Kunto Ojansivu on kuollut

Tonttu Toljanteri, näyttelijä Kunto Ojansivu, YLEn lastenohjelmien tiedotustilaisuudessa Helsingissä 31. elokuuta 2010.

Tonttu Toljanterin roolistaan parhaiten tunnettu näyttelijä Kunto Ojansivu on kuollut. Ojansivu oli 63-vuotias. Näyttelijä ja näytelmäkirjailija Ojansivun kuolemasta kertoi hänen poikansa Jyri Ojansivu Instagramissa.

Tonttu Toljanterina Ojansivu nähtiin televisiossa Yleisradion pitkäaikaisessa lastenohjelmassa vuosina 1998-2013.

Ojansivu oli myös Teatteri Eurooppa Neljän perustajajäsen sekä toimi sen vetäjänä. Vuodesta 2010 hän toimi vapaana taiteilijana.

S-pankki: Nuoria värvätään rahamuuleiksi – eivät välttämättä ymmärrä, että kyseessä on rikos

Nuoria ja nuoria aikuisia houkutellaan palkkiota vastaan ottamaan vastaan rahaa ja välittämään sitä eteenpäin. Värvääjillä on usein kytkös järjestäytyneeseen rikollisuuteen..

Rahan muulaus on lisääntynyt nuorten keskuudessa viime vuosina, kertoo S-Pankki tiedotteessaan. Pankki selvitti poliisilta tietoja eri tavoista, joilla nuoria houkutellaan toimimaan rahamuuleina ja siitä, miten yleisestä ilmiöstä on kyse.

Poliisin havaintojen mukaan muun muassa tietoverkkoavusteisten petosten tekijät pyrkivät aktiivisesti rekrytoimaan nuoria rahamuuleiksi. Kysymys on usein järjestäytyneistä rikollisryhmistä, jotka värväävät nuoria sosiaalisen median alustoilla.

Nuoria ja nuoria aikuisia houkutellaan palkkiota vastaan ottamaan vastaan rahaa ja välittämään sitä eteenpäin, antamaan tilinsä käyttöoikeuden toiselle henkilölle tai esimerkiksi hakemaan lainoja ja välittämään rahat edelleen.

Muuleja saatetaan värvätä myös työpaikkailmoituksilla. Ilmoitusten osaamisvaatimukset ovat olemattomat, ja rahaa luvataan hyvin pienellä vaivalla. Yhteydenpito tapahtuu ainoastaan verkossa, ja tehtävänkuvaan kuuluu oman pankkitilin käyttö rahan siirtoon.

POLIISIN mukaan nuoret eivät välttämättä ymmärrä, että kyse on laittomasta toiminnasta.

-  Rikolliset pyrkivät eri tarinoin vakuuttamaan nuorille, että kyseessä on laillinen tai ”harmaan alueen” rahasiirto, ja siitä luvataan yleensä pieni palkkio. Tosiasiallisesti rikoksella saatujen varojen vastaanottaminen ja välittäminen on rikos, jonka poliisi tiedon saatuaan pyrkii selvittämään. Seuraamukset rahamuulille ovat rikostuomion lisäksi mahdolliset vahingonkorvausvelvollisuudet, kertoo tiedotteessa rikoskomisario Jussi Larvanto keskusrikospoliisin tiedusteluosastolta.

S-Pankin tietoturvajohtaja Leo Niemelä korostaa, että laillisesti hankittua rahaa ei tarvitse siirrellä välikäsien kautta, toimintaan osallistuminen voi olla vaarallista ja johtaa uhkaaviin tilanteisiin.

S-Pankin mukaan pankeilla on erilaisia keinoja suitsia rahanpesua. Jos pankki havaitsee poikkeavaa rahaliikennettä, siitä pyydetään selvitystä tilin haltijalta. Jos selvitys ei ole riittävä, tili voidaan joutua sulkemaan. Rahanpesuepäilyistä tehdään ilmoitus poliisille.

Jos epäilee joutuneensa rahamuuliksi, rahansiirrot kannattaa lopettaa välittömästi ja ilmoittaa asiasta omalle pankille ja poliisille.

Stora Enso hyvittelee tekojaan: tukee raakkujen suojelua yli miljoonalla eurolla

Metsäyhtiö Stora Enso lupaa rahoittaa harvinaisten jokihelmisimpukoiden eli raakkujen suojelua tämän vuosikymmenen aikana 1,1 miljoonalla eurolla.

