VALIKKO

Kolumni

Nyt pitää keskustella EU:n integraatiosta – vai sulkeutuuko Eurooppa kuin Kiina 1400-luvulla?

  • Kolumnit
  • 11.05.2024
  • 13:00
  • (Päivitetty: 11.05. 12:18)

EU oppii kriiseistään. Kun vielä eurokriisissä väännettiin kuukausitolkulla siitä, kieltävätkö perussopimukset Kreikan tukemisen, Ukrainan sodan alettua EU on tukenut unionin ulkopuolista maata 85 miljardilla eurolla.

Vaikka Suomessa vaadittiin elpymisrahaston kertaluonteisuutta, perussuomalaisetkin ovat hyväksyneet Ukrainan tukemisen uudella yhteisvelalla.

Kriisejä silti riittää. Euroopan keskuspankin arvioiden mukaan EU:n ilmastotavoitteiden saavuttaminen edellyttää 800 miljardin euron ja Naton kahden prosentin sotilasmenotavoitteen saavuttaminen 75 miljardin vuotuisia lisäinvestointeja.

Korkeakoulutettujen, patenttien ja yli miljardin arvoisten startup-yritysten määrissä Eurooppa on kaukana Yhdysvaltain ja Kiinan perässä. Kansainvälisen valuuttarahaston mukaan Venäjän talous kasvaa Eurooppaa nopeammin.

EU-maiden johtajat eivät halua näihin ongelmiin tarttua, ainakaan kansallisesti. Viime vuoden lopulla sovittiin EU:n budjettisääntöjen uudistuksesta, joka kiristää tuntuvasti talouspolitiikkaa koronavuosien jälkeen.

Investointien sijaan uusitut budjettisäännöt edellyttävät EU-mailta noin sadan miljardin suuruista sopeutusta jo ensi vuonna. Vaikka Orpon hallitus onnistuisi välttämään ”tarkkailuluokalle” joutumisen, Suomellakin on uusien sääntöjen perusteella edessä reilun miljardin vuotuiset lisäsopeutukset.

Eurovaalit ovatkin mahdollisuus maalata isolla pensselillä EU:n teollisuuspolitiikasta.

VAIHTOEHDOKSI jää eurooppalainen ratkaisu, tarkemmin sanoen yhteisvelka.

Sisämarkkinoista vastaava komissaari Thierry Breton on esittänyt uutta rahastoa vastaukseksi kiihtyvään suurvaltakilpailuun. Talouskomissaari Paolo Gentiloni on puolestaan vaatinut EU:lle pysyvää velanotto-oikeutta sen jälkeen, kun elpymisrahasto lakkaa vuonna 2026.

Euron jo kerran pelastanut EKP:n entinen puheenjohtaja Mario Draghi on pitkään liputtanut EU:n finanssipoliittisen kapasiteetin puolesta ja esittänee sitä jälleen häneltä tilatussa kilpailukykyraportissa.

Eurovaalit ovatkin mahdollisuus maalata isolla pensselillä EU:n teollisuuspolitiikasta. Siihen liittyy keskeisesti kysymys toimivaltajaosta. Jäsenmaat ovat halunneet pitää talouspolitiikan omalla vastuullaan, joskin EU on yhteisvelan, koheesio- ja ilmastopolitiikan myötä ottanut yhä enemmän siitä vastuuta.

Kuinka realistista on enää toimia sääntöpohjaisen globalisaation puolustajana?

KESKUSTELUA integraatiosta ei voida myöskään välttää – tulisiko integraatiossa edetä yhdessä vai pienemmän etujoukon vetämänä? Myös vanhoja opinkappaleita tulee arvioida uudelleen.

Kuinka realistista on enää toimia sääntöpohjaisen globalisaation puolustajana? Ajatus taloudellisen keskinäisriippuvuuden tuomasta vakaudesta on osoittautunut naiiviksi, kuten Venäjän halpa energia, Kiinan pohjattomat markkinat ja Yhdysvaltain oletettu ydinasesuoja ovat osoittaneet.

Gallupit povaavat voittoa eurovaaleissa laitaoikeistolle ja tappiota punavihreille. Toivottavasti tämä ei latista keskustelua teollisuuspolitiikasta. Muutoin integraatio tulee tapahtumaan kriisien varjolla varkain ja takaoven kautta, kuten tähänkin asti.

