”On tärkeää puolustaa tiedettä ja tutkimusta” – Jaakonsaari Oulun yliopiston hallitukseen

Euroopan parlamentista jättäytyvä poliitikko Liisa Jaakonsaari on valittu Oulun yliopiston hallitukseen vuoden 2023 loppuun saakka. Yliopiston kollegio päätti asiasta tänään maanantaina.

Jaakonsaari korvaa hallituksessa Pasi Sahlbergin, joka jäi pois hallitustyöskentelystä viime vuonna.

Oulussa syntynyt ja kasvanut ja Oulun Raksilassa yhä asuva Liisa Jaakonsaari kertoo tiedotteessa tarttuvansa mielenkiintoiseen tehtävään erittäin mielellään.

– Osaamisen taso on nousussa sekä Euroopassa että Suomessa, ja on tärkeää puolustaa tiedettä ja tutkimusta samoin kuin hienoa pohjoissuomalaista instituutiota, yliopistoa, Jaakonsaari toteaa.

Liisa Jaakonsaarella on pitkä poliittinen ura Euroopan parlamentin jäsenenä ja Oulun vaalipiirin kansanedustajana. Hän on urallaan toiminut muun muassa ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajana, työministerinä, SDP:n ja sen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana sekä useissa näkyvissä luottamustoimissa Suomessa ja maailmalla. Hän on myös Oulun ylioppilaslehden entinen päätoimittaja.

Kaksi Pasia ojaan, 28 kyydissä

Paraisilla Saaristotiellä kaksi Puolustusvoimien Pasi-miehistönkuljetusajoneuvoa on ajanut maanantaiaamuna ojaan.

Ajoneuvot olivat tulossa Turun suunnasta ja olivat matkalla kohti Korppoota.

Ajoneuvoissa oli 28 henkilöä, joista kolme vietiin sairaalaan tutkittavaksi. Poliisin tiedotteen mukaan sairaalan vietyjen vammat eivät ilmeisesti ole vakavia.

Poliisille sattui moka – korjasi kuitenkin välittömästi

Kuva: Kari Hulkko

– Huomenta poliisi. Ette kai te tosissanne suosittele kimppakyytejä, kun #koronavirus leviämistä yritetään hillitä? tviittasi aamulla muun muassa ulkoministeriön konsulipäällikkö Pasi Tuominen.

Uudenmaan rajojen tarkastuspisteillä on ollut kovaa ruuhkaa, kun työmatkaliikenne käynnistyi maanantaiaamuna. Jonot ovat olleet usean kymmenen minuutin mittaisia.

Poliisi päätyikin suosittelemaan Ylellä yhtenä ratkaisuna ruuhkaongelmiin kimppakyytejä. Tämä korjattiin kuitenkin nopeasti, sillä kimppakyydeissä eivät turvavälit toteudu ja korona voi levitä.

– Korjaamme aamu-uutisissa antamaamme kommenttia: Kimppakyytejä ei kannata nyt suosia tartuntariskin välttämiseksi, Itä-Uusimaan poliisi tiedotti Twitterissä.

Poliisi on saanut kiitosta nopeasta korjauksestaan.

Poliisi on tiedottanut siitä, miten ruuhkia voidaan välttää. Poliisin tiedotteen voi lukea tästä linkistä.

Myös sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) on aamutuimaan tviitannut poliisin ohjeista kompaktin paketin:

Sosiaali- ja terveyspalveluissa kertyy paljon tietoa – tiedon käyttöön haetaan nyt lupa yhdeltä luukulta

Kuva: Istock

Terveyskeskuksissa, sairaaloissa ja sosiaalipalveluissa kerääntyvän datan toissijaiseen käyttöön haetaan jatkossa lupa yhdeltä luukulta, kun uusi sosiaali- ja terveysalan tietolupaviranomainen Findata aloitti toimintansa vuodenvaihteessa.

Findata myöntää luvat sosiaali- ja terveystietojen toissijaiseen käyttöön silloin, kun tietoja yhdistellään usealta eri rekisterinpitäjältä tai ne ovat peräisin yksityisiltä palvelunjärjestäjiltä.

Tähän asti Findatasta on voinut hakea tilastotasoista aineistoa. Huhtikuusta alkaen samalta luukulta haetaan lupa myös yksittäisten henkilöiden tasolla olevien tietojen käyttöön.

