tiedetään, että työllisyyspalveluiden rahoitus oli alimitoitettu ja kun kehysriihessä päätettiin leikata 75 miljoonaa euroa kuntien valtionosuudesta, voi vain arvailla, pitääkö hallituksen lupaus uusien tehtävien täysimääräisestä rahoittamisesta paikkansa.

Kuntien tulee joka tapauksessa hoitaa lakisääteiset velvoitteensa. Jos nykyiset verotulot ja valtionosuudet eivät riitä niiden rahoittamiseen, on harkittava muita keinoja talouden tasapainottamiseksi eli veronkorotuksia ja toiminnan tehostamista.

Uudet valtuutetut joutuvatkin heti kautensa alussa perehtymään oman kunnan taloustilanteeseen, koska vuoden 2026 talousarvion valmistelu käynnistyy heti toimikauden alussa.

Kuntapolitiikassa korostuvat halu yhteistyöhön, neuvottelutaito ja kyky tehdä kompromisseja.

Kuntapolitiikassa pyritään päätöksissä yksimielisyyteen, koska kuntapolitiikassa ei ole eduskunnan kaltaista hallitus vastaan oppositio -asetelmaa. Päätöksenteon tulisi olla riittävän avointa ja kaikilla päätöksentekoon osallistuvilla tulee olla mahdollisuus tuoda oma näkemyksensä yhteiseen keskusteluun.

Aina ei kuitenkaan löydetä yhteistä linjaa, mutta kuntapolitiikassa korostuvat halu yhteistyöhön, neuvottelutaito ja kyky tehdä kompromisseja.

Nyt valtuustokauden alussa on syytä huolehtia, että erityisesti uudet valtuutetut ja muut luottamushenkilöt saavat hyvän perehdytyksen ja koulutuksen tehtäviinsä.

Kaikkea ei voi kerralla oppia, mutta perusasiat kuntalaista, kuntien rahoitusjärjestelmästä, substanssilainsäädännöstä, kaupungin hallintosäännöstä ja kokouskäytännöistä olisi jonkinlainen minimi. Kokeneempien luottamushenkilöiden kokemuksista voi myös oppia.

Itse odotan mielenkiinnolla nyt alkavaa valtuustokautta. En ole ensikertalainen, mutta edellisestä omasta läpimenostani kuntavaaleissa on kulunut jo lähes 30 vuotta.

Maailma ja kunnat ovat muuttuneet noiden vuosikymmenten aikana, mutta tunnen vahvasti, että innostukseni oman kotikaupungin ja yleensä kuntien kehittämisestä asukkaidensa parhaaksi ei ole sammunut.

Kirjoittaja on johtava asiantuntija ja kasvatustieteiden maisteri Pietarsaaresta.

AVAINSANAT

Köyhyys ei ole oma valinta, vaikka empatiakyvytön hyväosainen haluaisi niin luulla

Menneellä viikolla sosiaali- ja terveysministerin Kaisa Juuson (ps) eduskunta-avustaja kohahdutti kommentoimalla, että tukia odottavat ihmiset olisivat luusereita, jotka ovat ansainneet köyhyytensä.

Yhteiskunnassamme elää yhä vahvana harhaluulo, että köyhyys olisi ihmisen oma valinta tai seurausta laiskuudesta. Tämä ajatus on paitsi epäoikeudenmukainen, myös täysin todellisuudesta irrallaan.

Suurin osa köyhyydessä elävistä ihmisistä tekee parhaansa selvitäkseen. He käyvät töissä, opiskelevat, hoitavat lapsia tai toimivat omaishoitajina, mutta silti rahat eivät riitä edes elämisen peruskuluihin.

Köyhyyteen johtavat usein olosuhteet, joihin yksilö itse ei voi vaikuttaa. Sairastuminen, työttömyys, pienipalkkaiset työt, asumisen korkeat kustannukset tai ylisukupolvinen huono-osaisuus eivät ole valinta, vaan näitä voi kohdata meistä aivan jokainen elämämme aikana.

Köyhyys ei ole valinta, mutta sen poistaminen yhteiskunnasta on.