Stora Enso ja Metsähallituksen luontopalvelut kertovat tehneensä tukihankkeesta yhteistyösopimuksen.

Vuoden 2030 loppuun mennessä yhtiö tukee raakkujen elinympäristöjen ennallistamista ja esiintymien kartoitusta 1,1 miljoonalla euroa.

– Osallistumisemme on osa yhtiön ympäristövastuullisuutta tehostavaa toimenpideohjelmaa, joka käynnistyi Hukkajoen 2024 elokuisen ympäristövahingon jälkeen, sanoo Stora Enson Suomen puunhankintayksikön johtaja Tuomas Tiilikainen tiedotteessa.

Viime kesänä yhtiön kainuulaisella hakkuutyömaalla kuoli runsaasti raakkuja, kun urakoitsija ajoi puunkorjuualueen laidalla olleen joen yli metsätyökoneella moneen kertaan.

Yliajon vastuita ja teon syitä koskeva poliisitutkinta on edelleen kesken.

METSÄHALLITUS kiittelee, että rahoituksen ansiosta se pystyy tutkimaan raakkuesiintymiä ja parantamaan jokihelmisimpukoiden selviytymismahdollisuuksia huomattavasti aiempaa paremmin.

Erittäin uhanalaiseksi luokiteltu raakku voi elää yli 200-vuotiaaksi. Virtaavien vesien nilviäislaji rauhoitettiin Suomessa jo vuonna 1955. Valtaosa jäljellä olevista raakkuesiintymistä on Lapissa, Koillismaalla ja Kainuussa.

Raakku on muille lajeille hyvin hyödyllinen, koska yksikin simpukka voi puhdistaa jopa 50 litraa jokivettä vuorokaudessa.

UPM: Vaneritehtaiden muutosneuvottelut ohi, näin monta ihmistä saa potkut

Metsäteollisuusjätti UPM kertoo lopettaneensa muutosneuvottelut Joensuun, Savonlinnan ja Pelloksen vaneritehtaillaan.

Neuvotteluiden kohteena oli 550 työntekijää. Heistä kolme ylempää toimihenkilöä ja 24 työntekijää menettää nyt työpaikkansa, UPM kertoo tiedotteessa.

Yhtiö perustelee ratkaisuja Pelloksen tehtaan kilpailukyvyn säilyttämisellä ja tuottavuuden parantamisella.

Savonlinnan ja Joensuun tehtaille on myös sovittu lomautusmahdollisuuksista, mikäli koivuvanerin kysyntä heikkenee ja tuotantoa joudutaan karsimaan.

UPM:n vaneriliiketoiminnassa on yhteensä noin 1600 työntekijää.

KAIKKIAAN Suomessa on eri yhtiöillä kymmenkunta vaneria ja viilua valmistavaa tehdasta. Koko alaa on vaivannut tällä vuosikymmenellä pula koivuraaka-aineesta.

Muun muassa MetsäGroup ilmoitti talvella sulkevansa Suolahden vaneritehtaansa tämän vuoden aikana.

Ravintolat ja hotellit odottavat kitsasta kesää – kysyntää yhä liian vähän

Helsingissäkin uudet katuterassit ovat olleet vielä vähällä käytöllä. Kuva on otettu 12.6.

Lähes puolet matkailu- ja ravintola-alan yrityksistä odottaa kesän liikevaihdon olevan pienempi kuin viime vuonna. Asia selviää alan etujärjestö Matkailu- ja Ravintolapalvelut Maran jäsenkyselystä.

Neljännes yrityksistä odottaa liikevaihdon kasvavan kesä-elokuussa vuoden takaisesta.

Yritysten odotuksia painaa kuluttajien heikosta luottamuksesta johtuva säästäminen. Suurimpina uhkina alan tulevaisuudelle yritykset näkevät kustannusten nousun jatkumisen ja kysynnän vähäisyyden. Ammattitaitoisen työvoiman puutteen merkitys uhkana on tilapäisesti pienentynyt heikomman kysynnän takia.

Kuluttajien heikko luottamus näkyi jo keväällä, sillä lähes 60 prosentilla alan yrityksistä liikevaihto aleni maalis-toukokuussa edellisvuodesta. Noin kolmanneksella liikevaihto kasvoi.

