VALIKKO

Hallitus ja kuntatyönantaja painavat nyt tosissaan jarrua: tähänkö hoitoalankin ansiokehitys taas tyssää?

Sairaanhoitaja käsittelee hengityskonetta Meilahden tornisairaalan uudella tehohoito-osastolla Helsingissä 27. elokuuta 2015.

Koronapandemiaa peljästyneet suomalaiset alkoivat 2020-luvun alussa kunnioittaa hoitoalan työntekijöitä ja kuunnella jopa heidän palkkatoiveitaan. Nyt sympatian ja solidaarisuuden aika näyttää päättyvän.

Vuonna 2022 hoitajaliitot haistoivat tilaisuuden korjata naisvaltaisten alojen palkkaukseen liittyvän tasa-arvovajeen. Nyt sote-sopimuksen päättymisen aattona tuolloin alkanut myönteisen palkkakehityksen kaari on tulossa päätökseensä.

ENNEN kuin paketti oli syksyllä 2022 kasassa, eduskunta ehti säätää lain, joka olisi pakottanut lakossa olevat hoitajat tarvittaessa suojelutyöhön. Vastatoimena hoitajaliitot puuhasivat jäsentensä irtisanoutumista Valviran rekisteristä, jolloin heitä ei olisi voitu töihin pakottaa.

Sovittelulautakunnan ansiosta pakkolakia ei tarvittu. Hoitajat saivat työehtosopimuksensa päälle avokätisen palkkaohjelman. Taistelu kannatti.

Tulevassa pääministeripuolue kokoomuksessa vuoden 2022 sote-sopimus aktivoi aiempiakin traumamuistoja. Myös vuoden 2007 Sari Sairaanhoitaja –kampanjallaan pääministeriksi nousseen Jyrki Kataisen (kok.) kaudella oli tarvittu sovittelulautakuntaa. Yhdysvalloista alkanut asuntoluottokriisi aiheutti tuolloin kansainvälisen taantuman, joten sopimukset tulivat julkiselle taloudelle ennakoitua kalliimmiksi.

VUODEN 2022 sopimuskierros nähtiin puolueessa Kataisen kauden sote-sopimuksen uusintana. Kokoomus päätti estää kierteen jatkumisen. Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelmassa haluttiin muuttaa sovittelutoimintaa, erityisenä tavoitteena oli juuri sovittelulautakuntien kastroiminen.

Myös suojelutyötä koskevaa lakia aiotaan muuttaa. Lain käsittely on eduskunnassa loppusuoralla.

Paikoin vaarallisiin tilanteisiin johtaneet hoitajalakot halutaan jatkossa estää, koska ne toimivat liian tehokkaasti.

Lakimuutosten lisäksi kokoomus halusi kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien (KT) johtoon oman miehensä, nykyisen työministerin valtiosihteerin Mika Nykäsen. Hanke kaatui keskustan vastustukseen.

KT:n johtajaksi valittiin Henriikka Nybondas-Kangas, joka tiedotti tänään kunta- ja hyvinvointialan palkkaohjelman päättymisestä.

SOPIMUKSESSA oli irtisanomispykälä, jonka takarajana on vappuaatto. Samana päivänä vanhenee myös sote-sopimus.

Vaikka irtisanominen osuu kipeämmin muihin julkisalojen liittoihin kuin Tehyyn ja Superiin, ajan henki on nähtävissä.

Hoitajat saavat viimeisen sote-aloille räätälöityyn palkkaohjelmaan kuuluvan kahden prosentin korotuksen 1. kesäkuuta.

Luvassa olisi ollut vielä yleisempään kunta- ja hyvinvointialojen palkkaohjelmaan kuuluvat 0,8 ja 1,2 prosentin korotukset parille seuraavalle vuodelle, mutta korotusten tarkemmat päivämäärät oli jätetty sopimatta. Irtisanominen koskee juuri kahta viimeistä erää.

Hyvinvointialueiden on katettava alijäämänsä vuoden 2026 loppuun mennessä. Moni alue ei tule tavoitteeseen pääsemään ja Orpon hallitus on ainakin toistaiseksi kieltäytynyt antamasta alueille lisäaikaa. Alueet ovat kireästä aikataulusta johtuen irtisanoneet henkilökuntaa ja karsineet palveluita.

Palkkaohjelma olisi tarjonnut vuosina 2025-2027 hoitajille viennin avaukseen (noin 8 prosenttia) suhteutettuna yhteensä 10 prosentin palkanlisän. Nyt korotus jää kaksi prosenttiyksikköä pienemmäksi.

