Nalle Wahlroos kiitteli jo – mutta millaisia joululahjoja hallitus oikeasti tuo äänestäjilleen ja muille?

Kuvassa pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).

Vuoden pimeimpänä päivänä on hyvä hetki listata oikeistohallituksen pimeimpiä päätöksiä ja hetkiä. Tämä ei ole jouluepistola, koska jouluepistolaan liittyy toivo paremmasta.

Sitä on turha etsiä oikeistohallituksen politiikasta, jossa periaatteet ja arvot on myyty.

Kokoomus ja perussuomalaiset löysivät toisensa keväällä äärimmäisen helposti. Käytäväpuheiden perusteella he olivat kihlautuneet jo ennen eduskuntavaaleja, joten häitä tanssittiin de facto vaali-iltana.

Hallitusohjelmaneuvotteluissa kokoomus ja perussuomalaiset täydensivät toistensa lauseitaan kuin vanha aviopari.

Leikkaukset pienituloisten arkeen – kyllä tehdään. Työttömien rankaisu – ilman muuta. Ensimmäinen sairaslomapäivä sairaan ihmisen maksettavaksi – tottahan toki.

Yksinasuvilta, lapsiperheiltä, eläkeläisiltä saatetaan leikata jopa satoja euroja kuukaudessa. Tämä kaikki siitä huolimatta, että PS:n puheenjohtaja Riikka Purra sanoi vihaisesti ennen vaaleja, että ”pienituloisilta leikkaaminen ei meille käy”.

Kyseessä on kaikkien aikojen petos suomalaisille äänestäjille.

Kävihän se! Kyseessä on kaikkien aikojen petos suomalaisille äänestäjille.

AINOA jännitysmomentti hallituksen muodostamisessa oli liberaalina puolueena itseään mainostanut RKP.

Ennen vaaleja puolue ei uskaltanut kertoa, onko se valmis samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Sen sijaan saatiin juhlallinen vakuutus: ”emme mene hallitukseen, joka tekee perussuomalaista politiikkaa”.

Toisin kävi, rankalla tavalla toisin.

Oikeistokonservatiivinen hallitus rajoittaa ja vaikeuttaa maahanmuuttoa, myös turvapaikan hakemista. Pakolaiskiintiötä pienennetään. Kaikenlaista kiusaa keksitään erilaisille ihmisille, jotka haluavat tulla Suomeen.

Hallitus tekee vahvasti perussuomalaista politiikkaa ja sen tukipuolueena on – är ni redo: tre, två, ett, noll – RKP.

ENTÄ se velanotto? Oikeistopuolueiden lupaus ennen vaaleja oli, että velkaantuminen loppuu. Piste.

Meni kevät, meni kesä, tuli syksy. Ja tuli budjettiriihi.

Tuskin kukaan uskoi silmiään, kun pääministeri Petteri Orpo (kok) kertoi, että hallitus ottaa ensi vuonna e-nem-män velkaa kuin Antti Rinteen tai Sanna Marinin hallitus.

Velkaa otettiin kaiken lisäksi siksi, että kaikkein hyvätuloisimmille suomalaisille voidaan antaa veronkevennykset.

Yksinhuoltajalta leikataan satasia kuussa, mutta valtiovarainministeri Purra saa runsaan kahden tuhannen euron veronkevennyksen.

KESÄ oli rasistinen musta aukko, jossa ainakin yksi hallituspuolue kadotti itsensä. Det är onödigt att nämna partiet.

Yksi ministeri sai lähteä viikon jälkeen, koska natsiyhteydet paljastuivat. Seuraajan kohdalla mentiin ojasta allikkoon ja kyseisen ministerin avoimet hyökkäykset vapaata mediaa vastaan jatkuvat vielä tämänkin kirjoittamisen hetkellä.

Oikeistokonservatiivinen hallitus keksi sanan nollatoleranssi, joka ei tietenkään tarkoita mitään muuta kuin sitä, että rasismiongelma lakaistiin maton alle ja toivottiin kädet ristissä, että tulisi jokin uusi kriisi, johon huomio keskittyisi.

Sellainen tulikin itärajalla, kun syksy pimeni. Hallitus ansaitsee kehut pääosin siitä, että sisäisestä turvallisuudesta ja rajaturvallisuudesta huolehdittiin päättäväisesti, opposition tuella.

