Näin jättieläkkeiden veroale käytännössä peruttaisiin – Orpo: ”Palataan siihen sitten”

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) ja kansanedustaja Juho Hänninen (kok.) eduskunnan täysistunnossa Helsingissä 6. toukokuuta.

Petteri Orpon (kok.) hallitus päätti osana huhtikuun puoliväliriihen veropakettiaan alentaa yli 100 000 euroa vuodessa tienaavien marginaaliveron 52 prosenttiin nykyisestä lähes 60 prosentista.

Koska alentaminen tehdään käytännössä valtion tuloveroasteikkoa muokkaamalla, huojennus koskee myös suuria, yli 100 000 euron vuosieläkkeitä nauttivia kansalaisia ja heitä, joiden yhteenlasketut eläke- ja ansiotulot ylittävät 100 000 euron vuosirajan.

Muun muassa kokoomuksen konkaripoliitikko Ben Zyskowicz katsoi Helsingin Sanomissa, että isoja eläkkeitä saavien veroale on työnteon kannustavuutta tavoitelleen riihiratkaisun oheisseuraus ja sen perumista pitäisi jatkovalmistelussa harkita.

– On syytä tarkastella, onko tämä seuraus ei-tarkoitettu ja ylimääräinen ja olisiko se mahdollista ja aiheellista korjata, Zyskowicz sanoi HS:lle.

MYÖS pääministeri Orpo vakuutti eduskunnassa tiistaina, että asiaan palataan.

Demokraatti soitti Veronmaksajien pääekonomistille Mikael Kirkko-Jaakkolalle ja kysyi, miten isoja eläkkeitä nauttivien veroale voitaisiin perua, jos hallitus niin päättäisi tehdä.

– Jos alennusta ei haluta eläkkeensaajille, niin verohelpotus voidaan poistaa raippaverona tunnetulla eläketulon lisäverolla. Sitä voisi vastapainoksi valtion tuloveroasteikon kevenemiselle kiristää, Kirkko-Jaakkola sanoo.

Jos hallitus tulee jatkovalmistelussaan siihen tulokseen, että suurten eläkkeiden verotusta ei haluta keventää, olisiko tämä todennäköisin vaihtoehto?

– Näin se varmaan olisi. Ainakin yksi ratkaisu olisi muokata jollakin tavoin eläketulon lisäveroa.

SUOMESSA on jo voimassa yli 47 000 euron vuosieläkkeitä koskeva 5,85 prosentin raippavero. Hallitus on aikeissa keventää tätä veroa, koska veroratkaisujen kokonaisuus olisi muussa tapauksessa kiristämässä verotusta alle 100 000 euroa vuodessa tienaavilta eläkeläisiltä.

– Alle 100 000 euroa tienaavat eläkkeensaajat eivät tästä raippaveron kevennyksestä käytännössä hyödy. Kevennys tehdään sen takia, ettei verotus kokonaisuudessaan heiltä kiristyisi. Yli 100 000 vuodessa tienaavilla eläkeläisillä, joihin tämä ylimpien marginaaliverojen kevennys osuu, raippaveron kevennys taasen osaltaan kasvattaa verokevennyksen mittaluokkaa.

Puoliväliriihen päätös laskea yli 100 000 euroa vuodessa tienaavien marginaalivero 52 prosenttiin, laskisi käytännössä esimerkiksi 10 000 euroa kuukaudessa eläkettä saavan ihmisen verotusta 1 440 eurolla vuodessa. 15 000 euron kuukausieläkkeellä vuosialennus olisi jo 5 760 euroa.

MIKÄLI hallitus haluaa nämä veronalennukset estää, yksi tapa olisi Kirkko-Jaakkolan mukaan siis raippavero eli eläketulon lisäveron muokkaaminen suurituloisten eläkeläisten tapauksessa.

Demokraatti kysyi keskiviikkona eduskunnassa pääministeri Orpolta onko hallitus kaavailemassa suuriin eläkkeisiin raippaveroa.

– Totesin eilen yksiselitteisesti, että hallituksen primääritavoite on alentaa työn verotusta, Nämä esitykset ja niiden vaikutukset arvioidaan jatkovalmistelussa, Orpo toisti.

Kun Orpolta kysyttiin miten hallitus voisi arvioida uudelleen suurten eläkkeiden verotusta. Hän vastasi näin.

– Palataan siihen sitten.

