Erkki Tuomioja: En käy oikomaan Lasse Lehtisen virheitä

Entinen ulkoministeri, kansanedustaja ja pitkäaikainen SDP-vaikuttaja Erkki Tuomioja pitää kirjailija Lasse Lehtisen SDP-esseetä henkilökohtaisuuksiin menevänä.

Lehtinen vertasi Demokraatin printtilehdessä ja verkkosivuilla julkaistussa kirjoituksessaan Tuomiojan ja muiden 1970-luvun vasemmistopoliitikkojen jyrkkää EEC-vastustusta saman veteraanijoukon rajalakivetoomukseen.

Erkki Tuomioja pyysi Demokraatin toimitusta julkaisemaan aiheesta oman lyhyen kommenttinsa:

– Googlatkaa vaikka ”Lasse Lehtinen” ja ”Erkki Tuomioja”. Tuloksena löytyy kymmenittäin Lehtisen kirjoituksia, joissa hän käy henkilööni.

– Yhtään sellaista joissa minä ruotisin hänen henkilöään ei löydy, enkä sellaista tee nytkään. En edes oikaistakseni niitä lukuisia virheitä, joita hänen 17.8. kirjoitukseensa sisältyy, Tuomioja kirjoittaa sähköpostitse.

Tutkija: Näin kankeasti Suomi ostaa puolustustarvikkeita – jäykkä hankintatapa pitäisi äkkiä uudistaa

Suomi ostaa vuosittain sotilailleen tarvikkeita ja palveluita kotimaasta sadoilla miljoonilla euroilla.

Sotalaivoja ja lentokoneita Suomi pystyy tarvittaessa ostamaan hyvinkin rivakasti. Sen sijaan pienet sotatarvikehankinnat ovat vaarassa jumittua jäykkiin kilpailu- ja tarjouskierroksiin – joita nykyinen hankintalaki vaatii.

Periaate nykymenettelyssä on hyvä: viranomaisten pitää hankkia käyttötavaransa tarjouskilpailujen kautta, että ne saataisiin avoimesti ja mahdollisimman edullisesti.

Menetelmä on kuitenkin luotu syvään rauhan aikaan. Poikkeusoloissa tarvitaan usein nopeita materiaalihankintoja, ja siihen nykyiset tavat eivät sovi.

SUOMESSA kilpailutuksiin sovelletaan lähtökohtaisesti vuodesta 2012 asti voimassa ollutta lakia julkisista puolustus- ja turvallisuushankinnoista.

Juristien ”PUTU-lakina” tuntema säädös koukeroisine menettelyineen on virkamiesten perustyökalu tavanomaisiin asehankintoihin.

Kansantaloudelle merkittävimmät ostot, kuten sotalaivat tai hävittäjät, tehdään joustavammilla tavoilla puolustusministeriön ja valtioneuvoston kautta. Tarvikkeita tilataan myös kansainvälisen yhteistyön, kuten Naton logistiikka- ja hankintaviraston kautta.

Mutta muut, kiireellisetkin pikkuostot pitää kierrättää PUTU-lain jäykän kehikon kautta.

PUTU-LAKI on tähän asti ollut pienehkön virkamiesjoukon päänvaivana, eikä lakia tai sen taustalla olevaa EU:n vuoden 2009 ”PUTU-direktiiviä” ole uudistettu käytännössä koskaan.

Siviilipuolen vastaavat hankintalait remontoitiin jo 2010-luvun lopulla, ja valtio uusii niitä jälleen lähiaikoina joustavuuden parantamiseksi.

Puolustustarvikeostoja koskevan lain päivittäminen ei sen sijaan ehtinyt tai mahtunut mukaan Petteri Orpon (kok) hallituksen ohjelmaan.

Käytännössä laki määrää ostavan viranomaisen huolehtimaan tarjouskilpailun avoimuudesta ja syrjimättömyydestä kaikissa oloissa, vaikka hätä ja kyseisen materiaalin tarve olisi miten suuri tahansa.

Suuret tarjouskilpailut kestävät useita kuukausia. Kilpailuun sisältyy peräkkäisiä vaiheita: hankinta pitää ilmoittaa julkisesti, tarjoajat pitää saada ensin esikarsintaan, sitten varsinaiseen kilpailuun ja lopulta edetä sopimuskumppanin valintaan.

