Jatkuvatko lentoliikenteen lakot? – Osapuolet vastaavat sovintoesitykseen

Ilmailualan Unionin (IAU) ja palvelualojen työnantajia edustavan Paltan on määrä antaa vastauksensa sovintoesitykseen lentoliikenteen palveluiden työriidasta tänään aamuyhdeksältä.

Työriitaan annettiin sovintoesitys tiistaina.

IAU on ilmoittanut lakoista perjantaille 30. toukokuuta, maanantaille 2. kesäkuuta ja keskiviikolle 4. kesäkuuta, jos sopua ei saada aikaan.

IAU:lla on ollut työriidan aikana lakkoja myös aiemmin. Lentoyhtiö Finnair on perunut niiden vuoksi satoja lentoja.

TYÖRIIDASSA on jo aiemmin annettu sovintoesitys, jonka IAU hylkäsi. Neuvottelut lentoliikenteen palveluja koskevasta työehtosopimuksesta ovat jatkuneet tammikuulta asti.

IAU:n mukaan työriita kiteytyy niin sanotun yleisen linjan noudattamiseen. Se katsoo, että vuosina 2021 ja 2022 toteuttamatta jääneiden palkankorotusten vuoksi ala on jäänyt jälkeen yleisestä linjasta, mikä tulee huomioida tulevan sopimuskauden aikana.

Palta taas katsoo, että säästötoimista tehtiin aikanaan osapuolten yhdessä hyväksymä ja allekirjoittama sopimus, jossa sovittiin, että koronavuosien säästöjen takia tekemättä jääneitä korotuksia ei tulla kompensoimaan myöhemmin.

AVAINSANAT

Finnair peruu tänään yli sata lentoa IAU:n työtaistelun vuoksi

Lentoyhtiö Finnair peruu tänään noin 110 lentoa Ilmailualan Unionin työtaistelun vuoksi. Finnair on arvioinut, että peruutukset vaikuttavat noin 8  000 asiakkaaseen.

Peruttujen lentojen tilalle tarjotaan vaihtoehtoiset lennot.

Neljän tunnin lakot vaikuttavat esimerkiksi maapalvelutoimintoihin ja lentokonehuoltoon.

Ilmailualan Unioni hylkäsi keskiviikkona sovittelijan sovintoesityksen lentoliikenteen palveluiden työriitaan.

FINNAIRILTA kerrotaan, että työtaistelutoimien takia esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentoaseman matkatavaran käsittelyssä voi olla häiriöitä. Siksi on hyvä tehdä lähtöselvitys ennakkoon, saapua lentoasemalle ajoissa ja pakata olennaiset tavarat, kuten lääkkeet, käsimatkatavaroihin.

Ammattiliitto on ilmoittanut lakoista perjantain lisäksi 2. ja 4. kesäkuuta. Finnairin viestinnästä on kerrottu, ettei ensi viikon lakkopäiville ole vielä tehty peruutuspäätöksiä. On todennäköistä, että toteutuessaan työtaisteluilla olisi merkittäviä vaikutuksia myös näinä päivinä.

Asiakkaat, joilla on kyseisinä päivinä lento, voivat jo muuttaa matkustuspäiväänsä olemalla yhteydessä Finnairin asiakaspalveluun tai lipun myyneeseen tahoon.

AVAINSANAT

Perjantaina lentoliikenne jumittuu: näin ilmailualan lakko vaikuttaa

Lentoyhtiö Finnair peruu perjantaina noin 110 lentoa Ilmailualan Unionin (IAU) työtaistelun vuoksi. Finnair arvioi, että peruutukset vaikuttavat noin 8  000 asiakkaaseen. Peruttujen lentojen asiakkaille Finnair tarjoaa vaihtoehtoiset lennot.

-  Olemme hyvin pahoillamme, että IAU:n työtaistelutoimet sotkevat asiakkaidemme tärkeät matkasuunnitelmat juuri kesälomakauden alussa, sanoo Finnairin operatiivinen johtaja Jaakko Schildt tiedotteessa.

Neljän tunnin lakot vaikuttavat esimerkiksi maapalvelutoimintoihin ja lentokonehuoltoon.

Ilmailualan Unioni hylkäsi keskiviikkoaamuna sovittelijan sovintoesityksen lentoliikenteen palveluiden työriitaan. Ammattiliitto lakkoilee perjantain lisäksi myös 2. ja 4. kesäkuuta.

Finnairin mukaan on todennäköistä, että näilläkin työtaisteluilla on merkittäviä vaikutuksia, jos ne toteutuvat. Mia Eloranta Finnairin viestinnästä kertoo, ettei ensi viikolle ole vielä tehty peruutuspäätöksiä.

-  Toistaiseksi vielä arvioidaan niitä (lakkojen) vaikutuksia.

Eloranta arvioi, että mahdolliset ensi viikon peruutukset selviävät vielä tämän viikon aikana. Lakkojen aiheuttamia tappioita Eloranta ei tarkemmin kommentoi.

