Näin satelliittipaikannuksen häirintä näkyy tavalliselle GPS-käyttäjälle

Urheilukello mittaa lenkin pituuden pieleen tai auton navigointijärjestelmä tökkii – tällaisia käytännön ongelmia häirintä tuo paikannuslaitteiden käyttäjien arkeen.

Gnss-järjestelmien eli satelliittipaikannusjärjestelmien häirintä näkyy kuluttajalle todennäköisimmin niin, että häirintäalueen paikannuksissa alkaa olla entistä enemmän virheitä tai ajoittaisia katkoja, arvioi vanhempi tutkija Mika Saajasto Maanmittauslaitoksesta. Maailman neljästä Gnss-järjestelmästä tunnetuin on Yhdysvaltojen puolustushallinnon ylläpitämä GPS.

Häirintä ei välttämättä ole hänen mukaansa niin äärimmäistä, että satelliittipaikannusjärjestelmä olisi kokonaan pois käytöstä.

- Alkaa tulla enemmän ja enemmän virheitä, sanoo Saajasto STT:lle.

VUODENVAIHTEESSA satelliittipaikannusjärjestelmissä ilmeni häiriöitä Itä-Suomessa. Tapauksista raportoi muun muassa GPSJam-sivusto lentäjien havaintojen pohjalta, ja myös Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on vahvistanut häiriöt.

Vastaavaa häiriötä on Suomessa ollut aiemminkin. Toisinaan, esimerkiksi vuonna 2018, valtionjohto on epäillyt häirinnän olevan peräisin Venäjältä.

Saajasto kertoo STT:lle yleisellä tasolla, että tahallista häirintää on kahdenlaista. Peittohäirinnässä lähetetään satelliittipaikannusjärjestelmän käyttämälle radiotaajuusalueelle voimakkaampana häiritsevää signaalia, mikä estää alkuperäisen paikkatietosignaalin läpimenon.

- Ulkomaalaisista verkkokaupoista pystyy kyllä tilaamaan sellaisen (auton) tupakansytyttimeen laitettavan laitteen, hän sanoo.

Häirintälaitteet ovat Suomessa laissa kiellettyjä.

Teknisesti vaativampaa sen sijaan olisi hänen mukaansa tehdä harhauttavaa häirintää, jossa lähetettäisiin virheellistä paikkatietoa sisältävää signaalia.

GPS:N lisäksi maailmassa on kolme muutakin satelliittipaikannusjärjestelmää: eurooppalaisten Galileo, venäläisten Glonass ja kiinalaisten BeiDou.

Joidenkin järjestelmien radiosignaalit kulkevat Saajaston mukaan samoilla taajuusalueilla, joten useamman järjestelmän signaali voi estyä samalla häirinnällä.

Moni moderni kuluttajalaite käyttää paikantamiseen muitakin tapoja kuin satelliittia. Esimerkiksi matkapuhelimet hyödyntävät esimerkiksi ainakin televerkkoa. Monet nykypuhelimet, kuten Applen iPhonet, ovat pystyneet vuosien ajan hyödyntämään useita gnss-järjestelmiä.

- Pääsääntöisesti mitä vähemmän vaihtoehtoisia järjestelmiä on käytössä, niin sitä enemmän häirinnästä on laitteelle haittaa, sanoo Saajasto.

Ilmailussa satelliittipaikannuksen lisäksi on käytössä myös muita navigointitapoja. Gnss-järjestelmien välittämää aikatietoa puolestaan hyödyntävät esimerkiksi pankit, koska satelliittien avulla voi saada aikatiedot synkronoitua eri puolilta maailmaa. Näilläkin järjestelmillä on Saajaston mukaan todennäköisesti varajärjestelmät.

HERÄÄ kysymys, kuka hyötyisi tahallisesta laajamittaisesta satelliittisignaalin häirinnästä.

Oulun yliopiston ja Maanpuolustuskorkeakoulun yhteinen kyberturvallisuuden professori Kimmo Halunen kertoo, että sotilaiden käytössä vastapuolta todennäköisesti häiritsee, jos sotkee sijaintisignaalia. Siviilipuolella motiivi voisi hänestä olla rahallinen hyöty esimerkiksi niin, että hyökkääjä vaatii lunnaita vastineeksi häirinnän lopettamisesta.

Halunen ei kuitenkaan ole huomannut, että mahdollisia lunnasvaatimuksia olisi tullut julkisuuteen Suomea viime aikoina kohdanneessa häirinnässä.

- Varmasti voi olla taustalla valtiollinen toimija. Ei kai sitä voi tässä poissulkea, hän sanoo.

STT / Markku Uhari

Venäjä on kertonut asevoimiensa harjoitelleen joulunpyhien alla Kaliningradissa elektronista sodankäyntiä, johon kuuluu myös paikannushäirintää. Uudenvuoden ajan häiriöiden syistä ei kuitenkaan ole tietoa.