Mahdolliset oikaisuvaatimukset ja kakkossijalle jääneiden myyjien valituskierrokset lykkäävät varsinaisten kauppojen toteutumista entisestään.

Normaalioloissahan tämä toimii. Mutta poikkeustilanteissa, joissa kriisit eskaloituvat hyvinkin nopeasti, ei välttämättä olisi aikaa sille, että jonkun puuttuvan tarvikkeen hankintakierros menee pikkuvirheen takia uusiksi, ja ostajan turvallisuus vaarantuu sinä aikana.

NYKYLAKI on kompromissi eurooppalaisten yritysten välisen vapaan kilpailun ja kansallisten turvallisuusetujen välillä, ja se perustuu vuoden 2009 EU-tilanteeseen.

EU:n tuomioistuin on tähän asti määritellyt tarvittaessa rajat sille, milloin sisämarkkinoiden perusperiaatteista ja hankintadirektiiveistä voidaan poiketa kansallisten turvallisuusetujen takia.

Tämä on kuitenkin hidasta. Komissiolta tarvittaisiin vähintäänkin selkeämpiä reunaehtoja poikkeuksellisten hankintojen hoitamiseksi, ja Suomen omaan kansalliseen lainsäädäntöön tarvitaan byrokratiaa purkavia muutoksia.

Siviilipuolellahan yritykset voivat lähteä Suomessa julkisiin tarjouskilpailuihin ilman esikarsintavaihettakin. Tämän suoran linjan salliminen sotilaspuolellekin nopeuttaisi yksinkertaisimpia hankintoja ja voisi laskea pienempien yritysten osallistumiskynnystä.

Viranomaiselle pitäisi myös suoda mahdollisuus painottaa ostoja nykyistä enemmän huoltovarmuussyillä. Tällä hetkellä on epäselvää, miten paljon huoltovarmuutta saa ostoksissa korostaa – ja tämä johtaa pitkiin riitelyihin markkinaoikeudessa.

OSTAJIENKIN on näissä oloissa parannettava taitojaan, PUTU-lain hankaluuksista huolimatta. Enemmänkin saa tehdä, kuin mitä laki vaatii.

Tarjoajien luotettavuus pitää osata ja uskaltaa arvioida, ja määritellä selkeät korvaus- ja irtisanomisehdot sopimusrikkomusten varalta.

Lakihan velvoittaa viranomaisen sulkemaan eräisiin rikoksiin, kuten kiskonnantapaiseen työsyrjintään syyllistyneet valmistajat kilpailun ulkopuolelle, mutta yrityksen konkurssiuhka, ammattitoiminnassa tehdyt räikeät virheet ja verojen ja sosiaaliturvamaksujen laiminlyönti ovat yhä vain harkinnanvaraisia perusteita.

Hankittavalle tavaralle tulisi määrätietoisesti asettaa myös pakollisia vähimmäisvaatimuksia sekä maailmanpolitiikkaa ennakoiden huomioituja sopimusehtoja toimitusvarmuudesta ja tietoturvallisuudesta.

(Ikäviä kysymyksiä ja riskiarvioita pitää uskaltaa tehdä myös vanhoille liittolaisillekin, kuten tässä Demokraatin kolumnissa muistutetaan.)

On suotavaa, että puolustushankinnoissakin vaaditaan palveluntarjoajaa tai valmistajaa toimimaan vastuullisesti ihmisoikeuksien ja ympäristön kannalta. Näiden laiminlyöminen ei nimittäin tee tuotteesta tai palvelusta käyttäjälleen yhtään parempaa.

Kirjoittaja on varatuomari ja Maanpuolustuskorkeakoulun väitöskirjatutkija.

Mitä Rovaniemi tarvitsee asukkaiden arjen parantamiseen? Ainakin parempia pyöräteitä

Rovaniemen kevyen liikenteen väylät ovat vaihtelevassa kunnossa. On railoja, routavaurioita ja kapeat tienpientareet, jolloin kulkijoille tuo ongelmia raskas liikenne.

Osassa seutua kevyelle liikenteelle ei ole omaa kaistaa lainkaan.

