-
Politiikka
- 10.06.2025
- 19:11
- (Päivitetty: 10.06. 19:39)
Naispappeutta ja sateenkaariliittoja vastustavat herätysliikkeet pitävät kirkon liberaaliväkeä harhaoppisina. Äärikonservatiiveille olisikin paljon helpompaa toimia kirkon ulkopuolella – mutta miksi nämä jäävät sinne piinaamaan itseään?
Ensimmäinen suomalainen nainen vihittiin evankelisluterilaisen kirkon papiksi vuonna 1969. Vihkiminen tapahtui tietysti Ruotsissa, jossa papin virka oli avattu naisille vuonna 1958.
Suomessa naisten pappeutta käsiteltiin ensimmäisen kerran kirkolliskokouksessa 1960-luvulla. Homma valmistui vuonna 1986 äänin 87-21. Samalla kirkolliskokous hyväksyi ponnen, joka piti pappisviran edelleen avoimena myös miehille, jotka eivät naisia kollegoikseen hyväksyneet.
Ensimmäiset naiset vihittiin Suomessa papeiksi maaliskuussa 1988. Nykyisin kirkko ei enää vihi papeiksi miehiä, jotka eivät kestä naisten pappeutta.
Samantyyppinen hallinnollis-teologinen prosessi on takavuosina nähty muun muassa eronneiden ihmisten naimisiinpääsyssä.
Esimerkkejä on muitakin. Viime vuodet on hitaasti kiiruhdettu sateenkaarivihkimisten vuoksi. Pontimena on ollut eduskunnan hyväksymä lakimuutos, joka avasi avioliiton myös samaa sukupuolta oleville pareille.
TÄNÄ KEVÄÄNÄ kirkolliskokous torppasi piispainkokouksen esityksen, jossa kirkon suhde uudistettuun avioliittolakiin olisi ratkaistu hieman naispappeuspäätöksen pontta muistuttavalla kahden raiteen järjestelyllä. Papit olisivat saaneet vihkiä tai olla vihkimättä sateenkaaripareja omantuntonsa mukaan.
Esitys ei kirkolliskokoukselle kelvannut. Mutta kirkolliskokous jätti piispainkokoukselle mahdollisuuden antaa aiheesta pastoraalisia ohjeita. Ja piispainkokous antoi.
Se suositteli kaikkien parien vihkimistä ja katsoi, ettei kirkkotilojen käytöstä sateenkaarivihkimisiin tarvitse enää tehdä erillistä päätöstä.
Konservatiiviset herätysliikkeet ja kirkolliskokousedustajat hermostuivat tästä.
KUN Ruotsin valtiopäivät hyväksyi vuonna 2009 maan avioliittolain muutoksen, myös Ruotsin kirkko päätti ryhtyä vihkimään sateenkaaripareja. Samantien. Ilman kymmenien vuosien vatvomista.
Kun muistamme alussa mainitun naisten pappeuden, jossa Ruotsin kirkko tuli maaliin 30 vuotta Suomea ennen, tekee mieli kysyä miten ruotsalaiset ovat tähän pystyneet.
Syy on historiallinen. Ruotsissa herätysliikkeet muovautuivat pääosin omiksi kirkkokunnikseen. Suomessa liikkeet pysyivät kirkon sisällä.
Kun Ruotsin kirkko haluaa mukautua ajan rientoon, sen ei tarvitse vetää perässään taaksepäin katsovaa ydinjoukkoa.
Meillä herätysliikkeistä on tullut kirkon selkäranka, joka tuo jäsenistönsä mukana kirkolle verovaroja, aktiivisia työntekijöitä ja kulttuurista moninaisuutta. Osa liikkeistä kuten herännäisyys on liberalisoitunut, osa on säilyttänyt jarruttavan yleisasenteensa.
PAIKOIN konservatiivinen ydin toimii kuin viides kolonna, vähentäen kirkosta maksavien jäsenten määrää.
Muistamme kansanedustaja Päivi Räsäsen (kd.) esiintymisen Ylen Ajankohtaisen kakkosen Homoillassa, joka aiheutti vuonna 2010 jättimäisen kirkosta eroamisen aallon. Tavallinen riviseurakuntalainen Räsänen ei tuolloinkaan edustanut keskustelussa kirkkoa, vaan itseään ja poliittista puoluettaan.
Räsäsen puoliso Niilo Räsänen on Suomen evankelisen kansanlähetyksen varatoiminnanjohtaja ja Kansanlähetysopiston rehtori. Opiston rakennuksia on remontoitu, kiitos KD-puolueen, muun muassa eduskunnan joululahjarahoilla.
Pastori Niilo Räsänen oli yksi piispojen pastoraalista ohjetta arvostelevan herätysliikejohtajien julkilausuman allekirjoittajista.
Konservatiivisten herätysliikkeiden dilemman voisi ilmaista janana, jonka toisessa päässä on uskonnollinen vakaumus, toisessa raha ja vaikutusvalta. Kirkko on näille liikkeille rahan ja vallan tae, vaikka kirkko on tehnyt jatkuvasti päätöksiä, jotka eivät ole heidän totuutensa mukaisia.
Kirkko on näille liikkeille rahan ja vallan tae.
On varmaa, että ruotsalainen järjestely erillisistä kirkkokunnista olisi kaikille selkeämpi.
KIRKKOON kuuluvien tavallisten suomalaisten ja kirkkoa katselevien ulkopuolisten kannalta änkyräliikkeiden rooli on paikoin käsittämätön.
Syntyy vaikutelma omaa oksaansa sahaavasta kirkosta, joka raivostuttaa äänekkäimmän vähemmistönsä pastoraalisilla ohjeilla samalla, kun vähemmistö pitää panttivankeina vapaamielisemmin ajattelevaa enemmistöä.
Naispappeusasiakaan ei ole valmis.
Viimeisimpänä käänteenä olivat naisten pappeutta vastustavien suomalaisten miesten vihkimykset sotaa käyvällä Venäjällä, Inkerin kirkossa. Vihityt työllistyivät Suomeen kirkon herätysliikkeisiin. Tähänkin piispat reagoivat, tosin vasta sen jälkeen, kun vahinko oli jo tapahtunut.
Kirkossa on jo pidempään ollut käynnissä jonkinlainen sosiologinen ympyrän neliöinti, jossa täysin vastakkaisia kantoja edustavia ihmisiä soudatetaan samaan suuntaan. Ja yhteinen vene kiertää kehää puoliupoksissa.