Esimerkiksi pitkäaikaissairas ei valitse sairauttaan, eikä yksinhuoltaja voi taikoa lisää tunteja vuorokauteen ehtiäkseen tehdä useampaa työtä. Jos turvaverkot puuttuvat tai voimat eivät riitä, ihminen jää usein yksin tilanteensa kanssa.

ERITYISEN helppoa vähävaraisten tuomitseminen on silloin, jos ei ole koskaan itse joutunut miettimään rahojen riittämistä: ostaako ruokaa vai lääkkeitä, maksaako vuokran vai sairaalalaskun.

Köyhyyden keskellä eläminen on jatkuvaa selviytymistä, joka kuluttaa ihmistä niin henkisesti, kuin fyysisesti. Köyhyyden vähättely tai syyllistäminen ei auta ketään, mutta oikeudenmukainen sosiaalipolitiikka, riittävä perusturva ja tuki voivat auttaa ihmisiä nousemaan ylös heikoimmallakin hetkellä.

Petteri Orpon (kok) hallitus on pitänyt päätöksillään huolen siitä, että köyhyys ja eriarvoisuus lisääntyvät.

Kun hallitus valitsee kannustaa köyhää leikkauksilla ja rikkaita veroporkkanoiden avulla, on päivänselvää, millaisilla arvovalinnoilla maamme hallitus kansalaisia eri kasteihin jakaa.

Empatiakyvyn puute on yksilökeskeisen ajattelutavan tuotos. Sen vuoksi monella on aiempaa vaikeampaa asettua toisen ihmisen asemaan, ymmärtää toisten tunteita ja tarpeita.

Köyhyys ei ole valinta, mutta sen poistaminen yhteiskunnasta on. Meidän tehtävämme on vaatia päättäjiltä toimia, jotka takaavat jokaiselle ihmisarvoisen elämän kaikissa elämän vaiheissa.

 

Kirjoittaja on työsuojelutarkastaja ja Seinäjoen Demareiden puheenjohtaja Seinäjoelta.

AVAINSANAT

Nuori kokoomuslainen sanoi minulle, ettei ammattiliittoja tarvita – lisistä tai lomarahoista häntä ei silti huvittanut luopua

Yllättävän usein kuulee – varsinkin niiltä, jotka eivät ammattiliittoihin kuulu – että liitot joutaisivat menneisyyteen, eikä niistä ole kuin haittaa.

Silti samaiset kritisoijat ovat ensimmäisinä kyselemässä, millaisia yleiskorotuksia työehtosopimusneuvotteluissa saatiin, milloin palkat nousevat ja kuinka nyt ei enempään pystytty. Edut kelpaavat, mutta omaa panosta ei haluta antaa järjestäytymällä itse.

Vaalikampanjoinnin aikana keskustelin kahden kokoomuslaisen nuoren ehdokkaan kanssa. Hekin olivat sitä mieltä, ettei liittoja tarvita.

Kumpainenkin työskenteli opintojensa ohessa kaupassa, mutta kuvailivat työtään paskaduuniksi, jossa ei tarvitse ajatella mitään. Toinen vielä jatkoi, että hän toivoo, ettei kaupoissa tulevaisuudessa olisi muita kuin itsepalvelukassoja.

Kysyin, mihin kaikki myyjät sitten työllistyisivät ja mistä saataisiin näistä töistä tulleet verotulot yhteiskunnalle. Kuulemma jotain parempia töitä voisivat ryhtyä tekemään, mutteivät kuitenkaan heti keksineet, mitä ne työt olisivat.

Sen sijaan tuloverotus Suomessa pitäisi saada alas.

Ilmeisesti sekin on ääni, kun palkansaaja itkee, miten tulisi toimeen, saisi perheelleen ruokaa ja laskut maksettua.

Muistutin, että hänkin on saanut opiskella Suomessa ilmaiseksi, joten jos verotus laskettaisiin alas, miten koulutus rahoitettaisiin – vai pitäisikö Suomesta tehdä Amerikka? Sitä ei sentään haikailtu.

Mutta kaikki voivat ryhtyä yrittäjiksi, vaikka joku saattaisi nykyisestä työstään tykätäkin, matalasta palkastaan huolimatta.

He peräänkuuluttivat lisää osinkoja johtajille ja että kukin neuvotelkoon oman palkkansa, siihen ei liittoja tarvita.