Eläketurvakeskuksen mukaan vuonna 2024 Suomessa asuvista eläkkeensaajista noin 4 775 henkilöllä eläke oli yli 100 000 euroa vuodessa.

Työnantajat toiveikkaina: heillä jäsenmaksujen vähennysoikeus saattaakin säilyä

Valtiovarainministeriö pitää hankalana toteuttaa verovähennysoikeuden poistoa työnantajapuolen jäsenmaksuilta. Vaikeuksia tulee jo esimerkiksi siitä, mitkä järjestöt määritellään työnantajajärjestöiksi ja mitkä ei.

Hallituksen päätös työmarkkinajärjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeuden poistosta on kaihertanut erityisesti työntekijäpuolella, mutta myös työnantajapuolella on epäilyksiä, voiko sitä toteuttaa yhdenvertaisesti.

Yritysten vähennysoikeus edunvalvontaansa liittyvissä kuluissa on laaja, ja toistaiseksi työnantajajärjestöille on epäselvää, miten sitä on tarkoitus rajata.

Valtiovarainministeriössä (VM) valmistellaan vasta luonnosta ratkaisuehdotukseksi. Sen jälkeen ratkaistaan poliittisesti, mihin päädytään. Siihen asti VM on riihikirjauksen varassa, ja se on ympäripyöreä.

Hallitus linjasi puoliväliriihessä, että verovähennysoikeus poistuu symmetrisesti sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen jäsenmaksuista ensi vuodesta alkaen. Tämä kasvattaisi verotuloja arviolta 190 miljoonaa euroa, josta työnantajapuolen osuus on VM:n laskelmien mukaan noin 20 miljoonaa euroa.

Laskelmassa pohjana on ajatus, että verovähennysoikeus poistuisi vain työnantajajärjestöiltä, jotka käyvät työmarkkinaneuvotteluita, STT:lle kerrotaan.

-  Väistämättä kai siellä on oltava se yksi kriteeri ainakin. Jos nyt ajatellaan, että se koskisi esimerkiksi Keskuskauppakamaria, niin ei se käy mitään työmarkkinaneuvotteluita. Se on yrittäjien yhteinen toimielin, joka tarjoaa erilaisia palveluita ja harjoittaa edunvalvontaa, VM:stä sanotaan.

Laskelma on VM:n asiantuntijoiden mukaan kuitenkin karkea ja vielä hyvin alustava.

Hallituksen esitys pitäisi saada eduskuntaan viimeistään syyskuussa, jotta laki ehtisi ensi vuoden alussa voimaan.

ONGELMANA valmistelussa on, että joko ratkaisu olisi todella monimutkainen järjestelmä tai ex-työministeri Arto Satosen (kok.) kuvailema suoraviivainen järjestelmä, joka ei olisi yhdenvertainen, ministeriöstä arvioidaan.

Satonen kirjoitti nettisivuillaan pari päivää hallituksen puoliväliriihen jälkeen, että kyse olisi ay-jäsenmaksun ja elinkeinoelämän järjestöjen jäsenmaksun verovähennysoikeudesta. Tämä tarkoittaisi, että työnantajajärjestöksi tulkittaisiin laajasti myös muun muassa Suomen Yrittäjät ja Keskuskauppakamari, jotka eivät neuvottele työehtosopimuksia.

Satosen kirjoituksesta on kertonut aiemmin Iltalehti. Satonen sanoo lehdelle omana kantanaan, että tarkoitus on, että verovähennysoikeuden poisto olisi mahdollisimman laaja. Satonenkin kuitenkin painotti, että tarkkaa esitystä ei vielä ole ja asia kuuluu valtiovarainministeriön tontille.

Vuonna 2023 valtiovarainministeriö ei vielä kannattanut työnantajajärjestöjen verovähennysoikeuden poistamista.

Ministeriössä ei ole tietoa, mihin Satosen näkemys laajasta määritelmästä perustuu. Riihessä ei asiasta sillä tarkkuudella neuvoteltu.

-  Tuntuisi vähän oudolta, että millä perusteella järjestön jäsenmaksut olisivat vähennyskelvottomia, jos se ei osallistu työmarkkinaneuvotteluihin, eräs lähde VM:stä sanoo.

Toisaalta neuvotteluja käyvissä järjestöissä voidaan kokea epäoikeudenmukaiseksi malli, joka koskisi vain niitä.

