Eilisen sähköverkon häiriön aiheutti todennäköisesti mekaaninen vika – syyn selvittely jatkuu

Sähköverkon torstaisen häiriön syyn selvittely on jatkunut perjantaina. Tällä hetkellä näyttää siltä, ettei torstaina iltapäivällä tapahtunut lyhytaikainen jännitehäiriö johtunut inhimillisestä virheestä.

Torstaina sähkönjakeluverkkoyhtiö Vantaan Energia Sähköverkot kertoi sähköverkon häiriön johtuneen siitä, että Vantaan Pakkalan sähköasemalla maadoituskytkin oli sulkeutunut tuntemattomasta syystä.

Yhtiön rakennuttajainsinööri Asko Hietaranta kertoo perjantaina STT:lle, että asiantuntijat ovat saapuneet sähköasemalla selvittämään häiriön syytä. Vielä ei ole selvinnyt uutta, mutta syy on lähes varmasti maadoituskytkimen sulkeutuminen. Todennäköisesti laite joudutaan tutkimuksissa purkamaan.

Hietarannan mukaan kyseessä on täytynyt olla mekaaninen vika, koska jousivoimatoiminen laite on ohjautunut itsestään kiinni.

-  Inhimillinen virhe ei ole mahdollinen, koska asemalla ei ollut silloin henkilöitä eikä kytkinlaitetta ole ohjattu kaukokäytöllä, mutta kaikki asiat tarkistetaan, Hietaranta sanoo.

Maadoituskytkin on hyvin yleinen komponentti sähköasemilla. Pakkalan sähköasemalla niitä on kuusi. Kytkimen tehtävänä on tarvittaessa maadoittaa jännitteestä erotettu voimajohto sähköverkosta, jotta johdolle voidaan mennä turvallisesti työskentelemään.

HIETARANNAN mukaan ei ole tiedossa, että vastaavaa olisi tapahtunut aikaisemmin Suomessa. Maadoituskytkimen muunlaisia vikaantumisia on sen sijaan tapahtunut.

-  Ne ovat olleet yleensä sellaisia tilanteita, että häiriö on tapahtunut kytkentävirheen takia. Meidän tiedossamme ei ole, että kytkin olisi itse ohjautunut kiinni.

Torstaina vika koski Vantaan Pakkalan ja Keimolan sähköasemien välistä 110 kilovoltin johtoa. Hietarannan mukaan suojalaiteet toimivat oikein ja erottivat vikapaikan verkosta kymmenissä millisekunneissa.

Hietaranta kertoo, että sähköaseman muut viisi maadoituskytkintä aiotaan tarkistaa. Sitä ei voida vielä tehdä, koska laitteita tarvitaan sähkön siirtämisessä asiakkaille. Vian syy on myös ensin saatava selville, jotta muista kytkimistä osataan tarkistaa oikea asia, hän sanoo.

Onko huoli, että muissa maadoituskytkimissä olisi vastaava vika?

-  Se on syytä selvittää ja tarkistaa, Hietaranta sanoo.

Tällä hetkellä yksi voimajohto-osuus on väliaikaisesti poissa käytöstä vian selvittelyn takia Keimolan ja Pakkalan sähköasemien välillä. Sähkönjakeluun tämä ei vaikuta Hietarannan mukaan mitenkään. Käyttövarmuuteen se vaikuttaa siten, että yksi varayhteys on poissa käytöstä.

Hietaranta arvioi, että osuus on poissa käytöstä joistain päivistä viikkoihin, jos maadoituskytkimen korjaamiseen tarvitaan uusia komponentteja tai varaosia.

Pakkalan sähköasema on sähkön siirtoverkon osa. Siellä muunnetaan 110 kilovoltin siirtojännite 20 kilovoltin jakelujännitteeksi, joka siirretään edelleen jakeluverkkoon. Yhtiöllä on 13 sähköasemaa.