Synkempi vaihtoehto on, että ilman uutta teollisuuspolitiikkaa Eurooppa sulkeutuu kuin Kiina 1400-luvulla.

Kolumni

Jukka Kekkonen: Oikeistopopulismi horjuttaa tutkitun tiedon merkitystä

  • Kolumnit
  • 11.05.2025
  • 9:00
  • (Päivitetty: 12.05. 10:41)

Oikeistopopulistisen ideologian vahvistuminen – myös Suomessa – viimeisen kymmenen vuoden aikana on tuottanut uusia uhkia demokraattisen oikeusvaltion periaatteille ja instituutioille.

Samalla näistä instituutioista kuten riippumattomista tuomioistuimista, ja myös tutkimuksen ja ajattelun vapautta edustavista yliopistoista on tullut meneillään olevien ideologisten taistelun ydinalueita.

Donald Trumpin politiikka osoittaa karulla tavalla, kuinka vähän kunnioitusta oikeistopopulisteilla ja heidän hännystelijöillään on demokratiaa ja oikeusvaltiota kohtaan. Ideologia jyrää tarvittaessa tosiasiat ja tutkitun tiedon lakien noudattamisesta puhumattakaan.

ENTÄ meillä Suomessa? En pidä lainkaan liioiteltuna näkemystä, jonka mukaan maamme nykyinen hallitus on itsenäisen Suomen ideologialtaan oikeistolaisin hallitus. Sen politiikka on selkeän luokkapohjaisuuden lisäksi myös altistunut oikeistopopulistisille painotuksille perussuomalaisten mukanaolon myötä.

Vain Juha Sipilän ”kaikkien aikojen koulutusvihamielisin hallitus” aiheutti leikkaus- ja muilla toimillaan yhtä pahoja tuhoja kuin Orpon hallitus.

Niihin kuuluvat muun muassa tutkitun tiedon ja asiantuntijoiden näkemysten väheksyminen aina silloin, kun ne ovat ristiriidassa tavoiteltavien poliittisten päämäärien kanssa.

Nykyisen hallituksen tiede- yliopisto- ja koko koulutuspolitiikan linja on ennen näkemättömän surkea. Vain Juha Sipilän ”kaikkien aikojen koulutusvihamielisin hallitus” aiheutti leikkaus- ja muilla toimillaan yhtä pahoja tuhoja.

REHELLISYYDEN nimissä ei ole mitään syytä antaa kiitosta Suomen koulutuspolitiikalle viimeisenä 20 vuoden aikana muutoinkaan. Laatua on systemaattisesti korvattu määrällä: lisää opiskelupaikkoja entisillä resursseilla, joka on johtanut tutkintojen tason madaltamiseen. Lisäksi vuoden 2010 yliopistolaki on kaventanut yliopistojen autonomiaa, OKM:n byrokraattisella ja yksityiskohtiin ulottuvan talousohjailun kautta.

Tiede- ja sivistysyliopistot ovat muuttuneet hallintoyliopistoiksi, joissa tutkimus ja siihen perustuva opetus uhkaa jäädä hallinnon ja nyt myös lisääntyvässä määrin poliittisen ohjailun alaiseksi, kun varoja kanavoidaan pikavoittojen tavoitteluun (strateginen tutkimus). Samalla perustutkimuksen resursseja leikataan.

Tasa-arvoisten mahdollisuuksien ideaan nojautuva koulutuspolitiikka, jota rakennettiin sukupolvien ajan, on romuttumassa uusien, ja aina välttämättömiksi kuvattujen säästöjen ja määrällisiä ja tavoitteita alleviivaavien linjausten vuoksi.

Laatua on systemaattisesti korvattu määrällä: lisää opiskelupaikkoja entisillä resursseilla, joka on johtanut tutkintojen tason madaltamiseen.

NYT ongelmien mittasuhteet ovat kuitenkin nousemassa ennätyksellisen suuriksi globaalisten valtasuhteiden muutosten ja oikeistopopulistisen ideologian myötä. Näemme maailmalta mitä tämä merkitsee tai ainakin voi merkitä.

Totuuden tavoittelu sekä avoin ja järkiperäinen keskustelu eivät kiinnosta oikeistopopulisteja, jotka haluavat kaventaa sananvapautta ja vapaan tutkimuksen ja opetuksen elintilaa oman ideologiansa mukaiseksi.