Ehkä se lämmittää Purraa, että Nalle Wahlroos hurraa jo perussuomalaisille.

Valitettavasti edes rajaturvallisuuteen liittyvä päätöksenteko ei sujunut oikeistohallitukselta ilman, että pääministeri Orpo joutui ojentamaan hallituksensa ministereitä ja kansanedustajia siitä, että oikeusvaltiossa ei ole soveliasta hyökätä laillisuusvalvojaa kohtaan julkisuudessa, kun laillisuusvalvoja on tehnyt työtään.

KAIKKI kokoomuksen ja perussuomalaisten hallituksen rasismikohut, epäoikeudenmukaiset leikkaukset ja Suomen taloutta haittaavat päätökset eivät mahdu yhteen päivitykseen. Siksi päätän listauksen jouluun liittyvään asiaan.

Suomessa vietetään ylihuomenna joulua. Osa käy kirkossa, osa on vain kotosalla. Mutta suomalaiseen perinteeseen kuuluu joulusaunan ja joulupukin lisäksi maittava ateria. Jokainen suomalainen tietää, kuinka paljon ruoka maksaa.

Se maksoi paljon jo ennen voimakasta inflaatiota ja nyt se maksaa vielä enemmän. Siksi onkin omituista, että PS:n puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Purra antoi suomalaisille joululahjaksi ilmoituksen siitä, että hän voisi nostaa ruoan arvonlisäveroa.

Se sama Purra, jonka mielestä pienituloisilta leikkaaminen ei käy. Nyt leikataan ja sen päälle vielä pitäisi kasvattaa ruokalaskun hintaa.

Ehkä se lämmittää Purraa, että Nalle Wahlroos hurraa jo perussuomalaisille. Kodeissa huolehditaan ja surraan.

 

Kirjoittaja on SDP:n puoluehallituksen jäsen ja ruotsinkielisen piirin puheenjohtaja.

Evp-upseeri: Miksi määräsimme tänäänkin inttiin vain puolet nuorista?

Arkistokuvaa Kaartin jääkärirykmentin kotiutustilaisuudesta kesältä 2024.

Kesän uudet alokkaat astuivat taas palvelukseensa varuskunnissa ympäri Suomen. Se on yhä pakollista vain miehille – ja tässä Suomi hukkaa turhaan puolet jokaisen ikäluokan lahjakkuuksista.

Suomalainen peruskoulusysteemi on tunnettu ympäri maailmaa. Lapset oppivat, Pisa-tuloksissa – niiden pienestä laskusta huolimatta – pärjätään yhä paremmin kuin monissa muissa maissa.

Suomi on onnistunut luomaan kouluihinsa systeemin, jossa kaikki tietynikäiset, sukupuolesta tai perheiden varallisuustasosta riippumatta ovat mukana. Tiukkojen yhteiskuntaluokkarajojen maista tullaan tänne ihastelemaan kaikille reiluja menetelmiämme.

Venäjän vuoden 2022 Ukraina-hyökkäyksen ja Suomen Nato-jäsenyyden jälkeen samanlainen kansainvälinen ihailu, jopa mediahypetykseen asti on näkynyt myös varusmieskoulutustamme kohtaan.

Suomi näyttää, miten asevelvollisuudella saavutetaan ammattiarmeijoiden kaltainen maanpuolustuskyky, uskottavasti ja yhteisvoimin.

KAIKKI TÄMÄ on ansaittua kehua, mutta parannettavaakin on. Tällä hetkellä puolustusvoimissa hyödynnetään vain puolet Suomen nuorten potentiaalista.

Perustuslaki sanoo, että ”jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustukseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään.”

Käytännön toteutus on silti asevelvollisuuslaissa määrätty pakollisena vain miehille.

Koko nykyinen asevelvollisuusjärjestelmämme on tältä osin uudistettava. Nopeimmin ja perusteellisimmin on muutettava sukupuolijakoa, koska meiltä uhkaa loppua aika.

Asiaahan on vatkattu puolin ja toisin. Vuonna 2020 Sanna Marinin (sd.) hallitus asetti komitean pohtimaan yleistä asevelvollisuutta ja sen kehittämistä. Loppuraportti ilmestyikin jo pikaisesti 2021, koronapandemian keskellä.

