Hidasta kidutusta !
Elämme aikaa, jolloin joka nurkan takaa kaikaa lipevää liturgiaa. Varsinkin terveydenhoidosta. Kaikki ovat sairaiden ja vanhusten Puolella. Puheissaan. Käytännössä omakohtainen kokemus on räikeästi erilainen. Se on asiakkaiden (potilaiden ) juoksuttamista, kyykyttämistä, etten sanoisi jopa kidutusta. Voiko olla mahdollista, että esim. Joensuussa reseptin uusiminen vie aikaa kaksi- kolme viikkoa ja resepti ei ole sittenkään uusittu ( kokemusta on ).
Sen lisäksi Suomessa ollaan pikku hiljaa hivuttamassa terveydenhuoltoa kohti pörssiyhtiöiden ammottavaa kitaa. Jo nyt palveluja yksityistetään. Alta kympin ei anneta edes kättä ja ensimmäinen toimenpide maksaa jo maltaita. Varsinainen hoito hunajaa. Näissä kammareissa ei toivota köyhälistöä kantamaan hiekkaa lattiamatoille. Samahan oli aikoinaan Kuusjärven Voutilaisen johtamassa Kansallis- Osake Pankissa ja kai sen fuusioperillisessäkin. Strategia on selvä: kuihdutetaan pikku hiljaa julkista terveydenhuoltoa ja annetaan pörssikeinottelijoiden johtamien terveys
( = rahastus ) talojen kuoria kerma päältä. Kansainväliset pörssiyhtiöt rahastaa hassuja suomalaisia ensin palvelumaksuissa ja sitten KELAn kautta muissa maksuissa.
Alta kympin ei anneta edes kättä ja ensimmäinen toimenpide maksaa jo maltaita. Varsinainen hoito hunajaa. Näissä kammareissa ei toivota köyhälistöä kantamaan hiekkaa lattiamatoille.
Tämä talouspoliittinen terveysideologia on saavuttanut suurta jalansijaa myös Pohjois-Karjalassa. Enemmistö maakunnan terveysfirmoista on kansainvälisten pörssikeinottelijoiden osakesalkuissa. Nämä ähväärimiehet
ja -naiset toimivat kuin koiran hännän typistäjät: leikkaavat sentin kerrallaan. Tätä kutsutaan kansan kielellä kiduttamiseksi!
Miten tähän on tultu? Lääkäreitä ei kouluteta tarpeeksi. ( ammattikuntako on Se joka päättää koulutustarpeen ) Lääkäreitä ei velvoiteta terveyskeskustyöhön opiskelun päätteeksi vastineeksi yhteiskunnan kustantamasta koulutuksesta.
Reijo Vaaranta
Liperi
