VALIKKO

Kolumni

Katse peiliin työnantaja: työntekijän alisuoriutuminen on usein sinun laiminlyöntisi seurausta

  • Kolumnit
  • 05.06.2025
  • 19:00
  • (Päivitetty: 05.06. 18:57)

Orpon hallituksen esittämä lakimuutos, jossa alisuoriutuminen lisätään irtisanomisperusteeksi, muuttaa olennaisesti työsuhteen suojaa Suomessa.

Alisuoriutuminen on ollut peruste irtisanomisille ennenkin, sitä ei ole löytynyt lainkirjaimesta. Tämän vuoksi siihen vetoaminen ei ole ollut tavanomaista ja sitä on voitu arvioida vain esimerkiksi osana työsuhteen velvoitteiden laiminlyöntiä.

Jatkossa lakiperusteeksi nostettu alisuoriutuminen madaltaa tätä kynnystä merkittävästi.

Miten alisuoriutuminen näkyy työelämässä?

Alisuoriutuminen on sitä, että työntekijä ei täytä työnantajan odotuksia työhön asetettuihin vaatimuksiin, tavoitteisiin tai käytettävissä olevaan aikaan.

Käytännössä tämä voi tarkoittaa esimerkiksi työtehtävien ajallista viivästymistä, työn laadun jäämistä vajaaksi tai tuotantotavoitteiden alittamista.

KESKEISEKSI ongelmaksi alisuoriutumisen määrittelyssä nousee kysymys: miten varmistetaan se, että alisuoriutumisen arviointi on objektiivista ja työntekijän ja työnantajan olosuhteet huomioivaa?

Jos oikeus arviointiin annetaan yksin työnantajalle, vaarana on mielivaltaisuus, jossa yksilölliset erot, elämäntilanteet ja työolosuhteet jäävät huomioimatta.

Tämä avaa oven väärinkäytöksille, joissa työntekijän suoriutumista käytetään välineenä päästä eroon hankaliksi koetuista tai kalliimmista työntekijöistä.

Ongelmaksi muodostuu myös se, kuinka objektiivista tämä mittaaminen todella on. Läheskään kaikki työpanos ei ole määrällisesti tai teknisesti mitattavissa.

Alisuoriutuminen voi johtua myös työnantajasta. Heikosta perehdytyksestä ja koulutuksesta, epäselvistä tavoitteista, kohtuuttomasta työkuormasta ja heikosta johtamisesta.

Usein alisuoriutuminen on työnantajan rakenteellisen laiminlyönnin seurausta. Työtehtävät muuttuvat, mutta koulutusta ei tarjota. Työn vaatimustaso kasvaa, mutta resursseja ei lisätä. Johtaminen on epäselvää ja epäjohdonmukaista.

Työnantajalla on keskeinen vastuu siitä, että työntekijöillä on realistinen mahdollisuus onnistua tehtävissään. Työnteko on yhteispeliä parhaimmillaan.

HALLITUKSEN esitys yksilöperustaisen irtisanomisen muuttamisesta asettaa työntekijät yksin vastuuseen.

Alisuoriutumisen sisällyttäminen lakiin heijastaa hallituksen pyrkimystä lisätä työnantajien valtaa työpaikoilla. Riskinä on uudenlaisen kontrollikulttuurin juurtuminen työpaikoille.

Sitoutuminen työhön, aloitteellisuus ja työmotivaatio kärsivät ympäristössä, jossa virheen pelko ohjaa käyttäytymistä. Luottamus korvautuu varovaisuudella ja työyhteisön dynamiikka voi muuttua kilpailuksi selviytymisestä.

Työyhteisöissä ei synny uutta eikä kehitystä tapahdu, jos työntekijät joutuvat jatkuvasti varomaan, ettei heidän suoritustaan tulkita väärin.

Epävarmuus ei edistä innovaatioita eikä pitkän aikavälin tuottavuutta. Ja näistä syistä pitäisi miettiä enemmän työelämässä pärjäämistä ja yhteisten tavoitteiden saavuttamista työntekijöiden ja työnantajien kesken, luottamuksen ilmapiirissä.

Kirjoittaja kansanedustaja (sd.) ja SDP:n varapuheenjohtaja.

AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Janne Riiheläinen: USA avasi ovensa disinformaation tulvalle, ja kaikki tämä vaikuttaa meihinkin

Yhdysvallat on kevään aikana purkanut itseltään hämmästyttävän monta palomuuria ulkovaltojen vaikuttamisen, härkkimisen ja suhmuroinnin tieltä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on toisen virkakautensa aikana tehnyt paljon. Tai siis hänen taustallaan olleet toimijat ovat suunnitelleet paljon ja presidentti ministereineen on toteuttanut näitä toimia urakalla. Osa toimista on oikeudessa pantu ainakin toistaiseksi jäihin, mutta paljon on liittovaltion rakenteista purettu asioita, jotka oli sinne tehty oman maan kansalaisten suojelemiseksi.

Eräs liittovaltion tehtäväkenttä on kansallisesta turvallisuudesta vastaaminen. Silti varsin vähälle huomiolle jäänyt asia on Trumpin hallinnon johdonmukaisuus maan turvallisuuden purkamisessa hybridivaikuttamiselta.

Ulkoministeri Marco Rubio julisti juhlavasti, että ulkoministeriö torjuu uhkaa sananvapautta vastaan, kun se sulkee ulkomaiseen informaatiovaikuttamiseen keskittyneen yksikkönsä.

Jonkinlaisena rinnakkaistoimena tälle voi nähdä sen kun Rubio ilmoitti, että Yhdysvallat estää sellaisten ulkomaisten maahantulon, jotka “ovat mukana sensuroimassa amerikkalaisia”. Hän ei täsmentänyt mitä tämä “sensuuri” oikeastaan tarkoittaa ja miten se ilmenee.

Oikeusministeri Pam Bondi puolestaan hajotti ensimmäisenä virkapäivänään ulkomaalaista vaikutustoimintaa ja korruptiota vastaan taistelevan Foreign Influence Task Forcen (FITF).

Tämä FBI:n osa oli perustettu Trumpin ensimmäisen hallintokauden aikana torjumaan ulkomaista sekaantumista vaaleihin, erityisesti Venäjältä ja Kiinasta.

Lisäksi Bondi hajotti oikeusministeriön ryhmän, joiden tehtävänä oli takavarikoida pakotteiden alaisten venäläisten oligarkkien omaisuutta.

MYÖS AMERIKKALAISTEN omia korruptiomahdollisuuksia on helpotettu.

Yhdysvaltalaisten ja Yhdysvaltoihin kytköksissä olevien toimijoiden ulkomailla tekemää lahjontaa vastaan suunnattu Foreign Corrupt Practices Act (FCPA) -lain täytäntöönpano jäädytettiin presidentin määräyksellä.

Joe Bidenin kaudella maahan perustettiin Kansallisen turvallisuusneuvoston alle poikkihallinnollinen, tiivistä yhteistyötä Euroopan suuntaan tekevä Venäjän hybridisodankäyntiä seuraava ja torjuva osasto. Toiminnan tavoitteena oli estää Venäjän sabotaasit, disinformaationlevitys ja kyberhyökkäykset Eurooppaa ja Yhdysvaltoja vastaan.

Trumpin hallinto lopetti osaston toiminnan.

Kuvaavaa yhteistyön merkitykselle on, että esimerkiksi Saksan tiedusteluviranomaiset ovat saaneet ennakkovaroituksia terrori-iskuista nimenomaan Yhdysvaltojen tiedustelun kautta.

Kyberturvallisuuden puolelta on leikattu sekä valtionhallinnosta että voittoa tavoittelemattomien toimijoiden tuesta. Rahoitusta on leikattu myös osavaltioiden ja paikallisten vaalivirkailijoiden tukemiseen tarkoitetulta ohjelmalta.

Vaaliturvallisuudessa Trumpin Yhdysvallat keskittyy nyt presidentille läheisiin ”vaalipetoksiin”. Oikeusministeriön osasto, jonka tehtäviin kuului aiemmin pitkälti rotuerottelusta peräisin olevien äänestämisen estämisten tai vaikeuttamisten valvonta, etsii nyt suuresti supistettuna vaalipetoksia.