Komitean tajunnanräjäyttävä esitys oli, että kutsunnat ulotettaisiin myös naisille. Vaikka seuraavana vuonna Venäjän Ukraina-sotaretki muutti maailmanjärjestystä, uudistuksissa ei edetty juuri mihinkään.

Nyt Petteri Orpon (kok) hallituksenkin uudessa puolustusselonteossa hiihdellään samoja turvallisia latuja, samaa liturgiaa toistellen: naisten vapaaehtoista palvelusta halutaan kehittää ja lisätä, mutta ei herranjestas sentään liikaa.

Poliitikkojen mielestä Suomen puolustamiseen riittää siis vain 50 prosentin kansalaispanostus.

TASA-ARVO ja kansalaisten yhtäläinen kohtelu olisi tietysti yksi perustelu asevelvollisuuden sukupuolineutraaliudelle.

Moni yhteiskunnallinen vaikuttajakin on sitä mieltä, että tasavertaisuutta peräänkuulutettaessa olisi enemmän kuin suotavaa poistaa tämä epäkohta lainsäädännön kautta. Kaikki ihmiset sukupuolesta riippumatta inttiin ja piste.

Vuosittainen koulutustarve ei enää pelkästään poikien varassa täyty.

Mutta Suomen väestörakenteella reserviläisarmeijallamme on edessä vielä isompi konkreettinen uhka.

Jo 2030-luvulla ikäluokat pienenevät niin, että nykyinen noin 20000 varusmiehen vuosittainen koulutustarve ei enää pelkästään poikien varassa täyty, vaikka heidän sisäänottokriteereitään kevennettäisiin kuinka paljon tahansa. Osa ikäluokasta kun kuitenkin saa aidoista terveys- ja muista syistä vapautuksen asepalveluksesta.

Tämän vajeen kattaminen ei mitenkään ilman naisten laajempaa mukaantuloa onnistu, ja siihen pitää alkaa valmistautua toden teolla jo nyt. Jokaisesta ikäluokasta pitää saada mukaan parhaimpien ihmisten osaaminen.

SILTI PÄÄTTÄJIEN asenteet heijastelevat yhä kaikissa asevelvollisuuden asioissa tiukasti menneisyyttä. Konservatiiveille mies puolustaa, nainen hoitaa kotia. Vastaavasti vasemmistossa naisten ”aseistamisen” on pelätty lisäävän Suomen militarisoitumista.

Monella muulla elämänalueella ollaan liikuttu valovuosia eteenpäin ja uskallettu päivittää omia asenteita maailman muuttuessa.

On selvää, että ratkaisumalleja on toki monta. Kaikki suomalaiset voisivat kutsuntojen kautta suuntautua joko ”kovaan maanpuolustukseen” tai kevyempään kansalaispalvelukseen. Hieman kuten Naton uusi viiden prosentin BKT-osuus jaetaan: 3,5 prosenttia kovaan ytimeen ja 1,5 prosenttia tukitoimintoihin.

Demokraattinen yhteiskunta kestää myös sen, että kaikki eivät halua osallistua toistensa puolustamiseen.

Kaikessa on tietysti kysymys myös rahasta. Nyt kun puolustusbudjetti vääjäämättä nousee, olisi reilua laittaa siitä nykyistä isompi siivu myös varusmiehille ja vapaaehtoista palvelusta suorittaville naisille.

Jos oikeasti palvelukseen otettaisiin yhtälailla miehiä ja naisia, summa jakautuisi tasaisesti koko ikäluokkaan.

PELKKÄ LISÄRAHA puolustusbudjetissa ei kasvata turvallisuutta, vaan maan puolustajiksi tarvitaan eri aloilta motivoituneita ihmisiä.

Kriisitilanteessa Suomen (sotilaallinen) puolustaja voi olla ihminen etulinjan poterossa, ilmatorjunnan keskusyksikössä, Naton ulkomaisessa esikunnassa, lennättämässä droonia tai hoitamassa pelastusviranomaisten yhteistoimintaa. Kansalaisia ja sotilaita kaikki, ihonväriin, sukupuoleen, ikään tai yhteiskuntaluokkaan katsomatta.

