Näkyykö festareita?
Nyt kun vuodenkierto on eittämättä kääntynyt syksyyn, on hyvä muistella, vielä kun muistaa, mitä kaikkea kuuma kesä tarjosi. Merkillepantavaa oli, kuinka koko Suomesta on tullut erilaisten ja eritasoisten festarien maa. Sallinette tuon vieraspohjaisen ilmauksen, koska se kuitenkin on muodostunut osaksi Suomen yleiskieltä.
Kun kiertelin eri puolilla armasta isänmaatamme, niin kyllä joka kylässä mainostettiin jonkinlaista festaria ja happeningiä. Lisäksi autioilla korpitaipaleillakin tuli tuon tuosta vastaan kyltti, jossa kerrottiin, että muutaman sadan metrin päässä päätieltä on avoinna pihakirppis. Näitäpä olivat viime kesän elämäni havannoita, kuten esi-isäni Pietari Päivärinta aikanaan ihan kirjaksi asti saattoi.
Kesällä Suomi herää elämään, taikka oikeammin elämöimään ja örveltämään. Puistoissa, toreilla ja rannoilla raikuu, viina- ja kaljapullot tyhjentyvät, vesipörisijät pitävät julmettua ääntä ja maanteillä kiilataan ja roikutaan, tehdään typeriä ohituksia.
Suomea mainostetaan ja markkinoidaan ulkomailla hiljaisuuden ja kiireettömyyden maaksi. Toki se sitä eräiltä osin, erämaan rauhassa onkin. Mutta näissä kaupunki- ja kylätaajamissa on nykyään juuri juhlahetkinä ja festarien aikaan toinen meno ja melske. Puskateatteria ja rokkifestaria kuin myös puuhamaita riittää. Siis tätä aktiviteettia.
Kesällä Suomi herää elämään, taikka oikeammin elämöimään ja örveltämään. Puistoissa, toreilla ja rannoilla raikuu, viina- ja kaljapullot tyhjentyvät, vesipörisijät pitävät julmettua ääntä ja maanteillä kiilataan ja roikutaan, tehdään typeriä ohituksia. Ja jos et muuten saa rauhallisella omakotialueella festariääntä, niin käynnistä moottorisaha. Hei Elämää !
Joku onkin muistaakseni sanoikin kesälauantaina, että Suomea ei hallitse nyt se kuuluisa iso jytky, vaan sitäkin suurempi keskeytymätön jytke. Ja kuten yksituumaiselle kansalle ja sen toimittajille sopiikiin, kaikki ihastelevat, että olipa hieno vestivaali. Milloin tulee seuraava, ei viikonloppua ilman festaria.
Kun nyt kuitenkin syksy saa, niin tahti muuttuu ja elämä realisoituu arkipäivän tasolle. Suuri osa suomalaisista on jo saanut tarpeekseen Kreikan lainojen vakuuksista. Milloin ryhdytään puhumaan kotomaamme asioista. Kyllä niitä sieltä tulee, johan eduskuntakin on istuutunut aloilleen. Ei tarvitse olla ihmeellinenkään ennustaja, jotta voi todeta, että kohta on piru irti.
Näitä ennustajia ja visionäärejä on syntynyt maailmaan niin paljon, että maailma tuntuu entistä sekasortoisemmalta. Kuka ennustaa mitäkin, mutta nyt ihan odotusten mukaisesti kuoron virret löytävät saman sävellajin ja sordiinon. Sitä paitsi aamu-TV kertoi eilen Suomen olevan maailman neljänneksi kilpailukykyisin maa.
Mitäs hätää meillä sitten muka on. Tässäkin suhteessa kuten koulutuksessakin olemme siis maailman kärkimaita. Kyllä näillä eväillä pärjätään. Käytännössä tulee kuitenkin olemaan niin, että kuntien valitusvirret tulevat lisääntymään. Odotetusti ja perustellusti. Kuntien toiminta on laajentunut niin laveaksi, että pää tulee vetäjän käteen.
Olen nelisenkymmentä vuotta ainakin syrjäsilmällä seurannut kunnallisjohtamista. Aina kunnilla on ollut edessään vaikeat ajat. Yhtään varsinaista konkurssia ei ole kuitenkaan ilmoille saatettu. Samaan aikaan virkamiesten määrä niin valtiolla kuin kunnilla on kasvanut lähelle äärettömyyttä. Kukaan ei puhu enää tästä. Ja mihinkä ne uudet työttömät laitetaan, kun ely- ja muihin keskuksiinkaan ei taida enää mahtua.
Pentti Haanpää kirjoitti 1930-luvun alussa kirjan "Ilmeitä Isänmaan kasvoilla". Hämmästyttävän hyvin hän kuvasi jo tuolloin markkinavoimia. Todeten muun muassa, että "Wallstreetillä ovat nykyajan isät, pojat ja pyhät henget". Kukaan ei tuolloin kustantanut moista kirjaa. Kertoihan se jo silloin jo meitä hallitsemaan tulevista markkinavoimista.
Nyt elämme tätä päivää ja mediakin seuraa lähinnä pörssikurssien pienoisiakin nousuja ja laskuja. Puhe taloudesta on syrjäyttänyt politiikan, sen edesottamukset ja seurannaiset. Suorat ja välilliset. Markkinavoimista ja kansantaloustieteestä on tullut uskonto. Uskonto, jossa pelinappuloina ovat loppujen lopuksi ihmiset. Halleluja !
