Peliä vai demokratian halveksuntaa?
Vaalien jälkeinen aika on vilissyt kansan suussa ilmeisen suosittuja termejä: takinkääntö, poliittinen peli, selkärankaisuus, rehellisyys, isänmaallisuus, madoista puhumattakaan... Demareille tärkeiden aatteellisten lähtökohtien - mm. oikeudenmukaisuus, tasa-arvo ja työllisyys - on joidenkin mielestä ollut kiusallisen totta. Kun hallitusneuvotteluissa takki ei kääntynyt niin monta kertaa kuin toivottiin, alettiin puhua poliittisesta pelistä. Siitäkin huolimatta, että ohjelmaan yritettiin tuoda kansan vaaleissa ilmaisema tahto.
Kun Kokoomus piti kiinni omista aatteistaan, selitetään sen viestivän rehellisyyttä ja isänmaallisuutta. Sen yrittäessä pitää kiinni vaaleissa kumoon äänestetyn porvarihallituksen hyväosaisia suosivasta linjastaan, se on linjakkuutta. Vai onko? Vai onko niin, että vain porvareilla on oikeus pitää kiinni arvoistaan tulematta leimatuksi pelureiksi?
Kun Kokoomus piti kiinni omista aatteistaan, selitetään sen viestivän rehellisyyttä ja isänmaallisuutta.
Näyttää jo monilta unohtuneen toistuvien tutkimusten tulokset: parhaaseen kansantalouteen päästään suosimalla tasa-arvoista tulonjakoa. Sitä ei luoda väärillä säästöillä, niiden hinta on jo nähty 90-luvun lamasta. Hyväosaisten ahneutta ei poisteta antamalla sammioon lisää rahaa; tämäkin on nähty ja ikävä kyllä, globaalisti. Eikä köyhästä tehdä osallistuvaa ja tuottavaa kansalaista kurjuutta lisäämällä.
Hallituksen muodostamisessa olisi aika puhua kansan tahdosta: vaalituloksesta. Onko vanhalla hallituspohjalla oikeutus jatkaa? Vai äänestikö kansa muutoksen puolesta? Ellei tätä kysymystä nosteta vakavasti esiin, saadaan uusi poliittinen termi: demokratian halveksunta.
Maija Nikkinen, Valtimo
