-
Talous
- 07.07.2025
- 10:12
- (Päivitetty: 07.07. 10:21)
Palkkojen harmonisointi eli yhdenmukaistaminen venyy hyvinvointialueilla. Hyvinvointialueen sisällä samaa työtä tekevien palkkaero yhtä vaativassa tehtävässä voi olla edelleen useita satoja euroja kuukaudessa.
Kun hyvinvointialueet aloittivat toimintansa vuoden 2023 alussa, laki määräsi työnantajat harmonisoimaan eli yhdenmukaistamaan työntekijöidensä palkat kohtuullisen ajan sisällä. Nyt kahden ja puolen vuoden jälkeen useilla hyvinvointialueilla tehtävä on edelleen kesken.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hyvinvointialueen sisällä samaa työtä tekevien palkkaero yhtä vaativassa tehtävässä voi olla edelleen useita satoja euroja kuussa.
Joillain alueilla palkkaero voi kestää vielä vuosia, mikä tarkoittaisi tuhansien eurojen menetyksiä joillekin työntekijöille.
SOSIAALIALAN korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian neuvottelujohtaja Tuomas Hyytinen sanoo, että vanhojen kuntayhtymien pohjalle perustetut hyvinvointialueet ovat hyvässä vaiheessa ja osassa niistä harmonisointi on käytännössä tehty jo.
Suurempien hyvinvointialueiden kohdalla harmonisoinnin odotetaan kuitenkin vievän vielä vuosia.
Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla (Pohde) sosiaalihuollossa harmonisointi ei ole edennyt vielä isompiin ryhmiin. Hidasteena Hyytisen mukaan on se, että tehtävänkuvia ei ole laadittu siellä lainkaan tai ne ovat ajastaan jäljessä.
- Lähtökohta on, että samasta tehtävästä pitää maksaa sama palkka, ellei ole laillista perustetta olla maksamatta sitä. Jos me emme tiedä, onko tehtävä sama, se hankaloittaa kysymystä todella paljon.
Ennen hyvinvointialueille siirtymistä kuntien palveluksessa olleiden työntekijöiden tehtäväkohtaiset palkat vaihtelivat kunnittain. Nyt hyvinvointialueen sisällä saman vaatimustason tehtävissä työntekijöille tulisi maksaa samaa tehtäväkohtaista palkkaa. Palkat tulee korottaa ylimpään kyseisestä tehtävästä maksettavaan palkkaan.
Pohteen palvelussuhdepäällikkö Jari Partanen tunnistaa Hyytisen mainitseman epäkohdan, mutta hänen mukaansa palkkaharmonisoinnin edistyminen ei ole kiinni siitä.
PALKKOJEN harmonisointi laahaa myös ainakin Pirkanmaan hyvinvointialueella (Pirha). Molemmilta hyvinvointialueilta kerrotaan STT:lle, että syynä on uuden valtakunnallisen palkkausjärjestelmän odottaminen.
Kun hyvinvointialueet aloittivat, molemmille alueille siirtyi henkilöstöä noin kahdestakymmenestä kunnasta.
- Jokaisella on ollut oma palkkausjärjestelmä, kun ovat olleet itsenäisiä toimijoita. Koska soten uusi palkkausjärjestelmäuudistus on ollut tiedossa koko hyvinvointialueiden olemassaolon ajan, emme ole lähteneet tekemään mitään väliaikaisia ratkaisuja, Jari Partanen sanoo.
Partasen mukaan tehtävien keskinäiset vaativuudet ja palkkatasot määritetään osana uutta palkkausjärjestelmää.
KUN ALUEET aikoinaan perustettiin, sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö siirtyi kunnallisesta yleisestä virka- ja työehtosopimuksesta (KVTES) sote-sopimuksen piiriin.
Hyvinvointialueilla sovellettavaan sote-sopimukseen on tällä hetkellä valmisteilla uusi tasopalkkajärjestelmä.
Uuden palkkausjärjestelmän valmistuminen on siirtynyt useaan otteeseen, mikä on samalla venyttänyt hyvinvointialueiden harmonisoinnin saavuttamisen takarajaa.
- Sote-sopimuksen palkkausjärjestelmän piti tulla alun perin käyttöön viime vuoden loppuun mennessä. Sitten sitä siirrettiin ensin puoli vuotta tämän vuoden kesäkuun alkuun ja sitten toisen kerran nyt vielä puoli vuotta eteenpäin, Jari Partanen sanoo.
