Ensihoito yhtenäistyy
Parempina aikoina tähän aikaan vuodesta poliisit maalailivat niitä uhkakuvia, joita seuraisi jos hallinto ei saisi budjetista pyytämiään rahoja. Tasavallan presidentin kutsuilla onnittelin nyt jo edesmennyttä rajavartioston komentaja Ahosta siitä, että eduskunta oli pannut rajan rahat hallituksen esitystä paremmaksi. Ahonen vastasi, että heillä oli toinen taktiikka kuin poliisilla. Rajassa vain yhdellä miehellä oli oikeus ruikuttaa.
Yksityisten sairaankuljetusyritysten esiinmarssi juuri nyt ei liity tämän hallituksen talousarvioesitykseen, mutta sitäkin enemmän edellisen hallituksen esityksestä säädettyyn terveydenhuoltolakiin. Enkä nyt tarkoita pohjoiskarjalaisia sairaankuljetusyrityksiä, kun sanon, että pelko ensihoitopalvelujen heikkenemisestä selittyy ainakin osittain yrittäjäjärjestöjen aktiivisesta yhteydenotoista päättäjiin.
Erikoissairaanhoidon kuntayhtymän on tehtävä palvelupäätös, jossa määritellään saatavuus, taso ja sisältö koko ensihoitopalvelun toiminta-alueella. Samalla tietenkin määritellään veronmaksajalta kerättävät kustannukset.
Valtakunnallisesti ensihoito ja siihen mahdollisesti liittyvä sairaankuljetus on ollut kovin kirjavaa sekä saatavuuden että osaamisen suhteen. Toukokuussa voimaan tullut terveydenhuoltolaki siirtää ensihoidon järjestämisvastuun kunnilta sairaanhoitopiirien kuntayhtymille. Lain nojalla annettu asetus asettaa palvelun tuottajalle tarkat laatu- ja saatavuusvaatimukset.
Pohjois-Karjalan sairaanhoitopiirissä Pelastuslaitos on tuottanut yhdeksänkymmentä prosenttia ensihoitopalveluista. Heinävesi, Tohmajärvi, Rääkkylä ja Valtimo ovat ostaneet palvelun yksityiseltä tuottajalta.
Terveydenhuoltolakia ennakoiden Pohjois-Karjalan sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä ja Pohjoiskarjalan pelastuslaitos kävivät alustavia neuvotteluja kysymyksestä, olisiko viisasta, että voittoa tavoittelematon kunnallinen liikelaitos edelleenkin tuottaisi ensihoitopalvelun voittoa tavoittelemattomalle kuntayhtymälle.
Pelastuslaitos voisi virkajärjestelyin tuottaa lain vaatiman ympärivuorokautisen kenttäjohtajapalvelun ja köyhät kunnat säästäisivät uuden väliportaan kustannukset.
Kaikilla sairaanhoitopiireillä ei ole näin hyviä lähtökohtia. On mahdollista, että jossakin nähdään Euroopan laajuisen kilpailutuksen kautta tehtyjä ratkaisuja.
Keväällä ennen kuntayhtymän valtuuston päätöstä järjestettiin tiedotustilaisuus kunnille ja yksityisille palvelun tuottajille. Mahdollisesti kuntayhtymän tiedottamisen osaamisessa, tai sitten sairaankuljetusyrityksen aktiivisuudesta selittyen julkisuuden fokukseen nousi yksityisten palveluntuottajien kohtalo.
Asetuksen perusteella maa on jaettu salmiakin muotoisiin, neliökilometrin kokoisiin ruutuihin, joiden ensihoitoriskit on jaettu viiteen luokkaan. Riskianalyysiin vaikuttaa esimerkiksi, väestön ikärakenne, teollisuus, valtatiet, ehkä aamuyöhän auki olevat kapakatkin ja tietenkin rekisteröityneet historiatiedot ensihoidon tarpeesta..
Erikoissairaanhoidon kuntayhtymän on tehtävä palvelupäätös, jossa määritellään saatavuus, taso ja sisältö koko ensihoitopalvelun toiminta-alueella. Samalla tietenkin määritellään veronmaksajalta kerättävät kustannukset.
P-K:n sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymän valtuusto teki palvelupäätöksen, joka takaa hyvinkin nykyinen palvelutason ja sen, että kuntayhtymän kautta laskutettavat kuntakohtaiset kustannukset säilyvät kutakuinkin ennallaan. Siirtokuljetuksista kunnat päättävät edelleen itse.
Palvelutasopäätökset tehdään valtuustokaudeksi.
Valtuustossa käydyssä keskustelussa tehtiin kannatettu esitys ensihoitoyksiköiden sijoittamisesta eräisiin, nyt pääosin tehdyn päätöksen ulkopuolelle jääneisiin kuntiin. Taitavasti johdetussa keskustelussa esitys taipui ponneksi. Muonitettuna tuo ponsi on sitten alkanut elää omaa elämäänsä.
Kuntayhtymän valtuusto käy lokakuussa hallituksensa esittelystä evästyskeskustelun ponnen mahdollisesti edellyttämistä johtopäätöksistä.
Runsaan vuoden kuluttua riskianalyysin perustuva palvelutasopäätös on oltava koko maassa.
- Erkki Kanerva -