Pyörätiet edistävät ja tukevat sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä, yhteisöllisyyttä ja ympäristön hyvinvointia. Pyöräily on liikuntaa, joka muun muassa edistää sydän- ja verenkiertoelimistön terveyttä, vahvistaa lihaksia ja parantaa nivelten liikkuvuutta.

Hyvät ja turvalliset pyörätiet madaltavat kynnystä valita pyörä auton sijaan, mikä lisää päivittäistä liikunnallista aktiivisuutta.

Mielenterveys ja hyvinvointi vahvistuvat. Liikunta vapauttaa endorfiineja, mikä vähentää stressiä, masennusta ja ahdistuneisuutta. Pyöräily ulkona luonnonvalossa ja viheralueiden lähellä parantaa mielialaa ja vähentää henkistä kuormitusta. Yle uutisoi vastikään, että työpäivistä osan pyöräilevillä työntekijöillä oli vähemmän sairauspoissaoloja.

TURVALLISUUS lisää pyöräilyn suosiota. Erilliset ja laadukkaat pyörätiet vähentävät liikenneonnettomuuksien riskiä, mikä rohkaisee eri-ikäisiä ja -kuntoisia ihmisiä pyöräilemään enemmän.

Yhteisöllisyys ja tasa-arvoisuus vahvistuvat. Hyvin suunnitellut pyörätiet yhdistävät asuinalueita, kouluja, työpaikkoja ja palveluita, mikä helpottaa arjen sujumista ilman autoa. Pyöräily on edullinen liikkumismuoto, joka tekee liikkumisesta saavutettavampaa kaikille tuloluokille. Myöskin matkailijat hyötyvät kattavista pyöräilyverkostoista.

Ympäristöhyödyt tukevat laajempaa hyvinvointia. Lisääntynyt pyöräily vähentää autoilua, mikä parantaa ilmanlaatua ja vähentää melusaastetta – nämä tekijät vaikuttavat suoraan ihmisten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Ruuhkien ja saasteiden vähentyminen lisäävät myös viihtyisyyttä kaupunkialueilla.

KATTAVALLA pyörätieverkostolla saataisiin lisättyä turvallista liikkumista, edistettyä hyvinvointia ja tuettua mielenterveyttä sekä saavutettavuutta kaikenikäisille.

Kevyenliikenteenväyliä ja pyörätieverkostoja tulee lisätä myös kyläalueille.

Pyörätieverkostoa tulisi kehittää esimerkiksi alueille Tapionkylä-keskusta, Sinettä-Sonka sekä Yläkemijoen alue ja Lohiniva.

Kirjoittajat ovat Rovaniemen kaupunginvaltuutettu (sd.) Maria-Riitta Mällinen ja kyläaktiivi Kati Tapanimäki.

AVAINSANAT

Sivistys ei ole vain eliitin oikeus – liian monen nuoren pojan maailmankuvaan on pesiytynyt avoin nais- ja vähemmistöviha

Jotain on tapahtunut. Lyhyessä ajassa liian monien nuorten poikien maailmankuvaan on pesiytynyt avoin nais- ja vähemmistöviha.

Enää kyse ei ole vain nettimeemeistä tai provosoinnista, vaan asenteista, jotka näkyvät koulujen arjessa – ja yhä useammin myös väkivallanteoissa.

Nuorten tyttöjen kokema turvattomuus on lisääntynyt. Pirkkalassa koulupuukotuksen uhreiksi valikoitui tyttöjä. Valkeakoskella 15-vuotias Vendi murhattiin kotimatkallaan.

Tapaukset kertovat ajastamme: viha ei jää pelkästään sanoiksi. Kyse on laajemmasta, sukupuolittuneesta ilmiöstä, nuorten miesten ja poikien joukkoilmiöstä.

Tämä on vakava tasa-arvopoliittinen kriisi. Kun tytöt eivät enää voi luottaa arjen turvallisuuteen ja pojat omaksuvat maailmankuvaa, jossa naisia ja vähemmistöjä halveksitaan, tasa-arvo rapautuu.

MITEN tähän on päädytty?

Sosiaalisen median algoritmit, kansainväliset naisvihamieliset vaikuttajat ja muukalaisvihamielisen populismin nousu muodostavat yhdistelmän, joka ruokkii radikalisoitumista. Samaan aikaan olemme purkaneet rakenteita, jotka voisivat toimia vastavoimana: koulutuksen sivistyksellinen sisältö, kriittinen ajattelu ja yhteiskunnallinen ymmärrys.