MEDIAYMPÄRISTÖSSÄ Trumpin hallinto on käynyt sekä Yhdysvaltojen sisäisten liittovaltion tukea nauttivien ei-kaupallisten medioiden että ulkomaille, erityisesti diktatuureihin suunnattujen tiedotusvälineiden kimppuun.

Hyökkäykset ja uhkailut häntä kritisoivia journalistisia medioita vastaan ovat myös jatkuvia. Sen sijaan häntä varauksetta kannattavat mediat, pienistä podcasteista alkaen, saavat huomiota ja toimintamahdollisuuksia hallinnon eri puolilla.

On itsestäänselvää, että Yhdysvaltain kilpailijat ja viholliset tulevat hyödyntämään tätä itse aiheutettua heikkoudentilaa.

Ikävä kyllä valmiuksien ja toimintamallien romuttaminen Atlantin takana heikentää myös Yhdysvaltain liittolaisten turvallisuutta. Trumpin toimien myötä Venäjällä, Kiinalla ja näiden diktatuurien liittolaisilla on paljon lisää tilaa mellastaa koko maailmassa.

Janne Riiheläinen 2024

Janne "Rysky" Riiheläinen.

Kolumni

Verot vai henki? Valittiin mikä keino tahansa, lopulta jonkun täytyy vähentää omaa kulutustaan

  • Kolumnit
  • 27.05.2025
  • 11:59
  • (Päivitetty: 27.05. 14:54)

Euroopassa ihmetellään, miten Euroopan unionin kaavailemat 800 miljardin euron sijoitukset yhteiseen puolustukseen rahoitettaisiin.

Yksi jos toinenkin poliitikko Naton pääsihteeristä Mark Ruttesta alkaen on jo ilmoittanut, että jälleen kerran leikattava täytyy löytää sosiaalimenoista.

Tarve investoinneille on huutava. Jälleenvarustelun rahoittaminen hyvinvointivaltioita entisestään leikkaamalla olisi kuitenkin vaarallinen virhe. Sen seurauksena Eurooppa todennäköisemmin heikkenee kuin vahvistuu.

Yhteinen puolustus hyödyttää ennen kaikkea Venäjän naapureita.

ITSEKKÄÄN realistisesti katsoen: Venäjä ei ole sotilaallinen uhka Puolaa lännempänä asuville.

Kremlin tankit eivät tule jyräämään Berliinin kaduilla tai kastelemaan telaketjujaan Atlantissa. Yhteinen puolustus hyödyttää ennen kaikkea Venäjän naapureita.

Kremlin ja oligarkkien uhka demokratialle ei välttämättä liikuta tarpeeksi leikkauksiin ja vyönkiristyspolitiikkaan vuodesta 2010 saakka pettyneitä äänestäjiä.

Mitä kauemmaksi Venäjästä mennään, sitä helpompaa poliitikkojen on asettaa oman kansan hyvinvointi vastakkain Ukrainan tukemisen ja Venäjää vastaan varustautumisen kanssa.

Jälleenvarustelu ei myöskään ole ainoa investointi, jota Euroopassa nyt tarvitaan. Tarvitsemme esimerkiksi vihreän siirtymän Venäjä-riippuvuuksia katkovia investointeja.

Yhteinen puolustus, talouden siirtymä kestävälle pohjalle, ja ilmastonmuutoksen hillintä ovat Euroopan turvallisuuden keskeisiä rakennuspalikoita. Mitään niistä ei ole varaa laiminlyödä.

Poppakonsteja ei ole.

MUTTA mitä tapahtuu, jos tarvittavat sadat miljardit maksatetaan jo nyt vaikeuksissa olevilla köyhillä ja keskiluokalla?

Leikkaukset palveluista ja sosiaaliturvasta pienten, perifeeristen maiden hyväksi antaisivat Kremlin pyrintöihin suopeasti suhtautuvalle laitaoikeistolle ja muille populisteille valtavan vaaliaseen.

Viimeistään seuraava kriisi ajaisi etenkin Venäjästä kaukaiset maat tinkimään yhdessä sovitusta – ja kenties tekemään diilejä Kremlin kanssa.

