Suomi rehellisten ihmisten maa
Muistellessani kouluaikoja tuolta 1950 luvulta tulee mieleen opettajan kuvaus suomalaisen kansan rehellisyydestä. "Eräs henkilö oli kulkiessaan pudottanut taskukellonsa. Hän lähti seuraavana päivänä etsimään kelloaan joka löytyi ripustettuna puunoksaan." Kertomukseen luotin vaikutelma, että henkilö joka ripusti kellon oksaan, oli kunnioitettava. Ehkäpä opettajan tavoite oli kertoa; ansaitaksenne kunnioitusta teidän tulee olla rehellisiä ja suomalaiset ovat rehellisiä.
Kun nykyään selailee lehtiä, kuuntelee uutisia, seuraa vaalilupauksia ja joidenkin kansaedustajien toimintaa ei suomalaisuus takaa rehellisyyttä. Edelleen lienee kuitenkin niin, että kunnioitus ansaitaan rehellisyydellä.
Vaalilupauksia.
Kuinka samankaltaisia mahtavatkaan olla eri puolueiden "heikompiosaiset". Onko kokoomuksen heikompiosaisten joukossa demareiden mielestä myös hyväosaisia?
Meille on tuttu sanonta: "tulisi kesä ja kärpäset olisi köyhälläkin ystäviä". Vaalien alla sen voisi muuttaa muotoon: " tulisivat eduskuntavaalit, niin olisi taas heikompiosaisillakin kavereita". Vaalikeskusteluissa kaikki puolueet ovat lupautuneet puolustamaan heikompiosaisia. Kuinka samankaltaisia mahtavatkaan olla eri puolueiden "heikompiosaiset". Onko kokoomuksen heikompiosaisten joukossa demareiden mielestä myös hyväosaisia? Voinko olla varma, vaikka mielestäni olisinkin heikompiosainen esittävän puolueen vaalilupaus tarkoittaa juuri minua. On varottava yleistyksiä joissa ei ole selkeää rajausta.
Kokoomus on valittanut, ettei kakkua voida jakaa kaikille ja kun kakkua ei ole tarpeeksi, tehkää lisää kakkua niin sitten sitä voi jakaa jopa eläkeläisille. Tämä mielikuva jäi Pekka Ravin Sanomalehti Karjalaisessa olleesta kolumnista. Voisinko luottaa lupaukseen jolla muille jaossa oleva etu minun kohdaltani siirretään tuntemattomaan tulevaisuuteen?
Muistikuvia vaalivoitoista.
Voiko vaalilupaus olla lian hyvä ollakseen totta? 90-luvun alun vaalien viimeisessä televisioväittelyssä puolueen puheenjohtaja tokaisi: "työväenpuolueet ja ay-liike eivät edes vaadi niin paljon kun te ansaitsisitte" Tuloksena veret seisauttanut vaalivoitto. Hallituksen pyrkimys heikentää palkansaajien asemaa joka melkein pysäytti Suomen. (Työreformi)
Viimevaalien palkkalupaus jonka uskottiin tarkoittavan "500 € kuoppakorotusta korkeasti koulutetuille, matalapalkkaisille naisaloille". Tuloksena vaalivoitto. Mikäli lupaus on toteutunut tarkoitetulla tavalla, on paljon naisvaltaisia matalapakka aloja joita kyseinen lupaus ei koskenut. Molempien lupausten osalta on kysyttävä: Onko esittäjien edustamamien puolueiden toiminta ollut aiemmin esitykseen pyrkivää?
Kansalaisten sielua hivelevillä mielikuvilla ja lupauksilla vaalivoittajaksi 1970-luvulta. Veikko Vennamon SMP nousi rytisten eduskunnan suurten puolueiden tuntumaan. Lupaukset eivät toteutuneet. Vaikka edustajilla olisi ollut vilpitön tavoite, heillä ei ollut taitoa. Kuvitelma olemassa olevaan kehityssuunnan nopeasta muuttamisesta piti tuolloin romuttua.
Kenelle ääneni annan?
Eduskuntavaalien alla on selkään taputtajia, hymyileviä, ystävällisiä kaikkea hyvää tarjoavia ehdokkaita joiden kesken on vaikea valita. Ehkä tilannetta helpottaa kun muistaa että valitsemme kansanedustajat laatimaan lakeja. Lakeja säädettäessä hallituksessa olevien puolueiden arvot siirtyvät lakeihin. Kansanedustaja on puolueenedustaja joka on vaaleissa valittu. Näin ollen puolueen johto päättää mikä on oikein. Näin ollen puolueen opit ovat tärkeämpiä kuin ehdokkaan ystävällisyys ja mukavuus.
Kansalaisille tärkeitä päätöksiä jotka vaikuttavat:
Valtion ja kansalaisten väliset taloussuhteet: verot, maksut, palvelut, tukiaiset ja avustukset. Palveluiden jako kuntien tai valtion vastuuseen, kuntien talouden ylläpitoon liittyvät määräykset.
Kuinka vakaalla pohjalla kansantalouden rahoitus on.
Miten huolehditaan kotimaisten palveluiden, tuotteiden kilpailukyvystä.
Tärkeitä ovat myös oikeusturvaan liittyvät lait: mikä on rikos josta kuuluu rangaista ja miten kovia rangaistusten pitää olla.
Tärkeäksi näyttää muodostuvan myös seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvien henkilöiden keskinäiset oikeudet, perintöoikeus ja oikeus adoptioon.
Eduskunnan tehtävänä on myös päättää suhteista ulkovaloihin.
Tätä lista voi jatkaa ja lisätä asioita jotka ovat tärkeitä ainakin itselle. Kun on määritellyt omat tavoitteensa, on valittava puolue joka tukee tärkeintä tavoitetta eikä ole ristiriidassa muiden tavoitteiden osalta. Puolueen listalta valitsee hänet kellä on paras tuntemus niihin elämän tilanteisiin joissa itse elät. Äänestäminen ei ole vaikeaa. Tavoitteiden saavuttaminen politiikan keinoilla on pitkäjänteistä työtä vastustavat voimat yrittävät jatkuvasti tuhota kannatuksen jota vaaditaan tavoitteen saavuttamiseksi. Kuvitelma että naapurin pullassa on paremmat rusinat osoittautuu monesti vääräksi.
Antti Junttila