Kymmenen prosenttia olisi euroksi muutettuna tuonut samassa ajassa hyvinvointialueille arviolta 1,5 miljardin euron lisälaskun. Tässä lienee yksi syy miksi KT haluaa neuvotella ohjelman uusiksi.

LISÄKSI KT paimennetaan uuden puheenjohtajan johdolla yhteiseen työnantajien rintamaan puolustamaan vientivetoista palkkamallia, johon eivät kuulu avauksen päälle maksettavat palkkaohjelmat.

Korona-ajan solidaarisuus ja kiitollisuus hoitajia kohtaan ovat vaihtuneet arkeen. Sote-alaa koskevassa julkisuudessa arki vaikuttaisi olevan jatkuvaa kriisiä. Juuri nyt, sote-sopimuksen umpeutumisen aattona, palkansaajaliitot haluavat ensisijaisesti neuvotella.

Kun koittaa riitelyn aika, voimassa on päivitetty laki sovittelutoiminnasta ja mahdollisesti myös uusittu laki suojelutyöstä.

Kokoomusjohtoinen hallitus valmistautuu estämään vuoden 2022 sote-sopimuksen uusinnan tylsyttämällä parhaansa mukaan palkansaajien lakkoasetta.

AVAINSANAT

Näin SDP valitsee ehdokkaansa Helsingin apulaispormestariksi – tässä kärkinimien tilanne juuri nyt

Apulaispormestaripeli vaikuttaa olevan aidosti auki SDP:ssä, kun moni vaaleissa pärjännyt nimi ei ole käytettävissä.

Apulaispormestarikisa nytkähti eilen SDP:ssä eteenpäin, kun SDP:n pormestariehdokkaana Helsingissä ollut kansanedustaja Eveliina Heinäluoma vahvisti muutoinkin uumoillun päätöksensä olla tarttumatta kaupunkiympäristön apulaispormestarin tehtävään.

Pesti on tulossa SDP:lle, mutta kuntavaalien ääniharava Heinäluoma ilmoitti tavoittelevansa tällä kertaa uuden kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävää, joka ei edellytä kansanedustajan asemasta luopumista.

Heinäluoman ratkaisu käynnisti SDP:n sisäisen kisan Helsingissä.

Tänään myös SDP:n ääni-imureihin Helsingissä lukeutunut Ville Jalovaara kertoi Demokraatille, ettei ole käytettävissä tehtävään.

Demokraatin tietojen mukaan Heinäluoman mutta myös Jalovaaran ratkaisut kuitenkin yllättivät osan demareista.

HELSINGIN SDP tiedotti myöhemmin eilen Heinäluoman päätöksen jälkeen, että apulaispormestarin henkilöstä päätetään Helsingin Sosialidemokraatit ry:n ylimääräisessä piirikokouksessa perjantaina 16.5.

Sitä ennen Helsingin demarien puolueosastot voivat asettaa apulaispormestarivaaliin ehdokkaita, joista piirikokous valitsee SDP:n ehdokkaan apulaispormestariksi.

Helsingin SDP oli vastaavassa tilanteessa tasan kaksi vuotta sitten, kun apulaispormestarina toiminut Nasima Razmyar valittiin kansanedustajaksi.

Apulaispormestarista käytiin tuolloin äänestys. Suljetussa lippuäänestyksessä oli neljä puolueosastojen asettamaa ehdokasta: Hilkka Ahde, Ville Jalovaara, Johanna Laisaari ja Markku Rantahalvari.

Kahden eniten ensimmäisellä kierroksella ääniä saaneen Ahteen ja Laisaaren välillä käytiin toinen äänestyskierros ja valituksi kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestariksi tuli Johanna Laisaari.

Myös tällä kertaa vaali käytäneen suljettuna lippuäänestyksenä, kunhan ehdokkaita on enemmän kuin yksi.

Päättyvällä kaudella SDP:n ryhmän kannat ovat kaupunkiympäristöasioissa jakautuneet.

NYT apulaispormestarin tontti on kuitenkin toinen ja siihen kuuluvat muun muassa liikenneratkaisut, maankäyttö ja asuminen.

Tehtävä on ollut koko olemassaolonsa ajan vihreiden ja Anni Sinnemäen hallussa. Aihepiiri on perinteisesti herättänyt Helsingissä poliittisia intohimoja.

Perehtyneisyydestä ja asiantuntemuksesta ei ole hommassa haittaa eikä kokemuksesta kaupungin hallinnossa.

Menestyksellä vaaleissa eli äänimäärällä on oma merkityksensä, mutta esimerkiksi Laisaari nousi apulaispormestariksi varavaltuutetun paikalta.

Helsingissä SDP:n ääniharavia Heinäluoman jälkeen olivat järjestyksessä Razmyar, Jalovaara, Tuula Haatainen, Ville Merinen ja Ahde.