Yksitäiset muutokset voivat olla ”pieniä”, mutta kertautuessaan ja kasautuessaan niiden linjan voi nähdä. Ja se on kaikkea muuta kuin myönteinen vapaalle tutkimukselle ja yliopistojen autonomialle. Muutokset näkyvät jo yliopistojen autonomiaa koskevassa kansainvälisessä monitoroinnissa, jossa Suomi on pudonnut viime vuosina kärkisijoilta huolestuttavasti alaspäin.

Muutokset, joiden keskellä olemme, ovat paljon vakavampia kuin yleensä on haluttu ymmärtää. Ja ainakin yhtä vakava asia on myös se, että retoriikan tasolla on syntynyt ennennäkemätön kaksoistodellisuuden ilmiö, jossa hallituksen edustajat kiistävät ongelmat ja heikentyneet tulokset. Ja vastaavasti pidemmällä aikavälillä koulutuspolitiikan alamäkeä siivittänyt OKM:n johto kieltäytyy näkemästä omaa vastuutaan negatiivisesta kehityksestä.

Kirjoittaja on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori, emeritus, Helsingin yliopisto

Jukka Kekkonen
AVAINSANAT

Comments

Kolumni

Evp-upseeri: Näin Putin ratsastaa Stalinin maineella – koska historia on mainio tekosyy

  • Kolumnit
  • 10.05.2025
  • 19:01
  • (Päivitetty: 12.05. 10:41)

Voitonpäivänä nähtiin, miten Venäjä pakenee yhä syvemmälle tarinaan Suuresta isänmaallisesta sodasta. Samalla Vladimir Putin on noussut toivomaansa asemaan: Stalinin perinnön jatkajaksi, kansan pyynnöstä.

Perjantainen voitonpäivä sujui Kremlin koreografian perinteisellä kaavalla, joka ei yllätä katsojia Moskovassa eikä lännessä. Kun nykyisessä sodassa Ukrainaa vastaan ei voittoa ole tullut, on näppärää valjastaa kansan ”voitonhimo” 80 vuotta vanhaan raiskaustarinaan.

”Kuinka puhtoiset antifasistiset neuvostosotilaat saapuivat vapauttamaan Eurooppaa Gitlerin kätyreistä”. Näinhän Venäjällä virallinen historia kertoo – ja nyt sitä sanomaa toistetaan maan seuraavanakin missiona.

– Koko Venäjän kansa tukee sotilaitamme Ukrainassa, Putin julisti paraatipuheessaan.

Samalla hän asemoi itsensä monitasoiseen jatkumoon Venäjän historian suurmiesten seuraksi. Jo nyt voidaan sanoa, että vallankumouksesta 1917 lähtien itänaapurin johtajista (ikäviltä) vaikutuksiltaan ahkerin on ollut tämä kolmikko: Lenin, Stalin ja Putin.

Tietyllä tavalla nämä kolme kietoutuvat kierolla tavalla yhteen. Toki jo ennen Putinia moni Neuvostoliitonkin johtajista oli rakentanut valtansa noiden kahden ensimmäisen muiston varaan, mutta alempiarvoisena: joko heidän hirmutöidensä purkajana tai ”alkuperäisen” aatteen vaalijana.

Putin, kaksikon rinnalle ja yli asettautuessaan, on kuitenkin pömpöösiydessään ihan omaa kastiaan.

SUOMALAISTENKIN tuntema vanhempi Vladimir eli V.I. Lenin oli vallankumouksen henkilöitymä, voimakas kansanvillitsijä ja ilmeisesti sen ajan mittapuulla taiturimainen puhuja.

Neuvostoliitto, siinä muodossa missä yhteiskuntakokeilu neuvostojen valtiosta lähti käyntiin, oli hänen luomuksensa. Sen valtion romahtamistahan Putin on luonnehtinut murhenäytelmäksi.

Jo alkuvaiheessa Neuvostoliiton sisäiseksi motivaattoriksi valittiin raaka väkivalta. ”Uudistusta” vastustavat toimijat piti ja sai niittää sumeilematta lakoon, että valta vakiintuisi nopeasti. Ja kyse oli siis omista kansalaisista, venäläisistä. Leninin kausi jäi silti lyhyehköksi, kun hän ensin halvaantui ja sitten kuoli vuonna 1924.