-  Tietenkin näistä uudelleenreitityksistä ja asiakkaiden matkojen järjestämisestä syntyy kuluja, hän toteaa.

Finnair on jo aiemmin tarjonnut lakkopäivien matkustajille mahdollisuuden siirtää lentojaan ja näin välttää matkustamasta lakkopäivinä. Keskiviikkona jo lähes kaikki perjantain peruutukset oli saatu uudelleenreititettyä vain yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Myös asiakkailla, joilla on lento ensi viikon lakkopäivinä, voivat muuttaa matkustuspäiväänsä olemalla yhteydessä Finnairiin tai lipun myyneeseen tahoon.

PALVELUALOJEN työnantajat Paltan mukaan lakko uhkaa myös keskiviikkona 11. kesäkuuta.

Palta olisi hyväksynyt sovittelijan sovintoesityksen. Palta on pettynyt siihen, että IAU päätyi toistamiseen hylkäämään alalle annetun sovintoehdotuksen.

-  Olisimme toivoneet, että lakot ja niistä lentomatkustajille aiheutuva haitta olisi voitu välttää, erityisesti näin koulujen lomakauden alkaessa, sanoo neuvottelujohtaja Pasi Vuorio tiedotteessa.

IAU sanoo, että se on ehdottanut vastapuolelle yritystason neuvottelujen käynnistämistä välittömästi.

Palta kertoo olevansa valmis neuvottelemaan yleisen linjan mukaisesta ratkaisusta myös sovittelun ulkopuolella, jos IAU luopuu kaikista ilmoittamistaan työtaistelutoimista.

PALKANSAAJIA edustavan IAU:n mukaan työriita kiteytyy niin sanotun yleisen linjan noudattamiseen palkankorotuksissa. Se katsoo, että vuosina 2021 ja 2022 toteuttamatta jääneiden palkankorotusten vuoksi ala on jäänyt jälkeen palkankorotusten yleisestä linjasta, mikä pitäisi nyt huomioida.

-  Lentoliikenteen palveluja koskevalla sopimusalalla keskimääräiset vuosiansiot ovat huomattavasti pienemmät kuin Finnair-konsernissa keskimäärin, sanotaan tiedotteessa.

Palta katsoo, että säästötoimista tehtiin aikanaan osapuolten yhdessä hyväksymä ja allekirjoittama sopimus, jossa sovittiin, että koronavuosien säästöjen takia tekemättä jääneitä korotuksia ei kompensoida myöhemmin.

IAU pitää perusteluja poikkeustilanteesta kaksoisstandardina Finnairin johdon palkitsemispolitiikan vuoksi.

IAU hylkäsi ilmailualan palveluiden sovintoesityksen

Ilmailualan Unioni IAU on hylännyt sovittelijan 27. toukokuuta tekemän sovintoesityksen.

Palta toteaa tiedotteessaan, että se olisi ollut valmis ehdotuksen hyväksymään.

Palta kertoo olevansa tilanteeseen pettynyt. Sovintoehdotus olisi tuonut alalle yleisen linjan mukaiset palkankorotukset.

– IAU on ilmoittanut neljän tunnin mittaisista lakoista perjantaille 30.5., maanantaille 2.6., keskiviikolle 4.6. ja keskiviikolle 11.6. Olisimme toivoneet, että lakot ja niistä lentomatkustajille aiheutuva haitta olisi voitu välttää, erityisesti näin koulujen lomakauden alkaessa. IAU:n kohtuuttomat vaatimukset eivät ole millään tavalla suhteutettuja näiden yhtiöiden taloudelliseen tilanteeseen, neuvottelujohtaja Pasi Vuorio Paltasta sanoo.

IAU tavoittelee edelleen alalle muita aloja korkeampia korotuksia, vaikka valtaosa muista lentoliikenteen henkilöstöryhmistä on hyväksynyt yleisen linjan mukaiset korotukset.

IAU perustelee linjaansa sillä, että sopimusala on jäänyt vuosina 2021 ja 2022 toteuttamatta jääneiden palkankorotusten vuoksi jälkeen yleisestä linjasta.

Palta toteaa olevansa valmis neuvottelemaan yleisen linjan mukaisesta ratkaisusta myös sovittelun ulkopuolella, mikäli IAU luopuu kaikista ilmoittamistaan työtaistelutoimenteistä.

AVAINSANAT

”Hallituksella olisi vielä aikaa kääntää suuntaansa” – Akavan puheenjohtaja patistelee hallitusta kuuntelemaan palkansaajia

Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren vaatii, että hallitus ottaa palkansaajan näkökulman jälleen mukaan työelämän kehittämiseen.

Löfgren muistuttaa, että Suomen menestys on rakentunut yhteistyöhön työnantajien ja työntekijöiden välillä. Suomen vahvuus on hänen mukaansa ollut, että osapuolet ovat perinteisesti arvostaneet toisiaan, hakeneet kompromisseja ja sopimuksia työelämän kehittämisessä.