Heistä Razmyar luopui apulaispormestarin paikasta vuonna 2023 noustuaan eduskuntaan, eikä ole hakeutumassa takaisin.

Haatainen on entinen apulaiskaupunginjohtaja, mutta myös hän on kansanedustaja ja kertonut julkisuudessa syöpäsairaudestaan.

Kansanedustaja Merinen oli ehdolla ensi kertaa Helsingissä, eikä ole halukas tehtävään.

Taustakeskusteluissa esiin nousevat tälläkin kertaa esiin nimenomaan Laisaaren ja Ahteen nimet.

Laisaari sanoo Demokraatille tiistaina harkitsevansa vakavasti uuttakin apulaispormestarin tehtävää. Ahde ei ole omassa pohdinnassaan vielä niin pitkällä vaan vasta harkitsee harkitsemista.

Heitä yllättävämpiä valintoja voisivat olla valtuustoon ja SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajistoon heti noussut Niilo Toivonen tai eduskuntaan vasta palannut entinen pitkäaikainen europarlamentaarikko Miapetra Kumpula-Natri, joka oli nyt ehdolla Helsingissä.

Myös kansanedustaja Elisa Gebhard saa mainintoja.

Heistä Kumpula-Natri sanoo Demokraatille, että hänen pohdintansa on kesken. Gebhard puolestaan kommentoi, ettei ole vielä ehtinyt pohtia asiaa. Hän toivoo vaaliin kuitenkin useampia ehdokkaita.

Toivonenkaan ei sulje mahdollisuutta pois tässä vaiheessa vaan sanoo pohtivansa asiaa. Monen muun tavoin myös hän korostaa haluavansa kuulla puolueen sisäistä keskustelua.

Poissa pelistä ovat siis varmasti ainakin Heinäluoma, Razmyar, Jalovaara ja Merinen, mutta monen kohdalla tilanne on aidosti auki. Moni pannee merkille, etteivät kaikki kansanedustajatkaan kieltäytyneet ainakaan suoraan.

SILLÄ millaista kaavoitus- ja ympäristöpolitiikkaa tuleva SDP:n apulaispormestari kannattaa on suuri merkitys Helsingin pääpuolueiden välisiin suhteisiin.

Käytännössä linja on lähellä joko kokoomusta tai vihreitä ja vasemmistoliittoa.

Päättyvällä kaudella SDP:n ryhmän kannat ovat kaupunkiympäristöasioissa jakautuneet.

Viimeisimpänä esimerkkinä oli kaupunkiympäristölautakunnan äänestys kiistellystä Lapinlahden tunnelista, jota Eveliina Heinäluoma lautakunnassa kannatti.

Sen sijaan toinen SDP:n edustaja lautakunnassa, nyt vaaleissa valtuustosta pudonnut Sami Kuusela, vastusti tunnelia yhdessä vihreiden ja vasemmistoliiton kanssa.

Helsingissä pormestari ja apulaispormestarit tulee valita valtuutettujen tai varavaltuutettujen joukosta. Niin sanotusta pystymetsästä valintaa ei siis sentään tehdä.

AVAINSANAT

Hallitus kaivoi taskustaan hokkuspokkusmiljardin – talouspoliittinen jääräpäisyys rapauttaa suomalaisten peruspalveluja

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) ja pääministeri Petteri Orpo (kok.) Valtioneuvoston linnan tiedotustilassa Helsingissä 23. huhtikuuta.

Hallitus teki puoliväliriihessä veropoliittisen täyskäännöksen, ja hylkää tavoitteensa velkaantumisen taittamisesta. Silti hallitus uskottelee jääräpäisesti, ettei se peräänny vaan etenee yhä – joskin vastakkaiseen suuntaan kuin ennen.

Petteri Orpon (kok.) hallitus kääntää Suomea kokoomuksen ja elinkeinoelämän pitkään toivomalle linjalle, jossa yhteisöveroa alennetaan ja ylimpien tuloluokkien veromarginaalia lasketaan useammalla prosenttiyksiköllä.

Varakkaita suosivat muutokset saivat rinnalleen pieni- ja keskituloisille suunnatun veroalen. Paljon muutakin tapahtui.

Hämmentävin käänne myöhään keskiviikkona järjestetyssä riihen tiedotustilaisuudessa liittyi hallituksen omaan tarinaan. Orpon hallitus on ennen muuta luvannut ”lopettaa velaksi elämisen”.

.

HALLITUKSEN viimeinen suuri finanssipoliittinen tavoite, josta sota ja Donald Trump eivät vielä olleet tehneet selvää, oli velkasuhteen vakauttaminen hallituskauden loppuun mennessä.