Leninin puolihuolimattomasti allekirjoittama päätös tunnustaa entisen Suomen suuriruhtinaskunnan itsenäisyys kummittelee yhä vuonna 2025 nykyisen Venäjän narratiivissa. Maassa viljellään käsitystä, että imperiumin otteesta joko 1917 tai 1991 karanneet valtiot voidaan käydä hakemassa takaisin, jos tarve vaatii.

Muuten ”Vileeni” on jo Venäjän nykyisessä historiankirjoituksessa luuserin asemassa.

Neuvostovaltiolle oli nerokas oivallus luoda uskonnon ja alkuperäiskansojen myyttien vastapainoksi messiaskultti Leninin ympärille. Ihmiset tarvitsivat rukoiltavaa ja palvottavaa, joten Leninistä saatiin hyvä vapahtajabrändi, ikonisine julisteineen, patsaineen ja maalauksineen.

Leninin ja Stalinin patsaat Itä-Karjalassa 1941, ”suomalaisten fasistien” rikkomina. Kuva: SA-kuva

Putinin henkilöbrändäyksessä toteutetaan samaa kaavaa, johon jo kymmenet sukupolvet ehtivät kasvaa: tässä ihmisessä, näissä kasvoissa on teille valtion henkilöitymä.

Muuten ”Vileeni” on jo Venäjän nykyisessä historiankirjoituksessa luuserin asemassa. Hänestä kun ei saa luotua Putinin hallintoa tukevaa tarinaa.

SEURAAJA Stalin on sen sijaan Kremlin tosimiesten listalla ykkösenä. Josef-setä luikahti bolsevikkien johtoon Leninin vanavedessä, poisti kilpailijansa pelistä ja piti valtikkaa kolmisenkymmentä vuotta.

”Kansanvihollisia” löytyi syntipukeiksi pulmaan kuin pulmaan, ja heistä päästiin massateloituksilla ja vankileirijärjestelmällä.

Noita Stalinin ajan kaikuja käytetään kätevästi nykyhallinnon propagandan käsikassarana. Mikä tahansa Karjalasta löytyvä 1930-luvun vainojen joukkohauta saadaan näyttämään suomalaisten valkobandiittien tekosilta – juuri siinä Suuressa isänmaallisessa sodassa joka alkoi venäläisen ajanlaskun mukaan vasta 1941.

Juuri Stalin on kokenut Putinin hallinnon aikana suurimman kunnianpalautuksen.

Historian hahmoista juuri Stalin on kokenut Putinin hallinnon aikana suurimman kunnianpalautuksen. Kun vielä 2000-luvun alkuvuosina Kreml antoi nostalgisoida hyvien tsaarien suurvalta-aikaa, nyt kiistattomana ykkössankarina on ”fasismin murskannut” Isä Aurinkoinen.

Tämän luomaa isänmaallista velvollisuuttahan Putin sanoo nyt jatkavansa, kun väittää maansa puhdistavan Ukrainaa natseista ja länsimaisesta rappiosta.

HISTORIALLA on diktatuureissa aina perusteltu nykyisiä tekoja ja tavoitteita, vaikka evoluutioon ja kehitykseen uskovissa länsimaissa tätä korttia harvoin käytetään.

Putinilla on Stalinin lisäksi takataskussaan liuta muita merkkihenkilöitä Venäjän historian uumenista. Aina löytyy joku venäläinen hahmo tai ryhmä, jota on naapurimaassa vedätetty tai jota vierasmaalaiset ovat rääkänneet – eli jonka kokema vääryys pitää korjata.

Suomalaisten terroristien surmaama syytön virkamies Bobrikovkin sopisi tähän kastiin mainiosti.

Siksi jokaisen valtion, joka on tavalla tai toisella ollut osa Venäjää, joko tsaarinvallan
tai Neuvostoliiton aikana tai jopa Varsovan liiton osana, on syytä pitää realiteetit mielessään.

Niiden pitää osata seurata, mitä heistä Venäjän uudessa historiankirjoituksessa väitetään, ja millainen rooli heille on Putinin uudessa venäläisessä maailmanjärjestyksessä varattu.

