Palvelutalo Suvituulen kuulumisia
Suvituulen palvelutalossa jää askarteluohjaaja noin kuukauden päästä eläkkeelle ja uutta kaupunki ei aio palkata säästösyistä.
Mitä tästä päätöksestä seuraa:
Palvelutalon asukkaat istua nököttävät kukin kotonaan kun ei ole ohjaajaa askarteluille.
Asukkaiden mielenvireys katoaa ja tulee vielä suurempia kuluja kaupungille kuin askarteluohjaajan palkkakulut ja askartelutarvikekulut.
Askarteluohjaaja on järjestänyt retkiä omakustannushintaan, kesällä lettukestiä talon asukkaille jotka on kustannettu mm:ssa korttien ja poppanoilla sekä arpajaistuloilla saaduilla euroilla. Nämä jos mitkä ovat olleet asukkaiden henkiselle vireydelle tärkeitä.
Tarkoitan tällä sitä, että sairastumisia tulee enemmän ja ehkä tarvitaan sairaalapaikkoja, mikä lisää kuluja
Askarteluissa on tehty poppanaa, kudottu mattoja ja etenkin talon asukkaat ahkeroivat kortteja myyntiin, tekevät huovutustöitä, kankaanpainantaa, maalaamista myös harrastetaan. Niinivaaralaiset, penttiläläiset ja karsikkolaiset seniorit käyttävät myös näitä edellä mainittuja askartelu palveluja vireytensä ylläpitämiseksi.
Vuorovaikutus talon asukkaiden ja kotonaan asuvien seniorien kesken on myös merkittävää.
Askarteluohjaaja on järjestänyt retkiä omakustannushintaan, kesällä lettukestiä talon asukkaille jotka on kustannettu mm:ssa korttien ja poppanoilla sekä arpajaistuloilla saaduilla euroilla. Nämä jos mitkä ovat olleet asukkaiden henkiselle vireydelle tärkeitä.
Jouluna joulujuhlan sekä tietenkin kerhojen vetämisen. Eira on monitoiminainen ja talon sielu ,tuki ja henkinen turva talon asukkaille.
Palvelutalossa on toiminut köllykkäkerhoa, muistelukerhoa ,jossa on muisteltu yhdessä lapsuudesta alkaen nykypäivään millaista elämä on ollut milläkin vuosikymmenellä. Näissä kerhoissa ja matkoilla on ollut myös talon asukkaiden lisäksi muita senioreita.
Tätä kaikkea ollaan siis lopettamassa säästösyistä. Kyllä nyt vaalien kansanedustaehdokas tai lautakuntaan kuuluva ei ole käynyt kyselemässä asukkailta mitä mieltä he ovat askarteluohjaajan viran lopettamisesta. Jotain hölmöläisten päätöksiä on taas jotkut tehneet. Mielestäni askarteluohjaajaa tarvitaan ja virkaa ei saa lopettaa. Pyydän päätöksen tekijöitä muuttamaan tekemäänsä päätöstä edellä olevien asioiden takia. Palvelutalo on aina juhlien aikaan ollut täynnä väkeä. Seurakunta pitää myös hartaushetkiä siellä. Kaikkea toimintaa ei saa viedä vanhuksilta pois tai senioreilta. Kyllä kauniita puheita riittää vanhusten hyvinvoinnista mutta sitten ollaan tekemässä ratkaisuja jotka eivät edes tuo säästöjä kaupungille .
Minä tarvitsen kuntoutukseni tueksi myös paikkaa missä voin askarrella ja tarvitsen sinne myös ohjaajaa siis Suvituuleen. Eiralle kiitokset ja hyviä eläkepäiviä toivottavasti kaupunki kustantaa Eiran järjestän juhlan vuosikymmeniä kestäneestä palvelusuhteesta .
Marjatta Lustig
Penttiläläinen
