Leila M. Luukkainen:Erätulilta palatseihin
Talvilomaviikko yleensäkin alkaa meillä Juurikan koulussa erikoisen mukavissa tunnelmissa...
Nyt kun vuodenkierto on eittämättä kääntynyt syksyyn, on hyvä muistella, vielä kun muistaa, mitä kaikkea kuuma kesä tarjosi. Merkillepantavaa oli, kuinka koko Suomesta on tullut erilaisten ja eritasoisten festarien maa. Sallinette tuon vieraspohjaisen ilmauksen, koska se kuitenkin on muodostunut osaksi Suomen yleiskieltä.
Parempina aikoina tähän aikaan vuodesta poliisit maalailivat niitä uhkakuvia, joita seuraisi jos hallinto ei saisi budjetista pyytämiään rahoja. Tasavallan presidentin kutsuilla onnittelin nyt jo edesmennyttä rajavartioston komentaja Ahosta siitä, että eduskunta oli pannut rajan rahat hallituksen esitystä paremmaksi. Ahonen vastasi, että heillä oli toinen taktiikka kuin poliisilla. Rajassa vain yhdellä miehellä oli oikeus ruikuttaa.
Kohta ei ole syrjäseudun asukkaalla heikon hätää. Kuntauudistus tulee ja saattaa hyvinkin käydä niin, että se tarjoaa lopullisen ratkaisun kaikkiin syrjäseudun ongelmiin.
Sain hallitusohjelmaksi kutsutun neuvottelumuiston kaupunginvaltuuston kokouksessa kesäkuussa. Luonnos sosiaali- ja terveydenhuoltoa käsittelevän luvun, joka on otsikoitu hyvinvointipolitiikaksi. Terveydenhuolto käsittelevä osuus oli niin epäselvästi ja ristiriitaisesti kirjoitetulta, että kirjoitin tuohduksissani siitä kolumnin, joka saattoi leimata käsitystäni hallitusohjelmasta muutoinkin.
Teen jonakin päivänä listan asioista, jotka ovat parasta lomassa. Nimenomaan sellaisessa oikeassa lomassa, jota ei ole miinoitettu tiukalla aikataululla, ennakkosuunnittelulla ja ikään kuin varkain siihen ujuttautuneilla isommilla tai pienemmillä velvollisuuksilla, jotka ehkä joskus ovat olleet niin sanottuja harrastuksia, mutta joista ajan oloon on tullut kuin vanne päähän ja pallo jalkaan.
Tohmajärven Värtsilässä menehtyi neljä ihmistä liikenneonnettomuudessa, jonka kulku tiedotusvälineistä seuraten vaikuttaa aika selvältä. Toisin oli kohta vuosi sitten Enossa.
"Linja-autossa onpi tunnelmaa. Linja-autossa matka katkeaa..." sanotaan laulussa ja tottahan se lienee.