Hallitusneuvotteluissa vuonna 2023 valtiovarainministeriö ei vielä kannattanut työnantajajärjestöjen verovähennysoikeuden poistamista. Asiasta päättäminen on kuitenkin poliitikkojen käsissä.

MINISTERIÖN KIELTEINEN kanta tuolloin perustui elinkeinoverolakiin, joka lähtee siitä, että tulonhankkimismenot ovat vähennyskelpoisia.

Verovähennysoikeuden poisto olisi ministeriön mukaan yrittäjien jäsenmaksusta vaikeaa, koska kyseessä on lähtökohtaisesti tulonhankkimisesta aiheutunut meno.

Työnantajajärjestöjen jäsenmaksut kohdistuvat osittain työmarkkinaneuvotteluihin, mutta siellä on hyvin paljon kaikkea muutakin palvelua, mitä yritykset saavat järjestöiltä.

-  Siinä on aika iso jännite, VM:stä kuvaillaan.

Joissakin maissa on eroteltu erikseen työmarkkinajärjestömaksusta vähennyskelvottomaksi se osa, joka liittyy työmarkkinaneuvotteluihin. Muut palvelut, joita voisi periaatteessa hankkia konsulttifirmoiltakin, ovat vähennyskelpoisia.

VM:n asiantuntijoiden mukaan se tarkoittaisi kuitenkin äärimmäisen hankalaa rajanvetoa verolainsäädännössä, jos lähdetään tälle linjalle. Yksinkertaisempi ratkaisu pitäisi löytää.

Eri tahoilta on arveltu, että tehtävä olisi jopa mahdoton, ja koska työnantajapuolen verovähennysoikeutta ei pystyttäisi rajaamaan, ei vähennysoikeutta poistettaisi myöskään palkansaajilta.

Poliittisesti olisi todennäköisesti ennen eduskuntavaaleja mahdoton ajatus, että verovähennysoikeus poistettaisiin vain toiselta puolelta eli työntekijöiltä.

Ministeriössä uskotaan ainakin vielä tässä vaiheessa, että ratkaisu on mahdollista löytää. Lopullisesti sen näkee vasta lausuntokierroksen jälkeen.

Teksti: STT / Sanna Nikula

EVA: Suomalaisille kelpaisi jo EU:n yhteinen puolustus – koska Trump

Ranskalla on EU:n toiseksi suurimmat maavoimat (Puolan jälkeen).

Uuden kyselyn mukaan lähes kaksi kolmasosaa suomalaisista haluaa Euroopan unionille yhteisen puolustuksen. Syynä on kasvanut epäluulo Yhdysvaltain toimintaa ja auttamishaluja kohtaan.

Asia selviää Elinkeinoelämän valtuuskunta Evan arvo- ja asennetutkimuksesta. Sen mukaan kansalaisten tuki EU:n yhteiselle puolustukselle on kasvanut tuntuvasti vuoden takaisesta.

Keväällä 2024 Evan tutkimuksessa yhteistä puolustusta kannatti 51 prosenttia vastaajista, kun nyt kannatus oli kasvanut 64 prosenttiin.

Enemmistö suomalaisista katsoo nyt myös, että Suomen tulisi suhtautua hyväksyvästi, mikäli EU ottaa uutta yhteisvelkaa puolustustarkoituksiin. Näin ajattelee 54 prosenttia vastaajista, kun vain 20 prosenttia vastustaa puolustusvelan ottamista.

Keväällä 2022 Venäjän hyökkäyssodan juuri alettua EU:n yhteispuolustusta kannatti Evan kyselyssä 60 prosenttia vastaajista. Tuki on nyt siis vielä korkeammalla tasolla. Viime vuodesta tapahtuneeseen pomppaukseen Evan tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto näkee syyksi Yhdysvaltain muuttuneen linjan.

Donald Trumpin palattua presidentiksi Yhdysvaltain sitoutuminen Natoon ja Euroopan turvallisuuteen on aiempaa epävarmempaa.

-  Suomalaiset ovat heränneet siihen, että Euroopan on kyettävä huolehtimaan turvallisuudestaan myös tilanteessa, jossa Yhdysvaltojen tuki ei ole itsestäänselvyys. Siksi EU:n yhteinen puolustus ja siihen liittyvä rahoitus nähdään nyt aiempaa perustellumpina, Haavisto arvioi tiedotteessa.

