Gazan siviilipuolustusvirasto: Israelin tulituksissa kuollut kymmeniä ihmisiä – yli 100 haavoittui, kun avustuspistettä tulitettiin

Gazan siviilipuolustusviraston mukaan 11 ruoka-apua hakevaa ihmistä keskiviikkona kuoli Israelin tulituksessa. Kuvassa kannetaan iskussa kuolleen ruumista Al-Shifan sairaalan alueella.

Gazan siviilipuolustusviraston mukaan 30 ihmistä on kuollut Israelin tulituksessa keskiviikkona Gazassa.

Siviilipuolustusviraston tiedottajan mukaan 11 ihmistä kuoli ja yli 100 haavoittui keskisessä Gazassa, kun tuhannet ihmiset olivat kerääntyneet hakemaan ruoka-avustusta Israelin avattua tulen alueella.

Lisäksi ihmisiä kuoli kolmessa Israelin iskussa, jotka osuivat asuintaloihin ja pakolaistelttaan, siviilipuolustusvirasto sanoi.

Uutistoimisto AFP kysyi Israelin armeijalta kommentteja tapahtuneesta. Israelin armeija sanoi tutkivansa raportteja.

ISRAEL esti maaliskuussa kaiken avun päästämisen Gazan kaistalle. Estoa alettiin höllentää toukokuussa.

Sittemmin Gazassa on nähty kaoottisia tilanteita avustuspisteiden lähistöllä, mukaan lukien lukuisia ammuskeluja, joissa apua hakevia on kuollut. Tiistaina Gazan siviilipuolustusvirasto sanoi yli 50 ihmisen kuolleen avustuskeskuksen lähellä Khan Yunisissa. Ihmiset olivat kerääntyneet hakemaan jauhoa.

Yhdysvaltain ja Israelin tukema kiistanalainen Gaza Humanitarian Foundation (GHF) tiedotti, ettei sen mukaan yhtäkään tapausta ole sattunut GHF:n avustuspisteillä, niiden lähellä tai niiden aukioloaikoina.

Järjestö aloitti ruoka-avustusten jakamisen Gazan kaistalla noin kolme viikkoa sitten.

YK ja suuret avustusjärjestöt ovat kieltäytyneet yhteistyöstä GHF:n kanssa, koska sen on epäilty palvelevan Israelin sotilaallisia tavoitteita.

YK:n humanitaaristen asioiden toimiston mukaan Gazan koko väestö on nälänhädän vaarassa.

AVAINSANAT

Venäjän ja Kiinan presidentit tuomitsivat Israelin iskut Iraniin

Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat Moskovassa 8. toukokuuta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping ovat tuominneet Israelin iskut Iraniin torstaina käydyssä puhelinkeskustelussa, sanoo Kremlin avustaja Juri Ushakov.

Ushakovin mukaan molemmat presidentit uskovat, että konflikti pitäisi ratkaista poliittisin ja diplomaattisin keinoin.

Kiinan Xi oli pyytänyt molempia osapuolia, mutta erityisesti Israelia, lopettamaan vihamielisyydet, Kiinan valtion virallinen uutistoimisto Xinhua kertoo.

Xin mukaan tulitauko on nyt ensisijainen tavoite.

-  Aseellinen voima ei ole oikea tapa ratkaista kansainvälisiä kiistoja, Xi sanoi Xinhuan mukaan.

Putin on aiemmin tarjoutunut välittäjäksi Iranin ja Israelin välille. Kremlin mukaan Xi olisi puhunut tämän puolesta. Kremlin mukaan Xi oli sitä mieltä, että näin tilannetta voitaisiin liennyttää.

Putinin ehdotus ei kuitenkaan ole saanut kannatusta länsimaisilta johtajilta, kuten Yhdysvaltain presidentiltä Donald Trumpilta ja Ranskan presidentiltä Emmanuel Macronilta, kun Putin käy itse sotaa Ukrainassa.

