- Kolumnit
- 10.06.2025
- 11:15
Kevään 2022 suurhyökkäys toi suomalaiseen mediaan kerralla paljon uusia Ukraina-kommentoijia, tutkijoita ja analyytikkoja. Nyt kulutussota on kuluttanut myös puhuvia päitä – uusille näkökulmille alkaisi olla tarvetta.
Sama ilmiö oli nähty jo paria vuotta aiemmin koronapandemian tullessa. Media alkoi uutisoida viruskriisistä minuuttiaikataululla, ja sille tuli valtava kiire löytää kommentoijia itselleen varsin tuntemattomasta aihepiiristä.
Pian asiantuntijoiksi valikoituneet yhdet ja samat vakiokasvot tuntuivat suorastaan asuvan tv-studioissa ja lehtien verkkotoimituksissa.
Pandemia päättyi kuitenkin suhteellisen nopeasti, toisin kuin sotiminen Ukrainassa, ja asiantuntijahahmot palasivat takaisin päätöihinsä. Monet Ukraina-kommentaattorit joutuvat sen sijaan olemaan ”etulinjassa” vielä pitkään ilman vaihtovuoroon pääsyä.
Itsekin kuulun tähän joukkoon – ja olen jäävi arvioimaan omien näkemyksieni tuoreutta tai varsinkaan tuoreuden puutetta…
SUURHYÖKKÄYSTÄ edeltävinä kuukausina ja ihan sen alussa kaikkialla länsimaissa mediakommentointi noudatti samaa kaavaa. Ensin perusteltiin sitä miksi hyökkäys olisi järjetön vaihtoehto Venäjän tavoitteiden kannalta, mutta samalla myös aprikoitiin Ukrainan kestokykyä ylivoimaisena pidetyn vastustajan edessä.
Sotimisen aloitus tuli silti shokkina sekä sitä povanneille että sitä epäilleille asiantuntijoille.
Suomessa tässä alkuvaiheessa mediakommentointi oli tukevasti sotilaiden sekä ulkopolitiikan tutkijoiden varassa, virallisempia näkökulmia esittäneiden Maanpuolustuskorkeakoulun ja Ulkopoliittisen instituutin ihmisten kautta.
Faktojen lisäksi oli olennaista, miten asia kerrottiin. UPI:n johtaja Mika Aaltola pystyi hyvin jämerin ilmein sanoittamaan epäselvää sotatilannetta Ylen seurantalähetyksissä ja ajankohtaisohjelmissa, nousten koko kansan tietoisuuteen.
Keväällä 2022 media alkoi myös antaa huomattavasti näkyvyyttä entisille sotilaille. Eläkeläisyys kun antoi evp-väelle mahdollisuuden virassa olevia upseereja vapaampaan kommunikointiin.
Varsinkin iltapäivälehdille entinen apulaistiedustelupäällikkö Martti J. Kari sekä entinen tiedustelupäällikkö Pekka Toveri olivat kullanarvoisia hahmoja. Heiltä irtosi otsikoihin helposti värikkäitä sitaatteja ja selkeitä selityksiä käytännön taistelutoimista.
TÄMÄN SODAN suurin uutuus olivat Ukrainan ja Venäjän somekenttää skannaavien kansalaisten ja avointen lähteiden tiedustelua osaavien ihmisten sotaseurantapalstat.
Media noteerasi pian, että parhaimmista saattoi saada paikkansapitävää ja ennen kaikkea nopeampaa tietoa rintamailmiöistä kuin perinteisten uutistoimistojen kautta. Taitava harrastaja ehtii ja pystyy kaivamaan rajatusta erityisalastaan täsmätietoa usein huomattavasti paremmin kuin kiireisessä uutismediassa puurtava yleistoimittaja.
Suomalaisten osaaminen oli Ukraina-lajissa maailmanluokkaa, vaikka se oli toteutettu julkisten lähteiden perusteella ja varsinkin alussa hyvin pienillä henkilömäärillä.
Itse tapasin erään sotaseuranta-aktiivin toukokuussa 2022 ja kysyin, kuinka kauan he aikovat jatkaa työtä. ”Sodan loppuun saakka”, hän vastasi. Tuskin meistä kumpikaan tiesi silloin, josko tietää vieläkään, millaista aikaa tämä tarkoittaisi.
Yksi tiiviimmistä analyysiharrastajien yhteenliittymistä lienee Black Bird Group, jonka nimettyinä päähenkilöinä ovat Emil Kastehelmi, John Helin, Pasi Paroinen, Eerik Matero ja Tuukka Fält.
Heistä ainakin Kastehelmi on päätynyt Iltalehden vakiokommentaattoriksi ja Helin usein Helsingin Sanomiin. Moni on myös omana itsenään hyvin aktiivinen somessa. He ovat ylläpitäneet tilannekuvakarttoja, joita useammassakin mediassa siteerataan ja näytetään säännöllisesti.
TUTKIJA-KOMMENTOIJIEN ja kansalaisanalyytikkojen päätelmät sodasta ovat olleet meillä varsin johdonmukaisia ja yhtenäisiä.
Oli mediassa haastateltuna sitten Sinikukka Saari, Tyyne Karjalainen, Jyri Lavikainen tai Jussi Lassila Ulkopoliittisesta instituutista, Veli-Pekka Tynkkynen tai Ilmari Käihkö Helsingin yliopistosta, Katri Pynnöniemi Maanpuolustuskorkeakoulusta, Kari Liuhto Turun yliopistosta, vatniksoup-tohtori Pekka Kallioniemi tai edellämainitut blackbirdiläiset, heidän havaintonsa ovat olleet jokseenkin samansuuntaisia.
Venäjän syöttämiä narratiiveja on avattu, haastettu ja kiistetty, Venäjän talouden kulmakiviä ja kansalaisten ajattelutapaa on selitetty kansantajuisesti.
Sotatoimia on selitetty ja tilanteen kehittymistä on arvioitu realistisesti.
PUUTTUUKO MEILTÄ sitten nyt jotain olennaista tietoa sodasta? Ei, mutta näkökulmien monipuolistaminen ja uusien asiantuntijoiden erilaiset havainnot laajentaisivat sekä päättäjien että suuren yleisön tilannetietoisuutta.
Tällä hetkellä esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun rooli kommentoinnissa on hyvinkin pieni.
Joissain medioissa turvaudutaan liikaa aina yksiin ja samoihin kommentoijiin. Toimituksissa ollaan kiireen keskellä välillä laiskoja etsimään uusia haastateltavia, jos kerran tutulta vakiokasvolta saa helposti vakiokommentit.
Jostain syystä tällä hetkellä esimerkiksi Maanpuolustuskorkeakoulun rooli kommentoinnissa on hyvinkin pieni. Sotilaiden soisi olla paljon aktiivisempia, kun heidän korkeakoulussaan kuitenkin tehdään laaja-alaista tutkimusta monista Ukrainan sodan vaikutuksista.
Sananvapauteen kuuluu sekin, että mediassa siteerataan välillä myös Venäjää ja sen tavoitteita ymmärtäviä, akateemisesti meritoituneita ihmisiä. Tälläkin, faktantarkastus muistaen, on demokratiassa arvonsa.
Kuka suomalaisista sotakommentoijista onkaan lopulta eniten oikeassa tai vähiten väärässä Ukraina-tulkinnoissaan, ratkeaa vasta historian tutkimuksen keinoin seuraavan 5-50 vuoden kuluessa.