EU-puolustusta ei silti haluta Naton korvaajaksi, koska vain yhdeksän prosenttia toivoo EU-maiden eroavan Natosta.

SUOMEN EU-jäsenyyteen suhtautuu myönteisesti 65 prosenttia suomalaisista, ja vain 15 prosenttia toivoo Suomen eroavan EU:sta.

Liittovaltiota EU:sta toivoo vain 15 prosenttia suomalaisista.

Vastaajista 58 prosenttia pitää toivottavana, että Unkarin kaltaiset EU:n yhteistä päätöksentekoa jarruttavat maat eroaisivat unionista. Britannian sen sijaan toivoisi palaavan EU:hun 60 prosenttia suomalaisista.

Evan kyselyn toteutti Taloustutkimus 12.-24. maaliskuuta. Tulokset perustuvat 2  070 iältään 18-79-vuotiaan Manner-Suomessa asuvan vastauksiin. Virhemarginaali on 2-3 prosenttiyksikköä suuntaansa.

AVAINSANAT

SDP:n Viitanen: Hallitus on tuonut Suomeen EU:n ennätystyöttömyyden – Purra nimitti oppositiota valehtelijoiksi

Pia Viitanen ja muut oppositioedustajat olivat ärhäkästi hallituksen puoliväliriihen päätösten kimpussa kyselytunnilla. Kuva kyselytunnilta 24. huhtikuuta.

Eduskunnan kyselytunnilla käytettiin kiivaita puheenvuoroja kehysriihen päätöksistä. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) rikkoi eduskunnan käytöskoodia kutsumalla opposition edustajien puheita valheiksi.

Demarien Pia Viitanen ryöpytti kyselytunnilla hallitusta siitä, ettei se ole saanut yhtäkään tavoitteistaan toteutettua.

– Se, mitä on nähty, on EU-alueen suurin työttömyys, velan kasvattaminen edelleen ja se, että kaikista rikkaimmat saavat anteliaat veronkevennykset. Onko pääministeri Petteri Orpon (kok.) mielestä oikein, että ministerin tuloluokassa hyödytään sata kertaa enemmän veronkevennyksistä kuin vaikkapa keskituloisen opettajan, insinöörin tai pienyrittäjän? Suurituloisimmat ovat tämän hallituksen erityisessä suojeluksessa, Viitanen kommentoi.

Viitanen kutsui ay-jäsenmaksun verovähennyksen poistoa ”kostoveroksi” ja haastoi hallitusta sen poistamisesta.

OPETTAJAT olivat puheenvuoroissa päivän sana muutenkin. OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron tiistainen eroilmoitus kokoomuksesta ja Akavan puheenjohtajan Maria Löfgrenin ja muiden akateemisten liittojen paheksunta kokoomuksen sittemmin poistamasta somemainoksesta vaikutti asiaan.

– Hallituksen tavoite on paitsi ottaa köyhiltä ja antaa rikkaille, myös laskea ammatillisista järjestäytymisastetta ja lyödä ay-liike polvilleen. Voisitteko edes myöntää, että kampanja oli täsmällinen totuus kokoomuksen arvoista ja toimista, eikä mitään epäonnistunutta viestintää, kommentoi Minja Koskela (vas.).

Myös demarien Elisa Gebhard (sd.) kommentoi, ettei kokoomuksen tavoite ole missään vaiheessa ollut julkisen sektorin sopeuttaminen, vaan sen kurjistaminen.

– Te toimitte arvojenne mukaan: suurituloisille enemmän, kaikille muille vähemmän.

Tytti Tuppurainen (sd.) muistutti ”vippauksesta valtion eläkerahastoista ja velan kasvattamisesta, vaikka juuri sillä on perusteltu loputtomia pieni- ja keskituloisiin kohdistuvia leikkauksia”.

Niin ikään Antti Kurvinen (kesk.) ja monet muut oppositioedustajat nostivat esiin ay-jäsenmaksujen verovähennyksen ja työhuonevähennyksen poiston syövän käytännössä kaikki keskituloisten veronkevennykset.

SUURIN meteli syntyi heti kyselytunnin alkuun, kun valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) kutsui vastauspuheenvuorossaan opposition puheita valheiksi.

Eduskunnan puhekulttuurissa termi on erikseen kielletty.