Samalla Kreml ilmoitti, että Putin matkustaa Kiinaan kesän lopulla, 31. päivä elokuuta. Kiinassa Putin tapaa Xin ja osallistuu muun muassa tilaisuuteen, jossa juhlistetaan toisen maailmansodan päättymistä Aasiassa 80 vuotta sitten.

Unkarin viranomaiset yrittävät estää Budapestin pride-kulkueen: kaupunki puolustaa marssijoita

Kesän 2023 Pride-tapahtuman osallistujia Budapestissa.

Unkarissa poliisi on ilmoittanut kieltävänsä pride-kulkueen järjestämisen tulevana lauantaina maan pääkaupungissa Budapestissa. Kaupungin pormestari lupaa silti, että kulkue toteutuu.

Kiellon perusteena olisi Unkarin uusi niin sanottu lastensuojelulaki, joka kieltää homoseksuaalisuuden mainostamisen alaikäisille.

Poliisin mukaan päätöksestä voi valittaa maan korkeimpaan oikeuteen. Budapestin liberaali pormestari Gergely Karacsony on asettunut kulkueen järjestäjien kannalle ja vakuuttaa, että kielto ei estä kaupunkilaisia marssimasta sateenkaarioikeuksien puolesta.

Karacsony kommentoi asiaa Facebookissa.

-  Budapest Pride -marssi järjestetään 28. kesäkuuta kaupungin tapahtumana. Piste, hän kirjoittaa julkaisussaan.

Pormestarin mukaan kielto ei perustu kokoontumisvapauden poikkeuksia säätelevään lakiin, eikä sillä siksi häneen mukaansa ole painoarvoa.

Pääministeri Viktor Orbanin hallinto on toistamiseen suitsinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyttä maassa.

Huhtikuussa hyväksytty perustuslain lisäys kavensi entisestään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja silotti tietä pride-kulkueen kieltämiseen.

AVAINSANAT

Israelin puolustusministeri: Iranin korkeimman johtajan olemassaoloa ei voi enää sallia

Israelin puolustusministeri Israel Katz.

Israelin puolustusministerin Israel Katzin mukaan Iranin korkeimman johtajan, ajatollah Ali Khamenein olemassaoloa ei voida enää sallia. Katz lausui kommenttinsa toimittajille Holonissa Tel Avivin lähistöllä.

Katzin mukaan Khamenein avoin kanta on, ettei Israelia pitäisi olla olemassa, ja tämä pitää Israelin tuhoa tavoitteenaan. Katz sanoi myös, että Khamenei antaa henkilökohtaisesti käskyjä iskeä sairaaloihin. Tällä Katz viittasi Iranin torstaiaamuisiin iskuihin Israeliin, joista yksi osui sairaalaan Etelä-Israelissa.

Ruotsi hyväksyi Naton budjettitavoitteen – viiden prosentin raja kelpasi kaikille puolueille

Ruotsin asevoimat julkaisi kesäkuussa kuvia uusista vartiokaartin paraatikypäristään.

Ruotsin valtiopäivät hyväksyi torstaina yksimielisesti puolustusmenojen kasvattamisen vastaamaan viittä prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Kyseessä on Naton jäsenmailleen esittämä tavoite. Entinen tavoite puolustusmenoille oli 2 prosenttia jäsenmaan bruttokansantuotteesta.

Ruotsin valtiopäivien kaikki kahdeksan puoluetta asettuivat puolustusmenojen kasvattamisen taakse.

-  Meidän lastemme ei pitäisi joutua opettelemaan venäjää, Ruotsin valtiovarainministeri Elisabeth Svantesson sanoi.

Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson huomautti, että Ruotsin parlamentin yhtenäisyys puolustusmenojen suhteen on kansainvälisestikin tarkasteltuna melko ainutlaatuista.

MAA AIKOO OTTAA puolustusmenoja varten lainaa noin 300 miljardin kruunun (27 miljardin euron) edestä. Tästä 50 miljardia aiotaan sijoittaa siviilipuolustukseen, kuten infrastruktuuriin sekä elintarvikkeiden, lääkkeiden ja polttoaineen varastointiin.