Ammattikoulut ovat tästä selkeä esimerkki. Juha Sipilän (kesk.) hallitus leikkasi 190 miljoonaa euroa ammatillisesta koulutuksesta vuosina 2015-2019. Tavoitteena oli säästää opinnoista, jotka eivät suoraan palvele työelämää.

Reformin myötä opetusta karsittiin ja vastuu siirrettiin itseopiskeluun. Samalla ajettiin alas yleissivistävä opetus, kuten äidinkieli – ajattelun ja empatiakyvyn kannalta keskeinen työkalu.

Mitä tapahtuu, kun vihapuhetta omaksuneita poikia koulutetaan pelkkiin teknisiin taitoihin – ilman arvoja, keskustelua tai kykyä ymmärtää toista ihmistä? Se on vaarallinen yhtälö eikä se missään nimessä palvele työelämän tarpeita.

Sivistys ei ole ylellisyyttä. Se on tasa-arvon ja turvallisuuden perusta. Tarvitsemme poliittista tahtoa palauttaa yleissivistys myös ammatilliseen koulutukseen. Tarvitsemme resursseja puuttua väkivaltafantasioihin jo ennen kuin joku puukottaa.

Meillä on kiireellinen kysymys: millaisen tulevaisuuden rakennamme, jos emme enää opeta nuorille miehille ihmisyyttä – ja nuorille naisille oikeutta tuntea olonsa turvalliseksi?

Kirjoittaja on Lapin Demarinaisten puheenjohtaja.

 

Juttua muokattu 13.6. klo 17:00: korjattu surmatun tytön ikä 15-vuotiaaksi, aiemman virheellisen 17 vuoden sijaan.

Kun ihmisiä ammuttiin muurille – emmekö ole oppineet mitään?

Itä-Saksa (DDR) rakensi muurin Saksojen rajalle vuonna 1961. Muuri oli käytössä vuoteen 1989 saakka. Ihmisten liikkuvuutta estettiin näin 28 vuoden ajan.

Muuri muodostui vertauskuvallisesti kommunismin ja muun maailman väliseksi rajaksi. Sitä arvosteltiin. Sitä paheksuttiin. Jos joku yritti ylittää muurirakennelman, yrittäjä ammuttiin.

Kansalaiset alkoivat protestoida muuria vastaan. Johtajien kannatus mureni ja he joutuivat väistymään. Muurin toimivuus lakkasi ja kansalaisliikkeet hajottivat muurin.

Moni oli sitä mieltä, ettei ihmisten liikkuvuutta saisi enää koskaan rajoittaa näin. Muurin murtuminen koettiin ihmisoikeuden voittona. Opittiinko maailmassa tästä?

Berliinin muurista ei ehkä opittu mitään. 2016 Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu esitti koko Israelin rajoille muuria. Ja muuria alettiinkin rakentaa, etupäässä Palestiinan rajoille. Aatteellisesti muurinrakentaja oli aivan toista maata kuin Berliinissä. Tätä muuria ei rakennettu kahden valtion rajalle.

Oliko Netanjahun muurisuunnitelma ainutlaatuinen poikkeus? Ei ollut. Maailmassa muurien tekeminen ei ole lakannut.

Muurin olemassa oloon YK on ottanut kantaa. YK vaatii muurin purkamista äänin 160-6. Israel on ilmoittanut, että se ei aio noudattaa päätöstä.

Amerikan presidentti Donald Trump matkusti Texasiin 2019 ja ehdotti Meksikon rajalle muuria. Muurin rakentaminen aloitettiin vaikka sitä vastustettiin USA:ssa.

Trump menetti presidentin tittelinsä seuraavissa vaaleissa, mutta tuli valituksi myöhemmin uudelleen presidentiksi. Muurin rakentaminen jatkuu edelleen. Rajanylityspaikoissa ihmisten liikkuvuus kuitenkin jatkuu.

EMME ole Suomessa tämän asian suhteen ulkopuolisia. Olemme pysäyttäneet ihmisten liikkuvuuden itärajallamme jo toista vuotta. Lisäksi on päätetty myös tehdä itärajalle ihmisten liikkuvuutta estävä aita. Aitaa on osin jo rakennettu.