Voitonpäivän paraatissa osa joukoista kulki Stalinin Puna-armeijan univormuissa.
Kuva: Venäjän presidentinkanslia

Putin voitonpäivä 2025

Putin tervehtimässä veteraaneja 9.5.2025 voitonpäivän paraatissa

Kolumni

Varustautuminen pitää tehdä järjellä – Nato-ratsuväkeen ei voi enää luottaa

  • Kolumnit
  • 03.05.2025
  • 16:30
  • (Päivitetty: 09.05. 19:17)

Euroopan on parannettava sotilaallisia valmiuksiaan. Se ei kuitenkaan voi perustua vain uskoon sodan väistämättömyydestä.

Kun nyt on käynyt selväksi – ja hartaasti toivon tämän koskevan myös golfaavaa valtiojohtoamme – ettei Trumpin USA:n Nato-sitoumukseen voi luottaa, on Euroopassa ryhdytty panostamaan oman puolustuksen vahvistamiseen. Järkeä on kuitenkin käytettävä siinä, miten se toteutetaan.

Kiireellisin tehtävä Euroopan varustautumisen vahvistamisessa koskee tarvetta turvata Ukrainan puolustuskyky, kunnes sen suvereniteetin turvaava rauha mahdollisimman pian on saatu tehtyä.

Naton jäsenenäkään ei voi luottaa sinisilmäisesti siihen, että pahan paikan tullen ratsuväki tulee valtameren takaa heti apuun. Molempia maailmansotia käytiin Euroopassa yli kaksi vuotta ennen kuin amerikkalaiset liittyivät demokratian puolustajiin.

Euroopan on joka tapauksessa vahvistettava omaa ”strategista autono­miaansa” ja siihen sisältyvää itsenäistä puolustuskykyä. Oleellisinta ei ole se, mikä on kunkin maan puolustusmenojen osuus kansantulosta, vaan se, minkälaiset ovat tarvittaessa EU:n kyvyt mobilisoida ja yhdessä käyttää lisääntyviä voimavarojaan.

Euroopan maiden oman aseteollisuuden protektionistisen suojelun purkamisella voitaisiin heti saavuttaa merkittävästi lisää kustannustehokkuutta ilman menolisäyksiä.

F-35-hävittäjät ovat Suomen reservin rinnalla pelotteena heiveröisempi ja epävarmempi.

PUOLUSTUSMENOIHIN käytettävä osuus BKT:sta nousee. Mutta mihin, se on erikseen katsottava.

Suomi on hoitanut puolustuksensa muiden suuresti arvostamalla tavalla ja kustannustehokkaasti. Sen kova ydin on kykymme tarvittaessa mobilisoida ja aseistaa 280 000 sotilaan suuruinen joukko yli 700 000 sotilaskoulutuksen saaneesta reservistä. F-35-hävittäjät ovat tämän rinnalla pelotteena heiveröisempi ja epävarmempi, mutta paljon kalliimpi.

Vastaavaan eivät suuremmatkaan maat Euroopassa kykene. On perusteltua, että puolustusmenojen laskelmissa otetaan täysimääräisesti huomioon ne kustannukset, jotka Suomelle koituvat yleiseen asevelvollisuuteen perustuvan puolustusjärjestelmän ylläpitämisestä.

YHTÄ oleellinen on kysymys, miten lisävarustautuminen rahoitetaan. Ei ole hyväksyttävää, että se hoidetaan leikkaamalla niiltä, joilla on kaikista vähiten pois otettavaa. Hallitus yhä leikittelee perintöveron poistolla ja muilla lisäetuuksilla hyvätuloisille. Tämän sijaan tulee toimia niin, että ne, joilla on eniten varallisuutta ja tuloja, osallistuvat suurimmalla panoksella puolustuskyvyn vahvistamiseen.

TÄRKEÄMPÄÄ kuin maailmansotaan varautuminen on aina sen toteutumisen ja käynnissä olevan sodan laajentumisen ehkäiseminen. Siksi varustautuminen ei riitä, vaan meidän on käytettävä kaikkia diplomaattisia ja muita keinoja uhkien ja jännitteiden purkamiseksi ja sen osoittamiseksi, että vain pidättäytyminen sotilaallisen voiman käytöstä antaa mahdollisuuksia minkään kansakunnan hyvinvoinnin parantamiseen.