Naton uuden tavoitteen mukaan 3,5 prosenttia bruttokansantuotteesta sijoitetaan sotilaalliseen puolustukseen ja 1,5 prosenttia siviilipuolustukseen.

AVAINSANAT

Iranin paine kasvaa: lisää huhuja USA:n hyökkäysvalmiudesta

Yhdysvalloissa on ollut tällä viikolla mielenosoituksia Iran-sotasuunnitelmia vastaan. Tämä kuva on New Yorkista keskiviikolta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyväksynyt suunnitelmat hyökätä Iraniin, mutta odottaa vielä hyökkäysmääräyksen antamista, kertovat lähteet useille yhdysvaltalaismedioille. Asiasta kertovat muun muassa Wall Street Journal, CNN ja CBS News.

Lähteet kertovat, että Trump odottaa lopullisen määräyksen antamista nähdäkseen, luopuuko Iran ydinohjelmastaan.

Lähteiden mukaan Trump kertoi suunnitelmien hyväksymisestä avustajilleen tiistaina.

Uutistoimisto Bloombergin lähteet kertoivat, että Yhdysvaltain hallinnon viranomaiset valmistautuvat mahdollisuuteen iskeä Iraniin lähipäivinä. Osa lähteistä sanoi, että isku voisi tapahtua jo viikonloppuna. Tilanne kuitenkin elää ja voi vielä muuttua, lähteet kertoivat.

Trump ei keskiviikkona suostunut vastaamaan toimittajille suoraan kysymykseen, onko hän jo päättänyt siitä, liittyykö Yhdysvallat mukaan ilmasotaan Irania vastaan.

-  Voin tehdä niin, tai sitten en tee niin. Siis, eihän kukaan tiedä, mitä aion tehdä. Sen voin kertoa, että Iran on joutunut pahoihin vaikeuksiin, ja he haluavat neuvotella, Trump sanoi.

IRANIN ulkoministerin Abbas Araghchin mukaan maa on yhä sitoutunut diplomatiaan. Ulkoministeri kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä.

Hänen mukaansa Iran aikoo jatkaa iskuja Israeliin itsepuolustuksena.

-  Jopa kansaamme kohdistuneen mitä räikeimmän hyökkäyksen edessä Iran on tähän mennessä kostanut vain Israelin hallinnolle, ei niille, jotka auttavat ja yllyttävät sitä, ulkoministeri kirjoitti julkaisussaan.

Lisäksi hän painotti, ettei Iran ole pyrkinyt tai tule koskaan pyrkimään kehittämään ydinasetta. Israel on perustellut iskua Iraniin tavoitteenaan heikentää Iranin kykyä kehittää ydinase.

Israel aloitti iskut Iraniin viime viikolla, minkä jälkeen maat ovat tehneet iskuja tiuhaan.

Trump torjui keskiviikkona myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin tarjouksen toimia välittäjänä Israelin ja Iranin konfliktissa. Trump sanoi, että Putinin tulisi ensin lopettaa oma sotansa Ukrainassa.

Vielä viikonloppuna Trump sanoi olevansa avoin sille, että Putin toimisi konfliktissa välittäjänä.

YK:N TURVALLISUUSNEUVOSTO kokoontuu perjantaina keskustelemaan Israelin ja Iranin välisestä tilanteesta, kertoo neuvoston puheenjohtajamaa Guyana.

Turvallisuusneuvosto kokoontui tilanteen takia ensimmäistä kertaa perjantaina sen jälkeen, kun Israel aloitti iskut Iraniin.

Diplomaattilähteen mukaan Iran pyysi toisen kokouksen koolle Venäjän, Kiinan ja Pakistanin tukemana.

Iran on kritisoinut YK:n turvallisuusneuvostoa piittaamattomuudesta ja vaatinut neuvostoa ryhtymään toimiin, jotta Israel saadaan lopettamaan sotatoimet.

AVAINSANAT