Olemme siis osaltamme muurin rakentajia. Ihmisten vapaa liikkuminen on voimakkaasti estetty. Päätös on voimassa nyt sellaisena, että rajaa ei saa ylittää toistaiseksi.

Suomessa on koettu itärajalla Venäjän vuoksi suurien ihmismäärien organisoitua maahantuloa. Onko tarvetta estää kaikkien ihmisten liikkumista valtioiden rajalla? Vallitseva päätös estää myös kaikkien sukulaisten tapaamiset. Myös turvapaikan hakijat on täten estetty ylittämästä valtakunnan rajaa.

Mitä jos toimisimmekin toisin Suomessa? Antaisimme sukulaisten tavata toisiaan. Ottaisimme turvapaikanhakijoita vastaan ja tutkisimme niiden perusteet. Ja pitäisimme rajat auki ainakin määräajoin.

Olisiko meidän puolestamme ihmisoikeudet paremmalla tolalla?

Kirjoittaja on puolueosaston puheenjohtaja (sd.) Mustasaaresta.

AVAINSANAT

Ketkä kaikki toimijat pääsivät salaa sanelemaan hallituksen suojelutyölakia?

Kansalaisilla on oikeus tietää, kenen ehdoilla uusi suojelutyölaki on oikeasti hallituksessa valmisteltu.

Yleisradio kertoi viikko sitten huolestuttavan uutisen: suojelutyölakia, joka rajoittaa ihmisten perusoikeuksia – tässä tapauksessa työntekijöiden lakko-oikeutta – on valmisteltu tavalla, joka ei kestä päivänvaloa.

Kun julkisuuteen vuotaa tietoa siitä, että työnantajapuoli on ollut tiiviissä yhteydessä poliittiseen johtoon ja että virallisen kolmikantavalmistelun rinnalla on käyty epävirallisia neuvotteluja suljettujen ovien takana, herää oikeutettu kysymys: missä on demokratian läpinäkyvyys?

Suojelutyölaki on herkkä ja vakava asia. Kyse on paitsi työntekijöiden oikeuksista myös kansalaisten turvallisuudesta. Juuri siksi lain valmistelussa pitäisi noudattaa äärimmäistä huolellisuutta, tasapuolisuutta ja ennen kaikkea avointa keskustelua.

Nyt näyttää siltä, että poliittinen johto on ollut vastaanottavampi työnantajapuolen viesteille kuin työntekijäjärjestöjen näkemyksille. Onko tämä demokratian arvojen mukaista?

MEIDÄN PITÄÄ voida luottaa siihen, että lakeja ei säädetä “hyvä veli” -verkostojen vaikutuksesta, vaan julkisesti, asiantuntevasti ja reilusti. Tällainen toiminta rapauttaa kansalaisten luottamusta poliittiseen järjestelmään ja lainsäädäntöön.

Miten voimme vaatia kansalaisilta lain kunnioittamista, jos itse lait syntyvät ilman kunnioitusta demokraattista prosessia kohtaan?

Pidän erityisen vakavana sitä, että terveydenhuollon kriittistä henkilöstöä koskevaa lainsäädäntöä ollaan kiristämässä tilanteessa, jossa hoitajat ovat jo valmiiksi äärirajoilla. Tämä ei ole tie kohti parempaa terveydenhuoltoa – tämä on tie kohti epäluottamusta, aliresursointia ja hallittua kaaosta. Jos työntekijöitä ei kuunnella valmisteluvaiheessa, heidät pakotetaan kadulle huutamaan ääntään kuuluviin.

Vaadin, että suojelutyölain valmistelun avoimuus selvitetään perin pohjin. Kaikki viestintä, taustavaikuttaminen ja neuvottelut on tuotava päivänvaloon. Kansalaisilla on oikeus tietää, kuka vaikuttaa lakeihin – ja miten.

Tämä ei ole vain työmarkkinakysymys. Tämä on kysymys siitä, kenellä on valta Suomessa – ja miten sitä käytetään.

Kirjoittaja on kaupunginvaltuutettu ja aluevaltuutettu (sd.) Vaasasta.