Se osoittautui valtiovarainministeriön ennusteiden valossa saavuttamattomaksi unelmaksi. Mutta hallitus ei ole tätä valmis myöntämään.

Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.) toisti tiedotustilaisuudessa useampaan kertaan, että vakauttamistavoitteesta pidetään kiinni. Purran mukaan hallitus on yhä valmis myös lisäsäästöihin sen saavuttamiseksi, mikäli tarvetta ilmenee.

Käytännössä tavoite on ilman maailmantalouteen liittyviä ihmeitä niin lujasti kivillä, että hallitus kertoi eilen turvautuvansa Valtion eläkerahastolta siirrettävään miljardin “siltarahoitukseen”.

Näin saadaan aikaan vaikutelma velkasuhteen kasvun hetkellisestä pysähtymisestä hallituskauden lopulla.

Velkasuhteen kasvu ei ole ministeriön ennusteessa kertaakaan pysähtynyt.

Valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen avasi asiaa myöhään eilen medialle ja totesi, että velkasuhteen kasvu ei ole ministeriön ennusteessa kertaakaan pysähtynyt.

Pysähtyminen tapahtuu vain hallituksen skenaariossa, niin kutsutussa tavoiteurassa ja perustuu jo mainittuun siltarahoitukseen. Tämän hokkuspokkusmiljardin ansiosta bkt:n velkasuhde ei näyttäisi kasvavan vuonna 2027 edellisvuodesta.

Velkasuhteen vakauttamiseen tarvitaan siis silmänkääntötemppu.

MIKSI vakauttamisesta on tullut Orpon hallitukselle niin tärkeä, että kikkailusta sen ympärillä tulee mieleen entisen itänaapurin utopistiset, paperilla toteutuneet tuotantotavoitteet?

Koska finanssipoliittisista tavoitteista ei ole muuta jäljellä. Hallitusohjelman yhden prosentin alijäämätavoitteesta luovuttiin viime vuonna, täysin ymmärrettävästi.

Vakauttamisesta ei päästetä irti, koska kokoomus voitti eduskuntavaalit lupaamalla katkaista Suomen velkaantumiskierteen. Nyt se on löytänyt itsensä tikkejä vaativan haavan ääreltä taskussaan käytettyjä laastareita.

Kyse on poliittisesta jääräpäisyydestä, jossa takerrutaan menetettyyn unelmaan.

JÄÄRÄPÄISYYDESTÄ maksetaan kovaa hintaa hiljattain aloittaneilla hyvinvointialueilla, joiden alijäämätavoitteet on sidottu raiteiltaan suistuneeseen finanssipolitiikkaan.

Alueet ovat karsineet palveluita ja irtisanoneet jo valmiiksi alimitoitettua henkilöstöään, koska alijäämien pitää olla katettuina vuoden 2026 loppuun mennessä.

Lisäaikaa ovat vaatineet poliitikot ja sitä ovat suositelleet asiantuntijat, muun muassa talouspolitiikan arviointineuvosto. Moni hyvinvointialue pääsisi lisäajan myötä taloudellisesti jaloilleen alkuvaikeuksien jälkeen.

Hallituksen finanssipolitiikka, jossa velkaantumisen on tosiasioiden vastaisesti vakauduttava, rapauttaa suomalaisten peruspalveluja. Uskottavinta olisi tunnustaa tappio ja todeta sen johtuvan olosuhteista, joiden haastavuus on kaikille selvää.

Taustalla on myös suomalainen tapa keskustella talouspolitiikasta.

Hallitukset joutuvat vuorollaan vastaamaan oppositiolle ja medialle höttöisistä laskelmistaan, joiden väitetään johtavan meidät Albanian tielle tai lopulliseen tuhoutumiseen.

Milloin puheena on holtittomaksi väitetty velkaantuminen, milloin suomalaisten hyvinvoinnin lopettavat leikkaukset. Retoriikka on jyrkkää ja tuo mieleen nollasummapelin.

KOVIMPANA talouskeskustelijana on viime ajat häärinyt nykyinen päähallituspuolue kokoomus.

Kokoomus on aiheuttanut omilla talouskurisaarnoillaan tilanteen, jossa se ei voi uskottavasti perääntyä mahdottomaksi osoittautuneista tavoitteistaan. Tappiota ei voi myöntää, vaikka syyt olisivat ymmärrettävät.

Tulee mieleen puuroonsa päälle erehdyksessä suolaa laittanut mies, jonka on pakko syödä annos silmää räpäyttämättä.

Aikuisten ihmisten maailmassa asiat voisi hoitaa myös vähemmän yksinäisesti. Esimerkiksi sopimalla talouden tasapainottamisesta yhdessä ylivaalikautisesti, kuten Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn alkuviikosta ehdotti.

