Erätulilta palatseihin
Loma on alkanut hyvin.
Talvilomaviikko yleensäkin alkaa meillä Juurikan koulussa erikoisen mukavissa tunnelmissa, koskapa meille on tullut jo perinteeksi viettää viimeinen koulupäivä paikallisten metsämiesten ja entisen riistanhoitopiirin, nykyisen riistakeskuksen järjestämillä erätulilla ja siinä samalla opiskellen milloin mitäkin riista- ja eräasiaa.
On hienoa, että meidän koulullamme on muutamia uskollisia ystäviä, jotka tukevat opetus- ja kasvatustyötämme omalla panoksellaan ja erityisosaamisellaan. Lietson Erän väki on tässä aivan omaa luokkaansa. Jo kuusitoista vuotta jatkunut säännöllinen yhteistyö on tarjonnut todella merkittävän mahdollisuuden oppia ja kokea asioita, joilla on suuri merkitys. Tietojen ja taitojen ohella koulumme lapset ovat oppineet, miten tärkeää ja hienoa on, kun ihmiset tekevät yhdessä asioita toinen toisensa iloksi ja hyödyksi.
Se on ehkä opeista tärkeimpiä ja se on sellaista oppia, jota saa tämän päivän irvessä ikenin kilpailevassa maailmassa etsiä kissojen ja koirien kanssa.
Tuskin erätulien savunhaju oli puserosta haihtunut, kun karautin perjantai-iltana Myllerin Riitan toverilaulajaisiin ja karaoke-iltaa viettämään Joensuun Rantakylään. Liisa Jaakonsaaren laulama ja Riitan tanssima Syksyn sävel oli sen verran liikuttava esitys, että jo sen takia reissu oli vaivan väärti. Vahva toverihenki innoitti minutkin tempaisemaan Kotkan poikii ilman siipii melkein tuosta noin vain. Seuraavan kerran me Riitan kanssa laulamme yhdessä Pojat, vanhan hittimme kahdenkymmenen vuoden takaa.
Hyvin loma alkoi siinäkin mielessä, että ensimmäinen varsinainen lomapäivä oli jo kallistumassa iltapäiväksi, kun ensimmäisen kerran aloin puhua oppilaista kaihoisaan sävyyn. Se on sikäli hyvä uutinen, että sehän kertoo melko selvästi, etten ole vielä syvelle kyynistynyt, loppuun ajettu ja totaalisen turhautunut opettaja, jonka ylin motiivi tehdä työtään on tilipäivä kerran kuussa.
Huono merkki se on siinä mielessä, jos ajatellaan, että lomalla kuuluu irrottautua täysin työstä ja koko siitä maailmasta, mitä se edustaa. Mutta sellaista tavoitetta en ole koskaan lomalle asettanutkaan - miksi ei ajattelisi sellaista, mikä tuo hyvää mieltä? Arveluttavaa on vain se, jos lomalla ei pääse irti työn ahdistavuudesta, raskaudesta ja paineista.
Kaikkea sitä työ voi joskus olla - mieleinen ja mielekäskin - ja se on vain hyväksyttävä osana tavallista elämää. Kunhan ahdistavuutta on huomattavasti vähemmän ja harvemmin kuin iloa, kun työ tuntuu enimmäkseen tavallisin voimin ja kohtuullisilla ponnistuksilla tehtynä sujuvan ja kunhan sen aiheuttamat paineet purkautuvat säädetyssä ajassa - vapaapäivinä ja lomilla niin, että niistäkin suurin osa kuluu aivan muussa kuin työstä palautumisessa.
Jos tämä toteutuisi suomalaisessa työelämässä, ei keskustelu työaikojen pidentämisestä tai edes nykyisen eläkeiän reaalisesta toteutumisesta olisi niin ufoa kuin se nyt on. Vai kuka arvelee, että ihmiset ryntäisivät lojohuutoa karjuen seinien läpi pakoon sellaista, mikä on mielekästä, antoisaa ja josta vielä maksetaankin?
Vaan antaapa työelämän nyt olla yhtä hyvin ongelmineen kuin riemuineenkin. Niin erätulilla ja erämaan rauhassa viihtyvä kuin olenkin, vetää mieli joskus muunkinlaisiin iloihin.
Me Ellin kanssa olemme jo useamman vuoden ajan käyneet syyslomalla Tallinnan Estonia-teatterissa katsomassa balettia. Ja tietenkin samalla reissulla katselemme paljon muutakin - museoita, näyttelyjä ja hyviä kahviloita ja ruokapaikkoja. Niin ja Elli luonnollisestikin tekee muutamia hartaita kierroksia vaate- ynnä muissa tyylitietoisten ihmisten kaupoissa.
Nyt, kun vietämme valistuneessa vaivaistalossa eräänlaista riemuvuotta, me Ellin kanssa korkkaamme vuoden juhlallisuudet tekemällä baletti-, palatsi-,ja kulinaarireissun Pietariin. Lyyssi on tuuleteltava perjantaisista erätulisavuista, enimmät nokiläikät pyyhittävä naamasta, kenties kengätkin plankattava ja kapsäkki pakattava ykkösvetimillä, ettemme hyvin pahasti erotu Mariinskyj-teatterin yleisöstä, kun Romeo ja Julia yrittävät saada toisensa.
On iloista suurimpia tehdä mukavia ja hienoja asioita lastensa kanssa, mutta sen verran tiedän jo etu käteen, että enemmän kuin kerran esityksen aikana minä ajattelen, että voi kun oppilaat näkisivät tämän. Koko aikaa en sitä ajattele, jo työsuojelullisessa mielessä osaan kyllä nauttia ihan itseksenikin siitä, että maailmassa on paljon kauneutta, taitoa ja yhteisiä tunteita jaettavaksi ja koettavaksi. Erätulilla, luonnon keskellä tai suurkaupungin kulttuurikimarassa. Niin tai vaikkapa karaoke-illassa ystävien ja varsinkin toverien seurassa lähiökapakassa.