Nykyinen järjestelmämme on hyvä, mutta ennakkoluulottomalla kehittämisellä saisimme siitä vielä paremman mallin koko Euroopalle.

Olemmeko valmiita aitoon asevelvollisuuden muuttamiseen jo nyt rauhan aikana? Asioita ei voi jättää pelkästään poliitikkojen hitaiden kiireiden varaan, vaan siitä on keskusteltava koko kansan kesken.

Evp-upseeri: Nyt ryhtiä henkilöstöasioiden hoitoon, UPI ja ulkoministeriö

Ulkopoliittisella instituutilla ja ulkoministeriöllä on Suomessa paljon vastuuta ja luottamuspääomaa. Siksi niiden pitää toimia henkilöstöasioissaan mieluummin liian tiukkapipoisesti kuin fiilis- ja kaveripohjalta näyttäen.

Kerrataanpa tämän kesän ehkä kohutuimman kesätyöntekijän tapausta:

Eduskunnan alainen UPI haki keväällä tutkimusavustajaa (korkeakouluharjoittelijaa). Haluttuun tehtävään oli 59 hakijaa, joista viisi haastateltiin ja valituksi tuli ulkomailla opiskeleva, lahjakas nuori mies.

Tässä vaiheessa kaikki oli hyvin. Mutta asiastahan nousi haloo, kun julkisuudessa verrattiin hakukriteerejä ja UPI:n aiempien vastaavien harjoittelupaikkojen ratkaisuja nyt valitun Oliver Stubbin sisäänpääsyyn.

Muun muassa työoikeuden emeritusprofessorin Seppo Koskisen esittämässä kritiikissä on pointti: 21-vuotias, ensimmäisen vuoden opiskelija saa olla melkoinen poikkeusyksilö, täyttääkseen sopivuus- ja pätevyyskriteerit. Mahdotonta se ei kuitenkaan ole.

Samoin olisi suoranaista syrjintää, jollei tätä yhtä Oliveria voitaisi valita vain siksi, että hän sattuu olemaan tasavallan presidentin poika.

Pöydän puhdistamiseksi UPI julkaisi johtajansa Hiski Haukkalan tiedotteen, jossa valintaa avattiin, selitettiin ja perusteltiin asiallisilla ja hyväksyttävillä kommenteilla.

TÄSSÄ VAIHEESSA vaikutti siltä, että tapaus on käsitelty pois päiväjärjestyksestä. Eipä ollutkaan, ei lähimainkaan.

Sitten selvisikin, että Oliver Stubb oli ollut suoraan yhteydessä myös Haukkalaan, juuri ennen kuin UPI oli muuttanut valintakäytäntöjään.

Haukkala kertoi Iltalehdelle unohtaneensa tämän sähköpostittelun ja pyysi erehdystään anteeksi. Luulisi, että harva unohtaa, jos presidentin poika lähettää meiliä – mutta toki mahdotonta sekään ei ole.

Valinnasta on tehty nyt ainakin kuusi kantelua, ja hiljaisena uutiskesänä aihe pysyy pitkään pinnalla.

UPI:n hallitus kuuli keskiviikkona Haukkalaa ja sai häneltä uuden yhteenvedon tapahtumista. Hallitus aikoo tiedotteensa mukaan vastedeskin tukea johtoa laitoksen harjoittelu- ja muiden prosessien kehittämisessä. Millaista käsiohjausta tämä tarkoittaa, emme tiedä.

VIRHEITÄ TEHDÄÄN kaikissa instituutioissa. Tehokkain keino niiden korjaamiseksi on selvittää asiat kerralla reilusti, ilman että niitä joudutaan setvimään ja selittämään viikkokausia.

Ulkoministeriönkin uusin henkilöstökriisi, jo talvella valitettu Portugalin suurlähettilään työtapajupakka sai vauhtia vasta kun media alkoi kertoa asiasta.

Ulkoministeri Elina Valtonen (kok) kertoi keskiviikkona medialle kantanaan, että tällaisiin tapauksiin pitää reagoida välittömästi eikä vasta kuukausien jälkeen.

Nyt lähettiläs on kutsuttu kotimaahan jatkotoimia varten.

