Presidentinvaalien toisella kierroksella tilanne on sosialidemokraateille uusi, kun mukana ei olekaan omaa ehdokasta. SDP ei ole puolueena asettunut kummankaan ehdokkaan, Haaviston tai Niinistön, taakse.
Helppo valinta
Kuva: Lehtikuva
Vuoden 1962 jälkeen SDP on ollut presidentinvaaleissa aina voittavalla puolella. Tällä kerralla ei ole. Puoleen vuosisataan sopii tietysti yksi tappiokin. Tällä kerralla tappioon on monta syytä. Oleellista on kuitenkin huomata, ettei presidentinvaalien tulos juurikaan korreloi puoluekannatusten kanssa. Ei SDP:n kannatus ollut yli 40 prosenttia silloin, kun Tarja Halonen valittiin presidentiksi. Eikä se nyt ole seitsemän prosenttia, kun Paavo Lipponen oli ehdokkaana.
Tärkein syy vaalitulokseen on varmaankin ehdokasasettelun myöhästyminen. Jos sosialidemokraateilla olisi ollut presidenttiehdokas tiedossa jo vuosi sitten, olisi viime eduskuntavaalien hyvä henki varmasti antanut nostetta myös yhteiselle presidenttiehdokkaalle. Nyt kentällä oli monella takki aika tyhjänä tiukaksi menneiden eduskuntavaalien jäljiltä, niin kuin puheenjohtaja Jutta Urpilainen puoluevaltuustolle 26.1. totesi.
Haavisto on kokenut ja kansainvälisestikin arvostettu sovittelija, Niinistö on oikeistolainen talouskamreeri.
Kun presidentinvaalien ehdokasasettelu oli auki, liike pysähtyi. Ja jos monin paikoin oli takki tyhjänä, niin olivat tietysti puolueosastojen kassalippaatkin. Tiedettiin, että joka tapauksessa resursseja tarvitaan myös kuntavaaleissa, jotka ovat edessä jo syksyllä.
SDP:lle presidentin valinta ei ole uusi asia, mikä varmasti näkyi myös vaalityössä jonkinlaisena innottomuutena. Maalla on viimeiset kolme vuosikymmentä ollut sosialidemokraattinen presidentti. Vihreät sen sijaan kampanjoivat maailman ensimmäisen vihreän presidentin valinnan puolesta, kokoomuslaisesta presidentistä on kulunut jo puoli vuosisataa. Sellainen synnyttää tietysti intoa, joka saa väkeä liikkeelle.
***
Omat vaikutuksensa presidentinvaaleilla on SDP:nkin toimintaan: puoluesihteeri vaihtuu toukokuun puoluekokouksessa. Mikael Jungnerin olisi suonut jatkavan puoluesihteerin tehtävässä. Hän on saanut paljon hyvää aikaan, uudenlaista tekemisen meininkiä.
On nurinkurista, että kapteenikaarnamaista rohkeutta ja suoraselkäisyyttä juuri presidentinvaalien kampanjassa osoittanut puoluesihteeri väistyy huonon vaalituloksen takia. Puoluesihteeri ei kuitenkaan näissä vaaleissa eikä aiemminkaan ole ollut minkäänlaisessa ratkaisijan roolissa. Sillä, ettei tavoittele jatkokautta, Jungner pitää tämän lehden haastattelussa 10.1. esittämänsä lupauksen.
Siinä mielessä Jungnerin ilmoitus tuli hyvään aikaan, että puoluekokoukseen on vielä melkein neljä kuukautta. Seuraajaehdokkailla on aikaa hakea kannatusta jäsenkentältä ja tehdä itseään tutuksi. Siinä työssä Uutispäivä Demari on tietenkin keskeinen foorumi, ja kaikkien puoluesihteerin tehtävää tavoittelevien käytössä.
***
Toki presidentinvaaleilla on myös yleispoliittista merkitystä. Vaalivoittajan taustaryhmissä hyvä henki jatkuu yleensä jonkin aikaa vaalien jälkeenkin. Jos pääministeripuolue kokoomus pääsee vielä presidenttipuolueeksikin, saavat työnantajaleirin pakkomielteiksi muodostuneet eläkeiän korottaminen ja arvonlisäveron nosto uutta pontta taakseen.
Tämän pohjustus porvarimediassa on jo alkanut. Jo nyt kysellään, onko valtiovarainministeri Jutta Urpilaisesta näiden "välttämättömien" toimien toteuttajaksi. Vastaus on tietenkin selvä: Ei ole. Hallituksen maaliskuisesta kehysriihestä on kuitenkin tulossa hankala.