Suomen ja Baltian turvallisuudelle tällainen kehityskulku olisi hyytävän vaarallinen. Kestämättömälle pohjalle pystytetty puolustuksen kulissi todennäköisesti heikentäisi Euroopan turvallisuutta enemmän kuin vahvistaisi sitä.

USKOTTAVAN puolustuksen rakentamiseen on kyettävä sitoutumaan.

Vahva Eurooppa voidaan rakentaa vain sosiaalisesti ja ekologisesti kestävälle pohjalle. Tämä tarkoittaa muun ohessa kustannusten reilua jakamista.

Poppakonsteja ei ole. Julkiset investoinnit voi rahoittaa vain veroilla, velalla tai rahaa painamalla. Valittiin mikä keino tahansa, lopulta jonkun täytyy vähentää omaa kulutustaan.

En näe muuta kestävää vaihtoehtoa kuin periä leijonanosa Euroopan turvallisuuden kustannuksista niiltä, jotka ovat vuosikymmenien vakaudesta ja tekemättä jääneiden investointien mahdollistamista matalammista veroista eniten hyötyneet.

On vain reilua, että viimeisen omaisuudensuojan ylläpidosta maksavat selvästi enemmän ne, joilla suojattavaa omaisuutta eniten on.

Kirjoittaja on kestävyysteemoihin erikoistunut erikoistutkija ja yhteiskunnallinen keskustelija

janneMkorhonen
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Janne Riiheläinen: Sodan jumalalle uhraamisesta tuli Venäjän valtionuskonto

  • Kolumnit
  • 16.05.2025
  • 19:01
  • (Päivitetty: 19.05. 20:14)

Venäjällä perustuslaki kieltää valtiollisen ideologian, mutta sodan vaatimien uhrausten palvomisesta on tullut maalle kuin uusi uskonto.

Perustuslain jyrkkä kirjaus on perua siitä, että Neuvostoliiton romahdettua maa halusi poistua ajasta, jolloin maassa oli vain yksi ainoa sallittu valtioaate, kommunismi.

Tuolloin Venäjä uskoi ehkä itsekin muuttuvansa moniarvoiseksi yhteiskunnaksi, jossa erilaiset ajatusmallit kilpailisivat kansan suosiosta demokraattisissa vaaleissa. Jos jokin ideologia tai toimintamalli ei enää miellyttäisi, voisi kansa vaaleissa vaihtaa valtaa ja vallanpitäjien ajattelutapaa.

Tästä ajatuksesta ei ole juuri mitään jäljellä Vladimir Putinin neljännesvuosisadan mittaisen vallan jälkeen. Hänen hallintonsa toimintatapaan kuuluu tehdä asioita näennäisen laillisesti. Siksi duuma pääsee aina tarpeen tullen kumileimaamaan Putinin vallassapysymiselle tarpeellisia lakeja ja lakimuutoksia.

Putinin valta on hyvin yksinvaltaista ja vaihtoehtojen puute edellyttää jonkinlaista perustelua tilanteelle. Me suomalaiset toki tiedämme Kekkosen ajoista, että pitkäaikaiseen valtionpäämieheen on helppo liittää ominaisuuksia, jotka tekevät hänestä ainoan järkevän vaihtoehdon.

Mutta pelkkä henkilöpalvonta ei kuitenkaan pitkälle kanna, vaan on luotava myös maailmankuva tämän palvonnan perustaksi.

NEUVOSTOLIITOSSA perustana oli pitkään Suuri isänmaallinen sota. Siitä kerrotussa tarinassa neuvostokansat joutuivat lännestä tulevan tuhoisan hyökkäyksen kohteeksi, joka oli lähellä johtaa totaaliseen tuhoon ja kuolemaan.

Fasismin pahuus kuitenkin ensin torjuttiin ja sitten kukistettiin valtavin tappioin. Neuvostovaltio pelasti tässä tulkinnassa lähes yksin koko muun maailman tämän pahan kynsistä.

(Hinta oli kova: miljoonia kuolleita siviilejä ja raunioitunut maa. Sodasta toipuminen kesti pitkään, ja sillä voitiin vuosikymmenien ajan perustella kansalaisille maan teknologista, taloudellista ja sosiaalista jälkeenjäämistä.)