KANTAVERKKOYHTIÖ Fingridille selvisi torstaina illalla, että kyseessä oli lopulta jännitehäiriö. Häiriö ei vaikuttanut siis juurikaan sähköverkon taajuuteen, toisin kuin aluksi kerrottiin.

-  Sähköverkon jännitekuoppa oli aiheuttanut vähän vääristymää lähiasemien taajuusmittauksissa. Kun tarkastelimme laajemmin, taajuudessa oli heilahdus, mutta hyvin maltillinen. Tämä menee meidän kirjoihin jännitehäiriönä, sanoo kantaverkkoyhtiön yksikön päällikkö Jonne Jäppinen.

Jäppinen kertoo, että Fingrid ei tutki häiriötä, koska vikaantuminen ei ollut kantaverkossa. Tutkinnasta vastaa sähköverkon omistaja eli Vantaan Energia Sähköverkot.

Torstaisen häiriön takia osa huvipuisto Linnanmäen laitteista jumiutui ja joitain Finnkinon elokuvanäytöksiä jouduttiin keskeyttämään ja perumaan Helsingissä. Jäppisen mukaan Fingridille ei ole tullut tietoa muista häiriöistä.

Kyseessä oli Jäppisen mukaan pieni häiriö. Esimerkiksi kuluttajia ei jäänyt vikaantumisen takia ilman sähköä.

-  Näitä tapahtuu sähköverkossa silloin tällöin, ja ne ovat kohtuullisen normaaleja.

Jäppisen mukaan häiriö ei aiheuttanut vaaraa sähkönjakelulle. Sähköjärjestelmän suojausautomaatio on hänen mukaansa moniportainen. Vaikka yksi automaattinen suojalaite ei jostain syystä toimisi, häiriö ei pääsisi leviämään laajalle, koska muut suojauslaitteet estäisivät häiriön leviämisen.

”Vikaantumisia sattuu muutaman vuoden välein”

ENERGIAYHTIÖ Helenillä oli torstaina iltapäivällä kaukolämmön ja jäähdytyksen toimitushäiriö, joka kesti puolitoista tuntia. Yhtiö arvioi torstaina, että häiriö saattaisi aiheuttaa käyttöveden viilenemistä. Yhtiön energiavalvomopäällikön Antti Turpeisen mukaan viilentymistä ei ehtinyt häiriön aikana juurikaan tapahtumaan.

-  Kuluttajilta on tullut yksittäisiä yhteydenottoja häiriöön liittyen. Häiriö ei välttämättä näkynyt kuluttajille ollenkaan, kertoo Turpeinen STT:lle.

Laaja jännitekuoppa aiheutti hänen mukaansa Helenin lämpöpumppulaitoksilla pikasulun, mikä pysäytti tuotannon. Tämän vuoksi järjestelmät menivät hälytyksille. Työntekijät kävivät poistamassa hälytykset, jotta tuotanto saatiin jälleen toimimaan.

-  Näitä sähköverkosta johtuvia vikaantumisia sattuu muutaman vuoden välein. Häiriön selvitys meni mallikkaasti ja nopeasti ohi. Onhan näitä harjoiteltu, Turpeinen toteaa.

ENERGIAVIRASTON johtavan asiantuntijan Tarvo Siukolan mukaan häiriö vaikuttaa yksittäiseltä laiterikolta. Energiavirasto tutkii tarvittaessa isoja ja toistuvia häiriöitä, ja selvittää, onko verkonhaltija noudattanut lainsäädäntöä ja velvoitteitaan.

Siukolan tietoon ei ole tullut tässä tapauksessa viitteitä verkonhaltijan velvoitteiden laiminlyönneistä, eikä tilanne sen vuoksi vaikuta vaativan tutkintaa. Virasto on kuitenkin pyytänyt verkonhaltija Vantaan Energia Sähköverkkoja toimittamaan tapauksesta selvityksen yhtiön oman tutkinnan valmistuttua.