Suurlähettiläs-case olisi voitu taputella pakettiin huomattavasti tyylikkäämminkin, varsinkin kun samantapaisia yhteentörmäyksiä on ulkomaanedustustoissa ja lähetystöissä sattunut varsin usein.

EDELLÄKUVATUT tämän kesän kohut ovat inhimillisesti pieniä, mutta instituutioidensa imagon kannalta äkkiä harmillisen isoksi paisuvia episodeja.

Sekä ulkopoliittisessa instituutissa että ulkoministeriössä tehdään Suomelle olennaisen tärkeää työtä. Molemmissa on erittäin pätevää henkilökuntaa ja johtajiakin. Siksi näiden pitää joissain asioissa olla paavillisempia kuin paavi itse, ja puuttua epäselvyyksiin mieluummin vaikka liiankin tiukasti.

On todella harmi, jos toimintaa hankaloitetaan itse aiheutetuilla tai täysin turhilla, vältettävissä ja korjattavissa olevilla lapsuksilla.

Janne Riiheläinen: Tästä alkoi uusi maailmanjärjestys

Tasavallan presidentti Alexander Stubb kehysti maailmanpolitiikassa tapahtuvaa Kultaranta-keskusteluissa sanomalla, että nyt on muodostumassa uusi maailmanjärjestys ja se tapahtuu todennäköisesti seuraavan 5-10 vuoden aikana.

Kultaranta olikin tänä vuonna paitsi rajusti muuttuneen tilannekuvan jakamista, myös sen miettimistä, miten tätä uutta tilannetta sanoitetaan. Politiikkaa tehdään aina käsitteillä, eikä meillä toistaiseksi ole oikein ilmaisuja kuvata sitä missä olemme tai sitä miten pyrimme eteenpäin.

Eikä meillä kyllä ole oikein pidemmän aikavälin tavoitteitakaan, muuta kuin että yritämme selvitä käsillä olevista asioista.

Päivittäisessä uutisoinnissa tämä käsitelty murros kytketään valtionjohtajiin ja erilaisiin ideologioihin. Nämäkin vaikuttavat, mutta taustalla on ennen kaikkea kolmen, yhtä aikaa käynnissä olevan valtavan murroksen yhteisvaikutus.

KOHDALLAMME ON ekologinen murros ilmastokriiseineen ja luontokatoineen, teknologinen murros digitalisaation seuraavien vaiheiden, tekoälyn ja kvanttilaskennan myötä sekä geopoliittinen murros, joka panee uusiksi valtioiden välistä järjestystä.

Nämä kaikki limittyvät toisiinsa, pitäen maailmaa epävakaassa tilassa näkyvissä olevan tulevaisuuden.

Näihin aikoihin meidän ei tarvitse onneksi mennä yksin, vaan osana demokraattisten maiden joukkoa eri rakenteineen.

Tosin meiltä käytännössä tipahti juuri pois tärkein sotilaallinen liittolaisemme. Ei Donald Trumpin Yhdysvallat ihan puolta ole vaihtanut, mutta yritys levittää MAGA-kulttuurivallankumousta on jo hyvin lähellä sitä.

Kultaranta-keskusteluissa tätä atlanttisen suhteen nimellisyyttä ja heikkoutta pidettiin monissa puheenvuoroissa lähtökohtana.

Eurooppa kyllä pitää suhteen kulisseja yllä niin kauan kuin mahdollista, koska se yksinkertaisesti on parempi vaihtoehto kuin Yhdysvaltain äkillinen vetäytyminen.

HAAGIN tämän viikon Nato-huippukokouksessa nähtiin käytännön työnäyte siitä, mitä kulissien ylläpitäminen tällä hetkellä vaatii: Trumpin liehittelyä, imartelua ja pokkurointia jopa vähän oksennusta suuhun tuovassa mitassa.

Mutta häpeä ei ole niinkään niiden, jotka näin toimivat maansa ja maanosansa edun takia, vaan niiden, jotka odottavat tällaista kohtelua itselleen.

Maailman uusi asento ei kuitenkaan synny vain Washingtonissa, Pekingissä ja Moskovassa. Niin sanottu globaali etelä, joka monin tavoin edustaa yhä suurempaa osaa ihmiskunnasta, näkee tässä aivan oikein tilaisuuden päästä mukaan muovaamaan maailmaa mieleisemmäkseen.

