”En tavoittele tulitaukoa” – Trump kommentoi Iranin ja Israelin konfliktia

Trump palaa Kanadan G7-kokouksesta sotilastukikohdan lentokentälle Marylandissa 17. kesäkuuta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo tavoittelevansa Israelin ja Iranin välisen konfliktin lopettamista, ei tulitaukoa.

Trump puhui toimittajille lentokoneessa paluumatkalla G7-kokouksesta Kanadasta.

-  En tavoittele tulitaukoa, tavoittelemme parempaa kuin tulitauko. Loppua, todellista loppua, ei tulitaukoa, Trump sanoi ja lisäsi haluavansa Iranin antautuvan täydellisesti.

Trump varoitti lisäksi Irania iskemästä Yhdysvaltain joukkoja vastaan Lähi-idässä.

Trump kommentoi aiemmin Truth Social -viestipalvelussaan, että kaikkien tulisi välittömästi lähteä evakkoon Iranin pääkaupungista Teheranista. Trump ei kertonut päivityksessään syytä kehotukselle.

ISRAELIN asevoimat sanoo tehneensä yön aikana useita iskuja sotilaskohteisiin Iranin länsiosissa. Tuorein maiden välinen konflikti jatkuu nyt viidettä päivää.

Israelin mukaan se teki yöllä iskuja Iranin ohjusvarastoihin, laukaisualustoihin ja lennokkivarastoihin.

Iran kertoi, että Israelin eilisessä iskussa Iranin valtiollisen televisiokanavan tiloihin kuoli kolme ihmistä. Lisäksi iskussa haavoittui useita ihmisiä, mutta Iran ei ole kertonut tarkkoja lukuja.

Tiistaiaamuna Iranin luoteisosassa sijaitsevassa Tabrizin kaupungissa kuultiin kaksi voimakasta räjähdystä, paikalliset mediat kertoivat. Medioiden mukaan Tabrizissa räjähti kahdesti viiden minuutin välein ja sen jälkeen näkyi paksua savua.

Tabrizissa on merkittävä Iranin ilmavoimien tukikohta, jota Israel on pommittanut viime päivinä.

MYÖS Israelin pääkaupungissa Jerusalemissa ja rannikon suurkaupunki Tel Avivissa kuultiin voimakkaita räjähdyksiä tiistaiaamuna. Aiemmin useissa osissa Israelia oli annettu ilmahälytys, kun Israelin asevoimat oli varoittanut lähestyvistä Iranin ohjuksista.

Israelin asevoimat ilmoitti, että etsintä- ja pelastusryhmät toimivat useissa paikoissa, joissa oli raportoitu ohjusten putoamisista.

Israelin poliisi ilmoitti viestipalvelu Telegramissa, että ohjuksia ja sirpaleita putosi Tel Avivin alueella ja ne aiheuttivat aineellisia vahinkoja, mutta eivät haavoittumisia. Pelastuspalvelu ilmoitti alustavassa raportissa, että Tel Avivin läheisyydessä oli raportoitu ohjusiskusta ja tulipalosta.

Iranin maavoimien komentaja Kioumars Heidari ilmoitti tiistaina Iranin valtiollisen television lähetyksessä, että Iran tuhosi viime yönä lennokeilla Israelin strategisia kohteita Tel Avivissa ja Haifassa.

IRANIN vallankumouskaarti sanoi iskeneensä Israelin tiedustelupalvelujen tiloihin Tel Avivissa. Vallankumouskaartin mukaan se iski tiedustelupalvelu Mossadin ja Israelin asevoimien tiedustelupalvelu Amanin operaatiokeskukseen, joka syttyi palamaan.

Israelin asevoimat kertoo tappaneensa Iranin sotilasjohtoon kuuluvan Ali Shadmanin viime yön iskussa. Israel kutsuu Shadmania Iranin ylimmän johtajan ajatollah Ali Khamenein lähimmäksi henkilöksi.

Shadmani on johtanut Israelin asevoimien mukaan sekä Iranin vallankumouskaartia että Iranin asevoimia.

Israel sanoo iskeneensä Teheranin keskustassa sijaitsevaan komentokeskukseen, jossa Shadmani oli.

Iran on teokratia, jota käytännössä johtaa korkein uskonnollinen johtaja, ajatollah Ali Khamenei.

AZERBAIDZHANIN hallinto kertoo, että yli 600 ulkomaalaista on paennut Iranista Azerbaidzhaniin sen jälkeen, kun Israelin ja Iranin viimeisin konflikti alkoi viime perjantaina.

Azerbaidzhanin mukaan maahan paenneet yli 600 ihmistä ovat 17:n eri valtion kansalaisia. Ihmiset on lennätetty Azerbaidzhanin ja Iranin rajalta Azerbaidzhanin pääkaupunkiin Bakuun, josta he ovat jatkaneet kotimaihinsa. Ihmiset ovat käyttäneet Astaran rajanylityspaikkaa Kaspianmeren rannalla.

Azerbaidzhan sulki maarajansa vuonna 2020 koronapandemian vuoksi ja on pitänyt ne suljettuna siitä lähtien. Maan viranomaiset sanovat avanneensa maarajansa väliaikaisesti Iranista pakeneville.