AVAINSANAT

Ilmailualan sovittelu ei edennyt, vääntö jatkuu tiistaina

Suomessa lentoliikenteen palveluita koskevaan työriitaan ei löytynyt tänään ratkaisua sovittelussa. Valtakunnansovittelijan toimisto kertoo viestipalvelu X:ssä, että sovittelua jatketaan huomenna aamukymmeneltä.

Ilmailualan Unioni IAU ja Palvelualojen työnantajat Palta ovat hakeneet ratkaisua lentopalvelujen työriitaan jo kuukausien ajan.

Työntekijät haluavat palkkaratkaisun, joka korvaisi heidän jo koronapandemian ajoilta periytyviä ansionmenetyksiään. Finnair on tänä aikana maksanut johtajistolleen miljoonabonuksia. Paltan mukaan henkilökunnan haluamiin palkankorotuksiin ei kuitenkaan ole varaa.

Lentoyhtiö Finnair on perunut kevään ja kesän aikana yli tuhat lentoa IAU:n työtaistelutoimien vuoksi.

Viimeksi yhtiö perui tältä päivältä noin sata lentoa lakkojen takia. Seuraava IAU:n lakko on tiedossa 16. heinäkuuta, ellei työriidassa saada sitä ennen sopua aikaan.

AVAINSANAT

Suurin hätä jo ohi – Lapin vaellusreittien vatsatautiriesa väistyi

Koko alkukesän ajan retkeilijöitä piinannut vatsatautiaalto Lapin kansallispuistossa on ohi, sanoo STT:lle Lapin hyvinvointialueen infektiolääkäri Markku Broas.

Vatsatautia havaittiin kesäkuussa Urho Kekkosen kansallispuistossa, Kalottireitillä sekä Kevon luonnonpuistossa.

Myös Metsähallituksesta kerrotaan, että tietoon ei ole tullut uusia UKK-puistossa saatuja vatsatautitapauksia enää viikkoon. Kevolla ja Kalottireitillä vatsatauti alkoi rauhoittua jo aikaisemmin.

Koska vatsatautitilanne on nyt ohi, saa UKK-puiston autiotupia ja taukopaikkoja taas käyttää normaalisti ja yön yli vaellukselle lähteä. Aikaisemmin taukopaikkoja ja yön yli vaelluksia kehotettiin välttämään.

YHTEENSÄ Metsähallitus sai 67 ilmoitusta vatsatautioireista UKK-puistossa sairastuneilta retkeilijöiltä, jotka olivat liikkuneet puistossa toukokuun lopun ja kesäkuun lopun välillä.

Broasin mukaan Kalottireitiltä ja Kevolta saatujen vatsatautitapausten tarkasta lukumäärästä ei ole tietoa, mutta tapauksia on vähemmän kuin UKK-puistosta saatuja.

Lapin hyvinvointialue on testannut yhden maastossa sairastuneen retkeilijän, jonka tauti osoittautui norovirukseksi.

Broasin mukaan myös muiden sairastuneiden tapauksissa taudinkuva on sopinut norovirukseen.

-  Lapin alueella on liikkunut laajemminkin norovirusta. Jos tautia on muutenkin liikkeellä ympäristössä, heijastuu se helposti myös matkailuun ja retkeilyyn, Broas sanoo.

UM: Lissabonin edustuston päällikölle kirjallinen varoitus

Titta Maja-Luoto.

Ulkoministeriö on antanut kirjallisen varoituksen Suomen Lissabonin-edustuston päällikölle, suurlähettiläs Titta Maja-Luodolle.

Ulkoministeriön tiedotteen mukaan virkamieslain mukainen varoitus annettiin, koska Maja-Luoto on rikkonut virkamiehen käyttäytymisvelvollisuutta.

– Maja-Luodon käytös täyttää epäasiallisen käytöksen ja häirinnän määritelmät. Päätöksen varoituksen antamisesta teki henkilöstöjohtaja Niina Pesonen, jonka toimivaltaan asia kuuluu, ministeriön tiedotteessa todetaan.

VAROITUS voidaan antaa virkamiehelle, joka toimii vastoin virkavelvollisuuksiaan. Virkamiehen irtisanomiskynnys ei ulkoministeriön mukaan tässä tapauksessa ylity ja Maja-Luodolla säilyy työvelvoite.

Päätöksestä on mahdollista hakea muutosta valittamalla kirjallisesti Helsingin hallinto-oikeuteen.

Ulkoministeriö tukee edelleen Lissabonin edustuston työyhteisöä, jolle tilanne on ollut raskas.