Tämän hetken Venäjällä valtio kaikessa viestinnässään korostaa tilanteen samanlaisuutta. Sota on käynnissä, lännestä tulee edelleen uhka venäläisen maailman ja elämäntavan olemassaololle.

Ilman tätä eksistentiaaliseksi maalattua uhkaa kansalaisille olisi vaikeaa perustella vapauden ja vaurauden tavoittelun vaihtumista opposition sortamiseen ja sotateollisuuteen.

UHRAUSTARINAN suurin pyhä on Venäjällä 9.5. vietettävä voitonpäivä. Tämänvuotiset juhlallisuudet olivat paljon suuremmat kuin moniin vuosiin.

Moskovassa päivän kunniavierailla, kuten Kiinan presidentillä Xi Jinpingilla oli rintapielessään musta-oranssi Yrjönnauha. Se on Putinin Venäjän menneelle ja nykyiselle sodalle rakennetun ideologian keskeinen symboli, Z-kirjaimen ohella.

Voitonpäivän toinen performanssimuoto on Kuolematon rykmentti -nimellä kulkevat kansalaismarssit. Niillä kannetaan sodassa kuolleiden neuvostosotilaiden kuvia, soitetaan neuvostoliittolaisia sotilaslauluja ja puetaan lapsia Puna-armeijan univormujen mukaelmiin.

Tänä vuonna marsseja järjestettiin äiti-Venäjän lisäksi eri puolilla maailmaa venäläisverkostojen voimannäyttönä. Toimintaa koordinoivan järjestön johtoon kuuluva duuman jäsen esitti väitteen, että marsseja olisi tänä vuonna nähty jopa 120:ssa maassa, Huippuvuorilta Caracasiin asti.

SUOMESSAKIN suomenvenäläisten kokoonkutsuma Kuolemattomien rykmentti -marssi on nähty ennen koronapandemiaa pari kertaa.

Tänä vuonna keskeinen voitonpäivän tapahtuma Suomessa oli Venäjän suurlähetystön vastaanotto. Paikalla oli ainakin Vapauden liitto -puolueen edustusta sekä yksi Vasemmistoliiton pitkäaikainen ex-kansanedustaja. Myös Neuvostoliitossa ja Venäjällä opiskelleita suomalaisia oli saapunut paikalle juhliin.

Heidän sosiaalisessa mediassa julkaisemansa yhteiskuvat suurlähettiläs Kuznetsovin kanssa luovat vaikutelmaa, että juhlista on rohkaistu jakamaan tietoa.

Voitonpäivän juhlallisuuksien määrä ja laatu tänä vuonna luovat vaikutelmaa Venäjän ulkopolitiikan rytminvaihdoksesta. Se pyrkii nyt luomaan kuvaa vahvoilla olevasta ja laajalti liittoutuneesta imperiumista.

Venäjä ei halua vaikuttaa nurkkaan ahdistetulta, vaan pystypäin yrittää vakuuttaa kansalaisilleen sekä koko maailmalle olevansa taas valmis uhraamaan sodalle paljon ja enemmän.

Venäläisnuorten järjestämä ”Kuolemattomien marssi” nähtiin voitonpäivänä muun muassa Moldovassa. Kuva: AFP / Lehtikuva

Janne Riiheläinen, 2024

Janne "Rysky" Riiheläinen

Kolumni

Ukrainassa ei käydä virtuaalisotaa – ilmaiskut tuottavat samanlaista jälkeä kuin Guernicassa 1937 ja Helsingissä 1944

  • Kolumnit
  • 14.05.2025
  • 18:00
  • (Päivitetty: 14.05. 16:53)

Persianlahden sota 1990-luvun alussa muistutti kotisohvilta katsottuna jonkinlaista videopeliä.

Yhdysvallat syöksi Kuwaitin miehittäneen Irakin niskaan kauko-ohjattuja täsmäpommeja, jotka poksahtivat kohteisiinsa erehtymättömällä tarkkuudella.

Näin amerikkalaiset ainakin tahtoivat sodan esittää, sekä kotirintamalle että muulle maailmalle.

Vietnamin katastrofista oli opittu yleisen mielipiteen merkitys: että tiedonvälitys paikan päältä oli pidettävä tiukasti kontrollissa. Välillä tuntui kuin kuvamateriaalit olisi tuotettu elokuvastudioilla.

