Uutiset 27.07. 08.06 Päivitetty 27.07. 10.30 Kommentoi

Tuomioja haluaa aseet pois yksityiskodeista

Kuva: Kari Hulkko

Erkki Tuomioja on pitkään ollut nykyistäkin tiukemman aselain kannalla.

Ulkoministeri Erkki Tuomioja (sd.) on jo pitkään ollut aselain tiukentamisen kannalla. Kesäkuussa voimaan astunut ja kiistelyä herättänyt aselain muutos on hänen mielestään askel oikeaan suuntaan, mutta ei riittävä. Sen lisäksi olisi vielä puututtava siihen, missä aseita säilytetään.

– Kukaan ei Suomen kaltaisessa maassa tarvitse ampuma-asetta kotonaan. Ampumaurheilun ja metsästyksen harrastajat voivat säilyttää aseita valvottujen ja rekisteröityjen seurojen tiloissa, hän sanoo.

Taustalla on muun muassa se, että suuri osa laittomista aseista on alunperin ollut laillisia, mutta ne ovat päätyneet rikollisiin käsiin esimerkiksi kotimurtojen yhteydessä.

Lisäksi Tuomioja toivoisi kiinnitettävän entistä enemmän huomiota siihen, kenelle aseita myönnetään ja millaiset aseet ylipäätään voivat olla yksityiskäytössä. Hän korostaa, että harrastustoiminnassa ja metsästyksessä ei tarvita konetuli- ja automaattiaseita.

Lakimuutosta edeltänyt polemiikki on hänen mukaansa pääasiassa muutamien yksittäisten lobbariryhmien aikaansaannosta.

Sirpa Taskinen

Demari.fi

Lue lisää paperilehdestä.