– Hallitus on katkaissut tämän perinteen heikentämällä koko kautensa ajan työntekijäjärjestöjen ja työntekijöiden asemaa. Työllisyys ja julkinen talous eivät ole tästä kohentuneet, vaan työelämän epätasapaino on syventynyt ja syvenee lakimuutos kerrallaan. Vaadimme tähän muutosta, Akavan liittokokouksessa tiistaina puhunut Löfgren sanoo.

Löfgren muistuttaa, että elinkeinoelämää ja yrityksiä on tuettu monin tavoin. Hän painottaa, että ihmiset tekevät työn, luovat uutta ja saavat yrityksen menestymään.

– He tuottavat julkiset palvelut, parantavat kilpailukykyämme ja tasapainottavat julkista velkaamme.

Löfgrenin mukaan Akavan esittämiä ratkaisuehdotuksia työelämäasioista on kyllä kuunneltu, mutta palkansaajille myönteinen näkökulma ei ole päätynyt hallituksen työkalupakkiin.

– Elinkeinoelämä iloitsee avoimesti hallituksen tekemistä muutoksista eikä peittele olevansa niiden käsikirjoittaja. Hallituksen on turha riemuita työmarkkinajärjestöjen veto-oikeuden lakkaamisesta, kun se itse toimeenpanee työnantajien tavoitteita koko lailla varauksetta. Tasapainoisesta työelämän kehittämisestä on oltu kaukana. Tämä on yksinkertaisesti väärin.

Työntekijän suoja on tärkeä sivistyksen mittari.

LÖFGREN vaatii, että alkusyksyn budjettiriihessä hallituksen pitää ottaa käsittelyyn Akavan ehdotus asetukseksi psykososiaalisen kuormituksen ehkäisemisestä ja työttömien oikeudesta opiskella työttömyysturvaa menettämättä.

– Maan hallituksen pitää luoda toivon ja luottamuksen ilmapiiriä palkansaajille ja työttömille. Erityisesti nuorten uskoa tulevaan on tuettava konkreettisin teoin

Löfgren ihmettelee myös, mihin on kadonnut vastuullisen omistajan ja yritysjohtajan ääni työelämäkysymyksissä.

– Yritysten menestys ei synny keventämällä työntekijän suojaa tai vähättelemällä palkansaajia taikka heidän edustajiaan. Vientimallilaki, määräaikaisuuksien perustelujen purkaminen ja irtisanomissuojan heikentäminen eivät lisää tuottavuutta.

Löfgren arvostelee päättäjiä siitä, että he ovat alkaneet puhua työllistämisestä kuin se olisi yritykselle ylipääsemätön riski.

– Tämä on Suomessa uusi puhetapa ja toivon, että tällaisesta retoriikasta luovutaan. Työntekijän suoja on tärkeä sivistyksen mittari. Kun säännöt ovat oikeudenmukaiset ja turva kunnossa, työpaikoilla syntyy luottamusta, luovuutta ja tuottavuutta. Tämä ei ole ideologiaa vaan arkea monilla hyvin toimivilla työpaikoilla.

– Kun hallituskautta on jäljellä vielä parisen vuotta, hallituksella olisi vielä aikaa kääntää suuntaansa ja ottaa työelämän kehittämiseen mukaan palkansaajan näkökulma. Muistutamme, että Suomen menestys on perustunut keskinäiseen arvostukseen, yhteistyöhön ja kompromisseihin, jotka ovat nyt kateissa.

Lentoliikenteen palveluiden työriidassa sovintoesitys – vastausta odotetaan huomisaamuna

Lentoliikenteen palveluita koskevassa työriidassa on annettu sovintoesitys, kertoo sovittelija Nina Pärssinen viestipalvelu X:ssä.

Työriidan osapuolten Ilmailualan Unionin (IAU) ja Palvelualojen työantajat Paltan on määrä antaa vastauksensa keskiviikkona aamuyhdeksältä.

IAU on ilmoittanut lakoista perjantaille 30. toukokuuta, maanantaille 2. kesäkuuta ja keskiviikolle 4. kesäkuuta, jos sopua ei saada aikaan.

IAU:lla on ollut työriidan aikana lakkoja myös aiemmin. Lentoyhtiö Finnair on perunut niiden vuoksi kymmeniä lentoja.

NEUVOTTELUT lentoliikenteen palveluja koskevasta työehtosopimuksesta ovat jatkuneet tammikuulta asti.

IAU:n mukaan työriita kiteytyy niin sanotun yleisen linjan noudattamiseen. Se katsoo, että vuosina 2021 ja 2022 toteuttamatta jääneiden palkankorotusten vuoksi ala on jäänyt jälkeen yleisestä linjasta, mikä tulee huomioida tulevan sopimuskauden aikana.

Palta taas katsoo, että säästötoimista tehtiin aikanaan osapuolten yhdessä hyväksymä ja allekirjoittama sopimus, jossa sovittiin, että koronavuosien säästöjen takia tekemättä jääneitä korotuksia ei tulla kompensoimaan myöhemmin.

Työriidassa on jo aiemmin annettu yksi sovintoesitys, jonka IAU hylkäsi.

Uutista täydennetty klo 14.51.