Erityisen ankeat odotukset ovat pubeilla ja yökerhoilla.

Kotimaisten kuluttajien heikon luottamuksen lisäksi muun muassa huono lumitilanne ja pääsiäisen myöhäinen ajankohta rokottivat hiihtokeskusten liikevaihtoa. Kausi oli vaikea etenkin eteläisen Suomen hiihtokeskuksissa.

-  Matkailualan kasvu tulee ulkomaalaisista asiakkaista. Pohjois-Suomen matkailun hyvä veto ei ulottunut kotimaisiin asiakkaisiin, jotka pihistelivät rahan käytössä, Maran toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo tiedotteessa.

Kevään liikevaihtoa painoi myös kolea toukokuu. Se vähensi Maran jäsenyritysten arvion mukaan liikevaihtoa noin puolella yrityksistä. Suhteellisen kolea alkukesä on myös syönyt palvelujen kysyntää ja maltillistanut kesän odotuksia.

Erityisen ankeat odotukset ovat pubeilla ja yökerhoilla, joista kaksi kolmannesta ennakoi kesäsesongin olevan heikompi kuin viime vuonna.

KYSELYN MUKAAN hallituksen puoliväliriihessä tekemät päätökset maistuivat alan yrittäjille. Lähes puolet yrityksistä piti tärkeimpänä päätöksenä ansiotuloveron alentamista.

-  Alan suurin ongelma on kuluttajien heikosta luottamuksesta aiheutuva säästäminen. Ansiotuloverotukseen tehtävät reilut alentamiset yhdessä korkojen laskun ja ostovoimaa tukevien palkankorotusten kanssa luovat uskoa tulevaisuuteen. Myös Tilastokeskuksen kuluttajien luottamusbarometri ennustaa kuluttajien luottamuksen merkittävää piristymistä vuoden sisällä. Alan yritykset ja työntekijät odottavat hartaasti kysynnän piristymistä usean vaikean vuoden jälkeen, Lappi sanoo.

Maran jäsenkyselyyn vastasi 382 yritystä.

Etätyötutkimus: Kotoa työskentely on pomoille isompi riesa kuin duunareille

Etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri työntekijäryhmille, mutta etätyön hyödyissä on enemmän vaihtelua ryhmien välillä, kertoo Työterveyslaitoksen tutkimus.

Johtotehtävissä olevat hyötyvät tutkimustulosten perusteella etätyöstä työntekijöitä vähemmän.

– Tutkimuksemme mukaan etätyö voi nakertaa luottamusta ja yhteisöllisyyttä, koska se vähentää kasvokkaisia kohtaamisia ja myönteistä vuorovaikutusta työtovereiden kesken. Nämä etätyön haitat ovat usein samanlaisia eri ryhmille, kun taas hyödyt jakautuvat epätasaisemmin, kertoo erikoistutkija Janne Kaltiainen tiedotteessa.

Haitat näkyivät etenkin työnjohdollisissa tehtävissä: etätöissä olevat pomot eivät aina opi tuntemaan alaisiaan tarpeeksi eivätkä pysty sitten johtamaan näitä parhaalla mahdollisella tavalla.

– Etäjohtamisessa jää helposti paitsi pienistä vihjeistä ja arjen epämuodollisista keskusteluista. Tällöin esihenkilönkin on vaikeampi oppia tuntemaan tiimiään, Kaltiainen sanoo.

ETÄTYÖN HYÖDYT kuten työntekijöiden kiittelemä ajankäytön vapaus ovat joka tapauksessa johtotehtävissä oleville muutenkin erilaisia.

Jotkut lapsiperheelliset miehet, sekä työntekijät että pomot, saattavat silti tutkimustulosten perusteella kokea saavansa etätyöstä lisää elämänlaatua. Tämä voi johtua siitä, että kotona ollessa he ehtivät olla paremmin läsnä perheensä kanssa, mikä vähentää huonoa omaatuntoa perheen ja uran yhteensovittamisen vaikeuksista.

Lapsettomilla miehillä etätyö ei näytä vaikuttavan työn ja muun elämän tasapainoon niin paljon.

Työterveyslaitos tutki etätyön vaikutuksia vertailemalla tilastollisesti eri työntekijäryhmiä vuoden ajalta. Raportissa tarkastellaan vajaata 900:aa vastaajaa, jotka työskentelivät vähintään osan työajastaan etänä.

AVAINSANAT