Tapa juontaa juurensa parlamentarismin käytöskoodeihin aina 1 000-luvun alkuun asti. Tuolloin parlamentarismin emämaassa Iso-Britanniassa aristokratia omaksui ritarikoodiston: ritarin on suojeltava myös vertaistensa kunniaa.

Tästä syystä ritari ei koskaan saanut sanoa toista ­ritaria valehtelijaksi. Käytäntö elää yhä useimmissa Euroopan parlamenteissa, myös Suomessa.

Puhemies Jussi Halla-aho huomautti ”v-sanan käytöstä”, jonka Purra kuittasi myöhemmin ”vahingoksi”. Häneltä vaadittiin salissa myös anteeksipyyntöä.

 

Eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun Gazan sodasta

Eduskunta käy ajankohtaiskeskustelun Gazan sodasta kahden viikon päästä, kertoo eduskunnan viestintä. Keskustelu pidetään torstaina 22. toukokuuta suullisen kyselytunnin jälkeen.

Taustalla on keskustelualoite, jonka 38 opposition kansanedustajaa teki jo joulukuussa. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on Mai Kivelä (vas.), joka myös pitää ajankohtaiskeskustelun ensimmäisen puheenvuoron.

Keskusteluun osallistuu myös ulkoministeri Elina Valtonen (kok.).

Kyseessä on ensimmäinen eduskunnan Gaza-keskustelu sen jälkeen, kun sota alkoi lokakuussa 2023.

Joulukuussa tehdyn aloitteen mukaan on tärkeää, että eduskunta keskustelee muun muassa siitä, miten Suomi voi tukea Gazan katastrofaalista humanitaarista tilannetta paremmin. Sittemmin humanitaarinen tilanne Gazassa on heikentynyt entisestään.

”Aina parempi jutella nenätysten” – Orpo kutsui kokoomuksesta eronneen OAJ:n Murron kahville

Kokoomuksen sittemmin poistettu somepostaus sai Opetusalan ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron eroamaan puolueesta.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) sanoo, että aikoo kahvitella kokoomuksesta eronneen Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n puheenjohtajan Katarina Murron kanssa.

-  Tapani toimia on se, että hankalistakin kysymyksistä on aina parempi jutella nenätysten. Siksi tämän kahvikutsun esitin, Orpo kertoi toimittajille eduskunnassa.

Murto kertoi tiistaina eroavansa puolueen jäsenyydestä siksi, että on sopimusyhteiskunnan puolustaja. Murto viittasi kokoomuksen sosiaalisessa mediassa julkaisemaan kuvaan, jossa vertailtiin liittoon kuuluvien ja liittoon kuulumattomien tulevia veronkevennyksiä.

Orpon mukaan kuvan tarkoituksena oli vastata opposition arvosteluun, jonka mukaan keskituloisten palkansaajien verotus ei kevenisi.

-  Siitä sai halutessaan sen kuvan, että siinä jotenkin kannustettiin eroamaan liitosta, Orpo sanoi.

-  Se ei missään tapauksessa ollut tarkoitus. Ei missään tapauksessa. Tarkoitus oli osoittaa, mitä veroratkaisu tarkoittaa erilaisille suomalaisille.

Kokoomus on sanonut poistavansa julkaistun kuvan keskustelun seurauksena.

Hallitus päätti toissa viikolla muun muassa keventää työn verotusta ja toisaalta poistaa ay-jäsenmaksun verovähennysoikeuden. Joissakin liitoissa ja oppositiossa on pelätty, että näiden yhteisvaikutuksena veronkevennysten merkitys keskituloisille on vähäinen.

ORPO korosti toimittajille, että kokoomus pitää palkansaajaliikettä tärkeänä. Hän totesi, että moni kokoomuslainen kuuluu liittoihin ja on aktiivisesti niiden toiminnassa mukana.

-  Palkansaajaliike tekee erittäin tärkeää työtä kehittäessään työelämää ja pitäessään palkansaajien puolia, Orpo sanoi ja korosti, ettei kokoomuksella ole mitään liikettä vastaan.

Hallituksen veroratkaisuja Orpo puolusti sanomalla, että hallitus haluaa palkansaajalle enemmän rahaa käteen palkasta.

-  Jokainen ihminen voi itse tehdä ratkaisunsa, käyttääkö hän sitten nämä enemmät palkkarahansa liiton jäsenyyteen vai johonkin muuhun.

Anni Keski-Heikkilä, Saila Kiuttu / STT