Tämä asetelma oli huomioitu Kultarannassa tuomalla yhteen keskusteluun Kenian, Costa Rican, Beninin ja Thaimaan ulkoministerit. Heidän kommenttiensa kautta avautui hyvin se, miten lännen kanssa toimiminen on vain yksi vaihtoehto heille.

Maailman uusi asento ei kuitenkaan synny vain Washingtonissa, Pekingissä ja Moskovassa.

Varsinkin Kiina, mutta myös Venäjä ovat toimineet aktiivisesti ympäri maailmaa, kiinnittäen maita itseensä erilaisin yhteistyökeinoin.

MEIDÄN EUROOPAN demokratioiden pitäisi nyt löytää yhteinen ajatus siitä, mihin pyritään ja miten sitä pyrkimystä edistetään mahdollisimman hyvin.

Moskova tietää mitä tavoittelee, samoin Peking. Oman välittömän edun tavoittelu, monella tavalla ja tasolla, on Washingtonin lyhytnäköisen ulkopolitiikan perusta tällä hetkellä.

Oma vahva vaikutelmani on, että Euroopalla ei oikein ole yhteistä tavoitetta mihin suuntaan se yrittää asioita ohjata nyt, kun monenlaiset mannerlaatat ovat liikkeessä.

Eurooppa yrittää paraikaa vain selvitä Venäjän uhasta ja atlanttisen yhteistyön ohentumisesta.

Samaan aikaan olisi kuitenkin elintärkeää yrittää päättää mitä ja miten Euroopan demokraattisina valtioina tavoittelemme, millä kokoonpanolla ja millä päätöksentekokyvyllä. Muuten jäämme vain reagoimaan muiden tekemisiin.

Tutkija: Näin kankeasti Suomi ostaa puolustustarvikkeita – jäykkä hankintatapa pitäisi äkkiä uudistaa

Suomi ostaa vuosittain sotilailleen tarvikkeita ja palveluita kotimaasta sadoilla miljoonilla euroilla.

Sotalaivoja ja lentokoneita Suomi pystyy tarvittaessa ostamaan hyvinkin rivakasti. Sen sijaan pienet sotatarvikehankinnat ovat vaarassa jumittua jäykkiin kilpailu- ja tarjouskierroksiin – joita nykyinen hankintalaki vaatii.

Periaate nykymenettelyssä on hyvä: viranomaisten pitää hankkia käyttötavaransa tarjouskilpailujen kautta, että ne saataisiin avoimesti ja mahdollisimman edullisesti.

Menetelmä on kuitenkin luotu syvään rauhan aikaan. Poikkeusoloissa tarvitaan usein nopeita materiaalihankintoja, ja siihen nykyiset tavat eivät sovi.

SUOMESSA kilpailutuksiin sovelletaan lähtökohtaisesti vuodesta 2012 asti voimassa ollutta lakia julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista.

Juristien ”PUTU-lakina” tuntema säädös koukeroisine menettelyineen on virkamiesten perustyökalu tavanomaisiin asehankintoihin.

Kansantaloudelle merkittävimmät ostot, kuten sotalaivat tai hävittäjät, tehdään joustavammilla tavoilla puolustusministeriön ja valtioneuvoston kautta. Tarvikkeita tilataan myös kansainvälisen yhteistyön, kuten Naton logistiikka- ja hankintaviraston kautta.

Mutta muut, kiireellisetkin pikkuostot pitää kierrättää PUTU-lain jäykän kehikon kautta.

PUTU-LAKI on tähän asti ollut pienehkön virkamiesjoukon päänvaivana, eikä lakia tai sen taustalla olevaa EU:n vuoden 2009 ”PUTU-direktiiviä” ole uudistettu käytännössä koskaan.

Siviilipuolen vastaavat hankintalait remontoitiin jo 2010-luvun lopulla, ja valtio uusii niitä jälleen lähiaikoina joustavuuden parantamiseksi.

Puolustustarvikeostoja koskevan lain päivittäminen ei sen sijaan ehtinyt tai mahtunut mukaan Petteri Orpon (kok) hallituksen ohjelmaan.

