Aktiivisia vuosia kylätoiminnan, teatterin ja tanhujen parissa
Kiteen Puhossalossa vanhan pihapiirin keinussa istuskelee mies tyytyväisesti hymyillen. Mikäpä on miehen hymyillessä helteisen lämpimänä kesäpäivänä lapsuuden kotinsa pihamailla. Mies, Kalevi Hartikainen, on aktiivinen kylätoimija, harrastajateatterilainen ja eläkkeensaajien tanhuryhmän vetäjä. Kyllä hän muussakin mukana on, mutta tällä kertaa keskustelu soljuu kolmen eniten aikaa vievän harrastuksen parissa.
- Palasin tänne kotipaikalle kahdeksisen vuotta sitten, kun siihen tarjoutui tilaisuus. Koko tämän ajan olen osallistunut kylätoimintaan, kun sitä joutavaa aikaa on, Hartikainen myhäilee.
Puhossalo-Jouhenvaaran kyläyhdistys järjestää joka kesä jonkin tapahtuman kylätalolla, joka on vanha metsästysseuran omistama koulu. Kyläläisillä on siihen käyttöoikeus.
- Hiljainenhan tämä kylä on. Aktiivisia osallistujia on vähän, joten isoja juttuja emme pysty tekemään. Ihmeitä emme saa aikaiseksi, mutta jotakin aina keksimme ja puuhaamme. Teatteriretki on perinteinen, samoin kalakisat. Vähän näpertelyä, mutta mukavaa. Porukalla tekeminen on kivaa puuhaa.
Koulupojasta saakka minulla on ollut jonkinlaista toimintaa tällä saralla. Näyttelemisessä ainoana tavoitteena on, että ihmiset tulevat katsomaan ja tykkäävät esityksestä.
"Kaikessa, mutta ei keijukaisena"
Turhan vaatimattomaksi Kalevi Hartikainen kylän toimintaa kuvailee. Kylästä on löytynyt jo pitkän aikaa riittävä porukka, joka tekee teatteria kansalaisopiston piirinä. Kolmisen vuotta ryhmää on ohjannut Tarja Jänis. Tänä kesänä heinäkuun kuudentenatoista päivänä kylätalolla esitetään kaksi pienoisnäytelmää Juhlapuhe ja Naisten vuosi. Hartikaisen sanoin kevyempää sorttia, mutta hyvin kesäiltaan sopivia.
- Minä olen ollut mukana harrastajateatterissa noin kaksikymmentä vuotta. Kuusankoskella, jossa työskentelin, meidän teatteriryhmäämme oli ammattijohtoinen. 1980-luvulla näyttelin parina kesänä Lappeenrannan kesäteatterissa, Kalevi Hartikainen muistelee.
Kuusankoskella hän ennätti näytellä lähemmäksi neljässäkymmenessä näytelmässä. Senpä vuoksi vapaa-ajalle ei tarvinnut muuta ohjelmaa keksiäkään. Hartikainen on nähty todella monessa ja erilaisessa roolissa koko illan näytelmissä sekä pienemmissä esityksissä.
- Mieleenpainuvin näytelmä oli Juhani Ahon Rautatie, jonka kantaesitys oli 1980-luvun puolessa välissä. Myös Puntilan isäntä ja renki, jossa esitin Mattia, on jäänyt mieleeni. Tukkijoella ja Juhannustanssit olivat mukavia näytelmiä, samoin Don Juan. Joku kirjoitti minusta, että on nähnyt minut kaikessa, mutta ei keijukaisena. Prinsessa Ruususen Vedenhaltijan rooli kyllä liippaa aika läheltä, Kalevi Hartikainen nauraa.
Jo koulupoikana teatterin lavalla
Teatteri on vetänyt Hartikaista puoleensa jo koulupojasta asti. Syytä siihen, miksi näytteleminen kiinnostaa, hän ei ole keksinyt. Tosin hän mietiskelee naurunkureet silmäkulmissa, että johtuisiko se halusta tehdä omaksi iloksi vai toisten suruksi. Onko se jotakin, että pitää tuoda itseään esille, Hartikainen kyselee itseltään.
- Koulupojasta saakka minulla on ollut jonkinlaista toimintaa tällä saralla. Näyttelemisessä ainoana tavoitteena on, että ihmiset tulevat katsomaan ja tykkäävät esityksestä. Ohjaajaksi en koe itseäni. En tunne laisinkaan kutsumusta siihen. Liekö se sitten niin vastuullinen homma, että pelottaa. Jos haukutaan, niin ohjaajan mokahan se on, mies virnottaa.
Monologit kiinnostaisivat Hartikaista, ja on hän yhden lukenutkin. Hän kuitenkin epäilee, että iän tuomat riemut estävät ajatuksen toteuttamisen. Monologit vaativat aikamoista opettelua, pitkiä pätkiä on muistettavat ulkoa. Muisti, se muisti kun on heikentynyt.
- Syynä taitaa olla kasvihuoneilmiö. Helle ja pakkanen vaikuttavat aivoihin. Talvella aivot jäätyvät ja kesällä sulavat. Miten sitä sitten pitkiä monologeja muistaisi!
Sitkeää porukkaa
Kalevi Hartikaisella tanhuaminen on melkein yhtä vanhaa perua kuin näytteleminen. Hän muistaa, kuinka sodan jälkeen iltamissa oman kodin pihassa hän seurasi takapenkiltä aikuisten menoa. Kansakoulun opettaja ohjasi sitä ryhmää.
- Kuusankoskella perustimme tanhuseuran, joka kanssa kiersin eri maissa. Pisin matka suuntautui Islantiin. Tanssinopettajan kurssin kävin Tampereella. Kiteen Eläkkeensaajien tanhuryhmään tulin, kun luin lehdestä ilmoituksen kokoontumisesta. Päätin, että onhan sitä mukaan ängettävä.
Kalevi Hartikainen kiittelee vireitä tanhuajia siitä, että he osallistuvat innokkaasti harjoituksiin. Olisikin hankalaa, jos porukka vaihtuisi paljon. Silloin pitäisi joka kerta aloittaa alusta. Esiintymisiä on lähinnä maakunnan Eläkkeensaajien kesäjuhlilla. Joskus ryhmä on käynyt esiintymässä vanhusten palvelutalolla.
Kun ohjelmistoa aletaan harjoitella, valitaan sopivat kappaleet. Yleensä muut ryhmäläiset jättävät valinnan Hartikaiselle sanomalla, että mennään, mitä soitetaan. Koska tanhuryhmällä ei ole omaa pelimannia, musiikki tulee nauhalta. Kappaleita on sen verran, että viikon saisi tanssia yhteen menoon.
- Harjoittelemme syyskuusta toukokuuhun kerran viikossa. On hyvä, että Kiteen kaupunki alensi tilojen vuokria. Tähän saakka ne ovat olleet tolkuttomia. Syksyllä pääsemme Vespeliin, jossa tilat ovat mainiot. Ryhmän vetäminen on kivaa. Väki on iäkästä, joten se vaatii paljon. Ohjelma ei voi olla kovin vauhdikasta eikä kovia hyppyjä voi tehdä. Homma onnistuu, kun porukka on sitkeää, Kalevi Hartikainen ylistää.
Teksti ja kuvat: Tarja Partanen