-  Häiriö vaikuttaa yksittäistapaukselta, joka sattui ikävään paikkaan verkossa, ja näkyi näyttävästi pääkaupunkiseudulla. Kuitenkin häiriö oli lopulta lievempi, mitä aluksi ajateltiin, Siukola sanoi STT:lle.

Hannu Toivonen, Jenna Rautio / STT

Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 15.37.

AVAINSANAT

Metsälakirikkomusten määrä kasvoi viime vuonna – epäiltyjä rikkeitä kirjattiin 104

Yleisin epäilty rikkomus oli metsän hakkuu ilman metsänkäyttöilmoitusta. Kuvassa tehdään harvennushakkuuta Janakkalassa.

Epäiltyjen metsälakirikkomusten määrä kasvoi viime vuonna ja tapauksia kirjattiin viime vuonna kaikkiaan 104, kertoo Metsäkeskus.

Yleisin epäilty rikkomus oli metsän hakkuu ilman metsänkäyttöilmoitusta. Poliisin tutkittaviksi päätyi 44 tapausta. Suhteessa hakkuiden määrään rikkomusten määrä oli kuitenkin vähäinen, sanoo rahoitus- ja tarkastuspäällikkö Jarkko Partanen tiedotteessa.

Metsäkeskus valvoo metsälain noudattamista tarkastusten ja satelliittikuvien avulla. Ilmoitus pitää tehdä viimeistään 10 päivää ennen hakkuuta.

Samalla tarkkaillaan myös hakkuita, jotka ulottuvat esimerkiksi purojen, norojen ja lähteiden ja muiden tärkeiden elinympäristöjen lähelle.

Vaikka määrä viime vuonna kasvoi edellisvuodesta, jäi taso selvästi pienemmäksi kuin ennätysvuonna 2020. Silloin Metsäkeskus selvitti noin 290 epäiltyä metsälakirikkomusta.

Verohallinto: Kotitalousvähennys ja matkakuluvähennys nousevat – näin saat korotuksista hyödyn irti heti

Esimerkiksi siivouspalveluita ostava voi hyödyntää kotitalousvähennystä.

Kotitalousvähennystä hyödyntävän veronmaksajan kannattaa olla hereillä, jos haluaa hyödyntää vähennyksen korotuksen, muistuttaa Verohallinto. Myös matkakuluvähennyksen omavastuu pienenee tämän vuoden ajaksi.

Kotitalousvähennyksen enimmäismäärä nousee 1 600 eurosta 2 100 euroon. Lisäksi vähennysprosentit nousevat. Muutos tulee voimaan takautuvasti tämän vuoden alusta ja on voimassa myös ensi vuonna. Yritykseltä ostettavasta työstä saa vähennystä saa 40 prosenttia työn osuudesta aiemman 35 prosentin sijaan. Omavastuu säilyy 150 eurossa.

Matkakuluvähennyksen omavastuu laskee 800 euroon aiemmasta 900 eurosta. Enimmillään matkakuluvähennystä voi saada 7 000 euroa, kuten tälläkin hetkellä. Matkakulujen omavastuu pienenee myös niillä, jotka ovat olleet osan vuotta työttömänä tai vanhempainvapaalla.

Verohallinto muistuttaa myös, että liikunta- ja kulttuuriedun enimmäismäärä nousee. Työntekijä voi saada verovapaata etua enintään 540 euroa aiemman 400 euron sijaan. Uutta on myös se, että edulla voi jatkossa maksaa myös kalastukseen ja metsästykseen liittyviä kuluja.

Muutoksista pääsee hyötymään heti tekemällä OmaVerossa uuden verokortin tai myöhemmin täydentämällä esitäytettyä veroilmoitusta.

”Aloitimme valmistelutyöt perustuen käsitykseemme…” – LVV sai Googlen vastineen datakeskustyömaiden hakkuista

Google hakkasi datakeskusten työmailla puustoa, vaikka hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettely eli yva on kesken. Kuvassa datakeskustyömaa Muhoksella 11. syyskuuta.

