- Politiikka
- 26.05.2025
- 12:46
- (Päivitetty: 26.05. 16:43)
Norjan pääministeri Jonas Gahr Støre sanoi Pohjoismaiden pääministerien epävirallisessa kesäkokouksessa Paimiossa, että Palestiinan tunnustaminen valtioksi ei tarkoita terrorismin hyväksymistä.
Norjan mielestä kyse on maan liittämisestä kansainväliseen järjestelmään, oikeuksineen ja velvollisuuksineen.
Norja tunnusti Palestiinan viime vuonna. Norjan työväenpuoluetta edustava pääministeri Støre korosti, että asiaa pohdittiin huolellisesti ja ajoitus nähtiin oikeaksi.
– Palestiinan tunnustaminen suvereeniksi valtioksi ei tarkoita väkivallan ja terrorin hyväksyntää, vaan tuo Palestiinan mukaan kansainväliseen järjestelmään ja sen valvonnan piiriin. Eristäminen vain kasvattaa terrorismin elintilaa, Støre sanoi medialle saapuessaan pääministeritapaamiseen Paimion parantolaan.
Støre muistutti, että muutkin valtiot, muun muassa Britannia ja Kanada, suunnittelevat Palestiinan tunnustamista.
Suomea hän ei silti halunnut suoraan ohjeistaa.
– Ymmärrän, että päätös on vaikea, mutta joskus se on tehtävä – ja meistä oikea aika oli viime kesänä. Suomi tekee tietenkin omat päätöksensä, mutta he tietävät, mikä on Norjan kanta. Olemme valmiit jakamaan kokemuksiamme, jos niitä kysytään, Støre muotoili.
Kaikkiaan 143 maata on tunnustanut Palestiinan. Maltan pääministeri ilmoitti eilen paikallisessa mediassa, että Malta liittyy joukkoon ensi kuussa. Pohjoismaista Palestiinan ovat tunnustaneet kaikki muut paitsi Suomi ja Tanska.
SUOMEN ja Ahvenanmaan yhdessä isännöimän kokouksen teemoina ovat kokonaisturvallisuuden vahvistaminen ja kilpailukyky. Ruotsin, Norjan, Tanskan, Islannin, Färsaarten ja Grönlannin pääministerien ohella tapahtumaa osallistuu myös maiden yrityselämän edustajia.
– Tärkein turvallisuuspoliittinen kysymyksemme on Venäjän aggressio ja se, että tuemme Ukrainaa sen puolustaessa itsenäisyyttään. Samalla täytyy tiedostaa, ettei Venäjä ole lähdössä rajoiltamme minnekään: se on ja pysyy sekä Suomen että Norjan rajanaapurina. Pohjoismaat tarvitsevat lisää läheisempää dialogia ja yhteistyötä myös turvallisuusasioissa, Jonas Gahr Støre sanoi medialle.
Myös Tanskan pääministeri Mette Frederiksen korosti Pohjoismaiden yhteistä turvallisuusympäristöä ja sanoi siinä operoimisen sekä yhteistyön olevan helpompaa nyt, kun myös Suomi ja Ruotsi ovat Naton jäseniä.
PALESTIINAN tunnustaminen ei varsinaisesti ollut kokouksen asialistalla, mutta kun tiedotustilaisuudessa kysyttiin asiasta, Tanskan pääministeri Frederiksen ja Suomen Petteri Orpo ottivat esiin kahden valtion mallin, humanitaarisen avun perillemenon ensisijaisuuden ja Hamasin terrorin.
Frederiksen sanoi suoraan, ettei Tanska tule nyt tunnustamaan Palestiinaa, koska ”aika ei ole oikea, ja myös Israelin valtiolla oikeus olla olemassa ja elää rauhassa”. Orpo ei ottanut suoraa kantaa, vaan korosti Suomen tekevänsä kansainvälisen yhteisön kanssa kaikkensa, että alueelle saataisiin rauhanomainen ratkaisu.
– Olen eri mieltä: ette tee, ei kukaan meistä tee kaikkea voitavaa. Benjamin Netanjahun hallinto ei saa päättää, miten kansainvälinen yhteisö reagoi, ja nyt niin pitkälti tapahtuu. Jos Palestiinaa ei tunnusteta, mikrofoni sen asiassa jää terroristeille, vaikka palestiinalaisten enemmistö ei tue heitä ja haluaa rauhaa, Jonas Gahr Støre sivalsi saaden tukea Islannin pääministeriltä Kristrún Mjöll Frostadóttirilta.
Islanti tunnusti Palestiinan ensimmäisten länsieurooppalaisten maiden joukossa jo vuonna 2011.
Juttua muokattu ma 26.5. klo 16.42: lisätty tieto Maltan päätöksestä ja Palestiina-kommentit Paimion-kokouksen tiedotustilaisuudesta.