AVAINSANAT

Suomalaiset syövät pääsiäisenä yli miljoona kiloa lammasta – tästä se johtuu

Suomalaiset syövät pääsiäisenä valtavat määrät lammasta. Harva muistaa, miten juuri tämä liha valikoitui pääsiäispyhien ruuaksi – ja miten suuri osa tuontilampaista teurastetaan uskonnollisen rituaalin karulla tekniikalla.

Hiljaisella viikolla, pääsiäisen edellä Suomessa myydään puolet koko vuoden lampaanlihamyynnistä.

Kun uuhta, pässiä ja vuonaa päätyy lautasille henkeä kohden noin 500 grammaa vuodessa, on pääsiäisen ruokapöytien osuus tästä yhteensä runsaat miljoona kiloa.

Mikä selittää muutamaan päivään tiivistyvän massiivisen lihan kulutuksen?

Vaikka harvempi lammasta valmistava kokki ajattelisi pääsiäisateriaansa uskonnollisena, ovat pääsiäisen lammassyömingit osa kristillistä kulttuurihistoriaa.

Lähtökohtaisesti on hyvä huomata, että lampaat ja paimentaminen asuvat syvällä läntisessä kulttuurissa. Piispoilla on paimensauvat ja pastori tarkoittaa kirjaimellisesti paimenta.

Kristityt ovat lampaita, mutta pääsiäisen päähenkilö Jeesus on hieman hämmentävästi paitsi paimen myös uhrattava karitsa.

LAMPAAN matka suomalaiseen pääsiäispöytään alkaa kaukaa, tuhansia vuosia vanhasta juutalaisesta perinteestä.

Suomen sana pääsiäinen on Agricolan keksintöä ja viittaa paastosta pääsemiseen. Juhlan alkuperäinen nimi, heprean kielen pesah viittaa ohi kulkemiseen. Sana on peräisin juutalaisen Tooran (Vanhan testamentin Mooseksen kirjojen) kertomuksesta, jossa Jumala suostuttelee Egyptin faaraon vapauttamaan juutalaiset orjansa.

Lampaat ja paimentaminen asuvat syvällä läntisessä kulttuurissa.

Suostuttelun keinoina Jumala käyttää vitsauksia, joista viimeisin on egyptiläisten esikoispoikia surmaavan enkelin lähettäminen.

Esikoisten surmaaminen taivuttaa faaraon vapauttamaan juutalaiset. Sitä ennen juutalaiset ovat suojanneet omat lapsensa enkeliltä sivelemällä ovenpielensä karitsan (lammas mainittu) verellä. Enkeli on ohittanut (pesah) verellä merkityt talot ja säästänyt niiden asukkaat.

Temppeliajan juutalaisuudessa lampaita uhrattiin pääsiäisenä kiitokseksi Egyptin orjuuden päättymisestä. Jumalalle uhratun karitsan tuli Tooran mukaan olla virheetön ja suostua mukisematta kohtaloonsa. Uhratun eläimen liha syötiin.

Kun roomalaiset tuhosivat viimeisimmän Jerusalemin temppelin noin 70-luvulla (jaa), pääsiäisperinne irtautui temppelikultista ja alkoi saada nykyistä asuaan.

Juutalaiseen pääsiäisateriaan kuuluu muun muassa tyhjän paikan kattaminen ruokapöytään ja ulko-oven jättäminen raolleen siltä varalta, että paikalle osuisi nälkäinen vieras. Toisten ihmisten kohtaaminen silmien tasalta on vapautetuksi tulemisesta johtuva uskonnollinen velvollisuus.

Muukalaista tulee kestitä, olivathan Egyptistä vapautuneet orjat itsekin muukalaisia.

MISTÄ yli miljoona kiloa lihaa on peräisin? Hiljaisen viikon myynti vastaa suomalaisen lampaanlihan koko vuosittaista tuotantoa, joten on selvää, että iso osa pääsiäispöytien lihasta on tuotettu ulkomailla.

Kauppojen tiskeissä on lammasta muun muassa Uudesta-Seelannista, joka on yksi maailman suurimmista lampaanlihan viejämaista.

Uudessa-Seelannissa teurastetaan yli 20 miljoonaa lammasta vuodessa. Koska osa lihasta myydään Lähi-idän ja Aasian suuriin muslimimaihin, kaikki Uuden-Seelannin lampaat teurastetaan varmuuden vuoksi islamilaisten ruokasäädösten mukaisesti. Myös teurastajat ovat uskonnollisista syistä pääosin muslimeja.

Kaikki Uuden-Seelannin lampaat teurastetaan varmuuden vuoksi islamilaisten ruokasäädösten mukaisesti.