Emme saa unohtaa, että koko ihmiskuntaan kohdistuvat eksistentiaaliset uhat – ydinaseet, ilmastonmuutos ja luontokato – vain kasvavat nykyisessä militaristisessa ilmapiirissä.

Kirjoittaja on historioitsija ja entinen ulkoministeri.

Erkki Tuomioja
AVAINSANAT

Comments

Kolumni

Janne Riiheläinen: Aito rauha ja venäläinen rauha sekoittavat pian Euroopan poliittista keskustelua

  • Kolumnit
  • 02.05.2025
  • 19:01
  • (Päivitetty: 02.05. 19:09)

Kun Euroopan suurissa maissa aletaan keskustella Ukrainan rauhasta Kremlin haluamalla tavalla, Suomi joutuu vakavissaan miettimään millä tavalla saamme oman näkökulmamme esiin EU:ssa ja maailmalla.

Termi putinisti on yleensä lyömäase, jolla syytetään jonkun olevan poliittiselta linjaltaan samaa leiriä Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Oikeita putinisteja ei Suomessakaan ole kuin äärimmäisen pieni määrä ja pari näkyvintä heistäkin operoi tänne itärajan takaa.

Enemmän meillä, kuten muissakin EU-maissa, on ollut erilaisia politiikan ja liike-elämän toimijoita, joiden tavoitteet ovat samansuuntaisia Venäjän tavoitteiden kanssa – joko henkilökohtaisen hyödyn, idänkaupan tai muun menestyksen toivossa.

Ja näillä ihmisillä, myötäjuoksijoilla, putinisteilla tai kellokkailla, on alkanut taas tänä keväänä olla yhtenäisempi ääni kellossa.

VENÄJÄN Suomeen käyttämä päänarratiivi on neuvostoperintöä: suomalaisilla olisi heitä itseään hyödyttävä erityissuhde itänaapurinsa kanssa, jos he toimisivat viisaasti.

Tämän narratiivin uskottavuus loppui helmikuun 2022 suurhyökkäyksessä Ukrainaan ja suomalaisten enemmistö kääntyi Nato-jäsenyyden kannalle.

Suomen Nato-jäsenyyden estäminen oli ollut Venäjän tärkein ulkopoliittinen tavoite täällä, ja sen epäonnistuttua Venäjällä oli hetken aikaa vaikeaa löytää uutta viestiä tänne.

Nyt sellaiseksi on nousemassa vaatimus – venäläisestä – rauhasta.

Monet Kremlin vaikuttamistoiminnan parissa marinoituneet ihmiset ovat alkaneet puhua paljon rauhasta ja siitä, mitä kaikkea hyvää (Venäjän ehdoilla solmittavasta) Ukrainan aselevosta seuraisi Suomelle.

Itäisen Suomen kuntien taloudellinen ahdinko on ollut tässä erityinen veruke. Jos kauppasuhteet ja raja saadaan auki, taas koittaa onnen aika matkailulle ja rajakaupalle, näin näissä piireissä väitetään.

TALOUSNÄKÖKULMAA tullaan korostamaan lisää viimeistään siinä vaiheessa, jos ja kun Donald Trump purkaa Yhdysvaltain Venäjä-pakotteita. Kremlin tavoitteena on palauttaa kauppasuhteet ennalleen, jotta se voisi saada taas kansantaloutta jaloilleen.

Ei Venäjä ole taloudellisesti romahtamassa, mutta tiukoilla se sodan ja pakotteiden takia on. Pakotteet eivät kenties toimi täydellisesti, mutta riittävän hyvin estääkseen Venäjän taloudellisen pärjäämisen yhtään paremmin.

Jos kauppasuhteet ja raja saadaan auki, taas koittaa onnen aika matkailulle ja rajakaupalle.

Suomi on ollut Venäjän vaikuttamistoiminnassa pienen pieni sivunäyttämö, ja siksi näitä talouspuheita alkaa luultavasti kuulua enemmän muista EU-kumppanimaistamme.

Keskeinen kohde EU:ssa on jo pitkään ollut Saksa. Sen keskeinen asema Euroopassa ja sisäpoliittinen tilanne erilaisine historian painolasteineen tekee siitä kaikkein altteimman ja myös tuloksellisimman kohteen.

Jopa Saksan poliittisessa johdossa on näkynyt kasvavaa kiinnostusta suhteiden palauttamiseen Venäjään.