Tätä kysytään apteekissa lääkkeistä eniten – Terveydenhuollon ongelmat näkyvät myös apteekeissa

Apteekkariliiton mukaan julkisen terveydenhuollon ruuhkautuessa apteekeista tullaan kysymään yhä enemmän itsehoitoon, terveyteen ja terveydenhuollon palveluiden saamiseen liittyviä kysymyksiä.

”Sopiiko lääke muiden käyttämieni lääkkeiden tai sairauksien kanssa” on selvästi yleisin (79 prosenttia) lääkkeitä koskeva kysymys apteekeissa. Tämä käy ilmi Apteekkariliiton touko-kesäkuun 2025 vaihteessa toteuttamasta jäsenkyselystä.

Kyselyyn vastasi tiedotteen mukaan 235 apteekkaria, eli lähes 40 prosenttia koko maan apteekkareista.

Toiseksi yleisin (44 prosenttia) lääkkeisiin liittyvä kysymys on: “saako lääkkeen ottaa ruoan kanssa”. Kolmanneksi eniten (40 prosenttia) apteekeista kysytään lääkkeiden haittavaikutuksia.

Kyselyssä vastaajia pyydettiin valitsemaan kolme yleisintä lääkkeisiin liittyvää kysymystä. Koska sama vastaaja saattoi valita useita aiheita, prosenttiosuudet ilmaisevat, kuinka moni vastaajista mainitsi kyseisen aiheen kolmen yleisimmän joukossa.

APTEEKKARILIITON johtava asiantuntija Sonja Kallio muistuttaa, että apteekeissa on aina tarjolla lääkeneuvontaa. Neuvonnan tavoitteena on huolehtia, että ihmiset käyttävät lääkkeitä oikein ja turvallisesti.

Hän kannustaa apteekkien asiakkaita kysymään rohkeasti ja tarkentamaan aina, jos oman lääkkeen käyttöön liittyy pohdintoja tai epäselvyyksiä.

– Apteekkien farmaseutit ja proviisorit on koulutettu ohjaamaan asiakkaita kaikissa lääkkeen käyttöön liittyvissä kysymyksissä. Lääkkeet ovat vaikuttavia aineita ja apteekkien tarjoama henkilökohtainen lääkeneuvonta auttaa varmistamaan, että niiden käyttö on sekä tarkoituksenmukaista että turvallista, Kallio sanoo tiedotteessa.

LÄÄKENEUVONNAN lisäksi apteekeista kysytään runsaasti muitakin terveyteen ja itsehoitoon liittyviä asioita.

Kyselyn mukaan lääkkeiden käyttöön liittyvien kysymysten ohella apteekeista kysytään erityisesti reseptiin liittyviä kysymyksiä, kuten onko resepti voimassa tai milloin ja miten resepti uusitaan.

Yhä enenevissä määrin apteekeista kysytään myös erilaisia terveydenhuollon rajapintaa koskevia kysymyksiä, kuten miten tavoittaa lääkäri tai hoitaja.

– Julkisen terveydenhuollon ruuhkautuessa apteekeista tullaan kysymään yhä enemmän kaikenlaisia itsehoitoon, terveyteen ja terveydenhuollon palveluiden saamiseen liittyviä kysymyksiä. Apteekkien neuvontaan turvaudutaan yhä useammin, sillä apteekki on monelle matalan kynnyksen paikka, jossa voi kohdata terveydenhuollon ammattilaisen kasvokkain ja ilman ajanvarausta, Sonja Kallio kommentoi.

Apteekeissa on noin 60 miljoonaa asiakaskäyntiä vuodessa.

 

Lykkäystä haetaan yleisimmin opintojen vuoksi – uudet alokkaat astuvat varusmiespalvelukseen tänään

Siviilipalveluskeskuksen siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen Lapinjärvellä 2. heinäkuuta.

Yleisin syy sekä varusmies- että siviilipalveluksen aloittamisajankohdan muutoksen hakemiselle on Puolustusvoimien ja Siviilipalveluskeskuksen mukaan opiskelu.

Siviilipalvelusvelvollisista noin kolmasosa hakee lykkäystä jossain vaiheessa, arvioi siviilipalvelusjohtaja Mikko Reijonen Siviilipalveluskeskuksesta STT:lle. Varusmiehistä vastaavaa dataa ei ole, kerrotaan Puolustusvoimista sähköpostitse STT:lle.

Puolustusvoimien mukaan opiskeluperusteessa taustalla voi olla esimerkiksi toisen asteen opintojen pitkittyminen.

LISÄKSI Puolustusvoimissa on joitakin sellaisia erityistehtäviä, joihin vaaditaan aiempia opintoja. Näitä ovat esimerkiksi oikeudellisen, kirkollisen tai lääkinnällisen alan tehtävät.

-  Tämä voi olla myös yksi syy, miksi halutaan suorittaa tietty määrä opintoja ennen varusmiespalveluksen alkua, kerrotaan Puolustusvoimien viestinnästä.