Lampaan pää käännetään halal-teurastuksessa Mekkaa kohti, eläin tainnutetaan sähköllä ja sen kaulavaltimo viilletään auki.

Halal-teurastuksen juuret ovat juutalaisissa ruokasäädöksissä. Lampaan kaula katkaistaan myös kosher-teurastuksessa. Koska eläin kuolee verenhukkaan, rituaali toteuttaa Tooran verensyöntikieltoa. Taustalla on muinainen uskomus vereen sisältyvästä sielusta.

Kristinusko omaksui juutalaisuudesta vereen liittyvän mystiikan ja toi siihen omat lisänsä, kuten viimeisellä aterialla asetettavan ehtoollisen ja Kristuksen verta symboloivan viinin.

Ei ole sattumaa, että ristiinnaulittua Jeesusta kutsutaan Jumalan karitsaksi. Ilmaisu viittaa temppelin pääsiäisrituaaliin ja pitää sisällään ajatuksen virheettömästä (synnittömästä) uhrista, joka suostuu kohtaloonsa, kristillisen pääsiäisen tapauksessa ristiinnaulitsemiseen, vastaan panematta.

Kristinusko peri myös pääsiäisen ytimessä olevan juutalaisen vapauskertomuksen ja muunsi Egyptin orjuuden kuoleman ja synnin orjuudeksi, josta ylösnoussut Kristus ihmiskunnan vapauttaa.

Pääsiäislampaan syömisen arvellaan yleistyneen Euroopassa 600-luvulta alkaen. Eläinten kärsimys on jäänyt lihantäyteisissä pääsiäisperinteissä sivurooliin.

MAAILMASSA on nykyisin noin 1,2 miljardia lammasta, joiden elämänkaari syntymästä kuolemaan on ihmisten sääntelemä. Eläimet ovat osa globaalia teollisuutta, joka kohtelee niitä välineinä villan- ja ruuantuotannossa.

Emme ehkä puhu yhtä paljon tappamisesta ja verestä kuin muinaiset paimentolaisuskontojen edustajat, mutta jos Suomessa syödään pääsiäisen alla miljoona kiloa lammasta ja yhdestä lampaasta saa lihaa noin 15 kiloa, karitsoista huomattavasti vähemmän, jokainen ymmärtää millaiset teurastukset pääsiäisen viettoa edeltävät.

Toisaalta eläimet vanhassa maatalousyhteiskunnassa ja eläimet teollisesti tuotettujen elintarvikkeiden raaka-aineina ovat kaksi eri asiaa.

Vanhastaan omat eläimet tunnettiin nimeltä ja surmattiin tarpeeseen. Korvaavia proteiininlähteitä ei useinkaan ollut tai niitä ei tunnettu.

Nykyinen tuotantotapa poistaa henkilökohtaisuuden ja kadottaa kärsimyksen näkyvistä. Liha ilmaantuu kauppoihin hygieenisissä muovipakkauksissa, surmaamista ei tarvitse ajatella.

HISTORIOITSIJA Yuval Noah Harari on huomauttanut, että lajien yksipuolistumisen ja eläinten massamaisen kärsimyksen alkupisteenä voidaan pitää hetkeä, jolloin metsästys-keräily vaihtui maatalouteen noin 10 000 vuotta sitten.

Juutalaiskristillisessä traditiossa eläimet on hahmotettu alemmiksi, ihmisten vallan alle kuuluviksi luontokappaleiksi. Keskiajalla suositussa aristoteelisen filosofian perinteessä eläimiä pidettiin järjettöminä olentoina, joilta uupuvat ihmissielun ylimmät osat.

Tästä katsantokannasta nähtynä eläimiä on kohdeltu kyvyttöminä samanlaiseen kärsimykseen kuin ihmiset. Järjettömien eläinten ei ole uskottu ymmärtävän omaa tai toistensa kärsimystä.

Tieteessä ajatus eläinten “järjettömyydestä” on tullut haastetuksi. Suurten apinoiden lisäksi muun muassa korpeilla on havaittu viitteitä mielen teoriasta, kyvystä ymmärtää, että muilla yksilöillä on oma tietoisuutensa ja omat tuntemuksensa.

KUN historialliset tavat ymmärtää ihmisten ja eläinten erilaisuus ovat osoittautuneet väärinkäsityksiksi, tuotantoeläinten kohtelusta on tullut ajankohtainen poliittinen kysymys.

Muun muassa Suomessa on tehty aloitteita eläinten oikeuksien kirjaamisesta perustuslakiin. Käytännössä kyse on lajinomaisen käyttäytymisen, hyvän elämän, ymmärtämisestä eläimille kuuluvana.