Eivät he silti olleet valmiita ilta- tai viikonloppulisistään saati lomarahastakaan luopumaan, vaikka ne tulevat yleissitovan työehtosopimuksen kautta, jonka se ikävä ammattiliitto on neuvotellut työnantajaliiton kanssa.

KERROIN heille, että yhä yleisin työsuhderiita, joka työssäni eteen tulee, on alipalkkaus. Vaikka meillä on yleissitovat työehtosopimukset, on työnantajia, jotka eivät maksa edes sitä minimitasoa.

Onko se oikein? Eikö siis liittoja tarvita? En saanut vastausta.

Tällainen erimielisyysasia tuli eteeni taas. Ihan kaikkia saatavalajeja, mitä vain voi keksiä, on työnantaja jättänyt maksamatta. Ei yleiskorotuksia, ylityölisiä, arkipyhäkorvauksia, ei edes lomapalkkaakaan ole koskaan maksettu.

Työnantajan mukaan vuosilomalain täytyy olla joku uusi juttu. Kirjanpitäjäkin on sanonut lomapalkkojen olevan vapaaehtoisia.

Juu, niinkin uusi juttu, että vuonna 1973 on vuosilomalaki tullut Suomessa voimaan. Vasta 52 vuotta ollut.

MAAN HALLITUS jatkaa heikompien kurittamista.

Verokevennyksiä saavat suuripalkkaiset, kun taas muun muassa työntekijöitä ja ammattiliittoihin kuuluvia aiotaan rankaista poistamalla työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksujen verovähennysoikeus.

Haluaako hallitus tosiaan, että yleissitovuudet työehtosopimuksissa katoavat ja työssäkäyvien köyhyys jatkaa kasvuaan? Näin rapautuvat työmarkkinat Suomessa.

Uusi työministeri Matias Marttinen (kok.) aloittaa tehtävässään. Hän on jo kertonut, että väistyvän ministeri Arto Satosen (kok.) tiellä jatketaan.

Heikennyslistalta löytyvät yhä henkilöperusteisen irtisanomisen helpottaminen, työntekijän takaisinottovelvoitteen poistaminen ja se, että määräaikaisia työsopimuksia voisi tehdä ilman perustetta jopa vuodeksi kerrallaan. Osa-aikatyötä tekevien tulee jatkossa hakea neljää työpaikkaa, jotta he voivat soviteltua päivärahaa saada.

Silti Marttinen tiedotustilaisuudessaan painotti: ”Haluan ministerinä varmistaa, että palkansaajien ääni kuuluu.”

Ilmeisesti sekin on ääni, kun palkansaaja itkee, miten tulisi toimeen, saisi perheelleen ruokaa ja laskut maksettua.

Nyt, jos koskaan, ammattiliittoja tarvitaan. Varsinkin vuonna 2025.

Kirjoittaja on Teollisuusliiton aluetoimitsija ja kuntapäättäjä Vaasasta.

AVAINSANAT

Voitokkaat vaalit takana – nyt edessä on vastuunotto maailman myrskytessä

Demarit pääsivät kunta-ja aluevaaleissa paalupaikalle tulevia eduskuntavaaleja ajatellen. Se on loistava ja toivoa tuova suoritus.

SDP:n arvopohja on uskottava ja lähtökohdiltaan pysyvä: onhan sitä testattu jo yli 125 vuoden aikana.

Aika ennen seuraavia eduskuntavaaleja on käytettävä viisaasti, jotta äänestäjämme pysyvät vauhdissa mukana ja äänestämishalukkuus lisääntyy. Oppositiossa nyt kun ollaan on oikein, että hallituksen ehdotuksia tarpeen tullen kritisoidaan.

Räikeän vastakkainasettelun sijasta – nyt kun eduskuntavaalit lähestyvät – tarvitaan konsensushaluista asennetta ja parempia käytöstapojakin, silloinkin kun istuvan hallituksen päätökset eivät miellytä – vaikka tämä saattaa ollakin vaikeata.

Tasapainotaiteilua siis, eikä helppoa. Hallitukset kun tulevat jatkossakin olemaan koalitiohallituksia.

TÄLLÄ HETKELLÄ tuntuu siltä, että maailma on mullin mallin ja vähän kuin heikun keikun. Ukrainan sota on tullut meitä lähelle. Yhdysvalloissa Trump murskaa demokratiaa alas kaikin voimin.