Yhdysvaltain huipputeknologia näytti takaavan sen, että vihollista ei tarvinnut enää kohdata taistelukentällä ”silmästä silmään”.

Pelätty maasotavaihekin oli täydellisen ilmaherruuden turvin yksipuolista teurastusta ja ohitse sadassa tunnissa.

Ukrainan uutiskuvat ovat olleet jo kolmen vuoden ajan kaikkea muuta kuin virtuaalitodellisuutta.

KUWAITIN vapauttamisen ajateltiin osoittavan suuntaa. Kylmän sodan jälkeisessä maailmassa paha saisi palkkansa, nopeasti ja ”siististi”.

Irakin verinen diktaattori Saddam Hussein tosin syrjäytettiin ja hirtettiin vasta 2000-luvun puolella, kun amerikkalaiset tarvitsivat World Trade Centerin iskujen jälkeen päitä vadeille.

Ensimmäiseksi tässä terrorisminvastaisessa sodassa oli kaadettu Afganistanin Taliban-hallinto, mutta se osoittautui Pyrrhoksen voitoksi.

Yhdysvaltain johtama kansainvälinen yhteisö ei saanut maata rauhoitetuksi, vaan vetäytyi 20 vuoden jälkeen häntä koipien välissä talibanien tieltä.

Teknologis-taloudellisen ylivoiman rajat tulivat vastaan, kun sotilaalliset kohteet karkasivat kartalta. Miljoonien dollarien ohjuksista ei ollut pidemmän päälle hyötyä, jos niille ei löytynyt tuhottavaksi kuin yhdentekeviä hökkeleitä.

Innovaationa ovat esiintyneet droonit, jotka näyttävät lasten leluilta. Ne ovat halpoja mutta murhaavia.

UKRAINAN uutiskuvat ovat olleet jo kolmen vuoden ajan kaikkea muuta kuin virtuaalitodellisuutta. Ilmaiskut asutuskeskuksiin tuottavat samanlaista jälkeä kuin Guernicassa 1937 tai Helsingissä helmikuussa 1944.

Ilman modernia teknologiaa siellä tuskin pärjäisi kumpikaan osapuoli, mutta rintamilla kaivetaan puolustuslinjoja maahan kuin ensimmäisessä maailmansodassa.

Innovaationa ovat esiintyneet droonit, jotka näyttävät lasten leluilta. Ne ovat halpoja mutta murhaavia.

Suomi on ollut peliteollisuuden pieni suurvalta, jonka nyrkkipajoista kasvaneet yritykset ovat jalostaneet huippuunsa myös virtuaalista tappamista.

Pitäisikö sitä kutsua edistykseksi, jos tätä kehityskapasiteettia valjastettaisiin nyt tositoimiin, kun maa toisensa jälkeen pistää pelimerkkinsä varusteluun?

Mikko Majander Kuvattu kolumnikuvaksi
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta

Kolumni

Jukka Kekkonen: Oikeistopopulismi horjuttaa tutkitun tiedon merkitystä

  • Kolumnit
  • 11.05.2025
  • 9:00
  • (Päivitetty: 12.05. 10:41)

Oikeistopopulistisen ideologian vahvistuminen – myös Suomessa – viimeisen kymmenen vuoden aikana on tuottanut uusia uhkia demokraattisen oikeusvaltion periaatteille ja instituutioille.

Samalla näistä instituutioista kuten riippumattomista tuomioistuimista, ja myös tutkimuksen ja ajattelun vapautta edustavista yliopistoista on tullut meneillään olevien ideologisten taistelun ydinalueita.

Donald Trumpin politiikka osoittaa karulla tavalla, kuinka vähän kunnioitusta oikeistopopulisteilla ja heidän hännystelijöillään on demokratiaa ja oikeusvaltiota kohtaan. Ideologia jyrää tarvittaessa tosiasiat ja tutkitun tiedon lakien noudattamisesta puhumattakaan.

ENTÄ meillä Suomessa? En pidä lainkaan liioiteltuna näkemystä, jonka mukaan maamme nykyinen hallitus on itsenäisen Suomen ideologialtaan oikeistolaisin hallitus. Sen politiikka on selkeän luokkapohjaisuuden lisäksi myös altistunut oikeistopopulistisille painotuksille perussuomalaisten mukanaolon myötä.

