SIRPA TASKINEN
Kansallisteatterin suurella näyttämöllä tänään: Hiihtoiltamat, juontaa Esko Aho, 92. Tähtiesiintyjänä neljän MM-mitalin hiihtäjäsankari Ismo.
"Hurjan pojan koti se on rakennettu vuorelle niin komialle..." Kakolan vankila ei juuri esittelyjä kaipaa, sinne päätyivät aiemmin pahimmat rikoksenuusijat, mutta nyt harmaa kivilinna nököttää autiona omalla mäellään Aurajoen rannalla. Turun kaupunginteatterin viime vuosien kotiseutuaiheisista teoksista Satu Rasilan käsikirjoittama ja Mikko Koukin ohjaama Kakola-musikaali on eittämättä tyrmäävästi tehokkain.
Marilyn Monroen myyttiin ja hänen traagiseen kohtaloonsa ei löydy enää kovinkaan helposti uutta ja tuoretta näkökulmaa. Keksittyjä juoruja ja arveluttavia paljastuksia kyllä sitäkin enemmän.
Itäkeskuksen Stoan galleria tarjoilee tiivistetyn kattauksen Stefan Bremerin (s. 1953) Helsinki-kuvista ja isokokoinen kuvakirja jatkaa luontevasti tarjontaa. Helsinki-kirjan kuvat ovat viimeiseltä vajaan kymmenen vuoden ajanjaksolta, uusimmat viime vuodelta.
3D-elokuva on puhutellut 2000-luvun nuorta yleisöä uutena ihmeellisenä ilmiönä viimeistään James Cameronin vuosikausia viimeistellyn Avatarin (2009) käsittämättömästä kassamenestyksestä. Sisältököyhän Avatarin ulkoisessa loistossa 3D on jo kuvausvaihetta eikä vain päällelyötyä jälkituotantoa, mitä pidetäänkin nykyihanteen lähtökohtana.
Ryypyn ottamisesta ryöväyksiin, rettelöitsemiseen ja vakavampaan väkivaltarikollisuuteen ulottuva puukkojunkkarikulttuuri oli voimissaan 1800-luvun Pohjanmaalla, jossa pahimpien pitäjien henkirikosluvut olivat jopa kymmenkertaisia meidän päiviimme.
Kuten viimeviikkoisissa vihjeissä todettiin, kysytty kirjailija saa julkituloillaan usein aikaan vilkasta keskustelua. Niin myös kirjavisassa, mutta tässä tapauksessa huomattavan ristiriidatonta.
Vanhojen Suomi-filmien kuvauspaikkojen tunnistelu on monen elokuvafriikin mielipuuhaa, eikä useilla kultaisen studioaikakauden kyhäelmillä oikein muuta innostavaa annettavaa olekaan. Näkymät kadotetusta Helsingistä – myöhempinä vuosikymmeninä puretut rakennukset ja täyteen rakennetut ennen niin avarat maisemat – ruokkivat aivojen nostalgiakeskusta sekä mielihyvällä että menetyksen surulla.
Tamperelaisen Ahaa Teatterin uutuusnäytelmä on tarkoitettu seitsenluokkalaisille ja sitä vanhemmille koululaisille. Aiheina ovat seksi, unelmointi, ihastuminen ja rakastuminen.
Olen ehkä vanhanaikainen, kun (tanssi)esitystä katsoessani etsin ja haluan saada vastauksen kysymykseen, miksi teos on tehty. Minulle esityksen syyksi ei riitä vain se, että tekijät haluavat ylipäätään tulla nähdyiksi, tutkia ideoitaan yleisön edessä.
