Puhutteleeko meitä enää mikään
Käyn erään sosiaalisen harrastukseni vuoksi aamujunien välissä kerran kuukaudessa Helsingissä. Olen ihmetellyt sitä kohua, jonka helsinkiläiset ovat saaneet aikaan romanikerjäläisistä. Hesarin (18.5.) kulttuurisivuilla siirtolaisaiheisen elokuvan tehnyt Aki Kaurismäki pani palikat paikalleen. Kaurismäen mukaan Euroopalla ei ole siirtolaispolitiikkaa. "Suomi irvokkaimpana esimerkkinä. Tulee kolme romania, niin kansakunta on paniikissa", sivaltaa Kaurismäki.
Kohtaan matkalla rautatieasemalta Hakaniemeen ja Kallioon nuo kolme toimeentuloaan etsivää romaania. Koko kaupungissa ja pormestari Jussi Pajusen tilastoissahan heitä on toki enemmän, mutta pääsääntöisesti ja varsinkaan tilastoissa he eivät tee kenellekään mitään pahaa.
Viime kesänä ajoin Tallinnan laivalle, uteliaisuuttani sen Kyläsaaren mustalaisleirin kautta. Muutama paloturvallisuutta ajatellen kovin lähekkäin pysäköity, kauhtunut matkailuvaunu, parit lastenvaunut ja naruilla kuivuvaa pyykkiä.
Siltasaarenkadulta parikymmentä askelta Paasipuistoon on pieni kahvilahuoneisto, jossa yrittäjä vaihtuu tämän tästä. Mahtoi olla huhtikuun viimeisiä pakkasaamuja, kun siinä kulmalla, jäisellä kadulla istui huiviinsa kätkeytynyt, harmaantunut nainen roskakorista poimittu pahvimuki ahavoituneissa sormissaan. Kun ei ollut kolikon kolikkoa, poikkesin siihen kuppilaan. Perinteisten tiskiltä ostettavien, vähän jo nahistuneiden sämpylöiden sijaan habitukseltaan turkkilaisen oloinen, valkoisiin pukeutunut mies tarjoili liinapöytään maukkaan kasviskeiton. Kiirehdin viemään vaihtorahan siihen pahvimukiin ennen kuin mummon helmat jäätyisivät asvalttiin.
Oli vielä reilu vartti aikaa kokouksen. Paasipuistossa siististi pukeutunut, valkeakoskelainen romaninainen kaupitteli käsitöitään. Kävi ilmi, että meillä oli monta yhteistä tuttua, muutama jo edesmennyt, joku Käpylän vanhainkodissa. Jos minun pitäisi luetella yhtä monen sukulaiseni kuulumiset ja terveydentila, en tietäisi sanoa puolestakaan yhtään mitään. Eivätkä he kaikki olleet hänenkään sukulaisia.
Ostin neljä pientä pellavaista liinaa. Sanoiko hän niitä tapleteiksi ?
Viime kesänä ajoin Tallinnan laivalle, uteliaisuuttani sen Kyläsaaren mustalaisleirin kautta. Muutama paloturvallisuutta ajatellen kovin lähekkäin pysäköity, kauhtunut matkailuvaunu, parit lastenvaunut ja naruilla kuivuvaa pyykkiä. Kaikki muutaman ympäristöstään rajautuvan aarin alueella teollisuuskorttelissa.
Seitsemänkymmentäluvulle tultaessa niillä tienoin lojui rakennusjätettä, romua, tyhjiä tynnyreitä ja tuprusi jäteöljypuhdistamo.
Paljon melua tyhjästä. Tyhjästä siinä mielessä, että se melu ei niitä ihmisiä auta ja tuottaa tuskaa heillekin, joille nämä ihmispolot ovat vain esteettinen haitta.
Aki Kaurismäki sanoo täysin ymmärtävänsä perussuomalaisten vaalivoiton, mutta jatkaa, että ei toki heitä valtaan päästäisi.
Kirjoitan näitä rivejä hetkellä, jona Kataisen on nimennyt hallitusneuvottelijat. Nyt perusturvakin kelpaa, vaikka neljä vuotta puuhastelleen Sata-komitean piti se hoitaa.
Viimeisissä omissa valtiopäivien avajaisjumalanpalveluksessani Helsingin piispa Eero Huovinen saarnasi kirkon permannolta, Lipposen ja Niinistön tasalta. Erityisesti puhe eriarvioitumisesta oli niin puhutteleva, että iho meni kananlihalle. Mutta kuuliko kukaan ?
Näiden vaalien alla arkkipiispa Mäkinen asetti kirkon köyhyystyöryhmän ja jos en väärin muita, joku eturivin vaikuttajistamme jätti työryhmän - mielenosoituksesta.
Perussuomalaisten vaalivoitosta väitetään kohuttavan läpi Euroopan. Mutta puhutteleeko sekään lopulta ketään ?
Ihmiskunnan muisti on toivottaman lyhyt. Kärjistyvä eriarvioituminen oli se ilmiö, joka synnytti fasismin ja sytytti Euroopan palon. .
Vielä on mahdollisuus miettiä, mihin tämä taloudellinen kilpajuoksu ekokatastrofiin pahimmillaan johtaa. Vielä on mahdollisuus alkaa taas rakentaa hyvinvointivaltiota.
- Erkki Kanerva -