Teknologiajätti Google kertoi maanantaina toimittaneensa virallisen vastineen Lupa- ja valvontavirastolle eli LVV:lle. Vastine koskee yhtiön Muhoksella ja Kajaanissa tekemiä metsähakkuita datakeskustyömailla.

Google hakkasi datakeskusten työmailla puustoa, vaikka hankkeiden ympäristövaikutusten arviointimenettely eli yva on kesken. LVV on todennut hakkuiden vaativan yva-menettelyn ja kehottanut keskeyttämään datakeskusten valmistelutyöt.

LVV:lle toimittamassaan vastineessa Google kertoo kantavansa täyden vastuun hankealueilla tehdyistä valmistelutöistä. Yhtiö sanoo olleensa ennen töiden aloittamista yhteydessä muun muassa rakennusvalvontaviranomaiseen, Suomen metsäkeskukseen ja LVV:hen.

- Aloitimme valmistelutyöt perustuen käsitykseemme voimassaolevan lainsäädännön asettamista vaatimuksista, Googlen tytäryhtiö Tuike Finland sanoo asiakirjassa.

Yhtiö vahvistaa keskeyttäneensä valmistelutyöt. Yhtiön mukaan tiettyjä välttämättömiä ja asianmukaisia vakautustöitä voi kuitenkin olla tarpeen suorittaa myös kehotuksissa mainitun määräajan 23. lokakuuta jälkeen.

GOOGLEN Suomen-maajohtaja Antti Järvinen ei ole juuri antanut hakkuista haastatteluja medialle.

- Noudatamme LVV:n kehotuksia ja muita menettelyjä täysimääräisesti, ja mahdolliset puutteet toiminnan vaatimustenmukaisuudessa ovat vastoin tarkoitustamme, Järvinen sanoo konsulttiyhtiö Milttonin kautta tulleessa sähköpostissa.

Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) kertoi Uutissuomalaiselle perjantaina, että Googlelle ei ole tulossa sanktiota hakkuista.

Multalan mukaan nykyinen ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö ei mahdollista niitä suoraan. Multala kertoi, että eduskunnan käsiteltävänä on lainsäädäntöä, jolla kiristettäisiin ympäristöluvituksen laiminlyöntejä koskevaa lainsäädäntöä.

Oulun poliisi on aloittanut esiselvityksen Googlen Muhokselle kaavaileman datakeskuksen valmistelutöistä. Asiasta kertoi viime viikolla Iltalehti.

AVAINSANAT

USU: Google pääsee hakkuistaan ilman sanktioita

Muhoksen Google-työmaalla on hakattu metsää ja tehty maansiirtotöitä.

Teknologiajätti Googlelle ei ole tulossa sanktiota laittomiksi epäillyistä hakkuista Muhoksen ja Kajaanin datakeskustyömailla, kertoo ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok.) Uutissuomalaiselle.

Multalan mukaan nykyinen ympäristövaikutusten arviointia koskeva lainsäädäntö ei suoraan mahdollista väärin toimineiden rankaisemista.

Multala kertoo, että eduskunnan käsiteltävänä on lainsäädäntöä, jolla kiristettäisiin ympäristöluvituksen laiminlyöntejä koskevaa lainsäädäntöä.

MUHOKSEN työmaalla puustoa on poistettu pysyvästi, vaikka hankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettely (yva) on kesken.

Ministerin mukaan kyse on laiminlyönnistä, jossa lainsäädäntöä ei ole noudatettu.

Multala kertoo, että hänen on vaikea arvioida sitä, kuinka tarkasti eri tahot, kuten esimerkiksi kunnat, ovat tienneet työmaiden tapahtumista. Hän ei myöskään osannut sanoa, mikä kunnan rooli on valvonnassa.

