• Kolumnit
• 11.06.2025
• 11:01
• (Päivitetty: 11.06. 11:02)

Venäjä ja Kiina tekevät tunteisiin vetoavaa, räävitöntä ja visuaalista propagandaa. Samaan aikaan me Euroopan maat yritämme vastata siihen kuivilla lehdistötiedotteilla ja virkamiesraporteilla, joita kukaan terve ihminen ei jaksa vapaaehtoisesti lukea.

Venäjä ja Kiina ovat vuosien ajan tehneet disinformaatiosta keskeisen osan ulkopolitiikkaansa. Ne eivät vain valehtele – ne valehtelevat kovaan ääneen, jatkuvasti ja kaikilla mahdollisilla alustoilla.

Ne ovat mestareita hämmentämään, horjuttamaan luottamusta ja syventämään poliittisia jakolinjoja demokraattisissa yhteiskunnissa. Tämä ei ole sattumaa – kyse on hyvin rahoitetuista ja erittäin koordinoiduista kampanjoista, joissa yhdistyvät valtiollinen media, trollitehtaat, sosiaalisen median supervaikuttajat ja algoritmien taidokas manipulointi.

Samalla nämä valtiot pitävät tiukasti otteessaan oman tiedonvälityksensä. Venäjällä riippumaton media on vaiennettu, toisinajattelijat vangittu ja internetiä sensuroidaan niin sanotun ”suvereenin” infrastruktuurin kautta, joka voi estää tai hidastaa ei-toivottua sisältöä.

KIINASSA VALTIO suodattaa kaiken verkossa käytävän puheen Suuren palomuurin läpi, estää pääsyn alustoille kuten YouTube ja X, ja samalla tunkee kotimaisen sosiaalisen mediansa täyteen tarkoin hallittua propagandaa.

Algoritmit eivät ole vuorovaikutuksen välineitä – ne ovat kuuliaisuuden työkaluja.

Tässä piileekin näiden maiden etulyöntiasema: ne hallitsevat sitä informaatiota, mitä omat kansalaiset näkevät, samalla kun ne hyödyntävät demokraattisten yhteiskuntien avoimuutta.

Meidän faktamme eivät edes pääse läpi heidän digitaalisista muureistaan.

Me emme voi ujuttaa totuutta heidän järjestelmiinsä – mutta he voivat levittää valheitaan meidän tietoverkkoihimme.

Heidän disinformaationsa tavoittaa meidän puhelimemme sekunneissa, kun taas meidän faktamme eivät edes pääse läpi heidän digitaalisista muureistaan.

Kyse on syvästi epäsymmetrisestä taistelusta, jossa autoritaariset valtiot toimivat nopeasti, laajasti ja ilman seuraamuksia. Samaan aikaan demokratiat kamppailevat löytääkseen valeisiin ja väitteisiin järkiperäisiä vastauksia ilman, että ne romuttavat omia arvojaan, kuten sananvapautta ja avoimuutta.

AUTORITÄÄRISET hallinnot eivät mieti lehdistönvapauden tai sananvastuun kysymyksiä. Jos ne haluavat käynnistää vaikuttamiskampanjan, ne tekevät sen.

Niillä on kokonaisia verkostoja, jotka tuottavat ja levittävät viestejään kymmenillä kielillä, vuorokauden ympäri.

Yksinkertaiset, tunteisiin vetoavat tarinat leviävät kulovalkean tavoin.

Vielä pahempaa on se, että nämä maat ja heidän propagandatehtailijansa ovat oppineet vangitsemaan ihmisten huomion.

Ne käyttävät sosiaalisen median supervaikuttajia, salaliittoteoreetikkoja ja näyttäviä TikTok-videoita paketoidakseen propagandansa houkuttelevaksi, kapinalliseksi tai hauskaksi – vaikka sisältö olisi täyttä valetta. Yksinkertaiset, tunteisiin vetoavat tarinat leviävät kulovalkean tavoin.

JA MITEN ME vastaamme siihen? Kuivilla EU-viranomaisten lehdistötiedotteilla. Pitkillä raporteilla. Yksitoikkoisilla diplomaattien lausunnoilla.

Yksityiskohtaisilla faktantarkistuksilla, jotka on piilotettu maksumuurien taakse tai haudattu syvälle PDF-raportteihin, joita juuri kukaan ei lue.

Emme saa ihmisiä kiinnostumaan faktoista.

Kaiken tämän takana ovat hyvät aikomukset, mutta itse sisältö inspiroi samalla tasolla kuin veroilmoituksen täyttö.

Useimmat näistä viesteistä eivät koskaan tavoita heitä, joihin disinformaatio vaikuttaa pahimmin. Eikä tämä tapahdu siksi, etteivätkö tosiasiat olisi meidän puolellamme – vaan siksi, että emme saa ihmisiä kiinnostumaan faktoista.

SAMAAN AIKAAN informaatiosodan kenttä on jo muuttunut. Suomessa puolet 13-18-vuotiaista nuorista saa uutisensa TikTokista.

Kyse ei ole vain vaikuttajista ja viihteestä – jopa Pohjois-Korea julkaisee nyt propagandaa tällä kiinalaisten mahtialustalla.