Käytännössä laki määrää ostavan viranomaisen huolehtimaan tarjouskilpailun avoimuudesta ja syrjimättömyydestä kaikissa oloissa, vaikka hätä ja kyseisen materiaalin tarve olisi miten suuri tahansa.

Suuret tarjouskilpailut kestävät useita kuukausia. Kilpailuun sisältyy peräkkäisiä vaiheita: hankinta pitää ilmoittaa julkisesti, tarjoajat pitää saada ensin esikarsintaan, sitten varsinaiseen kilpailuun ja lopulta edetä sopimuskumppanin valintaan.

Mahdolliset oikaisuvaatimukset ja kakkossijalle jääneiden myyjien valituskierrokset lykkäävät varsinaisten kauppojen toteutumista entisestään.

Normaalioloissahan tämä toimii. Mutta poikkeustilanteissa, joissa kriisit eskaloituvat hyvinkin nopeasti, ei välttämättä olisi aikaa sille, että jonkun puuttuvan tarvikkeen hankintakierros menee pikkuvirheen takia uusiksi, ja ostajan turvallisuus vaarantuu sinä aikana.

NYKYLAKI on kompromissi eurooppalaisten yritysten välisen vapaan kilpailun ja kansallisten turvallisuusetujen välillä, ja se perustuu vuoden 2009 EU-tilanteeseen.

EU:n tuomioistuin on tähän asti määritellyt tarvittaessa rajat sille, milloin sisämarkkinoiden perusperiaatteista ja hankintadirektiiveistä voidaan poiketa kansallisten turvallisuusetujen takia.

Tämä on kuitenkin hidasta. Komissiolta tarvittaisiin vähintäänkin selkeämpiä reunaehtoja poikkeuksellisten hankintojen hoitamiseksi, ja Suomen omaan kansalliseen lainsäädäntöön tarvitaan byrokratiaa purkavia muutoksia.

Siviilipuolellahan yritykset voivat lähteä Suomessa julkisiin tarjouskilpailuihin ilman esikarsintavaihettakin. Tämän suoran linjan salliminen sotilaspuolellekin nopeuttaisi yksinkertaisimpia hankintoja ja voisi laskea pienempien yritysten osallistumiskynnystä.

Viranomaiselle pitäisi myös suoda mahdollisuus painottaa ostoja nykyistä enemmän huoltovarmuussyillä. Tällä hetkellä on epäselvää, miten paljon huoltovarmuutta saa ostoksissa korostaa – ja tämä johtaa pitkiin riitelyihin markkinaoikeudessa.

OSTAJIENKIN on näissä oloissa parannettava taitojaan, PUTU-lain hankaluuksista huolimatta. Enemmänkin saa tehdä, kuin mitä laki vaatii.

Tarjoajien luotettavuus pitää osata ja uskaltaa arvioida, ja määritellä selkeät korvaus- ja irtisanomisehdot sopimusrikkomusten varalta.

Lakihan velvoittaa viranomaisen sulkemaan eräisiin rikoksiin, kuten kiskonnantapaiseen työsyrjintään syyllistyneet valmistajat kilpailun ulkopuolelle, mutta yrityksen konkurssiuhka, ammattitoiminnassa tehdyt räikeät virheet ja verojen ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönti ovat yhä vain harkinnanvaraisia perusteita.

Hankittavalle tavaralle tulisi määrätietoisesti asettaa myös pakollisia vähimmäisvaatimuksia sekä maailmanpolitiikkaa ennakoiden huomioituja sopimusehtoja toimitusvarmuudesta ja tietoturvallisuudesta.

(Ikäviä kysymyksiä ja riskiarvioita pitää uskaltaa tehdä myös vanhoille liittolaisillekin, kuten tässä Demokraatin kolumnissa muistutetaan.)

On suotavaa, että puolustushankinnoissakin vaaditaan palveluntarjoajaa tai valmistajaa toimimaan vastuullisesti ihmisoikeuksien ja ympäristön kannalta. Näiden laiminlyöminen ei nimittäin tee tuotteesta tai palvelusta käyttäjälleen yhtään parempaa.

Kirjoittaja on varatuomari ja Maanpuolustuskorkeakoulun väitöskirjatutkija.