Toimivaltainen viranomainen tässä tapauksessa on Lupa- ja valvontavirasto (LVV), joka ei tiedotteessaan kiinnittänyt huomiota kunnan rooliin, Multala kommentoi USU:lle.

STT UUTISOI syyskuussa, että Luonnonsuojeluliitto epäili Muhoksen ja Kajaanin datakeskushankkeita laittomista hakkuista.

Tuolloin LVV ilmoitti pyytäneensä Muhoksen kunnalta ja Kajaanin kaupungilta sekä Googlen tytäryhtiö Tuike Finlandilta selvityksiä.

Tiistaina LVV kehotti Tuike Finlandia keskeyttämään datakeskushankkeiden valmistelutoimet Muhoksella ja Kajaanissa, kunnes hankkeiden yva-menettelyt on saatettu loppuun.

LVV on uhannut Tuiketta uhkasakolla, mikäli se ei noudata hankkeille annettuja keskeytyskehotuksia. Sellaisia nykylakien mukaan voi antaa käskyjen vauhdittamiseksi.

AVAINSANAT

Evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen osallistuvien määrä väheni

Suurin osa peruskoululaisista osallistuu edelleen evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen, mutta heidän osuutensa on laskenut. Kuvassa lapsi lukee uskonnon läksyjä kotonaan.

Peruskoulun evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen osallistuvien osuus jatkaa laskuaan. Asia selviää Tilastokeskuksen torstaina julkaisemista tiedoista.

Viime vuonna Manner-Suomessa evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen osallistui 76 prosenttia vuosiluokkien 1-6 oppilaista ja 81 prosenttia vuosiluokkien 7-9 oppilaista. Osuus laski alemmilla luokilla 1,7 prosenttiyksikköä ja ylemmillä luokilla 1,2 prosenttiyksikköä toissa vuodesta.

Tilastokeskuksen mukaan vielä vuonna 2018 molemmissa ryhmissä yli 85 prosenttia oppilaista osallistui evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen. Valtaosa peruskoulujen oppilaista opiskelee yhä evankelisluterilaista uskontoa, mutta oppilasmäärät ja osuudet ovat vähentyneet tasaisesti vuodesta 2010 alkaen.

MAAKUNTIEN välillä on eroja. Eniten evankelis-luterilaisen uskonnon opetukseen osallistuttiin viime vuonna Etelä-Pohjanmaalla, missä sekä alempien että ylempien vuosiluokkien oppilaista noin 95 prosenttia opiskeli evankelis-luterilaista uskontoa.

Vähiten taas Uudellamaalla, missä vuosiluokkien 1-6 oppilaista 60 prosenttia ja vuosiluokkien 7-9 oppilaista 66 prosenttia opiskeli evankelis-luterilaista uskontoa.

Etelä-Pohjanmaalla osallistuttiin vastaavasti Manner-Suomessa vähiten elämänkatsomustiedon opiskeluun: alemmilla vuosiluokilla osuus oli vain 2,5 prosenttia oppilaista.

Selvästi eniten elämänkatsomustietoa opiskeltiin Uudellamaalla, missä opetukseen osallistui alemmilla vuosiluokilla vajaat 26 prosenttia ja ylemmillä vuosiluokilla 20 prosenttia oppilaista.

UUDELLAMAALLA islamin opetukseen osallistuneiden osuus oli suurin: alemmilla vuosiluokilla 9 prosenttia ja ylemmillä 8 prosenttia oppilaista.

- Vuonna 2012 islamin opetukseen osallistui Uudellamaalla alle 4 prosenttia, kun viime vuonna osuus oli yli kaksinkertainen, kertoo Tilastokeskuksen yliaktuaari Anna Loukkola tiedotteessa.

Maakunnista seuraavaksi eniten islamin opetukseen osallistuneita oli Varsinais-Suomessa, missä 6 prosenttia alempien vuosiluokkien oppilaista osallistui opetukseen.

Uutista täydennetty kauttaaltaan klo 11.12.