Tätä vastaan me taistelemme: autoritaariset valtiot puhuvat suoraan seuraavalle sukupolvelle, heidän kielellään ja heidän medioissaan. Ja me kuiskailemme yhä maksumuurien takaa ja virallisilta puhujankorokkeilta.

Olemme jo nähneet, kuinka tuhoisaa ja nopeaa systemaattinen informaatiovaikuttaminen voi olla.

Tammikuussa 2014 vielä 60 prosenttia venäläisistä suhtautui ukrainalaisiin myönteisesti. Sitten Kreml käynnisti tauottoman mustamaalauskampanjan televisiossa ja sosiaalisessa mediassa – maalaten ukrainalaiset natseiksi, pettureiksi tai lännen sätkynukeiksi.

Jo vuodessa tilanne oli kääntynyt, ja runsaat puolet venäläisistä oli alkanut suhtautua ukrainalaisiin kielteisesti. Tänä keväänä Levadan mielipidekyselyssä Ukraina oli Saksan ja Englannin kanssa venäläisten vihollislistan kärjessä.

Näin propaganda toimii. Ja kun hallitset koko tiedonvälityksen ekosysteemin, se toimii pelottavan tehokkaasti.

UKRAINA sentään oppi taistelemaan vastaan. Vuodesta 2014 alkaen ukrainalaiset ovat pitäneet informaatiota yhtenä rintamalinjana.

He ovat rakentaneet yhteistyötä valtion, kansalaisyhteiskunnan ja luovan alan välillä. He ovat käyttäneet huumoria, meemejä, musiikkia ja viraalivideoita paljastaakseen valheita ja nostaakseen sotaa käyvän maan moraalia.

Ukrainassa disinformaatio ei ole abstrakti uhka – se on ase, joka pehmentää kohteet ennen pommien saapumista.

Otetaan esimerkiksi Venäjä: se käytti viime vuonna lähes kaksi miljardia dollaria valtiolliseen propagandaan. Pelkästään TV- ja nettikanava RT sai siitä 390 miljoonaa taalaa. Kiinan mediatyö on vielä laajempaa ja läpinäkymättömämpää.

Samaan aikaan EU käyttää vain murto-osan tästä rahamäärästä totuuden puolustamiseen.

Kyse ei ole vain rahasta, vaan ajattelutavasta. Olemme pelanneet puolustusta, yrittäen tarkistaa valheita vasta sitten kun ne ovat jo levinneet. Se ei riitä. Meidän on päästävä ongelman edelle.

Sekä Venäjä että Kiina suunnittelevat informaatiostrategiansa vuosikymmeniksi eteenpäin – niin meidänkin pitäisi.

SUOMEN JA EU:N on myös rakennettava kansalaisille pitkäjänteistä resilienssiä, eräänlaisia rokotteita verkossa leviävää disinformaatiota vastaan. Rokote on koulutus.

Ihmisiä pitää varoittaa jo ennen kuin valheet alkavat levitä. Se tarkoittaa medialukutaidon opettamista kouluissa, jotta nuoret oppivat tunnistamaan manipuloinnin.

Se tarkoittaa selkeän, totuudenmukaisen ja kiinnostavan sisällön tuomista sinne, missä ihmiset oikeasti viettävät aikaansa – YouTubeen, TikTokiin, Instagramiin – eikä piilottamista syrjäisille valtion tai EU:n verkkosivuille.

Eikä pelkkä puolustautuminen enää riitä. Meidän on siirrettävä totuutta puolustava taistelu vastustajan tontille.

Meidän on osattava ja uskallettava paljastaa heidän omille kansalaisilleen tekemiä väärinkäytöksiä.

Autoritaarisilla hallinnoilla on todellisia heikkouksia – korruptio, sorto, epätasa-arvo, eliitin tekopyhyys.

Nämä ovat kipupisteitä, joihin meidän pitäisi iskeä totuuteen perustuvalla viestinnällä: antaa voimaa toisinajattelulle, paljastaa väärinkäytökset ja murentaa hallintojen otetta kansalaisten mielistä.

Tämä ei ole vallanvaihdon edistämistä, vaan faktojen käyttämistä autoritääristen hallintojen rakkaiden myyttien haastamiseen. Aivan kuten he hyödyntävät meidän avoimuuttamme, meidän on osattava ja uskallettava paljastaa heidän omille kansalaisilleen tekemiä väärinkäytöksiä.

Kyse ei ole autoritaaristen maiden taktiikoiden kopioimisesta. Kyse on arvojemme – vapauden, läpinäkyvyyden ja demokratian – puolustamisesta luovilla ja rohkeilla keinoilla.

Täytyykö meidän todella odottaa, että Venäjä lähettää lennokkeja ja joukkoja rajojemme yli, ennen kuin otamme tämän tosissamme?

Informaatiosota on jo täällä. Emme voi valita, olemmeko osa sitä.

Mutta voimme lopettaa tyhjän poliittisen retoriikan ja alkaa toimia.

Kirjoittaja on verkkovaikuttamiseen ja valtiolliseen disinformaatioon perehtynyt tutkija.