Toinen Iranin rajanaapuri Turkmenistan sanoo myös sallineensa noin 120 ihmisen matkustaa Iranista alueensa läpi kolmanteen maahan. Turkmenistanin mukaan sen alueen kautta paenneet ovat olleet pääasiassa Keski-Aasian valtioiden kansalaisia. Turkmenistan on yksi maailman suljetuimmista valtioista.

Venäjän ja Kiinan presidentit tuomitsivat Israelin iskut Iraniin

Kiinan presidentti Xi Jinping ja Venäjän presidentti Vladimir Putin tapasivat Moskovassa 8. toukokuuta.

Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Kiinan presidentti Xi Jinping ovat tuominneet Israelin iskut Iraniin torstaina käydyssä puhelinkeskustelussa, sanoo Kremlin avustaja Juri Ushakov.

Ushakovin mukaan molemmat presidentit uskovat, että konflikti pitäisi ratkaista poliittisin ja diplomaattisin keinoin.

Kiinan Xi oli pyytänyt molempia osapuolia, mutta erityisesti Israelia, lopettamaan vihamielisyydet, Kiinan valtion virallinen uutistoimisto Xinhua kertoo.

Xin mukaan tulitauko on nyt ensisijainen tavoite.

-  Aseellinen voima ei ole oikea tapa ratkaista kansainvälisiä kiistoja, Xi sanoi Xinhuan mukaan.

Putin on aiemmin tarjoutunut välittäjäksi Iranin ja Israelin välille. Kremlin mukaan Xi olisi puhunut tämän puolesta. Kremlin mukaan Xi oli sitä mieltä, että näin tilannetta voitaisiin liennyttää.

Putinin ehdotus ei kuitenkaan ole saanut kannatusta länsimaisilta johtajilta, kuten Yhdysvaltain presidentiltä Donald Trumpilta ja Ranskan presidentiltä Emmanuel Macronilta, kun Putin käy itse sotaa Ukrainassa.

Samalla Kreml ilmoitti, että Putin matkustaa Kiinaan kesän lopulla, 31. päivä elokuuta. Kiinassa Putin tapaa Xin ja osallistuu muun muassa tilaisuuteen, jossa juhlistetaan toisen maailmansodan päättymistä Aasiassa 80 vuotta sitten.

Unkarin viranomaiset yrittävät estää Budapestin pride-kulkueen: kaupunki puolustaa marssijoita

Kesän 2023 Pride-tapahtuman osallistujia Budapestissa.

Unkarissa poliisi on ilmoittanut kieltävänsä pride-kulkueen järjestämisen tulevana lauantaina maan pääkaupungissa Budapestissa. Kaupungin pormestari lupaa silti, että kulkue toteutuu.

Kiellon perusteena olisi Unkarin uusi niin sanottu lastensuojelulaki, joka kieltää homoseksuaalisuuden mainostamisen alaikäisille.

Poliisin mukaan päätöksestä voi valittaa maan korkeimpaan oikeuteen. Budapestin liberaali pormestari Gergely Karacsony on asettunut kulkueen järjestäjien kannalle ja vakuuttaa, että kielto ei estä kaupunkilaisia marssimasta sateenkaarioikeuksien puolesta.

Karacsony kommentoi asiaa Facebookissa.

-  Budapest Pride -marssi järjestetään 28. kesäkuuta kaupungin tapahtumana. Piste, hän kirjoittaa julkaisussaan.

Pormestarin mukaan kielto ei perustu kokoontumisvapauden poikkeuksia säätelevään lakiin, eikä sillä siksi häneen mukaansa ole painoarvoa.

Pääministeri Viktor Orbanin hallinto on toistamiseen suitsinut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen näkyvyyttä maassa.

Huhtikuussa hyväksytty perustuslain lisäys kavensi entisestään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja silotti tietä pride-kulkueen kieltämiseen.

AVAINSANAT

Israelin puolustusministeri: Iranin korkeimman johtajan olemassaoloa ei voi enää sallia

Israelin puolustusministeri Israel Katz.

Israelin puolustusministerin Israel Katzin mukaan Iranin korkeimman johtajan, ajatollah Ali Khamenein olemassaoloa ei voida enää sallia. Katz lausui kommenttinsa toimittajille Holonissa Tel Avivin lähistöllä.

Katzin mukaan Khamenein avoin kanta on, ettei Israelia pitäisi olla olemassa, ja tämä pitää Israelin tuhoa tavoitteenaan. Katz sanoi myös, että Khamenei antaa henkilökohtaisesti käskyjä iskeä sairaaloihin. Tällä Katz viittasi Iranin torstaiaamuisiin iskuihin Israeliin, joista yksi osui sairaalaan Etelä-Israelissa.

Ruotsi hyväksyi Naton budjettitavoitteen – viiden prosentin raja kelpasi kaikille puolueille

Ruotsin asevoimat julkaisi kesäkuussa kuvia uusista vartiokaartin paraatikypäristään.