Palkkausjärjestelmäuudistuksen on Partasen mukaan tarkoitus valmistua loppusyksystä.
Partasen arvio on, että sosiaali- ja terveysalan henkilöstön kohdalla palkkojen lopullinen harmonisointi olisi mahdollista saavuttaa Pohteessa aikaisintaan vuonna 2027.
PIRKANMAALLA päätettiin viime vuoden lopussa, että palkkaharmonisoinnin tulee olla saavutettuna viimeistään vuoteen 2028 mennessä. Alun perin harmonisoinnin oli tarkoitus olla hyvinvointialueella valmiina tänä vuonna.
- Me olemme nyt yhdenmukaistaneet tehtävistä maksettavia palkkoja sen mukaan, mitä on pystytty. Mutta sitten nämä portaat, eli kuinka suuria eroja eri vaativuustasojen välille rakentuu, siitä me emme tosiaan vielä tiedä, koska se selviää vasta valtakunnan tason ratkaisujen pohjalta, sanoo Pirhan henkilöstöjohtaja Aija Tuimala.
- Tämä on myös ollut ohje Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) suunnasta meille, että ei kannata lähteä rakentamaan nyt uutta järjestelmää.
Pirkanmaan hyvinvointialueella palkkoja on pystytty kahden ja puolen vuoden aikana kuitenkin tasoittamaan harmonisointiin tarkoitetuilla paikallisilla erillä.
Sosiaalialan korkeakoulutettuja edustavan Hyytisen mukaan vuonna 2022 sovittiin palkkaohjelmasta, jossa hyvinvointialueille jaetaan paikallisia eriä, joista osa tulee kohdentaa suoraan palkkaharmonisointiin.
Hyytinen kertoo, että harmonisointiin käytettävät erät käytetään loppuun nyt kesällä 2025.
- Tämän jälkeen työnantajan pitää ikään kuin omalla rahalla lakisääteisen velvollisuuden perusteella harmonisoida, jos on vielä harmonisoitavaa, Hyytinen huomauttaa.
PIRHAN henkilöstöjohtaja Aija Tuimalan mukaan on valitettavaa, että palkkojen yhdenmukaistaminen venyy näin pitkälle.
- Laissa ei ole todettu, missä ajassa harmonisointi pitää tehdä. Tärkeintä on ollut, että on suunnitelma, jonka mukaan edetään. Kyllä tässä oli ajatus ja ehkä kuvitelma, että kansalliset raamit olisi saatu aikaisemmin ja harmonisointi olisi jo pidemmällä, Tuimala sanoo.
Koska lainsäädännössä ei määrätty tarkkaa takarajaa yhdenmukaistamisen toteuttamiselle, on vaikea määritellä, missä ajassa hyvinvointialueiden olisi kohtuullista saada asia maaliin.
- Jokainen ammattiliitto arvioi itse omalla kohdallaan, missä vaiheessa haluaa ryhtyä asiaan tarkemmin puuttumaan. Onko aika nyt vai joskus myöhemmin? Se on vähän vaikea kysymys, mikä on kohtuullinen aika, sanoo Suomen lähi- ja perushoitajaliitto Superin juristi Riitta Saarikoski.
Lisäksi Saarikoski huomauttaa, että jokaisen hyvinvointialueen tilanne on erilainen, minkä vuoksi asiaa on hankala arvioida valtakunnallisesti.
Sosiaalihuollon puolelta Hyytinen arvioi, että mikäli harmonisointi on vielä kesken esimerkiksi parin kuukauden päästä, täytyy pohtia, pitääkö tapauksia lähteä viemään eteenpäin.
Hyytinen muistuttaa, että viime kädessä tuomioistuin käsittelee tapauksia, mutta tavoitteena on, että harmonisoinnin aikataulusta päästäisiin neuvotteluratkaisuihin hyvinvointialueilla.
- Pitää muistaa, että nämä ovat velvoittavia määräyksiä. Aikataulua ei voi venyttää aivan loputtomasti. Sama palkka samasta työstä on kuitenkin sellainen työoikeudellinen periaate, josta ei kovinkaan helposti voi luistaa, Hyytinen sanoo.
Teksti: STT / Anni Oikarinen