Muun muassa Saksin osavaltion pääministeri ja konservatiivipuolue CDU:n varapuheenjohtaja Michael Kretschmer on kyseenalaistanut Venäjän-vastaisten pakotteiden hyödyllisyyden ja esittänyt mahdollisuutta kaasutoimitusten jatkamiseen Nord Stream -putken kautta sodan loputtua. Myös Saksan demarien SPD:ssä on ihmisiä, jotka toivovat paluuta normaaliin talousyhteistyöhön Venäjän kanssa.

CDU:n johtaja ja uusi liittokansleri Friedrich Merz puolestaan on esiintynyt vahvana Ukrainan tukijana. Kun Saksan uusi hallitus tulevalla viikolla aloittaa, saamme nähdä minkälaista luvattua tahtopolitiikkaa uusi hallitus Merzin johdolla alkaa tehdä.

Saksassa on myös nähtävissä äärimmäisen selkeästi se tilanne, miten Euroopan laita- ja äärioikeistolaiset populistipuolueet ovat hyvinkin näkyvästi Moskovalle myönteisiä.

Vastikään Saksan tiedustelupalvelun äärioikeistolaiseksi nimeämä AfD-puolue ajaa avoimesti sekä Venäjälle että Trumpin hallinnolle myötäisiä linjoja, kuten Ranskankin oikeistopopulistit.

POPULISTILIIKKEET ovat olleet Ukraina-sodan aikana EU:ssakin suhteellisen hajanaisia. Nyt ne alkavat saada yhä enemmän näkyvyyttä ja tukea Yhdysvalloista, muun muassa Trumpin tukijoiden vahvalta somekoneistolta.

Valkoisen talon Venäjä-myönteisyys on samaan tapaan opportunistista kuin muillakin Kremlin myötäilijöillä: yhteiset tavoitteet yhdistävät, vaikka motiivit niiden takana olisivat erilaisia.

Trump inhoaa kaikkea monenkeskisyyttä ja erityisesti Euroopan unionia. Ylipäätään hänen hallintonsa ylenkatsoo Euroopan demokraattista puolta ja pitää maanosaa Yhdysvaltain hyväksikäyttäjänä.

Kun Trump rikkoo demokraattisten maiden rintaman Ukrainan puolustamisessa ja Venäjän vastustamisessa, tilanne muuttuu koko ajan sekavammaksi. Se taas avaa mahdollisuuksia käyttää informaatiovaikuttamista sekoittamaan tilannetta entisestään.

Suomessa itänaapurin uhka pitää katseen kiinni olennaisessa, mutta Ukrainan rauhasta ja tulevaisuudesta käytävä eteläisemmän Euroopan keskustelu tulee olemaan lähitulevaisuudessa – kauniisti sanottuna – monimuotoista.

Tämä haastaa Suomen valtiojohdon toimimaan EU-elimissä ja kahdenkeskisemmissä tilanteissa fiksusti ja päämäärätietoisesti. Ilman riittävää yhtenäisyyttä demokraattinen Eurooppa jää kahden autoritaarisen suurvaltajohtajan jalkoihin.

Janne Riiheläinen 2024

Janne "Rysky" Riiheläinen

Kolumni

Euroviisut kiillottaa kansanmurhaajan kilpeä – Ruumiiden määrästä viis: tervetuloa Euroviisuihin, Israel!

  • Kolumnit
  • 26.04.2025
  • 16:00
  • (Päivitetty: 27.04. 20:26)

50 000 kuollutta palestiinalaista ei saanut Yleä vakuuttumaan, että Israelia on kohdeltava Euroviisujen suhteen kuten Venäjää.

Taustalla soi karnevalistinen musiikki, kun toimittaja Rotem Achihun tarttuu tussiin. Gazan ihmisille, hän kirjoittaa ammuksen kylkeen. Vieressä rivissä nököttävissä muissa ammuksissa on lisää viestejä, Achihun lukee ne ääneen.

Gazalle, rakkaudella.

Maailman rohkeimmat miehet, Israelin miehet.

Sekä: Onnittelut!

”Haluan, että lähetämme nämä ammukset matkaan”, Achihun sanoo ja kipuaa panssarivaunuun. ”Pommitamme heitä nyt”, komppaavat ympärillä seisovat israelilaissotilaat. Achihun aloittaa lähtölaskennan.