Ruotsin valtiopäivät hyväksyi torstaina yksimielisesti puolustusmenojen kasvattamisen vastaamaan viittä prosenttia maan bruttokansantuotteesta.

Kyseessä on Naton jäsenmailleen esittämä tavoite. Entinen tavoite puolustusmenoille oli 2 prosenttia jäsenmaan bruttokansantuotteesta.

Ruotsin valtiopäivien kaikki kahdeksan puoluetta asettuivat puolustusmenojen kasvattamisen taakse.

-  Meidän lastemme ei pitäisi joutua opettelemaan venäjää, Ruotsin valtiovarainministeri Elisabeth Svantesson sanoi.

Ruotsin puolustusministeri Pål Jonson huomautti, että Ruotsin parlamentin yhtenäisyys puolustusmenojen suhteen on kansainvälisestikin tarkasteltuna melko ainutlaatuista.

MAA AIKOO OTTAA puolustusmenoja varten lainaa noin 300 miljardin kruunun (27 miljardin euron) edestä. Tästä 50 miljardia aiotaan sijoittaa siviilipuolustukseen, kuten infrastruktuuriin sekä elintarvikkeiden, lääkkeiden ja polttoaineen varastointiin.

Naton uuden tavoitteen mukaan 3,5 prosenttia bruttokansantuotteesta sijoitetaan sotilaalliseen puolustukseen ja 1,5 prosenttia siviilipuolustukseen.

AVAINSANAT

Iranin paine kasvaa: lisää huhuja USA:n hyökkäysvalmiudesta

Yhdysvalloissa on ollut tällä viikolla mielenosoituksia Iran-sotasuunnitelmia vastaan. Tämä kuva on New Yorkista keskiviikolta.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyväksynyt suunnitelmat hyökätä Iraniin, mutta odottaa vielä hyökkäysmääräyksen antamista, kertovat lähteet useille yhdysvaltalaismedioille. Asiasta kertovat muun muassa Wall Street Journal, CNN ja CBS News.

Lähteet kertovat, että Trump odottaa lopullisen määräyksen antamista nähdäkseen, luopuuko Iran ydinohjelmastaan.

Lähteiden mukaan Trump kertoi suunnitelmien hyväksymisestä avustajilleen tiistaina.

Uutistoimisto Bloombergin lähteet kertoivat, että Yhdysvaltain hallinnon viranomaiset valmistautuvat mahdollisuuteen iskeä Iraniin lähipäivinä. Osa lähteistä sanoi, että isku voisi tapahtua jo viikonloppuna. Tilanne kuitenkin elää ja voi vielä muuttua, lähteet kertoivat.

Trump ei keskiviikkona suostunut vastaamaan toimittajille suoraan kysymykseen, onko hän jo päättänyt siitä, liittyykö Yhdysvallat mukaan ilmasotaan Irania vastaan.

-  Voin tehdä niin, tai sitten en tee niin. Siis, eihän kukaan tiedä, mitä aion tehdä. Sen voin kertoa, että Iran on joutunut pahoihin vaikeuksiin, ja he haluavat neuvotella, Trump sanoi.

IRANIN ulkoministerin Abbas Araghchin mukaan maa on yhä sitoutunut diplomatiaan. Ulkoministeri kommentoi asiaa viestipalvelu X:ssä.

Hänen mukaansa Iran aikoo jatkaa iskuja Israeliin itsepuolustuksena.

-  Jopa kansaamme kohdistuneen mitä räikeimmän hyökkäyksen edessä Iran on tähän mennessä kostanut vain Israelin hallinnolle, ei niille, jotka auttavat ja yllyttävät sitä, ulkoministeri kirjoitti julkaisussaan.

Lisäksi hän painotti, ettei Iran ole pyrkinyt tai tule koskaan pyrkimään kehittämään ydinasetta. Israel on perustellut iskua Iraniin tavoitteenaan heikentää Iranin kykyä kehittää ydinase.

Israel aloitti iskut Iraniin viime viikolla, minkä jälkeen maat ovat tehneet iskuja tiuhaan.

Trump torjui keskiviikkona myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin tarjouksen toimia välittäjänä Israelin ja Iranin konfliktissa. Trump sanoi, että Putinin tulisi ensin lopettaa oma sotansa Ukrainassa.

Vielä viikonloppuna Trump sanoi olevansa avoin sille, että Putin toimisi konfliktissa välittäjänä.

YK:N TURVALLISUUSNEUVOSTO kokoontuu perjantaina keskustelemaan Israelin ja Iranin välisestä tilanteesta, kertoo neuvoston puheenjohtajamaa Guyana.

Turvallisuusneuvosto kokoontui tilanteen takia ensimmäistä kertaa perjantaina sen jälkeen, kun Israel aloitti iskut Iraniin.

Diplomaattilähteen mukaan Iran pyysi toisen kokouksen koolle Venäjän, Kiinan ja Pakistanin tukemana.

Iran on kritisoinut YK:n turvallisuusneuvostoa piittaamattomuudesta ja vaatinut neuvostoa ryhtymään toimiin, jotta Israel saadaan lopettamaan sotatoimet.

AVAINSANAT