Reissun heinoimpia puolia olivat ehdottomasti uudet ystävät.
Kielikoulussa sen näkee: Maailmaan mahtuu monta väriä
Kuva: Sonja Behm
Matka Helsinki-Vantaalle Pohjois-Karjalasta on pitkä, mutta jännittyneenä se meni uskomattoman nopeasti. Reissuihin, uusiin ihmisiin ja paikkoihin liittyy aina mieleenpainuvia muistoja. Se onkin varmaan suurin syy miksi matkustaminen kiehtoo jo nuorella iällä niin paljon.
Mummoni on, siitä asti kun aloin vierasta kieltä opiskella, sanonut: "Sonja, siulla kun tuota kiel´piätä jonkin verran on, mene, koe ja näe muailmoo niin paljon kun kerkiät".
Otin neuvosta vaarin, ja lähdin opiskelemaan yksin englantia Lontooseen EF järjestön kautta. Iso-Britannia oli tullut tutuksi koulun historian tunneilla, maallahan on erittäin pitkä historia. Mutta niihin aikoihin kun aloin lämmetä punk-musiikille, innostuin kunnolla Lontoosta ja sen kaduista tuli luettua paljon. Kaikki paikalliskirjaston Lontoota käsittelevät opukset lukaisin kärsimättömästi, kunnes huomasin muistavani katujen nimetkin ulkoa. Opettelin jopa kovalla vaivalla reissua varten juomaan teetä, mutta Englannissa ei tarjonnut minulle kukaan ainuttakaan kuppia!
"Sonja, siulla kun tuota kiel´piätä jonkin verran on, mene, koe ja näe muailmoo niin paljon kun kerkiät".
"Yksin ei tarvitse
ollakaan..."
Lentokentällä tajusin, etten ollutkaan yksin. Suurin osa muista ryhmäläisistä oli myös lähtenyt matkalle vain matkalaukku seurana ja ensimmäinen reissukaverini seisoi takanani lähtöselvityksessä. Tähän suomiryhmään kuului 34 oppilasta, joista vain kaksi oli poikia. Tilanne tasoittui vasta perillä Lontoossa, ranskalaisista valtaosa oli toisen sukupuolen edustajia. Samaan aikaan EF:n kautta samassa kohteessa opiskelemassa oli indonesialaisia, italialaisia, suomalaisia, ruotsalaisia. Kolmannella viikollani Lontooseen saapui ryhmä kiinalaisia.
Koulu oli siis todella värikäs, mutta niin oli Lontookin. Lontooseen muuttaa paljon vähemmistöjä ympäri maailmaa, kaupunki on turistien suosiossa, vaikka ei halpa olekaan ja pitkän siirtomaavallan ajan seurauksena moni on muuttanut isäntämaahan. Esimerkiksi isäntäperheeni ei ollut täynnä punatukkaisia ja pisamanaamaisia brittejä. He olivat alun perin kotoisin Jamaikalta ja asuin alueella, joka oli intialaisten ja jamaikalaisten asuttama kokonaan.
EF (Education first; www.ef.fi) on perustettu jo vuonna 1965. Kielimatkoja on järjestetty siitä lähtien. Arkipäivisin ohjelmaan kuului 4x45 minuutin mittainen oppitunti, jonka jälkeen kävimme aktiviteeteissä. Aktiviteetteja voivat muun muassa olla museot, galleriat, ostoskeskukset, johonkin kaupungin osaan tutustuminen tai vaikka leffassa käynti. Oppitunnit eivät tietenkään menneet perinteisen kaavan mukaan, vaan saimme itse päättää mitä aiheita "opiskellaan" ja teimme erilaisia asioita aiheeseen liittyen.
Ja eikun kortille!
Kaikista mieleenpainuvimpana on varmaankin oppitunti, jolla teimme seitsemän hengen tyttöporukalla näytelmän sienistä ja prinsessasta. Tunnin aihe oli "Games" ja lopputunti opeteltiin toisten maiden korttipelejä. Suomalaisista seurapeleistä opetin perinteisen paskahousun ja nimen kääntämisen jälkeen kaikki indonesialaiset nauroivat hervottomasti. Kysyessäni syytä, Nico kertoi sanan "paska" tarkoittavan heidän kielellään pääsiäistä. Välitunneilla peli tunnettiin tämän jälkeen "pääsiäishousuina".
Reissun alussa oli heti tasokoe, jossa määritettiin minkä tasoiseen ryhmään kukin menee. Itse olin taso kolmosessa ja oppitunneilla oli minun lisäksi yksi suomalainen tyttö. Monikulttuurisuus näkyi myös opettajissa. Kuulimme vasta viimeisellä viikolla, että miesopettajamme on ruotsalainen eikä täysbritti kuten oletimme. Naisopettajamme oli osittain ranskalainen, englantilainen, italialainen ja espanjalainen.
Ihmiset olivat aidosti kiinnostuneita Suomesta. Monet ihmettelivät lunta ja kavereitteni kalastusharrastusta, ruotsinkielen opiskelua ja kouluja. Matkalla en oppinut vain englantilaisesta kulttuurista, vaan myös monista muista.
Suosittelen kielimatkareissua lämpimästi kaikille nuorille, jotka kaipaavat elämänkokemusta, ovat innostuneita vieraista kulttuureista ja joilla on jo jonkinlaista kielitaitoa! Bye!
Teksti ja kuvat: Sonja Behm
Sonja on 9-luokkalainen kesälahtelaistyttö, jonka harrastuksiin matkailun ja vieraiden kulttuurien lisäksi kuuluu valokuvaus.