”Kaksi, kolme, ammu!”

Kuuluu pamaus.

”Kaksi, kolme, ammu!”

Uusi pamaus, naurua.

Riemukas musiikki ottaa kierroksia, kun Achihun toistaa käskynsä kerta toisensa jälkeen. Lopulta homma on hoidettu, ja on kehujen vuoro.

”Hyvää työtä! Hyvä tiimi!” Achihun riemuitsee.

Israelin yleisradiotoimittaja Rotem Achihun kirjoitti terveisensä Gazaan ammuttavaan kranaattiin.

.

KOHTAUS on vain yksi esimerkki Israelin yleisradioyhtiö Kanin kuluneen puolentoista vuoden aikana tuottamasta sisällöstä, jota on leimannut toistuvasti palestiinalaisten epäinhimillistäminen sekä Israelin Gazassa toteuttamalla kansanmurhalla ilakointi.

Achihunin tempauksen ohella on lähetetty ohjelmaa, jossa israelilaissotilas nimittelee palestiinalaisia seksuaalirikollisiksi ja turvallisuusuhkaksi. On haastateltu laittomassa siirtokunnassa rakennuttajaa, joka puolustaa palestiinalaisten erottelua juutalaisista, koska ”he haluavat tappaa juutalaiset”.

On kuunneltu lapsikuoroesitystä ”kaikkien tuhoamisesta” sekä esitetty lastensairaalan johtaja, tohtori Hussam Abu Safia terroristina – ainuttakaan todistetta osoittamatta.

Silti mikään ei ole saanut kansainvälistä yhteisöä tiukasti toteamaan, että nyt riittää. Niin ei ole tehnyt myöskään Euroopan yleisradiounioni EBU, jonka viesti on jälleen tässä kohtaa kevättä ajankohtainen, ja jo toista vuotta perättäin sama, ruumiiden määrästä viis: tervetuloa Euroviisuihin, Israel!

Ylen toiminnassa pohjimmiltaan kyse on siitä, kenen oikeus elämään nähdään puolustamisen arvoisena.

ISRAELIN päästäminen Euroviisuihin on sopinut myös Suomen yleisradioyhtiölle Ylelle. Vaikka millaisille kiekuroille aivonsa vääntäisi, logiikkaa on mahdoton ymmärtää.

Kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainaan, Yleisradio vaati EBUa sulkemaan Venäjän ulos Euroviisuista. Tiedote oli ylevä:

”Yle puolustaa aina länsimaista demokratiaa, oikeusvaltion perusperiaatteita, sananvapautta ja ihmisarvoa. Yle ei voi olla mukana tapahtumassa, jossa räikeästi näitä arvoja vastaan hyökännyt Venäjä voi käyttää yhtä Euroopan tunnetuinta brändiä oman etunsa ajamiseen.”

Vaatimus toteutui. Mutta Israelin osalta Ylen ääni kellossa on ollut toisenlainen.

”Yle on riippumaton media, eikä se siksi voi harjoittaa valtiotason politiikkaa. (- -) Yle ei boikotoi Euroviisuja sen takia, että Israelin tv-yhtiö osallistuu laulukisaan”, Yleisradiolta ilmoitettiin Ilta-Sanomille maaliskuussa 2025 sen jälkeen, kun yli 10 000 suomalaista vaati adressillaan Yleä vetoamaan EBUun Israelin sulkemiseksi laulukisoista.

ON TIETENKIN päivänselvää, että Yleisradio voisi halutessaan olla aktiivinen toimija. Pohjimmiltaan kyse onkin siitä, kenen oikeus elämään nähdään puolustamisen arvoisena.

Toiminnallaan Yle on tehnyt kirkkaasti näkyväksi, etteivät kaksoisstandardit ole sille ongelma.

Se on suuri vahinko, sillä sen myötä usko Yleisradioon ei ole koetuksella vain perussuomalaisilla vaan myös niillä, jotka vielä tuomitsevat kansanmurhan – raskaimmaksi määritellyn rikoksen ihmisyyttä vastaan, jonka estämiseen jokaisella valtiolla on velvollisuus.

Yuval-Raphael-Israel-2025

Israelin euroviisuedustajana tänä vuonna on 24-vuotias Yuval Raphael, joka haavoittui syksyllä 2023 Hamasin terrori-iskussa Israeliin.