Edustuksellisen demokratian heikkeneminen maailmalla on nähtävissä esimerkiksi epäluotettavina vaaleina. Tuomioistuinten riippumattomuus, yksilön koskemattomuus ja turvallisuus ovat heikentyneet jokaisessa maanosassa.

Tarvitaan konsensushaluista asennetta ja parempia käytöstapojakin.

Ellei julkisen vallan instituutioiden toiminnan oikeudenmukaisuuteen voida luottaa, demokraattinen järjestelmä auttamatta huojuu. Vain kolmasosa maailman väestöstä elää demokraattisessa valtiossa.

Vahvoja demokratioita sanotaan olevan maailmassa jäljellä enää 21. Vaikka demokratioiden määrä onkin lisääntynyt, laatu on tutkimustulosten mukaan heikentynyt.

Demokratian myyminen ei nyt taida olla hittituote.

Edellä olevat haasteet koskevat myös meitä Suomessa. Demokratian vahvistaminen on jokaisen sukupolven tehtävä. Yhteiskunnan instituutioilla ja kansalaisjärjestöillä on tässä vahva roolinsa.

Demokratian pelastaminen on erityisen tärkeä tehtävä poliittisille puolueille.

Kirjoittaja on SDP:n vuosien 1991-2003 kansanedustaja Vaasasta.

AVAINSANAT

Eikö hyvinvointialueen arkinen työ kiinnostakaan vaalien ääniharavia?

Tällaisia äänestyslippuja kevään vaaleista löytyi - näille ei heru myöskään valtuusto- ja lautakuntapaikkoja.

Moni aluevaltuustoihin valittu ääniharava on jo ilmoittanut jättävänsä hyvinvointialueensa lautakuntapaikat väliin, vaikka heidän asiantuntemuksellaan olisi niissä käyttöä.

Suomen mantereella on 292 kuntaa ja 21 hyvinvointialuetta. Huhtikuun kunta- ja aluevaaleissa oli paljon ehdokkaita, jotka olivat ehdolla kummassakin vaalissa.

Ennen vaaleja hyvinvointialueen ehdokkaat kertoivat, miten tärkeitä oman alueen sosiaali-, terveys-, pelastus- ja lähipalvelut ovat. Ja miten ehdokas haluaisi niitä kehittää- ja parantaa.

Vaalien jälkeen on käynyt ilmi, että iso joukko hyvinvointialueiden ääniharavista ei silti otakaan vastaan kuin hyvinvointialueen valtuutetun tehtävän, vaikka hyvinvointialueen päätökset valmistellaan lautakunnissa ja hallituksessa.

Tämä voi aiheuttaa ongelmia kunnan sosiaali-, terveys- ja pelastuspalveluiden edunvalvontaan sekä harmittaa hyvinvointialueen työntekijöitä ja äänestäjiä.

MONI tuplaehdokas tiesi jo ennen vaaleja, että on kiinnostunut vain kuntapuolen hallitus-, lautakunta- ja yhtiöjäsenyyksistä sekä puheenjohtajuuksista, mutta osallistuu hyvinvointialuevaaleihin kerätäkseen omalle poliittiselle ryhmälleen ääniä.

Jos tämä olisi ollut äänestäjän tiedossa, moni olisi voinut antaa äänensä jollekin toiselle, nimenomaan aluehallinnosta kiinnostuneelle ehdokkaalle.

Kun ääniharavat väistävät lautakuntapaikkoja, niitä kasautuu enemmän muille jo valmiiksi monissa kunnallisissa luottamustoimissa puurtajille. Jos ihmisellä on merkittävä luottamustehtävä samaan aikaan kunta- ja hyvinvointialueella, se aiheuttaa päätöksenteossa jääviys- ja ajankäyttöongelmia sekä keskittää valtaa pienen piirin käsiin.

Luottamuspaikat jaetaan kesän aikana pidettävissä kunnan- ja hyvinvointialueiden uusien valtuustojen järjestäytymiskokouksissa.

Kirjoittaja on Mikkelin kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen (sd). Hän oli ehdolla vain kuntavaaleissa.

AVAINSANAT