Moni siviilipalvelusvelvollinen taas saattaa hakea palveluksesta tukea omille opiskeluilleen tai uralleen ja aloittaa siksi opintonsa ennen palveluksen suorittamista, kertoo Siviilipalveluskeskuksen Reijonen.

-  Kyllä se aika ilmeistä on, että varsinkin nuoremmat ikäluokat hakevat sitä, että ensin opiskelut ja sitten palveluksen suorittaminen, Reijonen kertoo.

TYÖELÄMÄLÄHTÖINEN siviilipalvelus voi olla mahdollisuus saada työkokemusta sekä niin sanottua jalkaa oven väliin.

-  Ihan positiivisesti tietysti suhtaudutaan yleensä tähän lykkäyksen hakemiseen, koska on tärkeää, että nuoret opiskelevat, Reijonen sanoo.

Puolustusvoimat määrää asevelvollisen lähtökohtaisesti aloittamaan varusmiespalveluksen mahdollisimman pian toisen asteen jälkeen.

-  Tämä on sekä asevelvollisen että Puolustusvoimien etu, kerrotaan Puolustusvoimista.

Uudet alokkaat astuvat varusmiespalvelukseen tänään.

VIIME vuonna Siviilipalveluskeskus teki noin tuhat myönteistä lykkäyspäätöstä ja 61 kielteistä. Yhteensä siviilipalvelushakemuksia vastaanotettiin noin 2  300. Joukkoon kuuluu monena eri vuonna siviilipalvelukseen hakeutuneita velvollisia.

Siviilipalveluksen lykkäyspäätösten määrä on kasvanut viime vuosina. Vuonna 2021 noin 600 velvollista lykkäsi siviilipalvelustaan.

Varusmiespalveluksen aloittamisajan tai palveluspaikan muutosta haetaan samalla lomakkeella, joita Puolustusvoimat vastaanottaa vuosittain noin 7  800. Puolustusvoimat ei kuitenkaan erikseen tilastoi, kuinka moni näistä hakemuksista on koskenut aloittamisaikaa ja kuinka moni palveluspaikkaa.

Siviilipalveluskeskuksen Reijosen mukaan siviilipalvelus aloitetaan keskimäärin hieman vanhempana kuin varusmiespalvelus. Yhtenä syynä on se, että moni siviilipalvelusvelvollinen on alun perin hakeutunut armeijaan: viime vuonna siviilipalvelukseen hakeutuneista miltei puolet oli aloittanut varusmiespalveluksen, Reijonen kertoo.

-  Eli oli astuttu inttiin, ja yleensä siellä ensimmäisten viikkojen tai kuukausien aikana oli tullut ajatus, että suoritan velvollisuuteni siviilipalveluksena. Jolloin se siviilipalveluksen aloittaminenkin sitten menee vähän myöhäisemmäksi.

Varusmies- tai siviilipalveluksen aloittamisajan siirtämisen perusteeksi käy opiskelun lisäksi esimerkiksi taloudellisen tilanteen järjestäminen. Se voi tarkoittaa muun muassa töiden tekemistä, koska esimerkiksi velkoja ei juuri pysty palveluksen aikana hoitamaan, Reijonen kertoo.

MYÖS tuore perheenlisäys tai muu henkilökohtainen syy voi olla pätevä peruste lykätä palvelusta.

Palveluksen aloittamisajankohta voi siirtyä myös terveydellisistä syistä, mutta silloin kyseessä on määräaikainen vapautus eli E-palveluskelpoisuusluokkaan määrääminen, ei aloittamisajan muutos. C-luokasta puolestaan puhutaan, kun velvollinen vapautetaan terveyssyistä palveluksesta kokonaan rauhan aikana.

Aloitusajan muutosta voi hakea maksimissaan siihen vuoteen asti, kun velvollinen täyttää 29. Sen jälkeen palvelus on aloitettava, jos ei ole saanut vapautusta terveyssyillä.

TOISINAAN siviilipalveluksen lykkäyshakemuksesta on mahdollista nähdä, että tarve olisi oikeastaan vapautukselle, kertoo Reijonen. Hakija saa silloin kielteisen lykkäyspäätöksen, jossa kuitenkin kerrotaan, miten vapautusta voi hakea.

-  Joskus voi olla elämäntilanne sillä tavalla solmussa, vaikka se ei ole ihan yksinään vapautusperuste, mutta jos on kaikki raha-asiat ja muut asiat sekaisin, niin harvoin terveyskään priimaa on. Tilannetta voi arvioida myös niin, että palveluksen suorittaminen ja normaalista arjesta pois repäiseminen saattaa olla vahingollista velvolliselle ja läheisille, Reijonen sanoo.

Eevi Grönlund/STT