– Toimintamme päämäärä on, että Suomen kattavat rekisteriaineistot saadaan turvallisemmin ja sujuvammin hyötykäyttöön. Niiden avulla voidaan tutkia jälkikäteen esimerkiksi koronatartuntaan ja -kuolleisuuteen liittyviä riskitekijöitä sekä koronaepidemian vaikutuksia väestön muuhun sairastamiseen, mielenterveyteen ja elintapoihin, Findatan johtaja Johanna Seppänen sanoo tiedotteessa.

Findatalla ei itsellään ole aineistoja, vaan se kerää ja yhdistelee tiedot sosiaali- ja terveysalan toimijoilta ja viranomaisilta. Näitä ovat esimerkiksi sairaanhoitopiirit, Kela, THL ja Digi- ja väestötietovirasto.

Arkaluontoisia sosiaali- ja terveystietoja ei voi saada mihin tahansa. Hakijan tulee perustella tarve hakemalleen aineistolle laissa määriteltyjen käyttötarkoitusten mukaan, joita ovat muun muassa tutkimus, tilastointi ja viranomaisen suunnittelu- ja selvitystehtävät.

Aineistot siirretään, yhdistetään ja analysoidaan suljetussa ympäristössä. Aineistoista on aina poistettu henkilötunnuksen ja nimen kaltaiset suorat tunnisteet.

Uuden tietolupaviranomaisen toiminta perustuu lakiin sosiaali- ja terveystietojen toissijaisesta käytöstä, joka astui voimaan toukokuussa 2019. Findata alkaa myöntää lupia Kanta-palveluiden tietoihin vuonna 2021.

Findata toimii THL:n yhteydessä, eriytettynä THL:n muusta toiminnasta. Sen toimintaa valvoo muun muassa tietosuojavastaavan toimisto ja Valvira.

Uudenmaan sisääntuloväylillä ruuhkaa – nelostiellä aamulla kuuden kilometrin jono

Kuva: Lehtikuva

Ensimmäinen arkipäivä Uudenmaan maakunnan eristämispäätöksen jälkeen on alkanut työmatkaliikenteessä vaihtelevasti. Uudenmaan sisääntuloväylillä on ollut paikoittain jonoja.

STT:n valokuvaajan mukaan Turun suunnalta tulevalla valtatie 1:llä ei ollut jonoja Lohjalla poliisin tarkastuspisteessä. Sen sijaan jonoja oli Hämeestä tulevalla valtatie 3:lla Kanta-Hämeen ja Uudenmaan maakuntien rajalla Hyvinkäällä, kertoi STT:n valokuvaaja.

Päijät-Hämeestä Uudellemaalle johtavalla valtatie 4:llä oli Ylen mukaan aamulla kello puoli seitsemän aikaan jonoja. Jonot olivat tuolloin kuusi kilometriä pitkiä, ylikomisario Timo Leppälä Itä-Uudenmaan poliisista kertoi Ylelle.

Leppälä arvioi, että tarkastuspisteellä kuluu aikaa noin puoli tuntia.

Poliisi on kehottanut ihmisiä tekemään etätöitä. Mikäli työpaikalle meneminen on välttämätöntä, poliisi kehottaa varaamaan runsaasti aikaa työmatkoihin.

Lisäksi poliisi on kehottanut työmatkalaisia hankkimaan työantajan todistuksen tai muun dokumentin työstä, sillä se sujuvoittaa tarkastuksia.

Uudenmaan rajalle luvassa aamuruuhkaa – työmatkaliikenne alkaa ensi kertaa maakunnan sulkemisen jälkeen

Kuva: Lehtikuva

Uudenmaan raja ruuhkautunee tänä aamuna, kun työmatkaliikenne alkaa ensimmäisenä arkipäivänä maakunnan sulkemisen jälkeen.

Poliisi kehottaa ihmisiä varaamaan merkittävästi aikaa työmatkaliikenteeseen. Poliisi myös suosittaa tekemään etätöitä, jos se on mahdollista.

Sisäministeriö kertoo Twitterissä, että poliisi tulee tekemään tarkistuksia junissa ja busseissa.

Poliisin tiedotteessa suositellaan ottamaan mukaan myös mahdollinen työnantajan todistus työmatkasta tai muu dokumentti työstä.

Uudenmaan liikkumisrajoitus astui voimaan lauantaina. Rajoituksella pyritään hidastamaan koronaviruksen leviämistä.