Myös eläinten oikeus vapauteen on ollut jo pidempään mukana keskustelussa. On toinen asia, mitä se voisi käytännössä tarkoittaa.

Vapauskäsityksemme juurena oleva juutalaiskristillinen perinne on ylläpitänyt eläinten ja luonnon välineellistä kohtelua. Tosin traditiosta löytyy jälkiä myös tasa-arvoisemmasta luontosuhteesta, joka ei korosta ihmisen ylemmyyttä.

Pääsiäisen vapauskertomuksen on muun muassa tulkittu koskevan koko luomakuntaa.

Ajatuksen toteuttamisen voi aloittaa esimerkiksi pohtimalla niukempien aikakausien elintapoja ja arjen ja juhlan eroa. Jos lihaa syödään, onko sitä saatava joka päivä tai edes joka viikko?

AVAINSANAT

Seuraavat pari viikkoa paljastavat, jatkavatko Orpo ja Purra teeskentelyä ja todellisuuden kieltämistä

Riikka Purra (ps.) syytti vaalien jälkeen SDP:tä vilunkipelistä ja Petteri Orpo (kok.) tulkitsi äänestäjien antaneen alue- ja kuntavaaleissa valtakirjan hallituspolitiikan jatkamiselle.

Rahaministerin oma puolue otti molemmissa vaaleissa kuokkaan oikein kunnolla. Pääministerin puolue hävisi aluevaaleissa ja menetti suurimman kuntapuolueen paikan demareille.

Kokonaisuutena hallituspuolueet menettivät rutkasti kannatusta ja satamäärin paikkoja valtuustoissa.

Kaksikon puheet kielivät joko teeskentelystä tai sokeudesta ympäröivälle maailmalle. Kumpikin vaihtoehto on huono.

Jonkinlaista sooloilua ei voi poissulkea.

TULEVAT viikot kertovat paljon hallituksen jatkosta.

En ennakoi hallituksen kaatumista mutta vaikeuksia voi olla muunkinlaisia.

Ensi viikolla käytävän puoliväliriihen valmistelut ovat jo pitkällä ja paljon mahdollista on, ettei vaalitulos kauheasti vaikuta sen päätöksiin. Jonkinlaista sooloilua ei voi silti poissulkea.

Perussuomalaisten romahdus on tosiasia, jolta Purran ja sitä myötä myös Orpon on koko ajan vaikeampi sulkea silmiään. Kannatus ei pudonnut siksi, että SDP harrasti vilunkia vaan siksi, ettei perussuomalaisten tekemä ja tukema politiikka saanut vaaleissa kannatusta.

Orpo pystyy esiintymään polleasti, koska kokoomuksen vaalitulos on jotensakin siedettävä. Sen väittäminen, että tulos kertoisi kansan tyytyväisyydestä hallituspolitiikkaan, on silti jonkun sortin Euroopan ennätys todellisuuden kieltämisessä.

Kyselyissä ilmenevää käsitystä kokoomuksen ylimielisyydestä ei ehkä kannattaisi alleviivata aivan noin räikeästi, kun jopa Espoon umpikokoomuslaisessa Westendissä kuusi kansalaista päätyi äänestämään ihan oikeita kommunisteja.

Perussuomalaisten housut voivat kastua.

KOHUTTU Kela-päätöskin on yhdenlainen testi, jolla kokoomuksen ja perussuomalaisten yksituumaisuutta seuraavaksi mitataan.

Sinänsä tavanomaisesta nimitysprosessista on tullut kokoaan suurempi sotku ja päätöksen lykkääminen vaalien yli perussuomalaisten ennakoituakin vakavamman vaalitappion jälkeiseen aikaan asettaa puolueen hankalaan rakoon.

Töitä hakevan työministeri Arto Satosen (kok.) tueksi meneminen tulkitaan kokoomuksen nöyristelyksi ja Satosen sivuuttaminen taas hallitusyhteistyön horjuttamiseksi.

Painetta itsenäisen mielipiteen esittämiselle ainakin on murskatappion jälkeen.

Satonen itse teki tilanteesta kiusallisen vasemmalla kädellä tehdyllä hakemuksellaan, joka päätyi julkisuuteen. Satosen varsinaista pätevyyttä arvioi Kelan hallitus, joka äänesti Satosen kumoon äänin 1-8 Heli Backmanin hyväksi.

Sen luulisi panevan kotiinpäinvedolle rajat. Mutta kuten monesti on nähty, politiikka on mahdollisuuksien taidetta.

Kokoomus voi selvitä kuiville, mutta perussuomalaisten housut voivat kastua.