Meri Valkama: Viisi syytä tunnustaa Palestiinan valtio – Hamasista huolimatta

Palestiinan tunnustaminen ei ole lahja, kiitos tai palkinto Hamas-järjestölle, kuten julkisuudessa on väitetty, vaan velkamme palestiinalaisille.

Jos jotakin toivon vuoden 2025 jälkipuoliskolle, niin sitä, että Suomi lakkaisi teeskentelemästä, ettei Palestiinaa ole olemassa. Sillä kyllä se on: sillä on alue, sillä on kansa, ja sillä on hallinto – valtiollinen tunnustus vain puuttuu.

Syitä tunnustaa Palestiinan valtio on lukuisia, tässä viisi.

YKSI: Kansainvälinen oikeus.
Useat YK:n päätöslauselmat tukevat Palestiinan oikeutta itsenäiseen valtioon. Tunnustaminen vahvistaisi kansainvälisen oikeuden ja itsemääräämisoikeuden merkitystä sekä YK:n auktoriteettia. Miksi kantaa huolta niistä? Koska se on erityisesti pienten valtioiden, myös Suomen, etu. Isoilla on puolellaan voima, meitä suojaa ennen kaikkea kansainvälinen oikeus.

KAKSI: Tasapainottaminen.
Suomi on julistanut tukevansa kahden valtion ratkaisua. Tämä linjaus on pelkkää sanahelinää niin kauan kuin Suomi tunnustaa vain Israelin. Palestiinan tunnustaminen antaisi konkreettista tukea kahden valtion ratkaisulle. Samalla se tasapainottaisi asetelmaa, jossa vahvempi osapuoli alistaa heikompaa.

Yhden kansan turvallisuus ei voi rakentua toisen kansan tuhoamiselle, ja mikäli tähän periaatteeseen uskoo, on Palestiina tunnustettava.

KOLME: Voittajien kelkkaan hyppääminen.
Yli 140 YK:n jäsenvaltiota on tunnustanut Palestiinan. Mikäli myös Suomi tunnustaisi sen, emme olisi poikkeus vaan liittyisimme kasvavaan joukkoon.

Vuosien kuluttua tämän päivän Israel-myönteisyyttä tarkastellaan samalla tavalla kuin nyt katsomme taaksepäin YYA-Suomen kumartelua Neuvostoliittoon

Eräs Palestiina-tutkija totesi hiljattain uskovansa, että vuosien kuluttua tämän päivän Israel-myönteisyyttä tarkastellaan samalla tavalla kuin nyt katsomme taaksepäin YYA-Suomen kumartelua Neuvostoliittoon – siis päitämme pudistellen. Tämä kehitys on nähtävissä jo nyt.

Tutkimusten mukaan Israeliin suhtaudutaan Euroopassa tällä hetkellä ennätyksellisen kielteisesti. Eurooppalaiset alkavat saada tarpeekseen Israelin touhuista, ja samaan asennemuutokseen olisi syytä Suomellakin.

NELJÄ: Historiallinen vastuu.
Suomalaisten pitäisi ymmärtää, mitä tarkoittaa tavoitella perusoikeuksia pienenä altavastaajakansana. On historiatonta ja epäsolidaarista olla tukematta pyrkimyksiä, joihin itse saimme tukea, kun sitä kipeästi tarvitsimme. Jos uskomme kansojen itsemääräämisoikeuteen, tunnustamme Palestiinan.

VIISI: Johdonmukaisuus.
Vuosikymmenten varrella Suomi on tunnustanut valtioita, kuten Kosovon ja Etelä-Sudanin, joiden tilanne on ollut kiistanalainen. Tunnustaminen olisi linjassa oikeusvaltioperiaatetta ja ihmisoikeuksia painottavan ulkopolitiikan kanssa.

Tässä kontekstissa eräs historiallinen valtiontunnustamisprosessi näyttäytyy erityisen kiinnostavana. Tämän valtion parlamentissa toimi tunnustamisen aikaan sotilas- ja sissijohtajia, jotka olivat juuri syyllistyneet lukuisiin terrori-iskuihin. Ne ajoivat kodeistaan satoja tuhansia ihmisiä, toteuttivat etnisen puhdistuksen ja tuhosivat satoja alkuperäisasukkaiden kyliä.

Arvasitko jo? Se valtio oli Israel.

Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.

AVAINSANAT