Uutiset 26.01. 13.24 Päivitetty 26.01. 13.33 Kommentoi

Urpilainen: "Ei yhtä syytä vaalitappioon"

Kuva: lehtikuva

SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen sosiaalidemokraattien eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston kokouksessa eduskunnassa.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen sanoo, ettei presidentinvaalien tappioon löydy yhtä suurta syytä. Hänen mukaansa SDP:n ehdokas Paavo Lipponen, jonka kannatus jäi alle seitsemään prosenttiin, onnistui monessa vaalitentissä kiteyttämään oikeudenmukaisuutta korostavan viestin, josta on hyvä ammentaa ensi syksyn kunnallisvaaleihin.

- Ei ole yhtä suurta syytä vaalitappioon. Teimme hartiavoimin töitä löytääksemme puolueelle hyvän presidenttiehdokkaan. Mutta tulimme mukaan kisaan liian myöhään, Urpilainen puhui SDP:n eduskuntaryhmän ja puoluevaltuuston tapaamisessa.

Urpilaisen mukaan Lipposen kampanjapäällikkö Esko Ranto teki loistavaa työtä, mutta joutui luomaan kampanjan liian lyhyessä ajassa, vain parissa viikossa.

Kokouksessa olivat paikalla myös toiselle kierrokselle päässeet presidenttiehdokkaat Pekka Haavisto (vihr.) ja Sauli Niinistö (kok.) esittelemässä itsensä ja kalastelemassa demariääniä. Heidän viestinsä oli viritetty kuulijakunnalle sopivaksi. Käytäväpuheissa moni demari kuitenkin torjui Niinistön esiintymisen.

Uutispäivä Demari

Demari.fi