AVAINSANAT

SDP iski viimein myös suurissa kaupungeissa – protestivaalit luovat herkullisen näkymän eduskuntavaaleihin

SDP on kaksien vaalien ykkönen tavalla, joka ylitti optimistisimmatkin odotukset.

Ylen viimeisin gallup vain pari päivää ennen vaaleja ennakoi alue- ja kuntavaaleihin SDP:n ja kokoomuksen välistä trilleriä, mutta kun sunnuntaina ensimmäiset tulokset lyötiin ruutuun iltakahdeksalta, alkoi SDP:n voitto näyttää jo todennäköiseltä.

Viimeksi SDP oli kuntavaalien ykkönen yli 20 vuotta sitten vuonna 2004. Kokoomuksen lähes lyömättömänä pidetty asema maan suurimpana kuntapuolueena ehti jatkua neljien kuntavaalien ajan.

SDP teki edellisissä kuntavaaleissa 2021 historiansa huonoimman kuntavaalituloksen. Voiton jyrkkyys suhteutuu siis myös viime kerran tappioon, mutta samalla voitto palauttaa SDP:n kuntavaalikannatuksen lähelle 2000-luvun alun ja Paavo Lipposen ajan lukuja.

SDP:n tulevaisuuden kannalta merkittävää on valtava eteneminen maan suurimmissa kaupungeissa. Muun muassa Helsingissä, Tampereella, Espoossa, Vantaalla, Oulussa ja Turussa puolue eteni ryminällä, vaikkei aivan onnistunutkaan nousemaan pääkaupungin suurimmaksi puolueeksi. Eveliina Heinäluoma on kuitenkin kuntavaalien ääniharava.

Ykkössija Tampereella ja Turussa taas tietänee pormestarin paikkaa Ilmari Nurmiselle ja Piia Elolle. Viimeksi SDP voitti Turussa vuonna 1992. Viimeksi SDP hävisi Tampereella katkerasti kokoomukselle vain kourallisella ääniä.

Punainen puhuri jylläsi lavealla rintamalla monenkokoisissa kaupungeissa ja kunnissa.

SDP:N menestys asettaa joitakin taustaoletuksiakin uuteen asentoon.

Vaikka tuplavaalien äänestysprosentti jäi sekä kunta- että aluevaalien osalta matalaksi, SDP kykeni nousemaan voittoon. Muitakin kuin kokoomuksen hyväosaisia äänestäjiä oli siis liikkeellä, vaikka presidentinvaalien tai edes eduskuntavaalien massoja ei liikuteltukaan. Monet vaihtoivat puoluekantaansa.

Edes SDP:n ehdokasmäärän lasku ei ollut kynnyskysymys. Pelätty pudotus näyttää korvautuneen ehdokkaiden laadulla. Punainen puhuri jylläsi lavealla rintamalla monenkokoisissa kaupungeissa ja kunnissa. Luottamusta riitti.

Aluevaalien ykkössija kruunaa SDP:n jättipotin. Vaalien alla sopivasti käyty keskustelu pimitetyistä sote-säästöistä tuli SDP:n näkökulmasta kuin tilauksesta ja tässä kokoomuspomo-pääministeri Petteri Orpo saa katsoa peiliin lörppösuisilla puheillaan.

SDP:n puheenjohtajalle Antti Lindtmanille messevä tulos on varmasti huojentava.

MUUTENKIN on syytä päätellä, että kansa äänesti vaaleissa paitsi lähidemokratian merkiksi omista kunta- ja aluepäättäjistä myös Orpon hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan.

SDP:n lisäksi myös muita oppositiopuolueita kuului näiden vaalien voittajiin, mikä vahvistaa yleisen protestivaalin leimaa. Suurimmaksi syntiseksi päätyi tuloksen perusteella perussuomalaiset.

Pääministeripuolue kokoomukselle ykkössijan lipeäminen käsistä oli kenties odottamaton yllätys ainakin kuntavaaleissa, mutta kannatusprosentin kestäminen selvästi lievitti pettymyksen tunnetta.

SDP:n puheenjohtajalle Antti Lindtmanille messevä tulos on varmasti huojentava. Puolueen kehno menestys presidentinvaaleissa ja ennakoitua heikompi pärjääminen eurovaaleissa loi painetta, mutta nyt näkymä seuraaviin vaaleihin on herkullinen. Lindtman on sunnuntain jälkeen voittanut puheenjohtaja.

Kuntavaaleja on tapana katsoa myös lähtölaukauksena kahden vuoden päässä siintäviin eduskuntavaaleihin. Nyt SDP ei ole vain niiden vaalien haastaja vaan jopa suosikki. Asemaan kannattaa suhtautua asiaankuuluvalla riemulla mutta myös nöyryydellä.

AVAINSANAT