Samaan aikaan kokoomus ajaa kuntauudistusta, joka alusta pitäen on lähtenyt liikkeelle aivan väärästä asetelmasta, kuntarajojen piirtämisestä. Jos uudistus ei pian saa mitään todellista sisältöä, ei hallituksellekaan kannata pitkää elinikää ennustaa. Sosialidemokraattien kanta kuntien pakkoliitoksiin on ehdottoman kielteinen, eikä vapaaehtoisesti liittyvien lista ole pitkä. Karttapiirtelyn tilalle uudistuksen keskiöön pitäisi siis pikaisesti saada kuntien palvelutuotannon järkeistäminen, kuntien yhteistyön lakisääteinenkin lisääminen ja kuntien ja valtion tehtäväjaon määrittely.
***
Presidentinvaalien toisella kierroksella tilanne on sosialidemokraateille uusi, kun mukana ei olekaan omaa ehdokasta. SDP ei ole puolueena asettunut kummankaan ehdokkaan, sen enempää kokoomuksen Niinistön kuin vihreiden Haavistonkaan taakse. Se onkin viisasta.
Vaihtoehtojen vähäiselläkin vertailulla huomaa valinnan kuitenkin helpoksi. Arvomaailmaltaan Pekka Haavisto on selvästi lähempänä sosialidemokraattien ajattelua kuin Sauli Niinistö. Sen osoitti jälleen ehdokkaiden esiintyminen SDP:n puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän edessä 26.1. Haavisto puhui arvoista ja ilmoittautui Suomen nykyisen ja edellisten presidenttien työn jatkajaksi. Niinistö aloitti juristille tyypillisesti valtioelinten muodollisista valtasuhteista ja päätyi talouteen.
Sosiaalisessa mediassa ja muissa puheenvuoroissa lukuisat demarit ovat ilmoittautuneet Haaviston kannattajiksi, osa aikoo jopa kampanjoida hänen valintansa puolesta. Demarinuoret tukevat Haavistoa järjestönä. Niinistön äänestäjäksi ei ole moni sosialidemokraatti ilmoittautunut. Silti heitäkin aivan varmasti on.
Olen sen verran harvoin tekemisissä Suomen presidentin kanssa, ettei minua juurikaan kiinnosta presidentin virkaa kulloinkin hoitavan henkilön persoona. Kannaltani on yhdentekevää, mitä harrastuksia presidentillä on, millainen on hänen perheensä tai millä paikkakunnalla hän on asunut ennen virkakautensa alkua. Suomen ulkopoliittiseen linjaan sellaisilla asioilla ei ole mitään vaikutusta.
Sillä sen sijaan on merkitystä, mitä arvoja presidentti edustaa ja millaista linjaa edistää. Kun sosialidemokraattista vaihtoehtoa ei ole tarjolla, on Haaviston yleishumaani suvaitsevaisuuden linja seuraavaksi paras. Haavisto on kokenut ja kansainvälisestikin arvostettu sovittelija, Niinistö on oikeistolainen talouskamreeri.
Silti on epätodennäköistä, että Haaviston rakettimainen nousu riittää vaaleissa voittoon asti. Niinistö on rakentanut presidentti-imagoaan kaikessa rauhassa jo kuusi vuotta. Se on ollut taitavaa. Ei ole sattumaa, että viime vuonna Suomen Nato-hysteerisessä mediassa on Natosta vouhkattu vähemmän kuin milloinkaan tällä vuosituhannella. Niinistön varjelemiseksi on pidetty sordiinoa päällä, mutta parin viikon kuluttua sen voi taas ottaa pois.
Niinistön kannatus alkoi pudota vasta vaalien lähestyessä. Haaviston ainoa mahdollisuus on, että Niinistön alamäki edelleen jatkuu. Eihän ole automaatti, että jokainen ensimmäisellä kierroksella Niinistöä äänestänyt päätyy toisella kierroksella samaan valintaan. Vaalikeskusteluillakin on merkityksensä.
Paljon vaikuttaa myös se, mitä tekevät toisella kierroksella keskustan ja perussuomalaisten kannattajat. Kepun kentällä muistetaan, kuinka puolueen alamäki alkoi kuusi vuotta sitten Niinistön tueksi ilmoittautumisesta. Perussuomalaisia saattaa vierastaa Niinistön Nato-myönteisyys ja tausta tylynä valtiovarainministerinä.