Vain Juha Sipilän ”kaikkien aikojen koulutusvihamielisin hallitus” aiheutti leikkaus- ja muilla toimillaan yhtä pahoja tuhoja kuin Orpon hallitus.

Niihin kuuluvat muun muassa tutkitun tiedon ja asiantuntijoiden näkemysten väheksyminen aina silloin, kun ne ovat ristiriidassa tavoiteltavien poliittisten päämäärien kanssa.

Nykyisen hallituksen tiede- yliopisto- ja koko koulutuspolitiikan linja on ennen näkemättömän surkea. Vain Juha Sipilän ”kaikkien aikojen koulutusvihamielisin hallitus” aiheutti leikkaus- ja muilla toimillaan yhtä pahoja tuhoja.

REHELLISYYDEN nimissä ei ole mitään syytä antaa kiitosta Suomen koulutuspolitiikalle viimeisenä 20 vuoden aikana muutoinkaan. Laatua on systemaattisesti korvattu määrällä: lisää opiskelupaikkoja entisillä resursseilla, joka on johtanut tutkintojen tason madaltamiseen. Lisäksi vuoden 2010 yliopistolaki on kaventanut yliopistojen autonomiaa, OKM:n byrokraattisella ja yksityiskohtiin ulottuvan talousohjailun kautta.

Tiede- ja sivistysyliopistot ovat muuttuneet hallintoyliopistoiksi, joissa tutkimus ja siihen perustuva opetus uhkaa jäädä hallinnon ja nyt myös lisääntyvässä määrin poliittisen ohjailun alaiseksi, kun varoja kanavoidaan pikavoittojen tavoitteluun (strateginen tutkimus). Samalla perustutkimuksen resursseja leikataan.

Tasa-arvoisten mahdollisuuksien ideaan nojautuva koulutuspolitiikka, jota rakennettiin sukupolvien ajan, on romuttumassa uusien, ja aina välttämättömiksi kuvattujen säästöjen ja määrällisiä ja tavoitteita alleviivaavien linjausten vuoksi.

Laatua on systemaattisesti korvattu määrällä: lisää opiskelupaikkoja entisillä resursseilla, joka on johtanut tutkintojen tason madaltamiseen.

NYT ongelmien mittasuhteet ovat kuitenkin nousemassa ennätyksellisen suuriksi globaalisten valtasuhteiden muutosten ja oikeistopopulistisen ideologian myötä. Näemme maailmalta mitä tämä merkitsee tai ainakin voi merkitä.

Totuuden tavoittelu sekä avoin ja järkiperäinen keskustelu eivät kiinnosta oikeistopopulisteja, jotka haluavat kaventaa sananvapautta ja vapaan tutkimuksen ja opetuksen elintilaa oman ideologiansa mukaiseksi.

Yksitäiset muutokset voivat olla ”pieniä”, mutta kertautuessaan ja kasautuessaan niiden linjan voi nähdä. Ja se on kaikkea muuta kuin myönteinen vapaalle tutkimukselle ja yliopistojen autonomialle. Muutokset näkyvät jo yliopistojen autonomiaa koskevassa kansainvälisessä monitoroinnissa, jossa Suomi on pudonnut viime vuosina kärkisijoilta huolestuttavasti alaspäin.

Muutokset, joiden keskellä olemme, ovat paljon vakavampia kuin yleensä on haluttu ymmärtää. Ja ainakin yhtä vakava asia on myös se, että retoriikan tasolla on syntynyt ennennäkemätön kaksoistodellisuuden ilmiö, jossa hallituksen edustajat kiistävät ongelmat ja heikentyneet tulokset. Ja vastaavasti pidemmällä aikavälillä koulutuspolitiikan alamäkeä siivittänyt OKM:n johto kieltäytyy näkemästä omaa vastuutaan negatiivisesta kehityksestä.

Kirjoittaja on oikeushistorian ja roomalaisen oikeuden professori, emeritus, Helsingin yliopisto

Jukka Kekkonen
AVAINSANAT

Keskustelua aiheesta